Pääsykoerumba on Suomessa epähuomiossa kehittetty omalaatuinen “koulutusaste,” jonka osa läpäisee yhdessä kesässä, mutta jossa toiset roikkuvat monta vuotta ihan turhaan. Yksinkertainen totuus on, että kaikki eivät voi päästä eniten haluamaansa koulutukseen. Tämän tosiasian valkenemiseen ei tarvittaisi ihan omaa koulutusastetta ja elämänvaihetta - eikä muissa maissa tarvitakaan.
Mekanismien suunnittelu on jo parin vuosikymmenen ajan ollut yksi taloustieteen antoisimmista tutkimusaiheista. Suomalainen esimerkki taloustieteen määritelmän mukaisesta mekanismista on toisen asteen koulutuksen yhteishaku, jolla peruskoulunsa päättävien koulupaikkatoiveet ja toisaalta koulujen valintakriteerit ja rajalliset paikat sovitetaan yhteen. Alvin Rothin uusi kirja (Who Gets What—and Why: The New Economics of Matchmaking and Market Design) on hyvä popularisointi sekä alan tutkimuksesta että sen käytännön sovelluksista—ja Roth on ollut vahvasti mukana molemmissa.
Helsingin kaupunki on viime vuosina myynyt tontteja kovan rahan asuntojen rakennusmaaksi erikoisella tarjouskilpailu-menetelmällä. Rahamääräisten tarjouksien sijasta kaupunki pyytää tarjoukset prosentteina asuntojen lopullisesta myyntihinnasta. Esimerkiksi Saukonpaadessa rakenteilla oleva rantatontti on aiemmin myyty 33,17% provisiolla Lemminkäisen tytäryhtiölle.
Kun Helsingin maapolitiikasta on kyse, niin pakko heti alkuun todeta että parempi myydä kuin lahjoittaa. Myyntitapa vain on huonosti harkittu. (lisää…)
Pikkupojatkin tietävät miten kannattaa jakaa kakku - leikkaaja saa viimeisen palan. Tämän “jakaja valitsee viimeisenä”-mekanismin yleistykset ovat hyödyllisiä vähän monimutkaisemmissakin tilanteissa. Otetaan esimerkiksi kämppikset, jotka ovat vuokranneet asunnon eritasoisilla makuuhuoneilla. Kuinka jakaa huoneet ja vuokra reilulla ja taloudellisesti tehokkaalla tavalla - ja mieluiten siten että kukaan ei jää kateelliseksi kenenkään muun osasta?