Usein kuulee toistettavan, ikään kuin loogisena itsestäänselvyytenä, että talouskasvu ei voi jatkua ikuisesti. Tämä näkemys perustuu väärinkäsitykseen siitä mitä talouskasvu on, eli siitä mitä BKT:lla ja sen muutoksilla pyritään mittaamaan.
Kuvitellaanpa hetkeksi maa, jossa käytetyt tuotantopanokset pysyvät samana joka vuosi - eli maa, joka käyttää uusiutuvia luonnonvaroja kestävästi, ja kierrättää kaikki uusiutumattomat. Väestönkasvu on nolla. Voiko tällaisen maan reaalinen bruttokansantuote kasvaa? Ihan helposti voi.
BKT ei mittaa käytettyjen panosten määrää, vaan tuotettujen hyödykkeiden ja palveluiden arvoa kuluttajille. Jos maan asukkaat pitävät tänä vuonna tuotettua kulutuskoria parempana kuin sitä mikä samoista panoksista viime vuonna tuotettiin, niin tämä näkyy reaalisen BKT:n kasvuna.
Sama asia vähän luonnontieteellisemmin ilmaistuna:
Meillä on pallo, joka koostuu rajallisesta määrästä atomeja, sekä vuodesta toiseen vakiona pysyvä ulkoa tuleva energiamäärä jota voimme käyttää näiden atomien uudelleenjärjestelyyn. Jos tämän vuoden tapa järjestellä atomit on kuluttajien mielestä parempi kuin viimevuotinen, niin reaalinen BKT on kasvanut. Koska rajallista massaa voi järjestellä käytännössä äärettömin eri tavoin, niin mahdollisuudet talouskasvulle eivät lopu ikinä. Sitä että riittääkö ihmisen kekseliäisyys ikuisesti, emme voi varmuudella tietää, mutta mitään loogista välttämättömyyttä talouskasvun ehtymiselle ei ole.
(No on toki yksi väistämätön syy talouskasvun päättymiselle: entropia. Maailmankaikkeus on äärellinen ja loppu tulee vääjäämättä jokusen vuosimiljardin päästä. Mutta tätä tuskin kukaan tarkoittaa ikuisen talouskasvun mahdottomuudella - siksi varaukseton otsikko.)
Jos nykymaailmasta kovin nopeasti siirryttäisiin kestävän luonnonvarojen käytön maailmaan, niin siirtymävaiheessa varmaan koettaisiin negatiivista kasvua (siis ilman finanssikriisejäkin). Voi jopa olla, että ainoa tie kestävälle kasvu-uralle kulkee tilapäisen tipahduksen kautta. Mutta se onkin jo toinen juttu.
Talouskasvun mittaaminen on vaikeaa, johtuen varsinkin hintatason mittaamisongelmista. (Reaalinen BKT= Nimellinen BKT / Hintataso). Miten kompensoida laadun muutokset, sekä ottaa huomioon kokonaan uudet tuotteet? Entä kuluttajien erimielisyydet makuasioissa?
Avainsanat: kestävä kehitys, Talouskasvu
Kasvu on jo nyt lähinnä aineetont, palveluiden kasvua, tulevaisuudessa kai yhä enemmän. Se ei siis edes vaadi lisääntyviä ainemääriä, vaan jopa vähenevät kelpaavat. Ainettakin on maailmankaikkeudessa melkoisesti ja tieteen kehitys voi avata uusia ikkunoita.
Tämä on jo vuosia vanha kirjoitus, mutta kun tähän nyt hiljattain lehdissä viitattiin, niin tässä muutama kommentti.
Blogissa todetaan “(No on toki yksi väistämätön syy talouskasvun päättymiselle: entropia. Maailmankaikkeus on äärellinen ja loppu tulee vääjäämättä jokusen vuosimiljardin päästä. Mutta tätä tuskin kukaan tarkoittaa ikuisen talouskasvun mahdottomuudella - siksi varaukseton otsikko.) ” Huomauttaisin, että ilmaisuna ikuinen talouskasvu tarkoittaa juuri sitä, että talouskasvu tulee jatkumaan paljon pidempään kuin miljardeja vuosia ja jopa paljon pidempään kuin 10^100 vuotta, jolloin tuntemastamme universumista ei ole mitään ihmiselle relevanttia jäljellä. Ongelmana siis taitaa olla se, etteivät jotkut ekonomistit ymmärrä sanan ikuinen merkitystä. Jos nämä ekonomistit sanoisivat, että talouskasvu voi jatkua vielä vuosikymmeniä, mitä he ilmeisesti tarkoittavat, niin se tuskin nostaisi vastalauseiden myrskyä. Hyvä on silti, että tässäkin blogissa myönsitte, että ikuinen talouskasvu on mahdottomuus. Tämän jälkeen päästään keskustelussa siihen, mitkä ovat käytännölliset rajat talouskasvulle, joka ei voi jatkua ikuisesti.
Lisääntyvään energian käyttöön perustuvan nykyisen kaltaisen talouskasvun rajat tulevat vastaan viimeistään jo useiden satojen vuosien kuluessa, vaikka unohtaisimme voimistuvan kasvihuoneilmiön ja siihen liittyvän Maan lämpenemisen (ks. esim. http://physics.ucsd.edu/do-the-math/2012/04/economist-meets-physicist/). Ainakin näin käy mikäli pysyttelemme pelkästään maapallolla. Levittämällä aktiviteettejämme muualle aurinkokuntaan saisimme hieman lisäaikaa, muualle galaksiin levittäytyminen vaikuttaa ainakin toistaiseksi epäkäytännölliseltä ainakin taloudellisen kanssakäymisen suhteen.
Kuten Marko Ulvila jo kirjoittikin, täydellinen kierrättäminen ei ole reaalimaailmassa mahdollista. Joko jokaisella kierrätyskerralla täytyy hävikin korvaamiseksi siirtyä hiljalleen hyödyntämään yhä marginaalisempia raaka-aineiden lähteitä, joiden hyödyntäminen vaatii yhä enemmän energiaa (pohdi esim. yksittäisten metalliatomien tai ionien keräämistä esim. merestä ja maankuoresta), missä siis tulee nopeasti elinkelvottomuus vastaan (kuten edellisen kappaleen linkistä voi lukea), tai sitten täytyy tehdä joka kierroksella pienemmästä raaka-ainemäärästä arvokkaampia tavaroita. Mikään virtuaalitalouskaan ei ole tähän ratkaisu, sillä kaikki digitaalinen ja virtuaalinen pyörii fysikaalisessa väliaineessa, jonka ylläpitäminen ja käyttäminen vaatii raaka-aineita ja energiaa. Psykologisesti epärealistista puolestaan olisi uskoa, että ihmiset olisivat valmiita _maksamaan_ enemmän iPadinsa atomeista valtameriin ja maankuoreen levitettynä kuin silloin, kun ne muodostavat iPadin.
Koriesimerkki on huono, sillä se ei ole testattavissa. Tuhansia vuosia sitten eläneiltä tai vasta tuhansien vuosien kuluttua syntyviltä ei voi kysyä, haluaisivatko he vaihtaa korissa olevat tavarat eikä siihen liittyviä tekijöitä pysty laskennallisesti arvioimaan. Sitä paitsi he saattaisivat muuttaa mielensä hyvin nopeasti, jolloin mennyt talouskasvu voisikin jälkikäteen muuttua negatiiviseksi. Jos kaksi lasta vaihtaa keskenään kahta samaa peliä useaan otteeseen, niin lisääntyykö muka heidän omaisuutensa joka kerta, koska he joka kerta vaihtavat tavaraan, jota he arvostavat enemmän? Lähinnä siis koriesimerkki on retorista höpsöttelyä, jota ei voi mitenkään testata eikä edes karkeasti laskea edes pitkällä (tuhansien vuosien) aikavälillä, ikuisuuksista nyt puhumattakaan. Lisäksi tullaan kysymykseen siitä, onko parempi elämänlaatu talouskasvua, jos suurempi määrä reaalirahaa ei vaihda omistajaa. Jos jokainen maan asukas joutui/joutuu inflaatiokorjattuna rahana käyttämään biologisesti täysin välttämättömiin elinkustannuksiin 1800 euroa viime vuonna ja tänä vuonna ja jos jokaiselle asukkaalle jäi/jää muihin tarkoituksiin käytettäväksi 34200 euroa viime vuonna ja tänä vuonna ja he ostavat muuten kaikki samat tavarat tänä vuonna kuin viime vuonna, mutta he pitävät tänä vuonna samaan hintaan ostamastaan elokuvasta enemmän kuin viime vuonna ostamastaan, niin onko talous (tai bruttokansantuote) kasvanut? Korinvaihtometafora väittäisi niin, mutta mielestäni olisi järkevämpää todeta, että talous ei ole kasvanut, mutta elämänlaatu on parantunut, koska elokuva oli parempi. Vaihtoesimerkki toimii verrattaessa toisen maan taloutta toisen maan talouteen, kunhan vain molempien maiden asukkaat ovat samaa mieltä, mutta tulevaisuuteen tai menneisyyteen ei voi vaihtaa tavaroita, joten se ei ole mielekäs ajallisen talouskasvun mittari.
Pitkän aikavälin talouskasvun mittaamisen kannalta olisi mielestäni mielekkäämpää tarkastella sitä, miten suuri osa maan kokonaisenergiankulutuksesta (silläkin rahakin edustaa vain energiaa, joka on paljon fundamentaalisempi mitta, sillä se kattaa taloudelliset aktiviteetit metsästäjä-keräilijä-yhteiskunnasta hamaan tulevaisuuteen) kuluu asukkaiden biologisesti minimaalisen hengissä selviytymisen vaatimuksiin. Lopun energian heidän voisi olettaa käyttävän parhaiksi katsomiinsa tarkoituksiin. Tällä mittarilla talouskasvu pysähtyisi, kun energian käyttö olisi maksimissaan ja minimaalisten elinedellytysten tuottamisen hyötysuhde paras mahdollinen (fysikaaliset ja biologiset tekijät asettavat nämä rajat, jopa siinä tapauksessa, että päätämme eräänä päivänä ladata tietoisuutemme tietokoneeseen, jolloin tietysti mittarina on ihmistehoisen ajattelukapasiteetin ylläpitämisen vaatimukset). Energian käyttämisen maksimiin toki vaikuttaa se, jäämmekö maapallolle vai levittäydymmekö laajemmin aurinkokuntaan tai galaksiin. Tämänkin karkeakin arvioiminen olisi hyvin, hyvin vaikeaa, mutta se ei sentään edellytä, että tiedettäisiin, mitä mieltä tuhansia vuosia sitten eläneet ihmiset tai tuhansien vuosien päästä elävät ihmiset olisivat nykyisistä tavaroista ja nykyisestä elämästä.
Se, ettei nykyisenlaiselle talouskasvulle tule vastaan mitään fundamentaalisia fysikaalisia rajoja meidän sukupolvemme elinaikana, ei tarkoita sitä, että se voisi jatkua ikuisesti. Eikä se tarkoita sitäkään, että se välttämättä jatkuisi meidän sukupolvemme eliniän.
[...] pitää tuoda kuitenkin esille, että loputtoman talouskasvun mahdollisuuteen on liitetty myös loogisia perusteita. Historian tuottaminen kokemusten perusteella suhtaudun itse tähän malliin melko [...]
Kun tähän tekstiin wikipediassa on viitattu ‘artikkelina’, täytyypä esittää tyrmäävä kommentti. Ekonomisteille tyypilliseen tapaan tekstissä tehdään oletuksia, jotka eivät ole tästä maailmasta. Niistä harhaisin on “Kuvitellaanpa hetkeksi maa, … joka kierrättää kaikki uusiutumattomat [luonnonvarat]. ”
Oikeassa maailmassa pätevät kuitenkin termodynamiikan lajit, jotka esim. uusitumattoman energian osalta ovat selkeät. Kun energia muunnetaan käyttökelpoisesta muodosta toiseen (esim. poltetaan öljyä, että saadaan auto kulkemaan), siitä osa muuttuu hukkalämmöksi ja siten sellaiseksi energiaksi, josta ei ole ihmiskunnalle iloa. Sama koskee myös muita raaka-aineita, eli jokaisella käyttökerralla niissä menetetään määrää, laatua tai molempia. Uusiutumattomien luonnonvarojen täydellinen kierrätettävyys on siis silkkaa utopiaa.
Ekonomistien haavepilvessä jatkuva kasvu voi toki jatkua loputtomiin, mutta fyysisessä reaalimaailmassa ei.
Kiitos hyvästä kirjoituksesta! Tärkeä aihe. Degrowth-liike saa kannatusta, koska ihmisiltä puuttuu käsitys taloustieteen peruskäsitteistä. Liikkeen vaatimukset ovat kuitenkin lähes poikkeuksetta absurdeja ja vahingoittaisivat ihmisten perushyvinvointia.
Empiirisesti tuohon voisi liittää Julian Simonin loistavat kirjoitukset, jotka osoittavat, että käytännössä luonnonvarat eivät näytä lainkaan loppuvan - vastoin maailmanlopun profeettojen jatkuvia mantroja.
sinun talouskasvun mahdollisuutesi onnistuu VAIN siinä vaiheessa, jossa ihminen kuluttaa yhtä paljon kun antaa takaisin.
Ikävä kyllä käytännössä ei ole näin yksi + yksi on kaksi. Ihminen kuluttaa yhä enemmän ja enemmän (hyödykkeet mm. luonnonvarat, tavarat, palvelut) elintason noustessa.
Maapallon tällä hetkellä kolmen suurta iso kriisia.
1. väestön liika kasvua.
2. rikkaat väestöt kuluttaa yhä enemmän ja enemään kuin muut (20% väestö kuluttaa lähes 80% luonnonvaroista).
3. kehittyvät maat saavuttamassa korkeaelintasoa kuin rikkaatkin.
Siinä ihmisillä ongelma- pähkinä purtavaksi.
BKT on hieno termi. mutta käytännössä kansatalouskasvu mitataan myös kulutusvoimasta. Mitä enemmän kulutaa, sitä enemmän firmat voittaa, sitä enemmän valtion verokassalle tulee rahoja, sitä enemmän valuttaa kurssi nousee, sitä enemmän julkisille palveluille on rahaa, sitä enemmän valtion on varaa maksaa laskuja ja muita sijoituksia. Myös firmalle on enemmän rahaa tuotteen kehittelyyn ja tehdä muita halpoja laiteitta keski/aliluokan ihmisille kulutettavaksi. Eli ongelman pyörii itsestään.
mitä luulet? kuinka kauan maanpallon kantokyky sietää tälläistä ‘talouskasvua’?
Kokeile pyyttää jokaista kuluttajaa vähentämään kulutusta (reippaasti). Niin katsotaan mitä käy kansatalouksille ja julkisille palveluille. Firmat siirtyvät automaattisesti suurkulutusmaihin.
Sitä paitsi laatu ei ole taloushistorian aikana korvaanut määrää! ne aina kulkenut rinta rinnan. Jos laatu olisi korvanut määrä, niin kulutustasoa olisi pitänyt pystyä ennallaan tai jopa laskenut. Tiedätkö paljonko nykyään yhtä ihminen kohti kuluttaa luonnonvaroja (varsinkin me korkeaelintason maissa)?
(Onkohan tämä plogi vielä elossa?)
Ikuisen talouskasvun vaatimus voi toteutua vain jos kaikki nykyiset tarpeet (ja palvelut) korvautuvat tulevaisuudessa tarpeilla jotka ovat ”arvokkaampia” kuin nykyiset tarpeet. Eli esim. tavallisen 3 euron ruisleivän korvaa 50 euron ”erikoisspesialhienoruisrieskale” jonka ominaisuudet voidaan katsoa tuottavan lisäarvoa ihmisen ravitsemukseen. Tällöin sen “arvon”nousu ei olisi inflaatiota vaan tosiaankin ”lisäarvoa”. Parturin kerran kuukaudessa tekemän 20 euron siistimisen täytyy korvata jokin ”hyperstylesculpturemuotoilu” 200 euron hintaan ja tämä toimenpide täytyy jokaisen itseään kunnioittavan miehen ottaa kerran viikossa, jotta kehitys olisi ”talouskasvua” jne. Ja seuraavassa sukupolvessa taas jotain vielä erikoisempaa.
Koko ajatus ikuisesta talouskasvusta kuitenkin romahtaa jos löytyy yksikin merkittävä tarve tai palvelu
-jota ei voi korvata muulla palvelulla
-tai siihen ei voi ympätä jatkuvasti lisäarvoa tuottavia ominaisuuksia
-tai sen tuotantoa ei voi tehostaa äärettömyyksiin.
Ja heti tulee mieleen SÄHKÖ! Sähkössä on tulevaisuus - se on selvä - joten se on merkittävä palvelu. Sitä ei tulla korvaamaan millään. Siihen ei voi ympätä mitään ominaisuuksia, jotka antaisivat sille ”lisäarvoa” (jännitteet ja taajuudet, pistorasiat, paristot… on jo keksitty, eikä elektroneille saa rusettia kaulaan että ne olisivat söpömpiä
). Energiaa ei synny tyhjästä ja tuotantotehokkuuden yläraja saavutetaan tuotanto järjestelmien materiaalien kestävyyden kautta ja sijoitetun pääoman tuottovaatimuksen kautta.
Joten kaiken taloudellisen arvon ”kasvun” referenssipisteenä tulee toimimaan sähkö (ja muut vastaavat palvelut ja tuotteet ja se ruisleipäkin). Sähkön osuus taloudessa ei voi huveta äärettömän pieneksi joten lopputulemana on se ettei ikuinen talouskasvu ole edes teoriassa mahdollinen.
Siitä voimme kinastella miten pitkään talouskasvu voi jatkua. Ja siitä milloin ”taloudellinen kasvu” kääntyykin ”inflaatioksi”.
Bkt:stä ja talouskasvusta puhuminen hyvinvoinnin ja tulevaisuuden yhteydessä onkin täysin absurdia. Kysymys kuuluukin miksi siitä puhutaan silti niin paljon. Vastauskin on löydettävissä kun vähän pinnistää…
J&P: Varmasti mikä tahansa yksittäinen numero soveltuisi huonosti kaiken politiikan tai edes talouspolitiikan ainoaksi tavoitteeksi. Reaalinen BKT mittaa tiettyä asiaa ja tekee siinä tehtävänsä ihan hyvin. Tämä blogiposti ja siitä virinnyt keskustelu toivottavasti on valaissut mitä reaalisen BKT:n kasvu on ja mitä ei. Ja juuri tämä oli kirjoituksen tarkoitus, eikä arvailut siitä onko talouskasvu positiivista vuonna 5000. (Jos nyt silti pitää arvata niin veikkaan että todennäköisemmin positiivista kuin negatiivista, jos on vielä ihmisiä - muutoin nolla.)
Mitä elinajan odotteeseen tulee, niin muistaakseni terveydenhoidon kehitystä on välillä kritisoitu siitä että elämää kaikin keinoin pitkitetään muista seikoista välittämättä. Terveydenhoidon maavertailuissa keskitytään mediassa elinikäodotteisiin… suurin ero tässä lienee siinä että kukaan ei kuvittele että väestötieteiljöiden mielestä odotettu elinikä olisi koko ihmisen hyvinvoinnin mitta. (Olisihan se ankeaa elää 130-vuotiaaksi jos reaalitulot olisivat koko ajan nälkärajalla…)
Poliitikot varmaan seuraavat niitä muuttujia mistä useimmat äänestäjät a) välittävät ja b) pitävät poliitikkojen tehtävänä seurata. (Siksi en usko että ystävyysmittareilla olisi suurtakaan kysyntää, vaikka kaikki välittävät ystävistä). Sen lisäksi että useimmat äänestäjät jo suoraan pitävät BKTn kasvusta, niin kakun kasvamisessa on aina se super-suosittu piirre, että hallitus voi sitten jakaa uusia etuja ilman että tarvitsee vähentää keneltäkään.
Kaikkien maailman asioiden aggregoiminen yhdeksi numeroksi on turha ja hyödytön projekti. Välillä tosiaan törmää yrityksiin “parantaa” BKT:n käsitettä tuomalla siihen mukaan jotain mitä ei siihen kuulu, ehkä juuri siksi että pelätään, että poliitiokot välittävät vain BKTsta. Väitän että poliitikot välittävät mistä tahansa asiasta josta tarpeeksi monta äänestäjää välittää. Vo tosin olla, että jos jonkun asian kehitystä pystytään kuvaamaan numeroilla, niin se edesauttaa sen huomioarvoa sekä auttaa politiikan toimivuuden arvioinnissa. Esim ekosysteemien tilasta voisi olla hyödyllistä nähdä summarisoivia aikasarjoja, sekä politiikan tavoitteiden määrittelyn että historian summarisoinnin kannalta. Mutta se vaatii ihan kokonaan omat mittarinsa, ei BKTn käsitteen sekoittaminen siinä auttaisi.
Olen samaa mieltä J:n kanssa BKT:n surkeudesta yhteiskuntaa ohjaavana mittarina. Se sivuuttaa kaikista tärkeimmät hyvinvoinnin osa-alueet kuten vapaa-ajan määrän ja sosiaaliset suhteet (esim. ystävät ja sukulaiset). Taloustieteilijöiden järjettömänä ratkaisuna on tietenkin tuoda myös nämä toiminnot BKT:n piiriin eli asetetaan esimerkiksi ystävyydelle hintalappu.
Loppujen lopuksi “ikuinen” BKT:lla mitattu talouskasvu (en edelleenkään yhdy tähän talouskasvun määritelmään) voidaan saavuttaa täysin mielivaltaisesti tuomalla jatkuvasti enemmän elämän osa-alueita taloudellisen toiminnan piiriin. Esimerkiksi lastenhoito päiväkodissa kasvattaa BKT:ta kun taas lastenhoito kotona ei sitä kasvata. Näin ollen taloudellisen “kasvun” turvaamiseksi kannattaa yhteiskunnassa suosia päiväkoteja. Toinen vielä absurdimpi esimerkki on hengitysilman määrittely jonkin arvoiseksi. Näin myös hengittäminen kasvattaa BKT:ta ja ihmiset varmasti arvostavat tätä toimintoa oli sen hinta mikä tahansa. Kaikki varmasti ymmärtävät, ettei tässä kuitenkaan mitään todellista talouskasvua ole tapahtunut, vaan ainoastaan tilastollista kikkailua silmänlumeeksi.
Silti BKT on mittari asialle, jota käytetään huomattavissa määrin perusteena kaikenlaiselle päätöksenteolle: on tehtävä / ei voi tehdä asiaa X, koska talouskasvu on turvattava. Ei esimerkiksi elinajanodote. Tai vapaa-ajan määrä. Tai mikään muu niistä hyvinvointiin vaikuttavista asioista.
Tämä ei erityisesti ole suunnattu sinulle, et ole väittänyt mitään päinvastaista. Ehkä yritän vain sanoa, että BKT on huono mittari ja talouskasvu huono päätöksenteon peruste, koska niitä tuijotetaan liikaa muiden asioiden kustannuksella. Juuri siksi että ne ovat käsitteinä suht yksinkertaisia ja mittari on “liian käytännöllinen”.
Mutta et ole vastannut mitään siihen, miten realistista ikuinen talouskasvu sitten mielestäsi on. Jos ei puhuta ideaalitilanteesta eikä loogisesta mahdollisuudesta, vaan ihan vain siitä, miltä nykytilanne näyttää. En ole opiskellut näitä asioita, enkä ihan voi keksiä, miten valtion talouskasvu eli BKT:n kasvu voisi tulla lopulta mistään muualta kuin a) maasta eli luonnonvaroista, b) ulkomailta, c) siitä että opitaan tekemään jokin asia vähemmillä resursseilla kuin ennen. Ja näistä ainoastaan c on kestävä joka voi mahdollistaa pitkän kasvun, enkä siinäkään ihan ymmärrä miten se voisi olla ikuista.
Reaalinen BKT ei yritä eikä voi mitata yleistä hyvinvointia - se mittaa vain tuotettujen hyödykkeiden ja palveluiden arvoa kuluttajille, mikä on yksi hyvinvointiin vaikuttava tekijä. Samalla tavalla väestötieteiljöiden mittaama odotettu elinikä vaikuttaa hyvinvointiin, ja sen kasvamista pidetään yleensä hyvänä asiana hyvinvoinnin kannalta. Molemmat voivat käytännössä kasvaa myös tavalla joka laskee jotain toista hyvän asian mittaria.
Tällaiset suppeat mittarit kuten BKT ja elinajanodote ovat hyödyllisiä siksi, että ne ovat käsitteinä suht yksinkertaisia joten niiden mittaaminen ei ole aivan toivotonta.
Erilaisia hyvinvointi-indeksejä ja maavertailuja julkaistaan silloin tällöin, ja niiden tulokset riippuvat siitä minkälaisia painoja eri asioille kuten BKT per asukas ja odotettu elinikiä laitetaan. BKT vastaa pienempään kysymykseen, mutta sen mittaaminen ei vaadi tällaisia subjektiivisia painotuksia.
Mutta eikö talouskasvusta puhuttaessa nimenomaan haluta implikoida, että se tuo mukanaan hyvinvointia? Miksi kukaan olisi kiinnostunut talouskasvusta sinänsä, jos tätä oletusta siitä seuraavasta hyvinvoinnista ei tehdä?
Kieltämättä luettuani nyt uudelleen tekstisi ja vastauksesi kommentteihin näyttää siltä, että olet oikeassa: ei ole mitään _loogista_ syytä miksi talouskasvu - mitattuna BKT:lla, kuten se ‘pitäisi’ mitata - ei voisi jatkua ikuisesti. (Mikäli ymmärrän asian vieläkään oikein.) Se ei vain oikeastaan tarkoita mitään, koska ei ole varsinaisesti tärkeää voisiko se jossain ideaalitilanteessa olla loogisesti totta, vaan onko se reaalimaailmassa käytännössä totta ja mitä se tarkoittaa jos olisikin.
Koska BKT:ssa ei (kai? Wikipedian mukaan) oteta huomioon luonnonvarojen kulumista eikä ympäristön tuhoamista, eikä esittämäsi vakioisten resurssien tilanne käytännössä toteudu, onko niin että oikeasti nollaa suurempi osa BKT:sta yksinkertaisesti revitään maasta, josta sitä ei voi loputtomasti repiä? Tällöin väite “ikuinen talouskasvu BKT:lla mitattuna on loogisesti mahdollista” olisi totta, mutta käytännössä merkityksetön, ja kertoisi ennemminkin mittarin huonoudesta. Jos lisäksi se ei kerro hyvinvoinnin kasvusta edes loogisessa ideaalitilanteessa, lause olisi - ei pelkästään merkityksetön vaan myös harhaanjohtava, jos sillä yritettäisiin implikoida hyvinvoinnin kasvua.
Vai yritetäänkö sillä sanoa jotain muuta kuin jotakin hyvinvoinnista?
Vapaa-ajan määrä on aika iso osa hyvinvointia, mutta ei ole osa BKT:ta.
Eikö tällöin tulisi puhua ennemminkin vaikkapa hyvinvoinnin kasvusta tms. eikä talouskasvusta?
J: Hyvä tarkennuskysymys. Ideaalikoe kasvun mittaamiseksi olisi tilanne, jossa samat henkilöt samalla hetkellä saavat valita kahdesta kulutuskorista. Jos valitset “tämän vuotisen” kulutuskorin mielummin kuin “viime vuotisen” niin silloin tämän vuoden kulutuskori on arvokkaampi. BKTn käsite liittyy väistämättä ihmisten “mielipiteisiin,” mutta ei sellaisiin joita ilmaistaan kyselyissä, vaan niihin, joita paljastetaan ostamalla jokin tuote. BKT ei siten ole samanlainen fyysinen mittari kuin vaikkapa vehnän tuotanto tonneissa. (Miten muuten laskisit yhteen tuotetun vehnän ja kännykät? Tai vertaisit tämän vuoden kännyköitä viimevuotisiin?) Reaalista BKT:ta mitataan rahassa, esim “vuoden 2008 euroissa.”
Tyytyväisyyden muuttuminen preferenssien muuttumisen johdosta on myös mahdollista. Ideaalikokeessa se ei olisi ongelma, mutta käytännössä yksi lukuisista mittausvirheen lähteistä.
Kasvu vakioisten resurssien tilassa ei vaadi mitään ihmeitä, mutta ei siitä mitään takeitakaan tietysti ole. Jos kaikki muuten pysyy samana kuin viime vuonna, mutta tulee yksikin uusi keksintö, jota kuluttajat pitävät parannuksena, niin tämä ilmenee talouskasvuna.
P: Olet oikeassa siinä että monien käyttämän talouskasvun määritelmän mukaan ikuinen talouskasvu ei olisi mahdollista – retoriikkaa on monenlaista. Halusinkin tällä kirjoituksella valaista sitä ihan oikeasti tilastoinnissa käytettävää talouskasvun määritelmää, eli reaalista BKT:ta.
Kuten nimimerkki P:tä, minuakin hämmentää käytetyt käsitteet. En tunne juurikaan talousteoriaa, mutta miten talouskasvu voi olla ihmisten mielipiteistä kiinni? Kasvaako talous kun tehdään maanlaajuinen kysely ja ihmiset ovat tyytyväisempiä kuin edellisellä kerralla? Et tarkoittane tätä (vaikka myös tässä tapauksessa olisi ongelma: miten ihmiset voivat aina vain olla tyytyväisempiä?), vaan viittaat varmaankin jotenkin siihen, että jos he ovat tyytyväisempiä, he myös maksavat tuotteista ja palveluista enemmän. Mutta utopistisessa tilanteessasi talouteen ei tule mistään lisäresursseja, joten miten he voivat maksaa enemmän? Tietysti resurssit tavallaan lisääntyvät, jos olemassaolevia käytetään tehokkaammin kuin aiemmin, mutta eiköhän tällekin ole ihan reaalinen loppu joskus, vai voiko tehokkuutta muka lisätä loputtomasti?
Vai käsitinkö argumenttisi täysin väärin?
Lisäksi minä olen ymmärtänyt, että loputtoman talouskasvun mahdottomuudella tarkoitetaan (myös?) käytäntöä, ei utopistista tilannetta jossa kaikki resurssit ovat kestävästi käytettyjä uusiutuvia ja täydellisesti kierrätettyjä uusiutumattomia. Tällainen tilanne ei liene edes mahdollinen nykytekniikalla ja nykyisillä länsimaisilla kulutustottumuksilla.
Ilmeisesti ikuisen talouskasvun loogisuus johtuu sen määrittelijästä ja määritelmästä. Kansanomainen määritelmä talouskasvusta tarkoittaa tuotettujen hyödykkeiden ja palvelujen määrän kasvua, ei niiden arvon kasvua kuluttajille kuten kirjoittaja väittää. Kirjoittaja kääntää retorisella kikalla talouskasvun väistämättä loogiseksi asiaksi. Käsittääkseni kirjoittajan mukaan talous kasvaa myös silloin, jos ihmiset kuluttavat täysin samoja tuotteita vaikkapa 10 % edellisvuotta vähemmän, jos ihmiset kuitenkin arvostavat vähäisempää kulutusta enemmän. Onko tämä kuitenkaan talouskasvua?
Kiitos vastauksesta! Ymmärsin toki että keskityit ikuisen kasvun mahdollisuuteen ottamatta kantaa sen tarpeellisuuteen. Kommenttini olikin jo edellevietyä mietintöä siitä, mikä siitä tekee niin tarpeellisen, että siihen välillä jopa väkisin pyritään.
Musiikin ala, ja toisaalta myös samassa sarjassa elokuvat ja tietyin rajauksin kirjallisuus, ovatkin mielenkiintoinen alue tuolla tavalla ajateltuna. Periaatteessa sitten taas peliteollisuus on tätä asiaa jatkuvalla laitekannan uudistamisella ja mm. grafiikan kehittämisellä syönyt – harvoin muut kuin tosifanit ostavat vanhempien konsolien pelejä, kun uudet, paremmin grafiikoin varustetut jälleen valtaavat hyllyt.
Kiitos kommenteista. Ikuisen kasvun mahdollisuus ei tosiaan implikoi mitään sen tarpeellisuudesta tai tarpeettomuudesta. Halusin tällä kirjoituksella 1. osoittaa vääräksi usein toistetun väitteen ikuisen kasvun loogisesta mahdottomuudesta sekä 2. käyttää sitä esimerkkinä, joka valaisee reaalisen BKTn (usein väärin ymmärrettyä) määritelmää.
Mainitsemasi musiikintuotanto on mielenkiintoine toimiala, jossa kasvun mittaaminen on tavallistakin hankalampaa (ks loppukommentti hintaindekseistä). Musiikissa on se hyvä puoli että se ei kulu käytössä. Tämän vuoden kulutusmahdollisuuksiin kuuluvat kaikki ne biisit jotka olivat olemassa jo viime vuonna, plus mitä uusia on tehty vuoden aikana. Siten, vaikka levy-yhtiöiden pahimmat uhkakuvat toteutuisivat, ja kaikki vaan kopioisivat vanhoja biisejä, niin se tarkoittaisi vain että musiikin kontribuutio talouskasvuun olisi nolla. Ja jos joku tekee edes yhden uuden biisin jota joku arvostaa niin se tarkoittaa (ideaalisesti mitattuna) positiivista kasvua.
Tämä jatkuvan kasvun kysymys on itseänikin tässä viime aikoina askarruttanut ja olisi kiinnostavaa tutustua sen takana oleviin periaatteisiin paremmin – jos joku voisi ohjata tätä käsittelevän hyvän kirjallisuuden pariin niin olisin kiitollinen.
Vaikka koen, että tämä kaimani kirjoitus oli hyvä, niin silti tämä ajatuksena jää itselleni hieman puolitiehen. Minua kiinnostaisi yksinkertaistettu, ylimääräisistä lihoista riisuttu versio siitä, miksi jatkuva talouskasvu on tarpeellista, mitä sellaista ihmiset ja myös talouden välillä hämärätkin lainalaisuudet siitä saavat, että siihen kannattaa pyrkiä ja sitä ylläpitää?
“BKT ei mittaa käytettyjen panosten määrää, vaan tuotettujen hyödykkeiden ja palveluiden arvoa kuluttajille.”
Tämähän sinänsä voisi ajatuksena merkitä sitä, että joiltain osin, ilman että ihmiset aina edes sitä huomaavatkaan, olemme menosssa ‘kestävämmän tuottamisen’ suuntaan; esimerkiksi moni viihdetuotteista on siirtymässä tai siirtynyt suuressa mittakaavassa Internetiin [musiikki, elokuvat, sarjat, videopelit, lehdet jne.] jolloin niihin käytettävät materiaali-, logistiikka-, kuljetus- ja muut mahdolliset kustannukset ovat mahdollisesti poistuneet jo kokonaan.
Tämä käytännössä voi tarkoittaa sitä, että maasta ei tarvitse enää imeä esimerkiksi öljyä niin paljon joka menisi CD-kansien tekoon, sen sellofaaniin pakkaamiseen tai sen kuljettamiseen kauppaan – näin yksinkertaisena esimerkkinä.
Mutta toisaalta: vähentääkö tämä näiden tuotteiden arvoa BKT:n valossa? Kun katsoo millaista yleishyödykettä musiikista on tullut Internetin johdosta ja samalla musiikkiteollisuuden itkua tulojensa menetyksestä, niin eikö tämä periaatteessa tarkoita sitä, että Internet on tappamassa osan BKT:sta? Myös levykaupat ja kuljetusala kärsivät tietyllä tapaa tästä kaikesta.
Satuin itse pohtimaan tätä samaa aihetta blogissani eilen ja yksi asia joka tulee usein mieleen on se, että onko kestävä kehitys koskaan täysin mahdollista – mitä kestävä kehitys määreenä edes pitää sisällään? Esim. virtuaalisetkin hyödykkeet tarvitsevat lisää energiaa palvelintilan ja tietokoneiden käytön kasvaessa. Tämäkin energia pitää tuottaa jostain.
Universaali kysymys kestävän kehityksen puitteissa tuntuukin kuuluvan; onko jokin asia aina jostain pois – jokin nähtävästi positiivinen voi nostaa myös negatiivista vaakakuppia?
Loppu meni ehkä vähän ohi tämän kirjoituksen aiheen, mutta olkoon.
Kiitos ajattelua herättävästä kirjoituksesta!