Usein julkisuudessa toistetun väiteparin mukaan perintövero vaikeuttaa perheyritysten sukupolvenvaihdoksia, ja tästä seuraa negatiivinen vaikutus kansantaloudelle. (Esim. perheyritysten liiton varapuheenjohtaja Tomi Lanton mielipidekirjoitus HS 11.8.)
Tällaisessa analyysissa sivuutetaan usein (pääoman) vaihtoehtoiskustannus. Tilintarkastusmielessä voittoa tuottava yritys ei välttämättä ole kansantaloudellisesti kannattava. Kansantaloudessa resurssit ovat rajalliset. Siksi resurssit ml. pääoma tai osaaminen (työvoima) kannattaa suunnata tuotantoon, jossa sen tuottavuus on mahdollisimman suurta.
Pääoman lepuuttaminen käyttämättömänä käyttötilillä tai osaamisen lepuuttaminen työttömänä ovat vain tämän valitettavan ilmiön ääritapauksia. Yritys, jossa pääoman tuotto on matalampi kuin pääoman tuotto muissa yrityksissä tuottaa kansantaloudellista tappio siksi, että sen pääoma ja työvoima kannattaisi vapauttaa tuottavampaan toimintaan.
Lakkauttaessaan matalan tuottavuuden paperitehtaan metsäjätin johtaja joutuu tekemään tämän kipeän päätöksen huolehtiakseen osakkeenomistajien sijoitusten tuotosta ja välttääkseen osakekurssin laskun. Tämä päätös ei saavuta suurta kansansuosiota. Se saattaa kuitenkin olla sekä yrityksen että kansantalouden kannalta oikea. Osakekurssin lasku seuraisi siitä, että sijoittajat siirtävät sijoituksiaan heikon tuottavuuden yrityksestä korkeamman tuottavuuden yrityksiin.
Perheyritysten arjessa pääoman tuottovaatimuksen paine ei välttämättä ole yhtä suurta. Tästä voi seurata, että joissain perheyrityksistä pääoman tuotto on matalampi kuin markkinoilla yleensä. Perheyrityksiä on monenlaisia: tuottavimmissa pääoman tuotto on vaihtoehtoiskustannusta korkeampi, ja siten rahoitusta on saatavilla; perintövero ei vaikuta sukupolvenvaihdoksen onnistumiseen vaikka omistus- tai rahoituspohja saattaa muuttua. Tuottamattomimmissa pääoman tuotto on vaihtoehtoiskustannusta matalampi; rahoitusta ei ole saatavilla ja yritys on ehkä lakkautettava, mutta pääomaa ja työvoimaa vapautuu tuottavampaan toimintaan.
Stanfordin ja LSE:n professorit ovat havainneet, että esimerkiksi Britanniassa ja Saksassa keskimääräisen perheyrityksen johtamiskäytännöt laahaavat verrokkiyritysten perässä. Syynä vaikutti olevan erityisesti se, että perheyrityksissä toimitusjohtaja valikoituu usein perhepiiristä eikä valituksi tule paras saatavilla oleva ehdokas. Tanskalaisessa huippututkimuksessa havaittiinkin, että toimitusjohtajan valitseminen perhepiiristä avoimen valinnan sijaan vaikuttaa keskimäärin negatiivisesti yrityksen tuottavuuteen. Laadukas ruotsalaistutkimus on hiljattain havainnut, että ruotsalaisissa perheyrityksissä henkilöstön osaaminen ei kohdennu yhtä tuottavasti kuin muissa ruotsalaisyrityksissä.
Sukupolvenvaihdosten rahoittamiseksi perheyritysten on hankittava rahoitusta pääomamarkkinoilta. Pankeilla ja pääomasijoittajilla on erityisosaamista yritysten tuotto-odotusten ja mahdollisuuksien arvioinnissa. Se, että perheyrityksiin kanavoituu sukupolven vaihdosten yhteydessä vaativampaa pääomaa, ei ole välttämättä kansantaloudellinen tappio. Tappio ei ole välttämättä edes se, että pankit tai rahoittajat kieltäytyvät rahoittamasta osaa yrityksiä ja yrittäjien on tehtävä kipeitä päätöksiä yrityksen lakkauttamisesta.
Kun ikääntyneempi yrittäjä tai työntekijä joutuu vaihtamaan alaa, voivat sopeutumiskustannukset olla huomattavia ja luovan tuhon tuotot syntyvät vasta keskipitkällä aikavälillä. Uuden sukupolven osalta tällaisia sopeutumiskustannuksia ei ole: voi olla erityisen tuottavaa päästää uusi sukupolvi etsimään omille kyvyilleen tuottavin kohde eikä jättää heille rasitetta jatkaa alalla, jolla edelliset sukupolvet ovat toimineet.
Perheomistuksella voi olla positiivisia efektejä. Ranskassa tutkijat ovat havainneet, että pörssinoteeratut perheyritykset, joissa yhdistyvät sekä pitkän tähtäimen intressi että jokapäiväinen tuotto-odotus vähemmistöomistajilta, ovat tuottavampia kuin pörssinoteeratut ranskalaisyritykset keskimäärin. Luottamus tuttujen omistajien ja työntekijöiden välillä saattaa myös johtaa parempaan keskinäiseen sitoutumiseen ja siten korkeampaan tuottavuuteen perheyrityksissä. Suvulla saattaa olla voimakas paikallisidentiteetti ja siksi sen jäsenet huomioivat positiiviset ulkoisvaikutukset lähiyhteisöön tavalla, johon hajautetun omistuksen pörssiyritys ei kykene. Perintöverohuojennukset eivät kuitenkaan ole tehokas tapa edistää tällaisia positiivisia vaikutuksia. Lisäksi perintöveron puolesta puhuu moni muu seikka, joita esimerkiksi Elinkenoelämän tutkimuslaitoksen tutkija Olli Ropponen ja Suomen Pankin vanhempi neuvonantaja Essi Eerola ovat äskettäin nimenneet.
Topi Miettinen; professori, Hanken - Svenska handelshögskolan ja TEM:n yritystukien tutkimusjaoston jäsen
Joacim Tåg; vt. professori, Hanken; Yrityskilpailukyvyn tutkimusohjelman johtaja, Institutet för Näringslivsforskning (IFN), Ruotsi
Tuotto-odotuksiin ja talouden toimintaan liittyen tapaus Buffet:
Buffetia pidetään jonkinlaisena ikonina, mutta mitä hänen toimintansa oikeasti aiheuttaa yhteisölle on jäänyt täysin vaille huomiota.
Hänestä tehty dokumentti antaa pienen vilauksen siitä ja samalla vihjaa mädästä jota valtavirtaisessa talousajattelussa on.
Buffet osti keskisuuren perheyrityksen pienestä kaupungista Yhdysvalloissa. Tuo yritys on merkittävin työllistäjä tuossa kaupungissa. Hän irtisanoi puolet työntekijöistä ja tällä nosti yrityksen tuottoa merkittävästi. Nuo tuotot hän käytti toisien yrityksien ostoon jossain muualla. Tässä pikkukaupungissa työttömyys nousi merkittävästi irtisanomisien myötä ja tietenkin ostovoiman laskun kautta muukin yritys- ja palvelutoiminta alkoi kärsiä ja irtisanoa ihmisiä. Tuon vireän pikkukaupungin uusi talouden “tasapaino” löytyi kun työttömiä oli moninkertainen määrä ja muuttovirta muualle.
Mitä meidän pitäisi oppia tästä ?
Tuon perheyrityksen vaatimattomat voitot ennen Buffetia tarkoittivat sitä, että rahavirrat jotka kiersivät yritykseen palasivat kulutukseen palkkojen kautta, eikä omistajat holvanneet niitä sijoitustileille. Tuon aluetalouden rahamäärä piti yllä käytännössä täystyöllisyttä.
Buffetin ostaessa yrityksen saivat sen omistajat toki suuren summan rahaa, mutta kovin harva miljonääri laittaa rahojaan talouden kiertoon kokonaan joko kulutamalla tai investoimalla aivan uutta tuotantoa. Rahat menevät miljonäärillä yleensä joko olemassa olevan tuotannon ostoon tai sijoituksiin, jotka nekin on pohjimmiltaan vain jo olemassa olevaa tuotantoa tai kiinteistöjä….. eli ei mitään uutta mikä kasvattaisi “yhteistä kakkua”.
Buffetin irtisanomiset ja voittojen vieminen pois laski rahamäärää eli ostovoimaa tuossa pikkukaupunkissa ja surkastutti tuon alueen talouden. Yrityksestä irrotetut kasvaneet rahavirrat mahdollistivat lisää vastaavia yritysostoja ja mahdollisesti lisää vastaavia kohtaloita muissa kaupungeissa, mutta sitä ei dokumentti kerro.
Buffetin toiminnan reaalinen tulos oli rahan keskittyminen paikallisille miljonääreille, omistamisen keskittyminen Buffetille ja aluetalouksien surkastuminen ja työttömyyden nousu.
Idealistinen ajatus siitä että vapautunut työvoima työllistyisi tuottavammille aloille ei reaalimaailmassa enää toteudu. Suurin osa tekemästämme työstä on nykyään turhaa tai jopa elämälle haitallista. Tuottavuutta emme osaa enää mitata, koska emme tunnista työn hyötyä kaiken sen turhan seasta. Joka tapauksessa rahamääräinen talouden mittaaminen on muutunut hyödyttömäksi. Tarvitaan perusteiden uudelleen arviointia.
Pointti:
1. Talouden menestys vaatii ostovoimaisen mediaanikansan.
2. Buffetin kaltaiset sijoittajat eivät ole talouden sankareita vaan talouden jarruja.
3. Valtavirtaisessa talousajattelussa on jotain pahasti vialla, jos sen kuvitellaan hyödyttävän kansantaloutta.
Miksei? Ja pitkällä tähtäimellä valtio-omistusta onkin laskettu monissa yhtiöissä reippaasti alle 50%:n https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/148691/t155.pdf?sequence=1
“pääoman tuottovaatimuksen paine ei välttämättä ole yhtä suurta.”
Ylläoleva ja moni muu blogauksessa oleva huomio pätee myös julkisomisteisiin yhtiöihin (1.
Suomessa suuryritykset ovat laajasti valtion ja erityisesti sotusektorin omistamia. Saataisiko myös niissä pääoman tuottoa ja luovaa tuhoa edistettyä “perintöveroajattelulla” eli niin, että suuryritysten julkista omistusta jaettaisi kansalle osinkona vähän vuosittain, runsaasti kerran “sukupolvessa (~30v välein) tai yksinkertaisesti myymällä niitä ahnaammille tahoille kuten Orpon hallitus hyvin pienessä mittakaavassa (3mrd€ per ~200mrd€ julkinen osake- ja osakerahasto sijoitusvarallisuus) tehneekin.
1) Capobianco & Christiansen (2011), Musacchio & Lazzarini (2012), OECD (2003), Pargendler, Musacchio & Lazzarini (2013), Shirley & Walsh (2000), Shleifer (1998), SOU (2012)