Mitä kulutusveroilla lopulta verotetaan?

6.11.2017 Kirjoittanut Niku Määttänen

Aina välillä kuulee sanottavan, että työllisyyden kohentamiseksi verotuksen painopistettä tulisi siirtää työn verotuksesta kulutuksen verottamiseen. Toisinaan kulutusverojen avulla halutaan alentaa myös pääomatulojen verotusta.

Vaikka en ole tästä suosituksesta välttämättä eri mieltä, minulle jää usein vähän epäselväksi minkälainen ajattelu sen taustalla on. Yksinkertaisimmillaan perustelu tuntuu olevan, että työn verottaminen on huono asia työllisyyden kannalta.

Verotettavissa oleva kulutus kuitenkin yleensä rahoitetaan ansio- tai pääomatuloilla tai varallisuutta purkamalla. Siksi tuntuu selvältä, että kulutusverotkin kohdistuvat lopulta työhön ja pääomaan. Esimerkiksi arvonlisäveron korottaminen laskee bruttopalkan ostovoimaa samaan tapaan kuin ansiotuloverotuksen kiristäminen. Kun tämän ottaa huomioon, ei ole itsestään selvää, että kulutusverot olisivat työn tarjonnan kannustimien kannalta parempia kuin ansiotuloverotus.

Yritän seuraavassa selittää vähän tarkemmin, mihin kulutusverot lopulta kohdistuvat ja miten ne vaikuttavat paitsi työntarjonnan myös säästämisen kannustimiin verrattuna tavanomaisiin tuloveroihin. Käytän apuna esimerkkiä (”malli” olisi tässä yhteydessä  turhan suureellinen termi) ja simppeliä aritmetiikkaa.

Esimerkki

Ajatellaan Ville Veronmaksajaa, joka elää vielä kaksi periodia. Ensimmäisen periodin alussa Villellä on pankkitilillä alkuvarallisuus, jota merkitsemme kirjaimella a. Alkuvarallisuus on esimerkiksi a=100 euroa. Hän ansaitsee molemmilla periodeilla palkkatulon w.

Ville säästää ensimmäisen periodin palkkatuloista ja varallisuudesta määrän s toiselle periodille. Säästöille maksetaan (riskitöntä) korkoa i. Toisella periodilla Ville kuluttaa kaikki säästönsä ja palkkatulonsa.

Sivuutamme mahdolliset yleisen tasapainon vaikutukset olettamalla, että verotus ei vaikuta palkka- ja korkotasoon.

Kulutusverotus

Oletetaan ensin, että Ville maksaa ainoastaan kulutusveroja, jotka ovat jokin vakio-osuus kulutuksesta. Merkitään kulutusveroastetta kirjaimella t.

Villen ensimmäisen periodin verollinen kulutus (euroissa) on siis c1=a-s+w ja toisen periodin kulutus c2=(1+i)s+w. Villen maksamat verot ovat tc1 ja tc2. Vastaavasti esimerkiksi ensimmäisen periodin kulutus verojen jälkeen (Villen oma kulutus) on (1-t)c1.

Tässä esimerkissä Ville maksaa tietyn osuuden kulutuksestaan verottajalle ja hintatason ajatellaan olevan vakio. Käytännössä kulutusverot yleensä näkyvät kuluttajalle korkeampina hintoja. Tämän kuvaaminen tekisi esimerkistämme hieman monimutkaisemman, mutta ei muuttaisi johtopäätöksiä millään oleellisella tavalla.[1]

Valtio voi lainata tai säästää samalla tuotolla kuin Villekin. Siksi verottajaa ei kiinnostaa se, miten Villen maksamat verot ajoittuvat ensimmäisen ja toisen periodin välille, vaan ainoastaan verotulojen nykyarvo. Sama pätee myös Villeen. Jos Ville voi säästää tai lainata esimerkiksi 10 prosentin korolla, hänelle pitäisi olla saman tekevää, saako hän heti 100 euroa vai 110 euroa seuraavalla periodilla. Seuraavalla periodilla saatavan 110 euron nykyarvo on (110 euroa) /(1+10 %)=100 euroa.

Villen maksamien verojen nykyarvo on

T=t(a-s+w)+t[(1+i)s+w]/(1+i).

Jälkimmäinen termi on seuraavalla periodilla maksettavien kulutusverojen nykyarvo ensimmäisellä periodilla.

Tämä voidaan yksinkertaistaa muotoon

T=t[w+w/(1+i)]+ta,

jossa ensimmäinen termi on työtulojen nykyarvo. Tästä nähdään suoraan, että mitä enemmän Ville ansaitsee, sitä enemmän hän maksaa kulutusveroa. Siten myös kulutusverotus heikentää työn tarjonnan kannustimia.

Yllä olevasta yhtälöstä nähdään lisäksi, että kulutusvero kohdistuu myös Villen alkuvarallisuuteen. Käytännössä mekanismi menisi hintojen kautta. Esimerkiksi arvonlisäveron nostaminen rokottaa Villen pankkitilillä olevien rahojen ostovoimaa nostamalla hyödykkeiden hintoja.

Tuloverotus

Oletetaan seuraavaksi, että Ville maksaa vain tuloveroja. Oletetaan yksinkertaisuuden vuoksi myös, että pääoma- ja palkkatuloille on sama veroaste ja merkitään sitäkin kirjaimella t. Pääomatulojen osalta tuloveroa maksetaan säästöille saatavasta korkotuotosta is.

Villen maksamien verojen nykyarvo on nyt

T=tw+(tw+tis)/(1+i)=t[w+w/(1+i)]+tis/(1+i).

Tulovero siis kohdistuu työhön hyvin samalla tavalla kuin yllä käsitelty kulutusvero.  Tuloveron määrä kuitenkin riippuu myös siitä, paljonko Ville säästää. Mitä enemmän Ville säästää, sitä enemmän hän maksaa veroa.  Näin ollen tuloverotuksen voi olettaa ohjaavan säästämispäätöksiä. Toisin kuin kulutusvero, tulovero ei toisaalta kohdistu alkuvarallisuuteen.

Kulutus- vs. tuloverotus

Edellä olevan perusteella näyttää siis siltä, että kulutusverotukseen siirtymistä voi perustella säästämiseen liittyvien kannustimien parantamisella, mutta ei ehkä niinkään työn tarjonnan kannustimien parantamisella.

On kuitenkin huomattava, että kulutus- ja tuloveroasteiden ei tarvitse olla samoja, sillä niiden veropohja on erilainen. Toisin kuin tulovero, kulutusvero verottaa alkuvarallisuutta, mutta ei säästämisen tuottoa.

Tässä esimerkissä kulutusveron veropohja on laajempi kuin tuloveron veropohja jos a>is/(1+i). Jos tämä ehto on voimassa yleisemminkin (koko kansantalouden tasolla), veroaste voidaan pitää kulutusveromallissa matalampana kuin tuloveromallissa ilman, että verotuloista joudutaan tinkimään.

Yleensä arvioidaan, että kulutusveron veropohja on tuloveron veropohjaa laajempi. Tällöin kulutusverojen nostaminen ja tuloverojen laskeminen vastaavasti todellakin parantaisi säästämiskannusteiden lisäksi myös työntarjontakannustimia. Vaikutus ei kuitenkaan olisi niin suuri, kuin mitä osa tällaisen uudistuksen kannattajista ehkä ajattelee.[2]

Kulutusverotuksen tehokkuusetu liittyy oleellisesti siihen, että se kohdistuu myös aikaisemmin kertyneeseen varallisuuteen. Jo kertyneen varallisuuden (yllättävä) verottaminen ei vääristä käyttäytymistä.

Lisähuomioita

Esimerkkiämme voi laajentaa monin tavoilla. Otan tässä esille muutaman asian.

Ensimmäinen asia liittyy alkuvarallisuuteen. Esimerkkimme ei kerro, mistä se on peräisin. Jos Ville onkin säästänyt sen edellisen periodin tuloista, se on vastaavasti vähentänyt aikaisempaa kulutusverokertymää. On ehkä oikeammin sanoa, että kulutusverotuksen kiristäminen verottaa aikaisempia säästöjä.

Toinen asia liittyy säästämisen tai investointien tuottoon. Sitä, että kulutusverotus ei vaikuta Villen säästämisen kannustimiin pidetään yleensä hyvänä ominaisuutena. On luontevaa ajatella, että verotuksen ei tulisi vaikuttaa siihen, milloin Ville kuluttaa. Toisaalta haluaisimme toki verottaa esimerkiksi monopolivoimaan perustuvia suuria tuottoja.

On kuitenkin helppo osoittaa, että jos Ville saa omille säästöilleen markkinakorkoa paremman tuoton, myös kulutusvero verottaa osan säästämisen (tai investoinnin) tuotosta. Kulutusverotus kohdistuu ns. normaalituoton ylittäviin tuottoihin.

Lisäksi on syytä todeta, että verotuksessa sama lopputulos voidaan usein saavuttaa eri tavoin. Esimerkiksi edellä tarkastellussa tuloveromallissa voisimme antaa Villelle oikeuden tehdä säästöihin liittyvän verovähennyksen. Tällöin verotus olisi jälleen neutraali Villen säästämispäätösten kannalta.

Johtopäätös

Kulutusverotukseen liittyy tiettyjä hyviä piirteitä tavanomaiseen tuloverotukseen verrattuna. Toisin kuin tavanomainen tulovero, kulutusverot eivät ohjaa säästämispäätöksiä. Lisäksi kulutusverojen korottaminen verottaa jo kertynyttä varallisuutta ja normaalituoton ylittäviä pääomatuottoja.

Voi hyvin olla, että verotuksen painopisteen siirtäminen edelleen kohti kulutuksen verotusta olisi hyvä asia. Tällaisen linjan perusteleminen vain toteamalla, että työtä ei pidä verottaa, on kuitenkin vähän liian yksinkertainen perustelu, sillä myös kulutusverot kohdistuvat suurelta osin työhön.


[1] Oma kysymyksensä on kuitenkin se, missä määrin ja kuinka nopeasti muutokset esimerkiksi arvonlisäverossa menevät hintoihin. Vaikutus ei välttämättä ole yksi yhteen ainakaan lyhyellä aikavälillä.

[2] Tällaiseen uudistuksen liittyisi toki omat, esimerkiksi tulonjakoon liittyvät huolenaiheensa. Jätän nämä asiat suosiolla tämän kirjoituksen ulkopuolelle.

Avainsanat: ,

Aihealueet: Julkinen talous

7 kommenttia kirjoitukseen “Mitä kulutusveroilla lopulta verotetaan?”

  1. Niku Määttänen kirjoitti:

    N.N.,

    Eikö tuo käsittelemäni esimerkki sinusta jo osoita, että kulutusvero ei verota normaalituottoa? Verojen nykyarvohan ei esimerkissä riipu säästämisen määrästä.

    Tilanne muuttuu, jos oletat, että Villen saama (ei-stokastinen) tuotto säästöille/investoinneille onkin r>i. Kuten voit helposti todeta, tällöin verojen nykyarvo kasvaa säästämisen ja r:n myötä.

    Toisin sanoen, kulutusvero verottaa vain normaalituoton ylittävää tuottoa.

  2. N.N. kirjoitti:

    Tosiaan, kulutusvero on siis neutraali riskinottoon suhteen. Mitä tekstisi ”normaalituoton ylittäviä pääomatuottoja” tarkoitti? Eikö kulutusvero kohtele kaikkia positiivisia pääomatuottoja samalla prosentilla normaalituotosta riippumatta? Negatiivisten kohdalla sama tosiaan toteutuu ilman byrokratiaa, temppuilua ja vilppiä tuottavia vähennyksiä toisin kuin pääomatuloveron tapauksessa.

  3. Niku Määttänen kirjoitti:

    N.N,

    Aivan. Kulutusverot ovat siinä mielessä tehokkaita, että niiden kiristäminen verottaa myös jo kertynyttä omaisuutta, mikä on kannustinten kannalta ongelmatonta. On kuitenkin huomattava, että ennakoitu kulutusverotuksen kirstäminen tulevaisuudessa heikentää myös säästämiskannustimia nyt.

    Riskinoton kannustimista: Voit helposti laajentaa esimerkkiä niin, että Ville voi sijoittaa kohteseen, jonka tuotto on epävarma. Oleta esim. että riskisijoituksen tuotto voi olla joko -10 % tai 30% puolikkaan todennäköisyydellä normaalituoton ollessa 10%. Miten kulutusverot riippuvat sijoituksen toteutuneesta tuotosta? Entä tuloverot?

  4. N.N. kirjoitti:

    Hyvät puolet siis olivat, että kulutusvero ei verota uusia säästöjä mutta verottaa vanhoja. Tässä ajatellaan, että säästämisen verottaminen on pahinta, työnteon verottaminen toiseksi pahinta ja vanhan omaisuuden verottaminen vähiten haitallista? Silloinhan on hyvä, jos työveroa korvataan työtä ja vanhaa omaisuutta verottavalla kulutusverolla.

    Kulutusvero verottaa myös ylituottoa. Eikö se heikennä kannustinta riskinottoon, vaikka muutenkin ihmiset itsekkyyttään ottavat liian vähän riskiä?

  5. Ilkka Salo kirjoitti:

    “Valitettavasti suomalaiset joutuvat maksavat myös tuontihyödykkeille Suomessa asetetut kulutusverot. Joten nekin kohdistuvat osin suomalaiseen työhön.”

    Jos verosumma pidetään samana ja arvonlisäverotus poistetaan, niin silloin yksinkertaistetussa tilanteessa (vain työnveroja ja arvonlisäveroja) koko verorasitus kohdistuu suomalaiseen työhön ja tuontihyödykkeet pääsevät ilman verorasitusta.

    Jos vastaavilla oletuksilla kaikki verotus on arvonlisäveroa, niin hintakilpailukyky määräytyy täysin työntuottavuudesta ja tuotantokustannuksista kuten palkoista. Tällöin siis kotimainen ja ulkomainen tuotanto ovat verotuksellisesti suomalaisen näkökulmasta samalla viivalla.

  6. Niku Määttänen kirjoitti:

    Valitettavasti suomalaiset joutuvat maksavat myös tuontihyödykkeille Suomessa asetetut kulutusverot. Joten nekin kohdistuvat osin suomalaiseen työhön.

    Ns. fiskaalinen devalvaatio (kulutusverot ylös ja työnantajamaksut alas) voi tietyissä tilanteissa tosiaan olla hyödyllinen. Mutta sen vaikutus hintakilpailukykyyn ja sitä kautta työllisyyteen tuskin on pysyvä.

  7. Kalle Salava kirjoitti:

    Minun ymmärrykseni mukaan pääasiallinen syy painottaa kulutusveroja työn verotuksen sijaan on, että kaikki työn verotus Suomessa kohdistuu suomalaiseen työhön. Sen sijaan kulutusverot kohdistuvat merkittävissä määrin ulkomailla tuotettuihin tuotteisiin.

    Siirtymä parantaa suomalaisen työn hintakilpailukykyä. Sillä on siis ikään kuin devalvaatiota vastaava vaikutus. Tätä kautta sen pitäisi lisätä suomalaisia työpaikkoja.

    Tästä ei kirjoituksessa ole kertakaikkiaan mitään.

Vastaa