Talousennusteita ja -tutkimusta tekevät laitokset - Elinkeinoelämän tutkimuslaitos (ETLA), Palkansaajien tutkimuslaitos (PT), Pellervon taloustutkimus (PTT), Suomen Pankki (SP), Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) - sekä Valtiovarainministeriö (VM) julkistivat Jyväskylän yliopistossa järjestetyssä Taloustutkijoiden XXXII kesäseminaarissa pitkän aikavälin kasvuennusteensa Suomen taloudelle.
Pitkän aikavälin kasvuennusteet oli tällä kertaa pyydetty seuraaville kahdelle vuosikymmenelle: 2015-2025 ja 2026-2035.
Verrattuna edellisiin, vuonna 2012 julkaistuihin pitkän aikavälin kasvuennusteisiin, pitkän aikavälin kasvunäkymät ovat jälleen synkentyneet: Ennusteiden perusteella lasketun keskiarvoennusteen mukaan henkeä kohden lasketun bruttokansantuotteen (BKT/hlö) kasvuvauhti on 1,0 % vuosina 2016-2025 ja 1,2 % vuosina 2026-2035. Toisaalta erot ovat pienentyneet erityisesti 20 vuoden päähän ulottuvien ennusteiden osalta. Tarkemmat luvut löytyvät täältä.
Pitkän aikavälin talouskasvu riippuu pääasiassa työn tuottavuuden kasvuvauhdista: Ennusteista lasketun konsensusennusteen mukaan työn tuottavuus kasvaa keskimäärin 1,3 % vuosina 2016-2025 ja 1,5 % vuosina 2026-2035.
Tutkimuslaitokset laativat pitkän aikavälin kasvuennusteensa Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun ja Talouspolitiikan arviointineuvoston pyynnöstä. Kasvuennusteet olivat jatkoa edellisille, vuosien 2008 ja 2012 kesäseminaarien yhteydessä järjestetyille ennustekierrokselle.
*************************************
Kirjoittaja toimii taloustieteen professorina Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tämä kirjoitus on laadittu yhdessä Roope Uusitalon kanssa, joka toimii paitsi professorina Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa, myös Talouspolitiikan arviointineuvoston puheenjohtajana.
Avainsanat: ennuste, Talouskasvu
Aihealueet: Makro
Jos teollisuus tuottaa tuhat kertaa parempia puhelimia, tietokoneita ja ohjelmistoja, voi se työllistää enemmänkin. Yksityiset palvelut ovat kuitenkin lupaavin työllistäjä, kunhan vapautetaan palvelutuotanto sääntelystä ja valtiojohtoisuudesta.
kiina ei ole pseudoliberaali vetokratia. tietty jos tulevaisuuden voi luoda miten tahtoo niin on epäselvää miten tähän alijäämätilaan tai ennusteiden vähän aikaa kestäneeseen yliampumiseen on päädytty.
mikseivät tyhmät poliitikot ymmärrä luoda paremmin tulevaisuutta kirosana.
Paras tapa ennustaa tulevaisuutta on luoda se. Kuten Kiinassa. Ja tilastot todistavat onnistumisen. Budjetoinnin jätän VM:lle.
en ymmärrä miksi ennusteita tässä niin kovasti parjataan. ongelma on jossain ihan muualla kuin ennusteissa, nimittäin budjetoinnissa.
katsokaas, JOS
toivotunlainen taloustavoite ei toteudukaan, ja järjestelmän fundamentaalisia osia on luotu tietyille kasvuennusteille (”kasvutavoitteille”, “kasvu-stetson-harrisoneille”, “kasvunaapurinkoirille”; kutsu niitä miksi haluat) ml. väestönkasvu. nyt ongelmana on, että kun tästä tavoitteen/ennusteen/naapurinkoiran mukaisesta tasosta jäädään, niin järjestelmän kustannusrakenne pyrkii vastustamaan todellisuutta/olemaan sopeutumatta uuteen tulotasoon/automaattisesti vakauttamaan taloutta, josta seuraa jotain alijäämäjuttua.
moni lähes sivistynyt maa laatii ajankohdan t+1 budjetin puhtaasti ajankohdan t tulojen perusteella, suomessa tätä ei harrasteta, mutta tätä voisi toki demokraattisesti toteuttaa. kaikki muu on olennaisesti sitä “ennustetta” tai “tavoitetta” tai “naapurinkoiraa”, jonka toteutumatta jäämisellä on yllä laveasti kuvatun kaltaisia vaikutuksia.
mitä se sitten haittaa, jos talous ei kasvakaan toivotulla tavalla?
no koska on budjetoitu menot ml. eläkejärjestelmä sen mukaan, että väestö kasvaa, ja nyt jos väestö ei kasvakaan,tai talous ei kasvakaan, niin tulee vanhan kansan kielellä takapuolinettoa, joka on pidemmän päälle kuitenkin epämukavaa. hyvinvointivaltion “saaja” -päässä siis jouduttaisiin luopumaan jostain, tai “maksaja” -päässä maksamaan enemmän. tästä pääsemme sipilän työtunteihin.
sipilän sata tuntia ekstraa -tavoite ei ehkä ole peräisin siitä, että sipilä miettisi haluaako kirjoittaja tehdä enemmän töitä vai ei, sipilä miettii että kirjoittaja voisi tehdä vähän enemmän töitä jotta “hyvinvointivaltio” saataisiin rahoitettua. työssäkäyvän ongelma siitä, että vapaa-aikaa ei ole riittävästi, ei liene ongelma vaikkapa työvoiman ulkopuolella.
keinolla millä hyvänsä, jostain on saatava talouskasvua, koska jos sitä ei saada, koko päivähoitojärjestelmä ja peruskoulu ja vanhustenhuolto ja kaikki se mikä suomalaisesta yhteiskunnasta tekee hyvinvointivaltion (myös vanhusten kunnioitus ja ihmisarvo kokonaisuudessaan) romahtaa lähes välittömästi ja maa ajautuu sota-ajan kamputsaa muistuttavaan tilaan (siellä ollaan köyhiä ja ei ollut ihmisoikeuksia tai -arvoa). jään odottamaan nimimerkin “kultti” kommenttia tämän skenaarion suhteen.
ehdotatko, juha, että siirtyisimme nykyisestä t+4 (julkinen talous) ja t+60 (eläkejärjestelmä) toiminnasta tällaiseen “ensi vuosi ja tulevaisuus tappiin asti on samaa kuin nyt” -budjetointikäytäntöön?
Kun pitkän aikavälin kasvusta puhutaan, Keynes varmaan sanoisi, että
“The long run is a misleading guide to current affairs. In the long run we are all dead. Economists set themselves too easy, too useless a task if in tempestuous seasons they can only tell us that when the storm is past the ocean is flat again.” Maailma on pyöreä.
Jospa talouskasvu olisikin tavoite eikä ennuste.
Mitä se sit haittaa, vaikka talous kasvaa hitaasti tai ei kasva lainkaan ?
Minulla on kaikki tarpeellinen. Oikeastaan vain aikaa voisi olla lisää ts. Sipilän 100 ekstratuntia -tavoite ei oikein nappaa.
Suomessa ja maailmalla tuottavuuskasvu on otettu ylimääräisen kulutuksen eikä vapaa-ajan muodossa. Eksplisiittisesti vapaaehtoinen työttömyys sekä osa-aikaisten ja pätkätöiden tekeminen täytyy ennen pitkää mahdollistaa perustulon ja joustavien työmarkkinoiden muodossa, jakaen kasvavista tuottavuuseroista johtuvia kasvavia palkkaeroja tasaisemmin.
Homma ei kuitenkaan toimi ilman kysyntää. Tiedemiehen hokema, että kaiken ”taloudellisen toimeliaisuuden tavoite on viimekädessä yksityinen kulutus” on väärä siinä mielessä, että yksityinen sektori voi kuluttaa ja velkaantua pitkällä aikavälillä vain niin paljon kuin julkinen sektori tekee alijäämiä (jos oletetaan vaihtotase nollaksi). Vaihtoehtona on aktiivinen julkinen kysynnänsäätely tai koko euroajan jatkunut palkanpoljentakilpailu, joka sattuu kaikkia.
Inflaatiotavoitetta voisi samalla nostaa koko euroalueella, että saataisiin reaalikorkoja alemmas; tavoitteen saavuttaminen taas vaatii julkista kysyntää, käytännössä, että EKP jakaisi suoraan rahaa euromaiden kansalaisille.
Mutta takaisin tekstiin: ennusteet voisivat lähteä seuraavasta 4-10 vuodesta. Nykyreseptein (eurokytkös, palkkamalttikilpailu, sopeutukset) on todennäköistä, että kasvu on negatiivista tai nollan tietämissä ainakin tuon neljä vuotta.
Minusta meillä nyt vaan on fundamentaalinen vika siinä, miten hahmotamme yhteiskunnan, teknologian, ja talouden toimintaa. Kaiken taloudellisen toimeliaisuuden tavoite on viimekädessä yksityinen kulutus; kulutus tässä nyt siis mitä hyvänsä sellaista, mikä yksilön elämässään tekemiin valintoihin perustuen johtaa vaihdantaan muiden kanssa.
Talousjärjestelmä näyttää ihmisten puheissa toimivan sitä paremmin, mitä enemmän kulutetaan ja mitä enemmän tehdään työtä. Tämä on siinä mielessä varsin kummallinen käsitys ottaa yhteiskuntafilosofian kantavaksi ohjenuoraksi, että jos asuminen, ruoka, liikkuminen, terveydenhuolto ja vaikkapa kotityöt voitaisiin hoitaa äärimmäisen halvalla ja ilman ihmistyötä, niin ihmiset kykenisivät elämään varsin mielekästä elämää tekemättä juuri lainkaan työtä tai kuluttamatta juuri mitään.
Työn tuottavuus kasvaa teknologian jne. avulla. Eli lienemme joka tapauksessa jobless growth -tilanteessa, ellei sitten palvelualat ala työllistää enemmän. Tietysti, jos työn teon määrä kasvaisi EK:n ehdotuksen mukaisesti, siitä voisi saada joksikin aikaa kasvua, mikä sitten lopahtaisi aikanaan. Jos pääoman määrä, niin sama juttu, ainakin Solowin ja kumpp. mukaan; steady state saavutettaisiin. Eli teknologiaa lisää on resepti pitkällä aikavälillä, mutta miten tämä saataisiin palvelmaan työllisyyttä, ehkä panostamalla koulutukseen, joka lisäisi siis laajasti ymmärrettynä teknologista tasoa maassa, jolloin syntyisi monenlaisia, myös työllistäviä innovaatioita esim. juuri palveluihin. Teollisuutta niillä ei kuitenkaan voi korvata mitenkään. 90 prosenttia vientipalveluistamme on nytkin teollisuuden palveluita. Ne ovatkin juuri niitä suomalaisia palveluita.