Arkisto avainsanalle ‘sijoittaminen’

Osakemarkkinoiden mystifioinnista

23.9.2011 Kirjoittanut Niku Määttänen

Yksi lukuisista ihmetyksen aiheistani on, miksi monet piensijoittajat suostuvat maksamaan suuria hallinnointipalkkioita osakerahastojen salkunhoitajille. Yleensä suositeltavampi vaihtoehto olisi sijoittaa edulliseen indeksirahastoon tai ostaa itse osakkeita. Selitys saattaa liittyy siihen, että osa ihmisistä olettaa tuottoisan osakesijoittamisen olevan jonkinlaista salatiedettä, jonka vain hyväpalkkaiset salkunhoitajat hallitsevat.

(lisää…)

Riskittömiä lupauksia

10.6.2011 Kirjoittanut Marko Terviö

Klassinen sijoitusvinkkihuijaus toimii näin. Huijari lähettää joukolle sijoittajia ilmaisen vinkin, esim jonkin osakkeen noususta tai laskusta, tai jonkin tasaiseksi ennakoidun jalkapallo-ottelun voittajasta. Puolelle porukasta laitetaan vinkki yhdestä, toiselle puolelle toisesta tuloksesta. Seuraavalla kierroksella huijari lähettää uuden vinkin niille, joiden aiemmin saama vinkki kävi toteen.

(lisää…)

Sijoitusrahastot ja aktiivinen varainhallinta

11.11.2009 Kirjoittanut Ari Hyytinen

Suomeen rekisteröityjen sijoitusrahastojen yhteenlaskettu pääoma oli lokakuussa 52 miljardia euroa (ks. Finanssialan keskusliiton tiedote).  Kotitaloudet ja yhteisöt ovat palanneet ja palaamassa rahastosijoittajiksi, sillä esimerkiksi ns. nettomerkinnät kotimaisten osakerahastojen rahasto-osuuksiin ovat olleet positiivisia kuluvan vuoden alusta asti.

Sijoittajien kannattaa olla valikoivia sijoitusrahastoja valitessaan ja peruskriittisiä niiden tuottamia tuottoja arvioidessaan. Myös sijoitettujen varojen perään kannattaa katsoa, useammastakin syystä.

(lisää…)