Arkisto aihealueelle ‘Koulutus’

Poikkitiedettä koulutuksen tasa-arvosta

17.6.2017 Kirjoittanut Roope Uusitalo

Poikkitieteellinen tutkimus on muodikasta mutta joskus vaikeampaa kuin toisinaan. Alla yritystä valottaa prosessin kipukohtia yhden esimerkin avulla. (lisää…)

PUFfausta

2.10.2015 Kirjoittanut Roope Uusitalo

Olen viime vuosina monessa yhteydessä kritisoinut Tilastokeskusta eksoottisista laintulkinnoista. Kiva päästä vaihteeksi kehumaan: (lisää…)

Yhteishaku uusiksi

6.8.2015 Kirjoittanut Marko Terviö

Mekanismien suunnittelu on jo parin vuosikymmenen ajan ollut yksi taloustieteen antoisimmista tutkimusaiheista. Suomalainen esimerkki taloustieteen määritelmän mukaisesta mekanismista on toisen asteen koulutuksen yhteishaku, jolla peruskoulunsa päättävien koulupaikkatoiveet ja toisaalta koulujen valintakriteerit ja rajalliset paikat sovitetaan yhteen. Alvin Rothin uusi kirja (Who Gets What—and Why: The New Economics of Matchmaking and Market Design) on hyvä popularisointi sekä alan tutkimuksesta että sen käytännön sovelluksista—ja Roth on ollut vahvasti mukana molemmissa.

(lisää…)

Lukioranking

9.12.2014 Kirjoittanut Roope Uusitalo

VATTin tutkijat Mika Kortelainen, Heikki Pursiainen ja Jenni Pääkkönen julkaisivat muutama viikko sitten raportin, jossa lukiot pistettiin paremmuusjärjestykseen opiskelijoiden lähtötaso huomioon ottaen. Tutkimus oli mallikkaasti tehty, mutta ilmeisesti sen verran kiemuraisesti kirjoitettu, että sitä eivät kasvatustieteilijätkään ymmärtäneet.

(lisää…)

Oppivelvollisuuden pidentämisen positiivisista vaikutuksista on vahvaa tutkimusnäyttöä

21.8.2014 Kirjoittanut Tuomas Pekkarinen

Hallituksen rakenneuudistuspakettiin sisältyvä oppivelvollisuuden pidentäminen näyttää ajautuneen vastatuuleen. Pitkään on kiistelty pidentämisen aiheuttamista kustannuksista. Viime päivinä myös uudistuksen sisältö on joutunut hämmentävän ideologisen kritiikin kohteeksi, jossa näytetään palaavan 1970-luvun peruskoulu-uudistuksen aikaisiin poteroihin. Tässä keskustelussa olisi hyvä muistaa, että oppivelvollisuuden pidentämisen vaikutuksia on tutkittu maailmalla paljon ja ne ovat harvinaisen yhdensuuntaisia ja positiivisia. (lisää…)

Oma vika

7.2.2014 Kirjoittanut Roope Uusitalo

Kun tutkimusta tarpeeksi pitkään harrastaa, sattuu matkan varrella mokiakin. Huonoja päätöksiä ja vääriä valintoja tekee varmaan meistä jokainen. Harkitsemattomia kommenttejakin tulee joskus melkein kaikilta, jotka vastaavat puhelimeen toimittajien soittaessa. Tutkijan kannalta kiusallisimpia ovat kuitenkin ne, joista jää paperille jälki, jota myöhemmät tutkijapolvet pääsevät irvimään ja vielä pahempia ne, joita kukaan ei huomaa mutta joita joku myöhemmin johonkin tarkoitukseen käyttää.

(lisää…)

Maailman 69:nneksi paras yliopisto

14.11.2013 Kirjoittanut Roope Uusitalo

Helsingin yliopisto on kansainvälisen QS yliopistovertailun mukaan maailman 69:nneksi paras yliopisto. Tämä on Helsingin yliopiston tähänastinen ennätys eri rankingeissa. Times Higher Education vertailussa Helsingin yliopiston sijoitus on 100 ja Shanghai-rankingissa 76. Yliopistolla suurinta hupia kuitenkin aiheuttaa, että Aalto-yliopistoa ei esimerkiksi Shanghain maailman 500 parhaan yliopiston listalta löydy ollenkaan. Kahdelta muulta listalta Aalto-opistokin sentään löytyy, tosin vasta reilun 200 muun yliopiston jälkeen.

(lisää…)

Opetusministeriöltä läksiäislahja maistereille

5.11.2012 Kirjoittanut Roope Uusitalo

Opetus- ja kulttuuriministeriön asettama työryhmä haluaa kannustaa opiskelijoita ottamaan opintolainaa ja valmistumaan ripeästi antamalla anteeksi 40% opintolainoista määräajassa valmistuville. Kun opintolainaa saa tällä hetkellä pankista jopa 2 prosentin korolla, opintolainan efektiiviseksi vuosikoroksi tulee alimmillaan -38%. Jos tällä hinnalla ei raha opiskelijoille kelpaa, voi alkaa huolestua opiskelijoiden laskutaidosta.

(lisää…)

Lukukausimaksut korkeakouluihin?

23.8.2012 Kirjoittanut Roope Uusitalo

Kävin aamu tv:ssä puhumassa lukukausimaksuista. Tuli varmaan taas hankittua paljon kavereita. Kaiken uhallakin ajattelin postata keskeisiä argumentteja tähän blogiin. Myös niitä, joita en media-avuttomana saanut kymmenen minuutin keskustelussa suollettua ulos.  Pahoittelen että tuli vähän pitkä.

(lisää…)

Riskittömiä lupauksia

10.6.2011 Kirjoittanut Marko Terviö

Klassinen sijoitusvinkkihuijaus toimii näin. Huijari lähettää joukolle sijoittajia ilmaisen vinkin, esim jonkin osakkeen noususta tai laskusta, tai jonkin tasaiseksi ennakoidun jalkapallo-ottelun voittajasta. Puolelle porukasta laitetaan vinkki yhdestä, toiselle puolelle toisesta tuloksesta. Seuraavalla kierroksella huijari lähettää uuden vinkin niille, joiden aiemmin saama vinkki kävi toteen.

(lisää…)

Perusopetuksen valinnaisuus ja eriarvoisuus

24.10.2010 Kirjoittanut Ari Hyytinen

Perusopetusta pohtinut Opetus- ja kulttuuriministeriön asettama työryhmä julkisti kesäkuun alussa ehdotuksensa perusopetuksen yleisistä tavoitteista ja uudesta tuntijaosta.

Sekä julkisuudessa että ehdotukseen annetuissa monissa lausunnoissa (ks. syyskuussa julkistettu lausuntoyhteenveto) on otettu varsin vahvastikin kantaa siihen, että työryhmän ehdottama valinnaisuuden lisääminen johtaa eriarvoisuuden kasvuun.

(lisää…)

Maksettuja ajatuksia?

25.11.2009 Kirjoittanut Matti Liski

Esitetäänkö tässä blogissa maksettuja mielipiteitä? On ilmennyt, että Fennovoima tutkii, kuka mahtaa rahoittaa tällä kanavalla esitettyjä ajatuksia. Hanke on kiehtova ja sen viesti on sen verran yllättävä, että on ehkä tarpeellista kertoa mistä akateemiset ajatukset kumpuavat ja mikä on niiden yhteys ulkopuoliseen rahoitukseen.

(lisää…)

Huippuyliopistossa opiskelun vaikutus tuloihin

28.10.2009 Kirjoittanut Marko Terviö

Mikä vaikutus huippuyliopistoon pääsemisellä on valmistumisen jälkeisiin tuloihin? Pittsburghin yliopiston professori Mark Hoekstra pääsi käsiksi erään amerikkalaisen huippuyliopiston hakijoiden myöhempiin tulotietoihin ja tuloksena syntyi mielenkiintoinen tutkimus  (viite ja paperi).

Tutkimusasetelmassa verrataan yliopistoon päässeiden ja sieltä niukasti rannalle jääneiden tuloja 10-15 vuotta myöhemmin. Mutta enpäs vielä kerrokaan kuinka suuri se ero on, koska tällaisessa tutkimuksessa “bottom line” numeron merkitystä ei voi ymmärtää tuntematta asetelmaa vähän tarkemmin.

(lisää…)

Vapaa kilpailu koulumarkkinoilla

28.9.2009 Kirjoittanut Tuomas Pekkarinen

Suomalaisilta jää usein (ehkä ihan hyvästä syystä) huomaamatta se, että monissa maissa sellaiset asiat, kuten oikeus valita koulu vapaasti ja koulujen välinen kilpailu, ovat kuumia keskustelun aiheita. Viimeisen 20 vuoden aikana monissa maissa on avattu koulutusmarkkinoita vapaalle kilpailulle. Tulokset ovat kuitenkin olleet pettymyksiä odotuksiin nähden. Toimiakseen kilpailu koulutusmarkkinoilla edellyttää viimeaikaisten kokemusten mukaan säätelyä ja mittaamista. (lisää…)

Tsernobylin vaikutus koulumenestykseen

10.7.2009 Kirjoittanut Matti Liski

Douglas Almond, Lena Edlund ja Mårten Palme ovat tehneet mielenkiintoisen tutkimuksen Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuuden vaikutuksista Ruotsissa.

Radioaktiivisten aineiden laskeuma vaihteli sademäärien myötä alueittain huomattavasti ja ennenkaikkea satunnaisesti. Voimakkaimmin altistuneilla alueilla 8-25 viikkoa vanhojen sikiöiden myöhempi koulumenestys on ollut tilastollisesti merkitsevällä tavalla heikompaa kuin muilla alueilla. Ero näkyy erityisen selvänä saman perheen sisaruksissa sekä alemman koulutustason perheissä.

(lisää…)

Ovatko väestöryhmien älykkyyserot synnynnäisiä?

3.7.2009 Kirjoittanut Tuomas Pekkarinen

Suomessa käytiin taannoin kiivastakin keskustelua Tatu Vanhasen ja Richard Lynnin kirjoituksista, joissa väitettiin, että maiden väliset elintasoerot johtuvat kansojen kognitiivisten kykyjen eroista. Vanhasen ja Lynnin johtopäätökset olivat provosoivia ennen kaikkea sen takia, että he pitivät näitä eroja evoluution muokkaamina synnynnäisinä eroina. Viimeaikainen tutkimus kuitenkin viittaa siihen suuntaan, että politiikkamuutoksilla voi olla yllättävänkin suuria vaikutuksia väestön kognitiivisiin kykyihin. (lisää…)