Koneet ja tietokoneohjelmat tulevat vuosi vuodelta kyvykkäämmiksi tehtävissä, joihin aiemmin vain ihmiset pystyivät. Kehitys kehittyy ja kohta ehkä tekoäly hoitaa sen kehitystyönkin. Onko edessä maailma, jossa työttömyys on normi ja vain harvat tekevät palkkatyötä? Sama pelko on esitetty parin viime vuosisadan aikana toistuvasti, ja aina turhaan. Teknologian kehitys on kyllä toden totta hävittänyt suurimman osan työpaikoista moneen kertaan, mutta uusia on ilmaantunut tilalle–usein aloille joita ei aiemmin osattu edes kuvitella. Voisiko tällä kertaa käydä toisin?
Ehkä, mutta yleisimmin esitetyt perustelut ovat heikkoja, koska niissä vain toistetaan täsmälleen samat vanhat kauhutarinat. Perusteluksi ei riitä se, että tällä kertaa valtaosa töistä–ja ihan toisenlaiset työt kuin koskaan aiemmin!–päätyvät koneiden tehtäväksi. Niin aina. Niin kävi maataloudessa, niin kävi teollisuudessa.
Tuottavuuden kasvu ja työpaikat
Perusmekanismi on tämä. Kun aiemmin tarvittiin sadan ihmisen päivätyö valmistamaan yksi härpäke, nyt riittää yksi työntekijä valvomaan härpäkkeenvalmistuskonetta. Uusi keksintö paransi tuottavuutta: härpäkkeiden hinta pienenee murto-osaan entisestä, ja samoin käy härpäkealan työpaikoille. Kolikon toinen puoli löytyy kuluttajien kukkaroista.
Mitä kuluttajat tekevät niillä rahoilla, jotka säästyvät entistä halvempien härpäkkeiden ansiosta? Niillä voi ostaa kaikenlaisia tuotteita ja palveluita, osin sellaisiakin joita ei aiemmin ostanut ollenkaan. Työvoiman kysyntä väistämättä kasvaa muilla aloilla. Ja jos sama tuottavuusihme toistuu tarpeeksi monella alalla, niin toisaalla syntyy kokonaan uusia aloja.
On periaatteessa mahdollista, että alemman hinnan ansiosta härpäkkeiden myynti kasvaa yli satakertaisesti, jolloin itse härpäkeala työllistää entistä enemmän—mutta tuottavuuskasvun jatkuessa tämä voisi olla enintään välivaihe. Minkään hyödykkeen myynti ei kasva rajatta hinnan painuessa kohti nollaa. Toimiala jonka tuottavuus kasvaa jatkuvasti muita nopeammin menettää väistämättä taloudellista merkitystään, kun sitä mitataan työntekijöiden määrällä tai toimialan osuudella BKT:sta. Niin kävi maataloudelle ja niin kävi valmistavalle teollisuudelle. Mutta tärkeimmässä mielessä se ei pienene, vaikka lähes katoaisi kansantalouden tilinpidosta, koska madaltuva hinta nostaa kuluttajan ylijäämää. Huippuhalvasta tuotteesta voi tulla niin itsestäänselvyys, että sitä ei juuri edes huomata enää.
Hyviä esimerkkejä ovat vesi ja valaistus. Sama määrä valaistusta, jonka saa 60W hehkulampusta 1.5 tunnissa, maksoi valaanrasvalamppujen aikakaudella 1800-luvun alussa keskipalkkaiselle työntekijälle yli viiden tunnin työpanoksen. Kaksi vuosisataa myöhemmin saman valaistusmäärän eteen piti keskipalkalla puurtaa enää 0.4 sekuntia (linkki William Nordhousenausin tutkimukseen).
Työn könttäsummateoria
Yleisin huolenaihe perustuu klassiseen “lump-of-labor” harhapäätelmään, jossa työpaikat tulkitaan rajalliseksi resurssiksi. Onnekas sattuma sitten, että siellä missä asuu paljon työikäisiä ihmisiä on tähän asti sattunut myös olemaan isompi könttäsumma työpaikkoja—siis ennen kuin robotit tulevat ja varastavat ne.
Tämän harhapäätelmän kestävän suosion selitys löytyy käsittääkseni eroista vaikutusten ilmeisyydessä (salience). On helppo sormella osoittaa robottia, jonka paikalla aiemmin työskenneleitä ihmisiä voi käydä vaikka haastattelemassa. Sen sijaan kukaan ei voi osoittaa, että tässä ovat juuri ne työpaikat, jotka syntyivät halvempien härpäkkeiden ansiosta. Yhden sektorin tuottavuuden kasvun vaikutus työvoiman kysyntään muilla sektoreilla on jakautunut niin pieniin palasiin, että sitä on vaikea pelkällä maalaisjärjellä hahmottaa.
Miksi tällä kertaa voisi olla toisin
Tulovaikutus työn tarjontaan
Periaatteessa olisi ollut mahdollista, että e.m. härpäketarinassa kuluttajat ostavat saman kulutuskorin kuin ennenkin, mutta saavat sen entistä vähemmällä vaivalla eli vähentävät työtuntejaan. Valinta siitä kuinka paljon tekee töitä riippuu luontevasti tulotasosta: mitä korkeampi materiaalinen elintaso, sitä helpompi on valita lisävapaa-aika lisäkulutuksen sijasta. On mahdollista, että jollain korkealla elintasolla lisävapaa-ajan arvostus alkaa dominoida, jonka jälkeen tuottavuuskasvu kanavoituisi vain työaikojen tai työurien lyhenemiseen. Tätä on uumoiltu kauan ja turhaan, mutta valtaenemmistön preferenssit eivät tähän asti ole vaikuttaneet tämänsuuntaisilta, vaikka vapaa-ajan “kulutus” on toki kasvanut.
Kasvava elintaso ei näytä johtavan kovin huomattavaan työvoiman tarjonnan vähenemiseen: se hypoteettinen kulutuskori, joka edellisestä sukupolvesta olisi kuulostanut ylellisyydeltä, on pikemminkin seuraavalle välttämättömyys, josta ei voi juurikaan tinkiä. Ehkä seuraava automaation aalto painaa kulutuskorin hinnan niin alhaiseksi, että ihmiset alkavat viimein tyytyä saavutettuun kulutustasoon ja hyödyntävät reaalihintojen alenemisen lyhyentämällä työaikojaan tai lisäämäällä säästämistä välivuosia tai aikaisempaa eläköitymistä varten.
Tämä on loogisesti mahdollinen skenaario, jota pidän kuitenkin epätodennäköisenä—paitsi mahdollisesti yhteisvaikutuksessa muiden muutosten kanssa. Mistä tullaan seuraavaan kohtaan.
Teknologian kehityksen vaikutus vapaa-aikaan
Teknologian kehitys voi vaikuttaa työn tarjontaan nostamalla vapaa-ajan arvoa. Aguiar ym löytävät merkkejä siitä, että videopelien kehitys on laskenut varsinkin nuorten miesten työn tarjontaa (linkki juttuun). Työstä saa palkan lisäksi sisältöä elämään, mutta monille vaihtoehto on tehdä töitä organisaation alimmalla tasolla tai rulettaa kunkkuna virtuaalimaailmassa. Pelissä jokainen voi olla oman kukkulansa kuningas, sopivan vaikeiden ja omiin kykyihin juuri taipuvien haasteiden voittaja. Radio, televisio, ja konsolipelit muuttivat lähinnä vapaa-ajan käytön jakautumista (mm nukkumisen kustannuksella), mutta ehkä 3D virtuaalitodellisuus voi tuoda isomman muutoksen. Pelifirmojen kyky optimoida sisältö miljoonien käyttäjien yksityiskohtaisiin valintoihin perustuvan datan perusteella on “game-changer”, mitä koukuttavuuden kehittämiseen tulee.
Pelien houkuttelevuuden edellytys on riittävän korkea yleinen elintaso. Kun ruoka ja katto pään päällä ovat tarpeeksi halpoja, niin hyvin pieni määrä palkkatyötä (ei välttämättä omaa) riittää niiden maksamiseen. Se voisi tarkoittaa pientä määrää keikkatyötä silloin tällöin, tai perustuloa (jollaisen monet amerikkalaiset nuoret aikuiset saavat vanhemmiltaan).
Viime vuosisadalla tuottavuuden kasvua ajanut teknologinen kehitys vaikutti päinvastaiseen suuntaan—se alensi vapaa-ajan (siis palkkatyöstä vapaan) ajan arvoa. Kun aiemmin kotitalouden askareiden hoito oli ollut lähinnä naisten tekemää kokopäivätyötä, niin kodinkoneiden ja teollisten elintarvikkeiden kehitys vähensi kotitaloustyön viemää aikaa ja johti sitä kautta naisten työssäkäynnin kasvuun. Työvoiman tarjonta kasvoi, joten työpaikkojen määrä kasvoi. (Tässä järkevä määrän mittari on työikäisten osallistumisaste.)
Teknologian kehityksen vaikutus vapaa-ajan arvoon on siis ainakin yksi tekijä, joka tosiaan on tällä kertaa toisin. Nähtäväksi vielä jää, onko se suuruusluokaltaan maailmaa mullistava.
Avainsanat: perustulo, robotit, Talouskasvu, teknologinen kehitys
Aihealueet: Työmarkkinat
Tekoäly ei korvaa ihmistä muutamastakin syystä, tässä pohdintaa:
- Ihmisten tarpeet ja kulutustottumukset muuttuvat kehityksen myötä. Edempänä oli jo kommentoitu, miten 100 vuotta sitten ei olisi ymmärretty sitä, mitä kulutetaan 2000-luvulla ja mitkä ovat ostotottumukset nykypäivänä. Tämä havainnollistaa hyvin, miten “uusia” tarpeita ja kulutustottumuksia ilmaantuu ja näihin sitä mukaa työllistytään
- Tekoäly ei ole vielä todella pitkään mitenkään varsinaisesti älykäs, sanan varsinaisessa merkityksessä. Esimerkiksi, shakki- ja Go pelaamiseen tehdyt tekoälysovellukset tekevät vain todella kapea-alaista päätöksentekoa, joka perustuu siihen, että niille on syötetty tietty “oppimateriaali”, esimerkiksi 20-vuoden ajalta ammattilaispelaajien siirrot. Tekoäly toimii näissä siten, että se valitsee tilanteeseen sopivan, yhden siirron kerrallaan, jo syötetystä tietokannasta. Mitään varsinaista luovuutta tai laaja-alaista älyykkyyttä (määriteltävä termi tämäkin) emme siis näe vielä pitkään aikaan. Sovellukset ovat siis kapea-alaisia.
Tuleeko uusia työpaikkoja vai ei, ei mielestä ole mielekästä pohtia. Merkityksellisempää on tutkia vaihtoehtoisia skenaarioita, mille toimialoille uudet työpaikat syntyvät.
Ihmismielellä on taipumus kehitellä itselleen ongelmia, etenkin jos työn, levon ja vapaa-ajan suhde toisiinsa on epätasapainossa. Mikä se tasapainotila on, sitä on vaikea sanoa, koska se on riippuvainen ihmisten preferensseistä. Ongelmat ja ongelmien synty ei poistu teknologian murroksen myötä.
Kaikki liiketoiminta ja julkiset palvelut ovat loppuviimein ihmisten ongelmien ratkaisua. Ja juuri siksi jaksan uskoa siihen, että uusia työpaikkoja syntyy entisten tilalle. Kyse on vain luovuudesta ja mielikuvituksesta. Oma henkilökohtainen näkemys on, että mielikuvitus ennenkaikkea on se tulevaisuuden resurssi ja sen hyödyntäminen korreloi henkisen hyvinvoinnin kanssa yksi yhteen.
Toisilla työaika väheni, moni johtaja ja tutkija tekee tuhansia tunteja enemmän töitä vuodessa. Tämäkin selittää palkkaeroja. Samalla työvoiman kysyntä on moninkertaistunut melkein joka palkkatasolla. Töitä olisi siis tarjolla historiallisen paljon, mutta kannustinloukut on pahennettu moninkertaisiksi, samoin irtisanomissuoja ja muita työllistäjän rangaistuksia.
Työtunnit per capita laski jo 1900-luvulla niin paljon, ettei 2000-luvulla voi enää niin paljon laskea. Eli pitäisikö otsikko vaihtaa “Työpaikkaterminaattori tulee” -> “Työpaikkaterminaattori meni jo”.
Työtunteja on käsittääkseni vähennetty useissa maissa viimeisten reilun sadan vuoden aikana. Monissa maissa lähes puoleen joissain kuten Alankomaissa enemmänkin. “Toteutuuko kauhuskenario” on väärä kysymys. Se “kauhuskenario” on paljolti jo toteutunut. Kysynkin niinpäin että miksi kauhuskenarion edistyminen pysähtyisi nyt?
“Jos on ylimääräistä kapasiteettia, kannattaa vähentää kapasiteettia.” Yhdellä alalla kyllä. Jos millekään alalle ei kannata investoida, keskuspankin pääjohtajalle pitää antaa potkut ja samalla vähentää ammattiliittojen turhimpia etuoikeuksia ja sääntelyä.
> “Jotta työpanosta säästävään teknologiaan kannattaisi investoida, sen tuotannon täytyy mennä kaupaksi. Jos työ halpenee, kannattaa investoida teknologiaan joka säästää pääomaa.”
Jos on ylimääräistä kapasiteettia, kannattaa vähentää kapasiteettia.
Palkkojen osuus on laskenut OECD maissa jos 70-luvulta lähtien. Yksityinen kulutus ei tule laskemaan samaa tahtia kuin palkkojen osuus. Kulutuksen rahoitus siirtyy julkiselle sektorille. Jo nyt valtiot subventoivat työvoimaa ‘food stamps’- ohjelmilla, asuntotuella, maksavat eläkkeitä tai tarjoavat velvoitetyöllistettyjä yrityksille. Osa-aikaisilla kaupan kassoilla on asumistukea joka pitää tulot riittävinä elämiseen.
Olet oikeassa siinä, että jos työn osuus on 10% tuotteesta ja pääoman 90%, pääosa investoinneista menee pääoman käytön tehostamiseen, mutta tämä ei tarkoita sitä, etteikö työn tehostaminen jatku. Sähkömoottorien energiatehokkuus on jo nyt luokkaa 95% energiatehokas tehdään edelleen parannuksia jotka lisäävät energiatehokkuutta.
R: korjattu, kiitos.
A: Valtaosaa niistä hyödykkeistä, joita nykyään kulutetaan, ei pari sataa vuotta sitten eläneiden näkökulmasta “tarvita”, ja samassa mielessä ei “tarvita” suurinta osaa nykyisistä aikusten töistäkään. Veikkaan että tulevaisuudessa käy samoin: valtaosa 2200-luvun kulutusmenoista ja palkkatöistä kohdistuu tuotteisiin, joita emme nyt osaa kuvitella, tai joita pidämme vähä-arvoisena jopa älyttöminä. Mutta tosiaan, nykyisen kulutuskorin näkökulmasta ihmisten työpanoste ei sitten enää “tarvita”.
N.N: Työkokemusta tai koulutusta vaativien työtehtävien siirtyminen koneille luo todennäköisesti jatkossakin myös (ainakin jonkun aikavälin) häviäjiä: ammattilaisia, kaupunkeja, ja alueita. Skenaario, jossa teknologian kehitys jatkuvasti köyhdyttää työntekijöitä absoluuttisesti (reaalipalkoissa mitattuna) ei ole niin yksinkertainen. Jotta työpanosta säästävään teknologiaan kannattaisi investoida, sen tuotannon täytyy mennä kaupaksi. Jos työ halpenee, kannattaa investoida teknologiaan joka säästää pääomaa.
Hyvä juttu. William Nordhaus on väärin kirjoitettu.
Entä jos ihmisiä ei enää tarvita työmarkkinoilla? Eihän lasten työpanoksellekaan ole enää hirveästi käyttöä kehittyneessä taloudessa?
Toki lopputuotoksen hinnan mennessä kohti nollaa kaikkien hyödykkeiden osalta on niin, että pienellä ansiolla saa nykyisen eliitin elintason.
Hieman huolettaa. Tekoäly korvaa luonnollista tyhmyyttä. Esimerkiksi shakkiohjelmat lyövät nykyään jo shakkimestaritkin, puhumattakaan go:sta. Miten käy shakkiammattilaisten? Onko Magnus Carlsenin tie mieron tie?
Automaation ja työpaikkojen suhteesta keskustellessa saattaa harhaanjohtavaa puhua pelkästään työpaikoista tai työtunneista. Suhteellinen etu toimii myös automaation ja työntekijöiden välillä eikä tarvitse huolehtia etteikö töitä löytyisi.
Työn tuottavuus ja palkkojen osuus taloudesta ovat kiinnostavammat. Entä jos täyntekijät siirtyvät automaation tuhoamista työpaikoista
matalamman tuottavuuden töihin (Ryan Aventin skenaario). Tähän asti on ollut päinvastoin, mutta on monia syitä olettaa että asiat muuttuvat.
Työn kontribuutio talouden kasvuun voi nousta jos tehdyn työn määrä kasvaa, tai työn rajatuottavuus nousee esimerkiksi koulutetun työvoiman korvatessa kouluttamatonta työvoimaa. Vakaan kasvun uralla kun merkittävä osa työntekijöistä on jo hyvin koulutettu, ja työpanoksen laadun kasvuvauhti hidastuu, palkkojen kansantulo-osuus saattaa lähteä laskuun tai jakaantua hyvin epätasaisesti tavalla joka ei synnytä kulutusta.
Esimerkkiskenaario: Automaatio korvaa 100 työpaikkaa. Samalla syntyy 10 uutta työpaikkaa korkeamman tuottavuuden ammateissa joissa palkka on suurempi ja 90 työpaikkaa joissa tuottavuus on pienempi. Jos 10 korkeamman tuottavuuden ammattia tienaavat 2x sen mitä korvattu ammatti, mutta 90 matalamman tuottavuuden työpaikkaa tienaavat 80% aikaisemmasta, palkkasumma joka oli aikaisemmin 100 on nyt 2.0×10 + 0.8×90 = 90. Eli palkkojen osuus tippuu 10% ja kulutus vähenee saman verran.