Kevään korona-aallon keskeisimmän havainnon mukaan julkisen vallan koronapolitiikassa terveydelliset ja kansantaloudelliset tavoitteet eivät ole vastakkaiset (Caselli ym. 2020; Goolsbee and Syverson 2020). Suomessakin kotimainen kulutus laski voimakkaasti yksin tartuntojen leviämisen myötä. Millaisena terveys- ja taloustavoitteiden suhde näyttäytyy havaittujen syksyn toisen aallon kulutusvaikutusten valossa? Edellyttääkö rokotteiden valmistuminen uudelleenarviointia näiden tavoitteiden suhteen?
Kansallinen julkisten hankintojen strategiaa julkistettiin 9.9.2020 (Valtiovarainministeriö 2020). Strategiaa esiteltiin myös esimerkiksi Helsingin Sanomien Vieraskynässä 7.9.2020. Strategia korostaa hankintojen vaikuttavuutta, eli sitä, että hankintojen tulisi edistää esimerkiksi ilmasto- ja työllistämistavoitteita.
Me kirjoittajat (Kirsi-Maria Halonen, Ari Hyytinen, Janne Tukiainen ja Otto Toivanen) katsomme, että vaikka nämä ovat tärkeitä tavoitteita, niitä ei välttämättä ole tarkoituksenmukaista pyrkiä toteuttamaan hankintojen avulla. Tämä on hyvä muistaa, vaikka paine vaikuttavuuteen tuleekin EU:n hankintadirektiiveistä ja politiikkalinjauksista. (lisää…)
Julkinen keskustelu koronakriisin hoidosta asettaa usein vastakkain taloudellisen toimeliaisuuden ja terveyden. Myös Vihriälän ryhmän raportti (8.5.2020, luvut 4.1. ja 4.2.) tarkastelee koronakriisin akuuttia hoitoa osittain tämän vastakkainasettelun näkökulmasta: ” Nopein polku laumaimmuniteettiin on antaa viruksen levitä ilman rajoituksia, kunnes sairaanhoitokapasiteetin rajat tulevat vastaan. Sen jälkeen siirrytään rajoituksiin, jotka pitävät viruksen hoitokapasiteetin rajalla. … Ruotsin polku on ollut ylläolevan optimaalisen polun kaltainen.” (Vihriälä et al. 2020, sivu 46.47).
Koronakriisi on nostanut pinnalle epävarmuuden vallitessa tehtävän poliittisen päätöksenteon vaikeuden, turboahdetussa muodossa. Tieteelliseen tietoon liittyvän epävarmuuden, jatkumoiden, ja marginaalien käsittely ei yleensäkään tule ihmiselle luonnostaan. Tuli takamuksen alla ja pelko puserossa ne ovat erityisen hankalaa omaksuttavaa.
En ole havainnut Suomessa mitään keskustelua ”liberaltarismista” tai ”vahvan valtion libertarismista”. Kummassakin tapauksessa on kyse siitä, että tunnetut libertaarit ovat havahtuneet perinteisen libertarismin lähes täydelliseen kyvyttömyyteen käsitellä yhteiskunnallisia ongelmia ja tarjota politiikkasuosituksia. (lisää…)
Varallisuusvero puhuttaa niin Suomessa kuin maailmallakin. SAK esitti alkuvuonna julkistamassaan vero-ohjelmassa varallisuusveroa yli 100 000 euron omaisuudelle (asuntovarallisuus pois lukien). Yhdysvalloissa senaattori Warren ajaa varallisuusveroa yli 50 miljoonan euron varallisuudelle. Warrenin ehdotukselle on tullut tukea eräiltä miljardööreiltä ja ekonomisteilta.
ETLA julkaisi viime viikolla arvion hallituksen työllisyyspolitiikan onnistumisesta. Raportin (täällä) mukaan puolet työllisyyden kasvusta on ollut hallituksen toimenpiteitten ansiota.
Kerkesin jo Twitterissä ihmetellä ETLAn laskelmia, mutta Twitter sopii hiukankin pidempiin ihmettelyihin huonosti. Yritetäänpä siis hiukan perusteellisemmin tässä. ETLAn tutkijat kiittivät jo kritiikistä ja lupasivat pohtia mallintamistapaansa huolellisesti uudestaan. Tiedä vaikka tästä olisi apua siihenkin.
Pohdimme Vesa Vihriälän (ETLA) ja Niku Määttäsen (ETLA ja Aalto yliopisto) kanssa liikenneinfrastruktuurin rahoitusta ja siihen liittyviä haasteita. Yhtenä lähtökohtana kirjoituksellemme oli se, että sähköautojen yleistymisen myötä polttoaineverojen tuotto saattaa kääntyä jo lähivuosina laskuun.
Toisaalta samaan aikaan itseohjautuvat autot ja ns. smart mobility-palvelut edellyttävät uudenlaisia investointeja liikenneinfrastruktuuriin.
Liikenteeseen liittyvät investointitarpeet näyttävät toisin sanoen kasvavan samaan aikaan kun sen tuottamat verotulot pienenevät.
Aina välillä kuulee sanottavan, että työllisyyden kohentamiseksi verotuksen painopistettä tulisi siirtää työn verotuksesta kulutuksen verottamiseen. Toisinaan kulutusverojen avulla halutaan alentaa myös pääomatulojen verotusta.
Vaikka en ole tästä suosituksesta välttämättä eri mieltä, minulle jää usein vähän epäselväksi minkälainen ajattelu sen taustalla on. Yksinkertaisimmillaan perustelu tuntuu olevan, että työn verottaminen on huono asia työllisyyden kannalta.
Pääsykoerumba on Suomessa epähuomiossa kehittetty omalaatuinen “koulutusaste,” jonka osa läpäisee yhdessä kesässä, mutta jossa toiset roikkuvat monta vuotta ihan turhaan. Yksinkertainen totuus on, että kaikki eivät voi päästä eniten haluamaansa koulutukseen. Tämän tosiasian valkenemiseen ei tarvittaisi ihan omaa koulutusastetta ja elämänvaihetta - eikä muissa maissa tarvitakaan.
VATTin tutkijat Essi Eerola ja Teemu Lyytikäinen julkaisivat tänään tutkimuksen, joka viittaa siihen, että asumistuki nostaa vuokria vähemmän kuin mitä julkisesta keskustelusta päätelleen usein oletetaan. Ainakaan yksittäiselle kotitaloudelle maksettava asumistuki ei mene vuokranantajan taskuun.
Puhtaasti empiirisellä tutkimuksella on aina vaikea jäljittää ns. yleisen tasapainon vaikutuksia, eli tässä tapauksessa sitä, missä määrin asumistuki nostaa yleistä vuokratasoa (eikä vain tuensaajien maksamaa vuokraa suhteessa muiden maksamiin vuokriin). Pohdin seuraavassa tätä kysymystä yksinkertaisen teorian valossa.
Kuvitellaanpa jokin politiikka, josta vähemmistö hyötyy paljon, mutta enemmistö häviää yhteensä vielä enemmän. Annettuna niin hyötyjen kuin haittojenkin kokonaismäärät, milloin tällä politiikalla on parhaat mahdollisuudet toteutua demokratiassa?
Silloin kun voittajia on tarpeeksi vähän ja häviäjiä tarpeeksi paljon.
Tämä demokratian perusajatuksen vastainen ilmiö voi kuulostaa oudolta, mutta on itse asiassa looginen seuraus poliittiseen toimintaan liittyvistä kustannuksista.
Suomessa yritys- ja pääomatuloverotuksen kuuma peruna liittyy listaamattomien yritysten osinkoihin. Aikaisemmin tänä vuonna sekä VATTin ja Etlan että Järvikareen työryhmän raporteissa esitettiin uudistuksia, jotka olisivat kiristäneet joidenkin listaamattomien yritysten jakamien osinkojen verotusta. Hetemäen työryhmä esitti aikanaan samansuuntaisia uudistuksia. Useat ministerit kertoivat heti Järvikareen raportin julkistamisen jälkeen, että näitä esityksiä ei tulla toteuttamaan.
Yritysverotusta koskeva keskustelu käy nyt kuumana niin Suomessa kuin muuallakin. Suomessa on noin kuukauden sisällä julkaistu kaksi painavaa (tai ainakin monisivuista) raporttia.[1] Samaan aikaan maailmalla mietitään mitä presidentti Trumpin lupaama yritysveroremontti mahtaa käytännössä tarkoittaa.
Varsinkin tutkijoiden puheenvuorot vilisevät usein erilaisia veromalleja ja niitä kuvaavia lyhenteitä. Keskustelun seuraaminen on helpompaa, jos ymmärtää, mitä useimmiten esillä olevat mallit pääpiirteissään tarkoittavat.
Ex-kansanedustaja Kimmo Kiljusen masinoima kansalaisaloite tavoittelee sitä, että maksussa olevia työeläkkeitä tarkistettaisiin jatkossa yksi yhteen palkansaajien ansiokehityksen mukaan. Nykyjärjestelmässä tarkistus perustuu indeksiin, jossa kuluttajahintojen paino on 80 prosenttia ja palkkojen 20 prosenttia. Koska palkat nousevat tuottavuuskasvun myötä yleensä nopeammin kuin tavaroiden ja palveluiden hinnat, aloite tarkoittaisi pidemmän päälle eläkkeiden kasvattamista nykyjärjestelmään verrattuna. Aloite sai määräaikaan mennessä yli 80 000 allekirjoittajaa, joten se voidaan viedä eduskuntakäsittelyyn.