Koronavirukseen liittyvän tartuntavaaran ja epidemian hallintaan liittyvien rajoitusten myötä erityisesti monien palveluiden kulutus on romahtanut. Niin kauan, kun tartuntavaara ja epidemian hallintaan liittyvät rajoitukset vaikuttavat merkittävästi ihmisten käyttäytymiseen, asiaa on vaikea korjata tavanomaisella elvyttävällä finanssipolitiikalla. Esimerkiksi veronalennuksilla ei saada ihmisiä ravintolaan, jos ravintolat ovat kiinni, tai jos ravintoloissa käymistä rajoittaa ennen kaikkea huoli tartuntavaarasta.
Elvytyksen tarve ei ole minusta mitenkään itsestään selvä edes sen jälkeen, kun tartuntavaara ei enää suuresti rajoita tuotantoa ja kulutusta. Kriisin aikana voi syntyä ns. patoutunutta kysyntää (esimerkiksi parturipalveluita kohtaan), joka purkautuu nopeasti sen jälkeen, kun tartuntavaaraan liittyvät huolet hälvenevät.
Toisaalta on myös mahdollista, että työttömyyden ja yleisen epävarmuuden kasvu vähentää kuluttamista vielä senkin jälkeen, kun tartuntavaara on hävinnyt lähes kokonaan. Tällöin on vaarana, että liian vähäinen kysyntä rajoittaa tuotannon kasvua kriisin pahimman vaiheen jälkeen. Vastaavasti kysynnän kasvattaminen finanssipolitiikan avulla voi merkittävästi nopeuttaa talouden toipumista.
On myös mahdollista, että kriisin jälkeen olisi järkevää yrittää kasvattaa kysyntää erityisesti niillä aloilla, jotka kärsivät kriisistä kaikkein eniten. Esimerkiksi ravintolapalveluiden kysynnän nopea kasvu voi nopeuttaa niiden monien ravintola-alan työntekijöiden työllistymistä, jotka nyt ovat lomautettuina. Tästä olisi hyötyä koko kansantaloudelle.
Yritän seuraavassa pohtia, miten etukäteen määriteltyjä palvelualoja kannattaisi yrittää elvyttää pahimman kriisin jälkeen, jos sille katsotaan olevan tarvetta.
Sivuutan julkisten menojen julkisen kulutuksen ja julkisten investointien kasvattamisen kokonaan, sillä se ei kohdistuisi suoraan niille palvelualoille, jotka kriisistä nyt eniten kärsivät. Kyse on siis yleisemmin siitä, miten kasvattaa yksityistä kysyntää nopeasti ja mieluiten siten, että kysynnän kasvu kohdistuu tietyille toimialoille.
Palveluseteli
STTK:n ekonomisti Antti Koskela ehdotti ennen vappupuheita määräaikaista “palveluseteliä”. Jos oikein ymmärrän, kyse olisi valtion rahoittamasta lahjakortista, jolla voi ostaa tiettyjä palveluita sen voimassaolopäivään asti.
Koskelan ehdotus kuulostaa kiinnostavalta, sillä sen tavoitteena on nimenomaan lisätä kysyntää nopeasti ja etukäteen määritellyillä aloilla.
Pelkään kuitenkin, että tällainen palveluseteli ei olisi lainkaan niin tehokas temppu kuin miltä se ehkä äkkiseltään kuulostaa. Ajatellaan esimerkin vuoksi 100 euron palveluseteliä, joka on voimassa puoli vuotta. Ongelma on osittain siinä, että useimmat ihmiset kuluttavat joka tapauksessa yli 100 euroa palveluihin puolen vuoden sisällä. Voin käyttää palvelusetelin ensimmäiseen palveluun, jonka muutenkin ostaisin. Säästän siten sata euroa tavallista rahaa. Näin säästyneen satasen voin käyttää mihin tahansa, mukaan lukien tuontitavaroihin. Mikään ei myöskään erityisesti ohjaa minua kuluttamaan sitä puolen vuoden sisällä. Voin yhtä hyvin kuluttaa sen lomamatkalla viiden vuoden kuluttua. Heikki Pursiainen selittää saman asian perusteellisemmin (mutta maksumuurin takana) täällä.[1]
En tietenkään voi poissulkea mahdollisuutta, että tällainen palveluseteli vaikuttaa joidenkin ihmisten kulutukseen juuri halutulla tavalla, esimerkiksi jonkinlaisen signaalivaikutuksen takia. Toisaalta arvelen, että sellainen vaikutus voidaan saada aikaiseksi ilman erityistä seteliäkin. Tässä poikkeuksellisessa tilanteessa pelkästään valtiovallan edustajien lausunnoilla voi olla merkitystä kulutuspäätösten kannalta.
Palveluseteleihin liittyisi myös väistämättä hallinnollisia kustannuksia ja ylimääräistä vaivaa ihmisille. Siksi pitäisin yhtenä palveluseteliä parempana vaihtoehtona jakaa ihmisille ihan tavallista rahaa. Käytettävissä olevien tulojen kasvu lisäisi kaikkea yksityistä kulutusta ainakin ajan myötä.
Tulonsiirtojen kohdistaminen
Jos tavoitellaan nopeaa elvytysvaikutusta, tavallisen rahan muodossa annettava tulonsiirto kannattaisi kuitenkin jakaa pienituloisille ja niille, joiden tulot ovat laskeneet kriisin takia, sillä he luultavasti kuluttaisivat siitä nopeasti suuremman osan kuin muut. Keski- ja hyvätuloisille jaetut vastikkeettomat tulonsiirrot ovat minusta muutenkin lähtökohtaisesti ongelmallisia, sillä samat ihmiset maksavat myös paljon veroja.
Tulonsiirron voisi kenties toteuttaa nostamalla tilapäisesti esim. työttömyyskorvauksia ja toimeentulotukea. Jos tulonsiirto olisi kertaluontoinen tai määräytyisi aikaisempien tulojen perusteella, se ei heikentäisi työllistymiskannustimia.
Tällainen suoraviivainen kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen kasvattaminen voi olla järkevää, jos tavoitteena on kasvattaa kysyntää vientiä lukuun ottamatta laajasti ainakin useimmilla toimialoilla. Se ei kuitenkaan edelleenkään kohdista elvytystä tietyille aloille.
Tilapäinen alv-alennus
Ehkä helpoin tapa tukea esimerkiksi ravintola-alaa olisi alentaa ravintoloiden alv-prosenttia. Sikäli kun alennus menisi hintoihin, se ohjaisi kuluttajia kuluttamaan ravintolapalveluita enemmän juuri alennuksen voimassaoloaikana. (Tosin EU-säännöt saattavat rajoittaa arvonlisäveron muuttamista toimialoittain.)
Keskeinen ero edellä mainittuun palveluseteliin on se, että sikäli kun alempi alv-prosentti laskee ravintolahintoja, se laskee myös niiden “lisäpalveluiden” hintaa, joita en välttämättä muuten kuluttaisi. Siksi se luo taloudellisen kannustimen kuluttaa enemmän alv-alennuksen piirissä olevia palveluita. Vastaavaa temppua yleisen arvonlisäverokannan avulla on joskus käytettykin yksityisen kulutuksen tilapäiseksi kasvattamiseksi (tutkimus).
Tilapäinen alv-alennus ei välttämättä mene hintoihin ainakaan täysimääräisesti (tästä aiheesta löytyy hieno suomalaista aineistoa hyödyntävä tutkimus). Sikäli, kun tarkoituksena on tukea kriisistä kärsineitä yrityksiä, tämä ei toisaalta ole tässä yhteydessä välttämättä iso ongelma.
Suorat yritystuet
Samoja yrityksiä voitaisiin alv-alennuksen sijaan tukea myös suoraan esimerkiksi jonkinlaisen palkkatuen avulla. Sekin voi nopeuttaa talouden elpymistä tekemällä yrityksille kannattavammaksi kutsua lomautetut työntekijät takaisin töihin aikaisemmalla palkalla.
Verohärpäkkeet
Voidaan toki miettiä monimutkaisempiakin virityksiä kansalaisten kulutuksen ohjailemiseksi. Oletetaan esimerkin vuoksi, että haluaisimme ihmisten käyttävän enemmän rahaa erityisesti ravintoloissa. Jos valtiovalta tietäisi, että aion joka tapauksessa käyttää 500 euroa ravintoloihin puolen vuoden aikana, se voisi räätälöidä minulle nykyistä kotitalousvähennystä muistuttavan ravintolavähennyksen, jossa on 500 euron omavastuu ja verovähennys tai veronpalautus sen ylittävistä menoista. Kannustinvaikutus olisi uskoakseni suhteellisen suuri verrattuna verotulomenetykseen, sillä verovähennys kohdistuisi vain niihin euroihin, joita en muuten käyttäisi ravintoloihin.
Käytännössä omavastuu pitäisi toki asettaa esimerkiksi tulojen perusteella. Jos tässä oikaisee ja asettaa kaikille yhtä suuren omavastuun, kaikkein pienituloisimmat voisivat jäädä kokonaan ilman tukea ja hyvätuloiset saisivat aivan turhan paljon tukea.
Tällaiseen malliin liittyisi jälleen hallinnollisia kustannuksia ja ehkä myös väärinkäytösmahdollisuuksia, jotka hirvittävät ainakin itseäni. Mutta ehkä joku keksii tavan toteuttaa tällainen lisäkulutuksen suhteellisten hintojen muuttamiseen perustuva kannustin helpommalla tavalla.
[1] Tässä on sivumennen sanoen kiinnostava analogia asumistukiin. Osa ihmisistä tuntuu olevan vakuuttuneita, että koska yleinen asumistuki on korvamerkitty asumiseen, se kasvattaa täysimääräisesti asumisen kysyntää. Minusta tämä on luultavasti liioittelua, sillä yleisen asumistuen enimmäismäärä on ainakin Helsingissä sen verran matala suhteessa vuokratasoon, että asumistuen saajakin joutuu yleensä maksamaan lisäneliöt kokonaan itse. Toisin sanoen asumistuki ei läheskään kaikissa tapauksissa vaikuta asumisen rajakustannukseen, eli hintaan, jonka tuen saaja joutuu maksamaan yhdestä (laatuvakioidusta) lisäneliöstä. Aiheesta lisää täällä.
Avainsanat: elvytys, yksityinen kulutus
Aihealueet: Julkinen talous, Makro
Talouden normaaliin elpymiseen liittyvä kysymys: Onko pankkialalla kannustinongelma, joka estää hyvien yritysideoiden rahoittamisen?
Kaikki yritykset näyttäisivät olevan tällä hetkellä omavaraisen sijaan veloissa pankeille. Siten uuden yrityksen rahoittaminen tarkottaisi, että uuden yrityksen pärjätessä pankki tekisi valtavat tappiot alan olemassaolevan yrityksen tuotteen hävitessä kilpailussa ja velkojen jäädessä maksamatta.
Työllisyyden tukeminen tässä tilanteessa tukee myös kulutus- ja palvelukysynytää. Työttömyys ja lomautukset ovat vähentäneet pienempituloisten kulutusta. Työ antaa mahdollisuuksia kulutukseen ja pienempituloisilla lisääntyneet tulot menevät suurelta osin kulutukseen. Kulutuksen kohdistuminen suomalaiseen työhön on toki kysymysmerkki; meneekö tulo henkilöstöravintolaan ja muihin palveluihin (enimmäkseen kotimaiseen tuotantoon) vai lykättyihin hankintoihin.
Valtion taloustilanteen vuoksikin olisi toivottavaa, että suuri osa yrityksille kohdennettavasta elvytyksestä olisi lainarahaa. Aika monella sektorilla toimitaan muutaman vuoden aikajänteellä, joten matalakorkoisen lainan takaisinmaksu ei pitäisi olla ongelma. Ilmainen raha tietysti kelpaa kaikille yrityksille.
Suora helikopterirahamainen elvytys voi olla eri syistä kulttuurisesti mahdotonta, jolloin näennäisesti tehokkuustappioita aiheuttavan palvelusetelin tehtävänä onkin mahdollistaa koko elvyttävä kulutus salaamalla kulutettavan rahan luonne rahana.
Tämä puolestaan näkyy, hieman lounasseteliesimerkin tapaisella tavalla, siitä että on olemassa sellainen keksintö kuin lahjakortti. Sen ainoana funktiona on tahallaan poistaa rahasta se kuluttajan valinnanvapaus, jonka tarjoamisesta taloustiede, ainakin neoklassinen sellainen, yleensä rahaa nimenomaan ylistää (minusta sivumennen sanoen ihan perustellusti). Lahjakortti tekee mahdolliseksi lahjoittaa rahaa ilman että lahjoittaja ja lahjan saaja ajattelevat kyseessä olevan rahaa.
Palvelusetelien käyttämättömyys ei ole ongelma, vaan mahdollisuus - jos seteliä ei käytetä, se ei myöskään synnytä kustannuksia.
Näen itse teoreettisena tilanteen, jossa joku ei arvostaisi (parempaa) ruokaa.
Mitä elvytyksen kustannukseen tulee, niin ilmaista lounasta ei ole - kaikki elvytys määritelmänsä mukaisesti maksaa.
Joo kyllä ravintola-alaa voidaan tosiaan elvyttää vaikka kuinka jakamalla riittävästi lounasseteleitä!
Yleisemmin palvelusetelillä saa varmasti selkeän kysyntävaikutuksen, jos sen arvo on suurempi kuin mitä monet kotitaloudet muuten käyttäisivät niihin palveluihin, joita sillä voi ostaa ennen setelin voimassaoloajan päättymistä. (Jätin tämän extreemitapauksen käsittelemättä.) Tällöin se toisaalta joko tulee valtiolle varsin kalliiksi tai sitten sillä saadaan aikaiseksi vain lyhytaikainen tai pienelle toimialalle kohdistuva kysyntävaikutus. On ehkä myös vähän ongelmallista, että ainakin jos palveluseteliä ei voi helposti myydä, se kannattaisi käyttää, vaikka ei arvostaisi kyseistä palvelua juuri lainkaan.
Jos epäilee palvelusetelien toimivuutta, voi mielessään pohtia toisiko useampi työntekijä omat eväät tai jättäisi syömättä työpaikalla jos lounasseteleitä ei olisi olemassa.
Kyllä toisi, eli palvelusetelin elvyttävä (= työllistävä) vaikutus on yksiselitteisesti olemassa.
Sen suuruutta on toki vaikea arvioida, mutta torppaamisen suhteen kannattaa mieluummin keskittyä vaikutuksen maksimointiin suhteessa toteutuksen yksinkertaisuuteen.
Mikään ei estä hallitusta jakamasta lounasseteleitä vaikka helikopterista jos kokevat että ravintola-alan pelastaminen on ykkösprioriteetti.