Helsingin yliopisto on kansainvälisen QS yliopistovertailun mukaan maailman 69:nneksi paras yliopisto. Tämä on Helsingin yliopiston tähänastinen ennätys eri rankingeissa. Times Higher Education vertailussa Helsingin yliopiston sijoitus on 100 ja Shanghai-rankingissa 76. Yliopistolla suurinta hupia kuitenkin aiheuttaa, että Aalto-yliopistoa ei esimerkiksi Shanghain maailman 500 parhaan yliopiston listalta löydy ollenkaan. Kahdelta muulta listalta Aalto-opistokin sentään löytyy, tosin vasta reilun 200 muun yliopiston jälkeen.
Shanghain Academic Ranking of World Universities lienee yliopistorankingeista vanhin. Kuten kaikissa muissakin rankingeissä tämänkin listan kärkipään miehittävät amerikkalaiset Harvard, Stanford, Berkeley ja MIT. Shanghain listalla paras eurooppalainen yliopisto on Cambridge (5.) ja paras pohjoismainen Karolinska Institute (44.). Helsingin yliopistollakaan ei mitään häpeämistä ole sijoituksessa 76:nneksi heti esim. Uppsalan (73.) ja Bostonin (75.) yliopistojen jälkeen mutta ennen esim. Arizonan (78.) ja Tukholman (82.) yliopistoja.
Helsingin yliopiston sijoitusta voi naapuriyliopistojen lisäksi verrata vaikka suomalaisten organisaatioiden sijoituksiin muissa maailmanlaajuisesti harrastetuissa joukkuelajeissa. Esimerkiksi HJK on UEFA:n joukkuerankingissa sijalla 203 juuri FK Ventspilsin edellä, mutta Banik Ostravan perässä. Nokia on tipahatnut Fortune Global 500 listalla sijalle 274. Suomalaisia taidemuseoita ei Guggenheim-hypestä huolimatta edes löydy miltään kansainväliseltä ranking-listalta. Ainakin toistaiseksi suomalainen tiede siis pärjää maailmalla paremmin kuin suomalainen jalkapallo, suomalainen business tai suomalainen taide.
Olisi kiva ottaa osa Helsingin yliopiston menestyksestä omaankin piikkiin. Valitettavasti hyvä sijoitus ei kuitenkaan ole ainakaan taloustieteilijöiden ansiota. Helsingin yliopiston Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos sijoittuu REPECin eurooppalaisten taloustieteen laitosten vertailussakin vasta sijalle 285, ja tästä listasta siis puuttuu muutama sata listan kärkipään miehittäviä amerikkalaisia taloustieteen laitoksia. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoululla menee sentään hieman paremmin ja sen sijoitus eurooppalaisten taloustieteen laitosten listalla on 202.
Onko näillä listoilla sitten muutakin kuin viihdearvoa? Veikkaisin, että irvileukaisten bloggareiden ja turkulaisten koulutussosiologien lisäksi tällaisia listoja selaavat ainakin apulaisprofessorikandinaatit, joita helsinkiläiset yliopistot yrittävät kansainvälisiltä työmarkkinoilta rekrytoida. Jos Kreetan yliopiston taloustieteen laitoksen sijoitus on tässä rankingissa monta pykälää parempi kuin Helsingin, alkaa työpaikan valinnassa painaa jo uimaveden keskilämpötilakin.
Jaa, että oliko tarinassa joku opetuskin. Yksinkertaisin tapa nostaa suomalaisten taloustieteen laitosten rankingia olisi palkata yliopistolle tutkijoita, jotka ovat julkaisurankingissa vähän korkeammalla, tai julkaista nykyisen henkilökunnan voimin enemmän ja sen verran parempia artikkeleita, että niihin joku viittaiskin. Tätä astetta helpompaa voisi olla yhdistää Suomen parhaat taloustieteen laitokset yhdeksi organisaatioksi. Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulun taloustieteen laitos, Helsingin yliopiston Politiikan ja talouden tutkimuksen laitoksen taloustieteen oppiaine, Institutionen för nationalekonomi vid Svenska handelshögskolan ja Valtion taloudellinen tutkimuslaitos ovat valmiiksi saman katon alla. Yhteensä nämä ovat jo kohtuullinen tutkimusorganisaatio ja yhteistä toimintaakin alkaa olla aika paljon.
Nykyissä rankingeissa Economicumin käytävillä istuvien tutkijoiden meriitit hajoavat kolmen eri yliopiston, näiden katto-organisaation HECERin ja VATTin ansioisi. Markkinointimielessä edullisempaa olisi koota kaikki yhteen pakettiin. HECERiä parempi nimikin olisi Aalto yliopiston perustamisen jäljiltä vapaana: Helsinki School of Economics. Suomeksi tästä tulisi tietysti Helsingin talouskoulu.
Aihealueet: Koulutus, Kummalliset
Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta ja kommenteista.
Uskon kyllä, että näillä yliopistorankingeilla on yhä suurempi merkitys opiskelijoiden, yritysten ja tutkijoiden sijoittumispäätöksissa.
Kiinalainen työkaverini kertoi, että Kiinan lahajkkaimmat nuoret opiskelijat joko jäävät Kiinaan tai lähtevät yleensä USA:han. USA kiinnostaa, koska siellä ovat parhaat yliopistot. Kyllä näillä lahjakkaiden ihmisten muuttovirroilla on paljon merkitystä sen kannalta, mitkä maat tulevaisuudessa pärjäävät.
Kuten Pisa-tutkimuksista voimme todeta, USA:n koulujen keskitaso ei ole mitenkään erityisen korkea. Sen talouden moottorina ovat olleet pitkälti Aasiasta tulleet maahanmuuttajat, joiden varassa yliopistojenkin taso pitkälti on ollut.
Olisi tietenkin Euroopan ja Suomen kannalta tärkeää, että tässä kilpailussa jotenkin pärjätään. Kilpailu Aasian suunnalta epäilemättä kiristyy.
Helsingin yliopiston menestyshän on oikein hyvä. Se on myös ilahduttavasti varsin laaja-alaista, siten että monet eri tiedekunnat menestyvät hyvin. Toki olisi hienoa päästä vielä vähän lähemmäksi kärkeä. Myös Suomen yliopistojen hyvä yleistaso on myös tärkeää. Kaikki merkittävimmät Suomen yliopistot löytyvät ainakin joltakin ranking-listalta muutaman sadan parhaan joukosta, kun yliopistoja kuitenkin yhteensä on 15 000.
USA:ssahan on tyypillisesti joukko todella kovia yliopistoja (joista osa on pieniä), mutta kärjen takana taso ei ole Eurooppaa parempi, ehkä jopa huonompi. Kumpikohan on talouden kannalta tärkeämpää, se että maassa tai maanosassa on muutama huippuyliopisto, vai se että yliopistojen yleistaso on hyvä?
Ei ehkä kannata naureskella sille, että Aalto-yliopisto ei menesty yhtä hyvin kuin Helsingin Yliopisto. Suomen taloudelle ja yrityksille olisi tärkeää, että tekniikan alallakin löytyisi Suomesta yksi todella hyvätasoinen yliopisto.
Täytyy kyllä huomauttaa, että QS yliopistovertailussa Aalto-yliopisto pärjäsi varsin hyvin jos rajoittui tarkastelemaan vain teknisiä tieteitä (Faculty=Engineering and Technology). Tällä alueella Aalto-yliopisto oli sijalla 74, mikä on varsin mukava tulos. Times Higher Education vertailussa Aalto ei kuitenkaan päässyt 100 joukkoon edes Engineering and Technology alueella. Sanghain lista painottaa sellaisia alueita, että Aalto-yliopistolla ei taida olla juuri mahdollisuuksia.
Aalto-yliopiston menestys voisi olla parempikin, kun muistaa kuinka paljon rahaa siihen on panostettu. On syytäkin panostaa, mutta tärkeää olisi pitää kiinni Helsingin Yliopiston hyvästä asemasta myös muita vahvoja Suomen yliopistoja unohtamatta.
Olen samaa mieltä kommentoijan kanssa, että pelkkä yhdistyminen suuremmiksi yksiköiksi ei tässä asiassa auta. Ranking voi jopa huonontua. Näin taisi käydä TKK:lle kun se yhdistyi Kauppakorkean ja Taideteollisen Korkeakoulun kanssa Aalto-Yliopistoksi. Yleissijoitus rankingeissa laski ehkä juuri yhdistymisen vuoksi, vaikka alueella Engineering and Technology sijoitus on edelleen aika mukava.
“Tätä astetta helpompaa voisi olla yhdistää Suomen parhaat taloustieteen laitokset yhdeksi organisaatioksi. Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulun taloustieteen laitos, Helsingin yliopiston Politiikan ja talouden tutkimuksen laitoksen taloustieteen oppiaine, Institutionen för nationalekonomi vid Svenska handelshögskolan ja Valtion taloudellinen tutkimuslaitos ovat valmiiksi saman katon alla.”
Joissain rankingeissa tuo saattaisi johtaa sijoituksen nousuun, osassa ehkä jopa laskuun. Riippuu siitä, miten mikäkin ranking lasketaan. Silloin jos rankingien laskentatavoista huomioidaan keskeisesti myös panospuolta/tuottavuutta, nousua ei yhdistymisten avulla suuremmin tapahdu, vaan uusi ranking on lähempänä nykyisten yksiköiden keskiarvoa. Esim. Aalto-yliopiston on haastava pärjätä panospuolen huomioivilla ranking-mittareilla rankingeissa yliopistotasolla jo siksikin, koska yliopistotasolla panospuoleen lasketaan myös taidepuolet, jotka eivät tuota juuri luonnontieteellisiä eivätkä taloustieteellisiä julkaisuja tulospuolelle.
Yksi yhdistymisten vaikutus on se, etttä yksiköitä yhdistettäessä julkaisujen määrä eräällä tavalla “laskee” silloin, jos yhteistyötä on aiemmin tehty. Eli jos vaikkapa julkaisusa on nyt kirjoittajana ainakin yksi kirjoittaja Aalto-yliopistosta, VATTista ja Helsingin yliopistosta, saa jokainen organisaatio näistä nyt nimiinsä yhden julkaisun.
Shangain ranking lasketaan seuraavasti (huomioiden käytännössä lähinnä englanninkielisen tuotannon):
Nobel-palkinnolla tai Fieldsin mitallilla palkitus alumnit 10 %
Henkilökunta, jolla Nobel-palkintoja tai Fieldsin mitaleja 20 %
Paljon siteeratut tutkijat 20 %
Artikkelit Nature ja Science -lehdissä 20 %
Sitaatti-indeksit 20 %
Akateeminen tuottavuus edellä mainituila mittareilla per henkilö 10 %
Ilman Nobel-palkittuja tai Fieldsin mitalisteja Shangain ranking-listoissa ei huippusijoille voi oikein päästä. Käytännössä Shangain listalla korkealle pääsy edellyttääkin yliopistolle pitkää historiaa, jotta palkintoja olisi ehtinyt kertyä. Ellen ole väärin ymmärtänyt, esimerkiksi Helsingin yliopisto saa vuosittain Shangain rankingissa pisteitä siitä, että Lars Ahlfors sai 1930-luvulla Fieldsin mitalin, A. I. Virtanen kemian Nobelin 1940-luvulla ja Granit lääketieteen Nobelin 1960-luvulla. Helpoin tapa nousta esim. Shangain rankingissa lienee se, että palkkaa henkilökuntaan Nobelisteja. Nykyisin töissä olevista Nobelisteista saa Shangain rankingissa vielä paremmin pisteitä kuin menneistä. Niiden yliopistojen, joilla ei historiassaan ole Nobelisteja tai Fieldsin mitalisteja ollut, ei ole käytännössä mahdollista nousta Shangain listassa kovin korkealle, koska mittari painottaa juuri niitä. Esimerkiksi “Helsinki School of Economics” ei myöskään nousisi Shangain rankingeissa kovin korkealle, ellei se jostain saisi rekrytoitua Nobelisteja, tai ellei henkilökunta ala kirjoitella aktiivisesti Nature- ja Science -lehdissä.
“Veikkaisin, että irvileukaisten bloggareiden ja turkulaisten koulutussosiologien lisäksi tällaisia listoja selaavat ainakin apulaisprofessorikandinaatit”
Selaavatkohan? Minulle ei näin akateemisessa maailmassa työskentelevänä tulisi mieleenkään selailla mitään rankingeja. Kun haen työpaikkaa, tutkin lähinnä mahdollisten tulevien työkaverieni tutkimushistoriaa. Tämä koko yliopiston PR-puoli tuntuu kiinnostavan lähinnä byrokraatteja (ja taloustieteilijöitä?).