Suomessa yritys- ja pääomatuloverotuksen kuuma peruna liittyy listaamattomien yritysten osinkoihin. Aikaisemmin tänä vuonna sekä VATTin ja Etlan että Järvikareen työryhmän raporteissa esitettiin uudistuksia, jotka olisivat kiristäneet joidenkin listaamattomien yritysten jakamien osinkojen verotusta. Hetemäen työryhmä esitti aikanaan samansuuntaisia uudistuksia. Useat ministerit kertoivat heti Järvikareen raportin julkistamisen jälkeen, että näitä esityksiä ei tulla toteuttamaan.
Yritän seuraavassa avata, mistä tässä on kysymys. (Varoitus! Tämän jutun ymmärtäminen edellyttää eräiden yritysverotukseen liittyvien perusasioiden ymmärtämistä. Saat tarvittavat taustatiedot lukemalla ensin edellisen blogimerkintäni.)
Nykyjärjestelmä ja sen ongelmat
Pörssilistattujen yritysten jakamista osingoista 85 prosenttia on pääomatuloveron alaista tuloa ja loput 15 prosenttia verovapaita. Pääomatuloveroaste on nyt tulojen määrästä riippuen 30-34 prosenttia ja yhteisövero 20 prosenttia. Yrityksen omistajilleen jakaman voiton kokonaisveroasteeksi (yhteisö- ja pääomatulovero yhdessä) tulee näin ollen noin 40-43 prosenttia.[1]
Listaamattomien yritysten jakamien osinkojen verotus on vähän monimutkaisempaa. Osinkojen ollessa alle 8 prosenttia yrityksen (osakaskohtaisesta) nettovarallisuudesta ja alle 150 000 euroa (vuodessa), osingoista 75 prosenttia on verovapaata tuloa ja loput 25 prosenttia pääomatuloveron alaista tuloa. Jaetun voiton kokonaisveroaste on noin 26-27 prosenttia. Siltä osin kun osingot ylittävät euromääräisen rajan, niitä verotetaan kuten listattujen yhtiöiden osinkoja. Siltä osin kun ne ylittävät kahdeksan prosentin tuottorajan, niistä 75 prosenttia verotetaan ansiotulona ja loput on verotonta tuloa. Korkeimmillaan jaetun voiton (raja)veroaste on tällöin luokkaa 50 prosenttia.[2]
Listaamattomien yritysten jakaman voiton verotus siis vaihtelee paljon. Se on kuitenkin useimmissa tapauksissa huomattavasti kevyempää kuin listattujen yritysten jakaman voiton verotus. Ensimmäinen ongelma, joka tästä seuraa, on ns. listautumiskynnys. Toinen ongelma on se, että verotus kannustaa ns. tulonmuuntoon. Pienehköjen yritysten pääomistaja on usein yrityksensä palkkalistoilla. Nykyjärjestelmässä hänellä on tietyissä tilanteissa kannustin nostaa yrityksestään vähemmän palkkaa ja vastaavasti enemmän osinkoja. Tämä johtuu siitä, että ansiotulojen veroaste ylittää usein reilusti jaetun voiton verotuksen.
Kolmas ongelma on se, että järjestelmä luo tietyissä tilanteissa kannustimen kasvattaa yrityksen nettovarallisuutta, vaikka yritykseen sijoitetut varat tuottaisivat (ennen verotusta) hyvin huonosti. Tätä asiaa on helpointa havainnollistaa numeroesimerkillä.
Esimerkki
Esimerkkimme yrityksen nettovarallisuus on miljoona euroa. Yrittäjä, joka omistaa yrityksen kokonaan, nostaa yrityksestä itselleen niin paljon palkkaa, että hänen ansiotulon rajaveroaste on 50 %. Yrityksen voitto (myös yrittäjän palkan jälkeen) on 125 tuhatta euroa. Yrittäjän pääomatuloveroaste on 30 %.
Yhteisöveron jälkeen voitosta voidaan maksaa osinkoja 100 000 euroa. Osingoista 80 000 euroa alittaa edellä mainitun kahdeksan prosentin tuottorajan. Nämä osingot ovat siis 25 prosenttisesti pääomatuloveron alaista tuloa. Tuottorajan ylittävät 20 000 euroa verotetaan 75 prosenttisesti ansiotulona. Osingoista maksetaan siis veroa 80 000 euroa*25 %*30 %+20 000 euroa*75 %*50 %=13 500 euroa.
Entä jos yrittäjä kasvattaisi yrityksen nettovarallisuutta 100 000 eurolla? Oletetaan yksinkertaisuuden ja havainnollisuuden vuoksi, että yritykseen laitetut (tai jätetyt) varat sijoitetaan kohteeseen, jonka tuotto ennen veroja on tasan nolla.
Nyt yrittäjä voi nostaa kevyesti verotettuja osinkoja 8 %*1 100 000 euroa=88 000 euroa. Osingoista menee nyt veroa 88 000 euroa*25 %*30%+12 000 euroa*75 %*50%=11 100 euroa.
Yrittäjän verotaakka siis kevenee 2400 eurolla. Toisin sanoen, sijoitus joka ei kansantaloudellisessa mielessä tuota yhtään mitään, tuottaakin yrittäjälle verotuksen jälkeen 2,4 prosentin vuotuisen tuoton! Tätä ei voi pitää järkevänä kannustimena. Samalla tietysti verotulot pienenevät.
Miten järjestelmää pitäisi korjata?
Äkkiä ajatellen luontevalta tuntuva tapa korjata ongelmat olisi verottaa listaamattomien yritysten osinkoja aivan samalla tavalla kuin listattujen yritysten osinkoja nyt verotetaan. Tällöin osinkojen verotus ei riippuisi lainkaan yrityksen nettovarallisuudesta ja edellä kuvattu kannustin nettovarallisuuden kasvattamiseen poistuisi. Lisäksi järjestelmä olisi hyvin yksinkertainen.
Itse en kannata tätä vaihtoehtoa, sillä oma näkemykseni on, että listattujen yritysten tekemien investointien (tai oman pääoman) kokonaisverotus on luultavasti kaikkien suomalaisten hyvinvoinnin kannalta liian ankaraa. Huoleni liittyy osin siihen, että verotus kohdistuu myös normaalituottoon, minkä takia on syytä olettaa, että se vähentää investointeja merkittävästi.
Luultavasti samanlainen verotus aiheuttaisi vielä paljon suurempia ongelmia listaamattomien yritysten kohdalla. Tähän on ainakin kaksi syytä. Ensinnäkin, listatuilla yrityksillä on todennäköisesti paremmat mahdollisuudet rahoittaa investointinsa vieraalla pääomalla (jonka kustannukset ovat verovähennyskelpoisia) kuin nuorilla listamaattomilla yrityksillä. Toiseksi, listatut yritykset ovat suurelta osin ulkomaalaisten omistuksessa, joten Suomen pääomatuloverotus ei koske heitä. Lisäksi iso osa erityisesti listattujen yritysten omistajista (esimerkiksi eläkeyhtiöt) ei käytännössä maksa osingoista veroa.
Tällaisen uudistuksen yhteydessä voitaisiin kuitenkin samalla laskea osinkojen veroprosenttia suhteessa listattujen yritysten jakamien osinkojen nykyiseen verokohteluun. Tämä lieventäisi investointien verotuksen kiristymistä listaamattomien yritysten osalta ja samalla tietysti keventäisi listattujen yritysten osinkoverotusta. Tällaista ratkaisua on ehdottanut ainakin Janne Juusela (EVAn raportissa).
Toisaalta Juuselan ehdottamassa mallissa syntyy jälleen varsin suuri kannustin tulonmuuntoon. Jos kaikista osingoista maksettaisiin esimerkiksi 15 prosenttia veroa, kuten Juuselan mallissa, suurituloisilla palkansaajilla olisi usein nykyistäkin suurempi kannustin perustaa yritys ja yrittää nostaa työnteollaan ansaitsemansa tulot osinkoina.
Useimmat työntekijät eivät käytännössä pystyisi tekemään samaa työtä yrittäjinä, joten tulonmuunto ei välttämättä olisi kovin iso ongelma julkiselle taloudelle. Sitä voi silti pitää ainakin oikeudenmukaisuuden ja veronmaksumoraalin kannalta hankalana asiana.
Toinen tapa lieventää edellä kuvattuja ongelmia on laskea listaamattomien yritysten jakamien osinkojen verotukseen liittyvää tuottorajaa nykyisestä kahdeksasta prosentista lähemmäs markkinakorkoja.[3] Se on myös osa Järvikareen työryhmän ehdotusta. Tällöin kannustin kasvattaa yrityksen nettovarallisuutta pelkästään verotuksen takia pienenee oleellisesti. Samalla voidaan huolehtia siitä, että osinkojen verotus on ansiotulojen verotusta oleellisesti kevyempää vain, jos yritystoiminta edellyttää pääomia, mikä rajoittaa tulonmuunto-ongelmaa. Jos yritystoiminta ei edellytä pääomaa, on vaikea nähdä miksi sitä pitäisi verottaa kovin eri tavalla kuin tavanomaista palkkatyötä.
Nettovarallisuuteen sidottu verotus mahdollistaa myös normaalituoton verottamisen matalammin kuin sen ylittäviä tuottoja, mikä parantaa investointikannustimia ilman suuria verotulomenetyksiä. Tässä suhteessa listaamattomien yritysten osinkojen nykyinen verotus muistuttaa ACE-mallia.[4] Parametriarvot ovat vain pielessä.
Tuottorajan laskeminen kiristäisi monessa tapauksessa listaamattomien yritysten jakamien osinkojen keskimääräistä veroastetta, koska suurempi osa osingoista menisi ansiotuloverotuksen piiriin. Nykyjärjestelmän parametreilla listaamattomien yritysten keskimääräinen osinkoverotus saattaisi joissakin tapauksissa olla jopa kireämpää kuin listattujen yritysten osinkojen verotus. Tätäkin voi pitää ongelmallisena. Se, mihin kohtaan tuottoraja täsmälleen asetetaan ja kuinka ankarasti sen ylittäviä osinkoja verotetaan, on kuitenkin oma kysymyksensä. Molempia voidaan toki säätää jonkin verran.
Listaamattomien yritysten osinkoverotuksen yhteensovittaminen ansiotuloverotuksen kanssa olisi joka tapauksessa helpompaa, jos ylimpiä ansiotuloveroasteita voitaisiin laskea. Tällöin tulonmuuntokannustimen poistaminen ei edellyttäisi sitä, että tuottorajan ylittäviä osinkoja verotetaan hyvin ankarasti. Tätä taustaa vasten Järvikareen työryhmän ehdotus ylimpien ansiotuloveroasteiden laskemisesta on minusta hyvin perusteltu.
Tavoite verottaa listattujen ja listaamattomien yritysten omistajia samalla tavalla on tietysti sinänsä järkevä. Siihen suuntaan voitaisiin mennä siirtymällä yritysverotuksessa ACE-malliin. Tällöin listaamattomien ja listattujen yritysten jakamien osinkojen verokohtelu voitaisiin mahdollisesti yhdenmukaista ilman, että yhdenkään listaamattoman yrityksen investointikannustimet samalla heikkenevät ainakaan kovin dramaattisesti. VATTin ja Etlan raportissa esitetään suuntaviivat myös tällaiselle isolle verouudistukselle.
[1] Oletetaan, että yrityksen voitto on 100 euroa. Siitä maksetaan ensin 20 euroa yhteisöveroa. Osinkoihin jää 80 euroa, josta verotettavaa tuloa on 68 euroa. Jos pääomatuloveroprosentti on 30, osingoista maksetaan veroa 20,4 euroa.
[2] 50 prosenttia saadaan olettamalla, että ansiotulojen rajaveroaste on 50 %.
[3] Samalla voitaisiin nostaa euromääräistä rajaa tai poistaa se kokonaan.
[4] Yksi tärkeä ero liittyy siihen, että oikeassa ACE-mallissa tappiontasausjärjestelmään liittyviksi tappioiksi katsotaan kaikki normaalituoton alittavat tuotot.
Avainsanat: osinkoverotus, yritysverotus
Aihealueet: Julkinen talous
“Verosuunnittelua, joka perustuu siihen, että omistaja nostaa korkotuloja omasta yrityksestä, toki rajoitetaan”
Olet oikeassa. Korko-nimikkeellä tulojen nostamiseen pääomatuloina omasta firmasta liittyy rajoitteita. Kiitos korjauksesta. Minun olisi pitänyt käyttää esimerkkinä ennemmin rahojen nostamista itselleen firmasta vaikkapa vuokrana tai käyttöoikeuteen liittyvänä korvauksena. Vuokriksi nimettyjen tulojen osalta verotussäädösten mukaan tulot verotetaan kai lähtökohtaisesti nimenomaan pääomatuloina.
Kom,
Verosuunnittelua, joka perustuu siihen, että omistaja nostaa korkotuloja omasta yrityksestä, toki rajoitetaan:
“Jos liiketoimintaa harjoittavan yrityksen omistaja lainaa varojaan yritykselle, yrityksen maksamasta korkotulosta katsotaan pääomatuloksi vain käypää korkoa vastaava korko.”
https://www.vero.fi/fi-FI/Syventavat_veroohjeet/Henkiloasiakkaan_tuloverotus/Tuloverolain_alaiset_korkotulot
Omasta mielestäni nykyinen tilanne, jossa säädetään ensin pääomatulovero (30-34 %) ja sitten siitä, että yritysomaisuuteen liittyvistä tuloista 85 %, 25 % tms. on verotettavaa tuloa, on omituinen. Siitä seuraa joka vuosi iso joukko virheellisiä uutisointejakin veropörssien myötä, kun näytetään monien ihmisten veroprosenttien olleen “vain” 30-34 prosentin luokkaa. Todellinen veroprosentti on osalla listaamattomien yhtiöiden kautta tulonsa nostavista noin neljäsosa siitä, koska veroprosentti näissä tilastoissa lasketaan vain verotuksessa huomioitavista tuloista, eikä kokonaistuloista, joita ei tilastoida. Olisi rehellisempää säätää veroprosentiksi vaikka suoraan 8,5 %, ja huomioida kuitenkin 100 % tuloista laajan veropohjan periaatteen mukaisesti verotettavina tuloina. 8,5 prosentin veroaste on koko osingon huomioivalla periaatteella verovaikutukseltaan sama kuin 34 prosentin veroaste tilanteessa, jossa verotettavaa tuloa on vain 25 % tuloista. Mutta asia näyttäytyy ulospäin aika erilaiselta.
Niku Määttänen kirjoitti:
“Pörssilistattujen yritysten jakamista osingoista 85 prosenttia on pääomatuloveron alaista tuloa ja loput 15 prosenttia verovapaita. Pääomatuloveroaste on nyt tulojen määrästä riippuen 30-34 prosenttia ja yhteisövero 20 prosenttia. Yrityksen omistajilleen jakaman voiton kokonaisveroasteeksi (yhteisö- ja pääomatulovero yhdessä) tulee näin ollen noin 40-43 prosenttia.[1]”
Asia periaatteessa on noin pienomistajien osalta, mikäli nämä eivät voi tehdä verovähennyksiä erinäisistä syistä. Listaamattomien, omistajiensa pyörittämien yhtiöiden kohdalla omistajille jaetun voiton kokonaisveroaste olisi maksimissaan 30-34 %, jos voitto jaettaisiin osingon sijaan korkoina ulos. Korkomenojen osalta ei tarvitse maksaa esimerkiksi yhteisöveroa.
Esimerkissä tilanne oli tällainen:
“Tuottorajan ylittävät 20 000 euroa verotetaan 75 prosenttisesti ansiotulona. Osingoista maksetaan siis veroa 80 000 euroa*25 %*30 %+20 000 euroa*75 %*50 %=13 500 euroa.”
Esimerkkitilanne on huonosti vero-optimoitu. 20 000 euron osalta siinä maksetaan nyt veroa 20 000*75%*50%= 7500 euroa. Lisäksi osinkona maksettaessa on mennyt 20 % osinkoveroa; 25 000 euron summasta on jäänyt 5000 euron yhteisöveron jälkeen 20 000 euroa. Eli yhteensä veroja maksettaisiin 25 000 eurosta 12 500 euroa, ja omistajalle jäisi itselleen 12 500 eruoa. Jos omistaja olisi maksanut 25 000 summan korkoina itselleen, veroprosentti olisi esim. 34 %, veroja olisi maksettavana 8500 euroa ja käteen jäisi 16 500 euroa. Eli omistaja nettoaisi tuossa tapauksessa 4000 euroa, jos nostaisi firmasta ottamansa pääomatulot 25 % rajan ylittävältä osin koroiksi niitä nimittäen osinkoina maksamisen sijaan.
Nykyjärjestelmään sisältyy siis joissain tilanteissa kannustimia palkan muuntoon pääomatuloiksi, mutta osassa tilanteista on kannustin tulonmuuntoon pääomatuloista palkaksi, ja joissain tilanteissa pääomatulojen sisällä on kannusteita muuntaa yritystuloja myös saman maan verojärjestelmän sisällä esimerkiksi korkotulomuotoon, koska korkotuloilla on toisinaan alempi, toisinaan korkeampi verotus, kuin osingoilla.
Hyvä että tässä yritettiin pontevasti etsiä reittiä listattujen ja listaamattomien maksavien osinkojen verotuksen harmonisointiin. Siitä seuraisi myös sellaisia etuja, joita ei yllä taidettu käsitellä eikä käsitelty myöskään VMn raportissa. Nimittäin, nykyinen listaamattomien ja listattujen maksamien osinkojen erilainen verokohtelu aiheuttaa paineen muuttaa listatun maksamia osinkoja kevyemmin verotetuiksi listaamattoman maksamiksi osingoiksi. Tätä muuntamista yritetään estää tuomalla yhteisöjen välisten osinkojen verotukseen sopiva määrä hallittua ketjuverotusta emotytäryhtiödirektiivin sallimissa puitteissa. Voidaan esim. tähdätä 10% omistusosuuteen, jotta päästäisiin alueelle, jossa ei ketjuveroteta vaikka pääomille olisikin muualla järkevämpää käyttöä.
Eli hypoteesini on: jos listattujen ja listaamattomien maksamien osinkojen verokohtelu saadaan harmonisoitua seuraa dominoefekti, jossa suuri määrä verosuunnitteluefforttia kasvattavia jaotteluja käy tarpeettomiksi. Tälläisiä ovat saajan/maksajan listaus/listaamattomuus, yhtiömuoto/yleishyödylisyysstatus, “portfolio”-sijoittaja versus valta-asema/yrittäjäsijoittaja, pieni versus suuri (>10% omistusosuus osinkoa maksavassa yrityksessä) ehkä muitakin,