Kävin aamu tv:ssä puhumassa lukukausimaksuista. Tuli varmaan taas hankittua paljon kavereita. Kaiken uhallakin ajattelin postata keskeisiä argumentteja tähän blogiin. Myös niitä, joita en media-avuttomana saanut kymmenen minuutin keskustelussa suollettua ulos. Pahoittelen että tuli vähän pitkä.
Alkuun pari faktaa: Ilmaista koulutusta ei ole. Yliopisto-opetus maksaa Tilastokeskuksen viimeisten tilastojen mukaan 12 800 euroa per läsnä oleva opiskelija. Tutkinnon kustannuksiksi tulee kuuden vuoden opiskeluaikana melkein 80 000. Luvuissa on mukana tutkimusmenot - ilman tutkimusta kun ei ole yliopistotason opetustakaan. Kumpikin summa vaihtelee hurjasti aloittain. Lääkärin koulutus maksaa kolme kertaa enemmän kuin humanistin koulutus ja viisi kertaa enemmän kuin lakimiehen koulutus.
Koulutus myös kannattaa Suomessa vallan mainiosti. Keskimääräinen maisterimies tienaa elinaikanaan verojen jälkeen nettona reilut 500 000 enemmän kuin keskimääräinen toisen asteen ammatillisen koulutuksen suorittanut mies ja keskimääräinen maisterinainenkin noin 400 000 enemmän kuin keskimääräinen ammattikoulutuksen hankkinut nainen. Nämä luvut perustuvat Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston tietoihin verotettavista tuloista 1990 - 2009 ja niissä on mukana koulutuksen työttömyysriskiä pienentävä vaikutus. Koulutukseen valikoitumista ei sen sijaan ole kunnolla näistä luvuista korjattu. Vähintään suuntaa antavia ne ovat silti. Koulutuksen vaikutuksia on tutkittu ehkä enemmän kuin mitään muuta empiiristä työmarkkinoihin liittyvää ilmiötä. Työtä on tehty kaksosdatoilla, koulutuspoliittisia reformeja analysoimalla ja ns. luonnollisilla eksperimenteillä. Konsensusestimaatit viittaavat vahvaan kausaalivaikutukseen[1]. Lopullista vastausta ei ilman aitoja satunnaiskokeita tulla koskaan saamaan, mutta se ei oikeastaan ollut tämän blogitekstin pointtikaan.
Tärkein argumentti lukukausimaksujen puolesta onkin oikeudenmukaisuus. Pitääkö veronmaksajien maksaa korkeakouluun päässeille ilmainen koulutus, jonka hyöty pääosin koituu koulutetuille itselleen vai pitäisikö opiskelijoiden osallistua oman koulutuksensa kustannuksiin. Useimmat tuntuvat vastaavan, että pitää ja siksi lukukausimaksuista puhuminen herättää kiivaita reaktioita. Opiskelijoiden etujärjestöjen osalta tämän ymmärtää, mutta vaikkapa kannatuksensa pääosin vähemmän koulutetuilta keräävien puolueiden vakaa kannatus maksuttomalle opetukselle on hämmentävää. Lisähämmennystä aiheuttaa se, että koulutus periytyy voimakkaasti ja maksuton koulutus on iso tulonsiirto vähän koulutusta saaneilta perheiltä korkeakoulutettujen perheille.
Maksuttoman koulutuksen puolesta puhuvat vetävät silti ensimmäisenä esiin tasa-arvokortin. Argumentin mukaan maksuton koulutus takaa mahdollisuuden kouluttautua niin pitkälle kuin kyvyt ja kiinnostus riittää, vanhempien varakkuudesta riippumatta. Sama on tosin totta myös hyvin toimivassa opintolainajärjestelmässä. Lukukausimaksut ja niiden kattamiseen riittävä rahoitusmalli takaa myös kaikille mahdollisuuden opiskeluun. Oleellista on että lukukausimaksuja ei peritä köyhiltä opiskelijoilta vaan vasta hyvätuloisen työpaikan löytäneiltä koulutuksen suorittaneilta.
Maksuton koulutus ei ole Suomessa poistanut koulutuseroja erilaisista perheistä tulevien välillä, vaan koulutus periytyy edelleen. Varsinainen kysymys onkin, vähenisikö mahdollisuuksien tasa-arvo, jos korkeakouluissa otettaisiin käyttöön lukukausimaksut. Spekuloinnin sijaan voidaan kokemuksia hakea maista, joissa lukukausimaksuja on otettu käyttöön tai niitä on reippaasti nostettu. Paras esimerkki on Englanti, jossa lukukausimaksut nousivat nollasta 1000 puntaan vuonna 1998, edelleen 3000 puntaan vuonan 2004 ja lopulta maksimissaan 9000 puntaan vuonna 2012. Viimeinen muutos on liian tuore arvioitavaksi, mutta brittitutkimuksta läpikahlaamalla en löytänyt tuloksia joiden mukaan aiemmat lukukausimaksukorotukset olisivat lisänneet eriarvoisuutta koulutukseen hakeutumisessa. Itse asiassa vuonna 2004 toteutettu lukukausimaksujen korotus ja siihen liitetty opintojen rahoitusmallin uudistus ovat ainakin yhden tuoreen tutkimuksen mukaan pikemminkin lisänneet tasa-arvoa [2].
Koulutus voi toki olla riski-investointi. Hyvä koulutuskaan ei takaa kaikille hyväpalkkaista työpaikkaa. Toisaalta koulutus on myös hyvä vakuutus työttömyysriskiä vastaan. Palkka- ja työttömyysriskin huomioon ottaminen standardien riskiaversiota koskevien oletusten mukaisesti pudottaa arviota koulutuksen kannattavuudesta neljänneksellä. Näiden korjausten jälkeenkin koulutus on edelleen loistava investointi. Riskiä voidaan myös vähentää rakentamalla opintolainamalliin vakuutuselementti. Esimerkiksi Englannissa lainaa pitää maksaa takaisin vasta kun tulot ylittävät 15 000 puntaa, lainalyhennykset ovat korkeintaan 9% tulorajan ylittävistä tuloista ja loppulaina annetaan anteeksi, jos sitä ei näillä rajoilla ehdi maksaa määräajassa takaisin.
Maksuttomaan koulutukseen kerätään rahat verotuksella. Valmistuneet maksavat siis aikanaan koulutuksensa kustannukset yhteiskunnalle korkeammista palkoistaan. Tai maksavat, jos pysyvät Suomessa maksamassa korkeita veroja. Ulkomaille vielä parempien palkkojen perässä muuttavilta tai Suomessa vain kouluttautumassa käyviltä veroja on hankala periä. Tämän vuoksi mm. Aleksi Henttosen Kalevi Sorsa -säätiön raportissa sekä Vesa Kanniaisen ja Kari Raivion uusimmassa Kanava-lehdessä kannattama maisterivero on vasta toiseksi paras tapa koulutuksen “omavastuukustannusten” rahoittamiseen. Englantilaismalliset lukukausimaksut ja niiden tulotasoon sidottu takaisinmaksuvelvoite on vielä reilumpi systeemi.
Toinen koulutuksen maksuttomuutta tukeva argumentti on koulutuksesta muille kuin koulutetuille koituva hyöty. Kansakunnan menestys vaatii korkeaa koulutustasoa. Tämä on varmasti totta ja veronmaksajien kannattaa siksi koulutusta subventoida, mutta ei vielä tarkoita että koulutuksen pitäisi olla ilmaista. Ison koulutuksen tuottamasta hyödystä kun keräävät koulutetut itse. Opiskelijat tuntuvat tämän ymmärtävän ja korkeakouluihin on nykyään melkoinen jono. Kohtuullinen lukukausimaksu ei koulutushalukkuutta olemassa olevien estimaattien mukaan niin paljoa muuttaisi, että korkeakouluun pyrkijöistä olisi tulossa pulaa. Englantilaiselle tasolle maksimissaan 9000 puntaan ei lukukausimaksua silti tarvitsisi nostaa.
Yliopistoilla on jatkuva rahapula. Kun lisärahaa velkaiselta valtiolta tuskin on saatavissa, lukukausimaksujen kerääminen on varteenotettava vaihtoehto. Samalla opiskelijoista tulisi maksavia asiakkaita, joiden ääntä yliopistojen olisi tarpeen kuunnella entistä tarkemmin. Miten tämä mahdollisesti muuttaisi yliopisto-opetusta, olisi kuitenkin toisen tarinan aihe.
P.S. Ennen kuin minut leimataan äärioikeistolaiseksi hyvinvointivaltion romuttajaksi, pitää ehtiä sanoa, että koko ikäluokalle tarkoitettuun peruskouluun tai toisen asteen koulutukseen ei lukukausimaksuja ole tietääkseni kukaan esittämässä. Hyvinvointivaltio ja mahdollisuuksien tasa-arvo ovat säilyttämisen arvoisia. Kysymys on siitä, miten se reiluimmalla tavalla tehdään. Lisää mielestäni hyvin punnittuja argumentteja teemasta esittää esim. Arnaud Chevalier[3]. Myös Matti Virenin artikkeli Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä[4] on lukemisen arvoinen.
[1] David Card (1999), The causal effect of education on earnings, Chapt 30, Handbook of Labor Economics, vol. 3.
[2] Lorraine Dearden, Emla Fitzsimons, Alissa Goodman & Greg Kaplan (2008), Higher Education Funding Reforms in England: The Distributional Effects and the Shifting Balance of Costs, Economic Journal, Royal Economic Society, vol. 118(526), pages F100-F125, 02.
[3] Arnaud Chevalier (2007), Review essay: Financing higher education, European Educational Research Journal, 6(2), 190-197.
[4] Matti Viren (2011), Kuka maksaa “ilmaisen” yliopisto-opetuksen? Yhteiskuntapolitiikka 76:3.
Avainsanat: Lisää uusi avainsana, lukukausimaksut, tasa-arvo
Aihealueet: Julkinen talous, Koulutus
3.4.2014 julkaistujen listojen mukaan suomalaisten tuoreiden maisterikoulutettavien määrä on VAIN 35,4% sisäänpäässeistä pelkkien nimien perusteella
Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulussa:
http://www.aalto.fi/fi/midcom-serveattachmentguid-1e3ba4ecf19a5b0ba4e11e3a21e274b0159595d595d/hyvaksytyt_2014_biz.pdf
Suomalaisilta tai suomenruotsalaisilta kuulostavia nimiä läpipäässeiden joukossa:
http://www.aalto.fi/fi/studies/admissions/biz/masters_degree/publication_of_results/
Sivu 1: 10/26
Sivu 2: 6/34
Sivu 3: 14/41
Sivu 4: 18/45
Sivu 5: 9/15
Yhteensä: 57/161
TULOS ON HÄLYTTÄVÄ JA TÄHÄN PITÄÄ TARTTUA!!! YHTEISKUNNALLE ERITTÄIN KALLISTA!!!
Maisteriverolla ja ja osittain maksettavalla lainalla on ihan samat ongelmat ulkomaille muutona kanssa; http://www.timeshighereducation.co.uk/story.asp?storycode=420807
Täysin samoilla Petri Kivikankaan kanssa. Jonkinlaisia tuottavuuslukuja olisin Uusitalolta toivonut. Aiheesta, että kuinka paljon koulutus yhteiskunnalle maksaa. Ja kuinka paljon enemmän veroja kouluttautunut maksaa elämänsä aikana isommasta palkasta verrattuna matalapalkkaiseen perusduunariin, joka kouluja ei ole käynyt. Eikö kuitenkin ole melko tosiasiallinen fakta, että korkeasti koulutettu tuottaa veroeuroja valtiolle enemmän verrattuna vähemmän koulutettuun. Ja tämä siis vähennettynä koulutukseen kulutetuista verorahoista. Eli jos joka tapauksessa korkeasti koulutettu tuottaa enemmän voittoa, niin miksi tehdä kouluttautumista enää vaikeammaksi. Jokuhan voisi nyt heittää, että eikös rueta vähemmän koulutetuille kehittelemään maksuja, jotta he eivät jättäisi opintoja alemmalle asteella vaan opiskelisivat ja tuottaisivat enemmän veroja valtiolle. Eikö tässä ole asian ydin?
Itse opiskelen tällä hetkellä yliopistotutkintoa ja tulen “perusduunari” -perheestä, vieläpä yh-sellaisesta. Koulutuksen maksullisuus olisi varmasti vaikuttanut opiskelupäätökseen. Helppohan se kanssaopiskelijoilla olisi, jotka tulevat varakkaista perheistä. Uskon, että Suomessa opintojen kesto on ongelma, mutta eiköhän kyseiseen asiaan ole muitakin ratkaisuja.
[...] ylipäätään tulee. Nykytilanteessa, jossa lukukausimaksuja tai koulutusmaksuja puolustavia kannanottojaesitetään jatkuvasti – viimeksi vain muutama päivä sitten – vaikuttaa myös [...]
Opiskelun pitäisi jatkua ehdottomasti ilmaisena ja hyvin tuettuna, mutta opiskelijalta pitäisi vaatia vastavuoroinen sitoutuminen. Ehdotan mallia, missä ensimmäiset 5 vuotta lukukausimaksut ovat ilmaista ja opintotukea saa 1000e/kk. Vuosien 6 ja 7 lukukausimaksujen ilmaisuus on ehdollista. Seuraa opintosuoritusten tarkistus. Opintotuet nollaan euroon tässä vaiheessa. Tuhannesta eurosta on voinut säästää, ja jos ei ole voi ottaa lainaa. Vuoden 7 jälkeen, ei enää tarkistuksia, sillä lukukausimaksut maksetaan täydestä hinnasta.
Opiskeluoikeus on etu, mutta ei etuoikeus. Minusta yliopistolla roikkuminen saisi olla täysin mahdollista, mutta vain omalla rahalla.
“Elämässä pitää hyväksyä rajoituksia, että voi olla onnellinen.” -Cicero
Itse olen sekä puolesta että vastaan. Kannatan ehkä eniten tuloihin sidottua maisteriveroa.
Oma kokemuspohjani perustuu kahteen maksulliseen Englannissa suoritettuun tutkintoon (BA & MA) sekä vielä kesken olevaan Suomessa suoritettavaan maisterintutkintoon. Huomattavin ero jonka olen itse todennut näiden kahden järjestelmän välillä, on ehdottomasti opiskelijoiden sitoutuminen opiskeluun ja valmistumisnopeus. Englannissa opiskellaan täysivaltaisemmin- ja päiväisemmin. Valmistuminen nopeasti kannattaa, sillä ylimääräinen vuosi maksaa rahaa. Toisaalta samaan aikaan akateeminen vapaus on rajoitetumpi. Suomessa, tai ainakin omassa tiedekunnassani Helsingin yliopistossa, tuntuu olevan vallalla enempi harrastelijamainen osa-aikainen opiskelu muun elämän ja työn ohessa.
Englannissa meiltä opiskelijoilta myös vaadittiin enemmän, Suomessa noppien saamiseen tuntuu riittävän kunhan palauttaa jotain aiheeseen liittyvää.
Vastustan. Oikeudenmukaisuus pääargumenttina on hatara. Yhteiskunnassa laajaa hyvinvointia tuovia ja mahdollisuuksia luovia asioita ei yleensä arvioida näin suoraviivaisesti ja jos sille tielle lähdetään, se pitäisi viedä johdonmukaisesti loppuun asti. Eikö saman logiikan mukaan todella hyvätuloisten pitäisi verojen maksamisen lisäksi osallistua suoraan merkittävällä prosenttiosuudella teiden rakentamisen kustannuksiin, koska niitä pitkin heidän tuotteensa rullaavat muille voitolla myytäviksi? Köyhä taas pääsee tietä pitkin korkeintaan matalapalkkaiselle työpaikalleen. Samalla logiikalla todella hyvätuloisten pitäisi myös suoraan rahoittaa matalapalkka-alojen koulutusta, koska he hyötyvät halvan työvoiman olemassaolosta enemmän per capita kuin työntekijät itse. Listaa voisi jatkaa.
Kuten kirjoittaja E.L. huomautti, lukukausimaksut todennäköisesti kannustaisivat ja pakottaisivat opiskelijat rahakkaille aloille, joilla tehtävä työ ei välttämättä eikä todennäköisesti paranna muiden edellytyksiä toimeentuloon paremmin kuin toiset alat. Ja tiedosta tulisi tarpeettomasti niukempaa, johon kirjoittaja Oskar viittaa. Humanistiset alat kärsisivät ja kansakunnan sivistys kapenisi. Kaikkea hyötyä ja hyvinvointia ei voi mitata rahassa.
Olen samaa mieltä, että koulutuksen periytyminen on sosiaalisen liikkuvuuden kannalta ongelma. Ehdottaisin kuitenkin yhtenä toimenpiteenä otsikollesi lähes päinvastaista toimenpidettä: opintotuen ja asumislisän korottamista (ehdottanet lukukausimaksujen ohella näiden lakkauttamista?).
Tärkein pointti ei ole koulutuksen laadun parantaminen, vaan verotuksen alentaminen (joka lisää työntarjontaa, pienentää verokiilaa, pienentää tehokkuustappioita ja lisää hyvinvointia) ja tasa-arvon lisääminen (kun köyhien ei tarvitse enää subventoida rikkaiden koulutusta). Jos tähän päästään ilman koulutuksen tasa-arvon kärsimistä, niin lukukausimaksut kannattavat.
Hieno blogi vaikeasta aiheesta, joka ei ole ihan niin helppo kuin pintapuolelta näyttäisi. Alla muutama huomio puhtaan talouden näkökulmasta.
Lukukausimaksuihin ja muihin uudistuksiin tulee mennä vain, jos koulutuksen laatu siitä paranee, tämä on pääpointsini. Markkinoiden toiminnalle alistaminen on järkevää, jos markkinat suoraan toimintaa hyödyttävät ja vain siinä tapauksessa. Esimerkkinä vaikka luennot: onko niiden uudelleenjärjestämisessä saavutettavissa tehokkuushyötyjä, joita ei ole täysimääräisesti jo hyödynnetty? Markkinat ovat tehokkaita kohdentamaan tuotantoa tehtyjen valintojen pohjalta; mikä ala nyky-yliopistossa tulisi poistaa, jotta taloudellinen tehokkuus ja voittomotiivi tekisivät sen, minkä osaavat parhaiten? Minä en osaisi tähän antaa vastausta, eikä vastaukseksi oikeastaan kelpaa vain se, että markkinat ohjaavat tuotantoa parhaiten. Sinänsä koulutuksellinen tasa-arvo on tärkeä aspekti, mutta hyvin toimivaa järjestelmää ei ole tarvetta uudistaa.
Tieto voi olla niukkaa, joka viittaa hyötyhihin markkinaohjautuvuudessa, mutta sen ei tulisi olla. Tieto ei ole tavanomaisesti käyttäytyvä hyödyke. Ohjesääntönä, mitä enemmän tietoa, sen parempi. Tiedolla voi olla myös arvoa, jolla ei ole markkina-arvoa. Lisäksi tiedon kasvaminen tuottaa taloudellista hyvinvointia omalla painollaan, uusi tieto synnyttää yhä uusia innovaatioita, näin ei kaikissa tuotannonaloissa ole: vasaroiden ja naulojen kysyntä on aina aika vakio, eikä lisävasaran ostaminen tuota huutavaa tarvetta lisätä naulojen tuotantoa.
Markkinavoimille kannattaa tuotannonaloja alistaa vain siinä tapauksesssa, että siitä hyötyy jotain reaalista.
Komppaan Punavuoren Tutkijan pointtia, että mikään ei takaa valtiolta tulevan rahoituksen pysymistä nykytasolla, jos korkeakoulujen rahoituspohjaa laajennetaan esim. lukukausimaksuilla. Yksi keskeinen asia uudessa yliopistolaissahan on, että irrotettiin yliopistojen taloudet suorasta valtion kontrollista. Tämänlainen kuvio olisi siis huomattavasti aikaisempaa helpompi toteuttaa.
Englannista: Tänä vuonna hakijoiden määrä väheni 7,7% aikaisempaan verrattuna. Alla olevassa Guardianin jutussa referoidaan kyselyä jossa tätä selitetään mm. stipendijärjestelmien heikolla tunnettuudella. Kuitenkin luku on sen verran suuri, etten usko selitykseen ainakaan määräävänä tekijänä. Tarkempaa analyysiä tarttis varmaan tehdä. http://www.guardian.co.uk/education/2012/aug/25/poor-advice-means-disadvantaged-think-university-is-unaffordable
@Janne Karkkolainen: Englannissa käytännössä on nähty, että korkeakoulut eivät kilpaile lukukausimaksuilla vaan ovat nostaneet sen maksimiin. Tässä on käsittääkseni taustalla se, että yliopistojen rahoitusta on leikattu todella dramaattisesti. Yliopistot joutuvat siis käyttämään kaikki keinot perustoimintansa ylläpitoon.
En kannata.
“Pitääkö veronmaksajien maksaa korkeakouluun päässeille ilmainen koulutus, jonka hyöty pääosin koituu koulutetuille itselleen”
Suomessa korkea verotus pitää huolen siitä, että koulutuksen hyöty jakautuu melko tasaisesti myös kouluttamattomille. Ilman korkeasti kouluttautuneita ja korkeasti verotettuja hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitäminen on mahdotonta.
Lisäksi lukukausimaksut eriarvoistavat, koska rikkaiden lapsilla on pienempi rahoituksellinen riski kuin köyhien perheiden lapsilla. Tämä johtaisi siihen, että köyhien perheiden lapset hakeutuisivat lyhyisiin ja siten matalamman koulutustason tutkintoihin, mikä johtaisi selkeään luokkayhteiskuntaan. Nykyinen järjestelmä mahdollistaa hyvän sosiaalisen liikkuvuuden, mitä esiintyy varsin harvassa maassa. Tämä on eräs suurimpia Suomen valtteja, ja maksulline koulutus tehokkaasti tuhoaisi tämän.
Kouluilla tosin tulee olla oikeus periä lukukausimaksua muilta kuin Suomen kansalaisilta, koska Suomen tehtävä ei ole tarjota ilmaista koulutusta ulkomaalaisille.
Hyvä kirjoitus. Yksi lukukausimaksujen etu on, että se kannustaa valmistumaan nopeammin. Toisalta koulutusta osattaisin arvostaa enemmän, jos se olisi maksullista.
Työntarjonnan kannalta on suuri ero sillä, maksaako korkeaa veroa vai vähän matalampaa veroa ja sen lisäksi velkaa pois verojen yhteydessä. Vaikka tulonjakoon ei olisi mitään vaikutusta, niin toisessa vaihtoehdossa efektiivinen marginaalivero on matalampi joka tietysti lisää työntarjontaa. Omien velkojen makselu on paljon motivoivampaa kuin valtion pohjattomaan kassaan rahan maksaminen (olettaen, että velan saa joskus kuitattua kokonaan).
Kaj, olen itse pohtinut samaa liittyen velan karsastamiseen. En tunne aihetta käsittelevää tutkimusta, mutta pitäisin hyvinkin mahdollisena, että yhteiskunnan huono-osaiset pyrkivät välttämään velkaantumista, jopa silloin kun se on täysin näennäistä.
Toisaalta korkeakoulutuksessa ovat jo nyt yliedustettuina korkeampien sosioekonomistien ryhmien lapset. Olisiko maksullisuuden aiheuttama haitta sosiaalisen liikkuvuuden vähentämisessä riittävän suuri kumoamaan maksullisuuden hyödyt?
Sen sijaan progression kiristäminen ei kuulu tähän keskusteluun. Sen painottaminen kohdistaisi koulutuksen kulut mielivaltaisesti osin muille kuin kustannusten aiheuttajille, ja heikentäisi työn tarjontaa, vähintäänkin halukkuutta vastaanottaa korkeamman tulotason (/tuottavuuden) työtä. Ja tämä pysyvänä ilmiönä; laina sentään maksetaan joskus pois.
Kaj Sotala:
Se hyöty, että tilkitään yks reitti miten saa korkeemmat tulot muiden kustannuksella. On parempi, että korkeet tulot tulee ilman kustannuksia veronmaksajille kuin kustannusten kanssa. Eli siis tyyppi, jolla on korkeet tulot ilman, että se on maksattanu opintonsa veronmaksajille on muut asiat vakioiden parempi ku tyyppi, jolla on korkeet tulot siks ,että se on maksattanu opintonsa veronmaksajilla.
Robin Baker, brittiläisen Canterbury Christ Church -yliopiston
rehtori, kommentoi sikäläistä lukukausimaksu-uudistusta Tieteessä Tapahtuu -lehdessä 8/2011: http://ojs.tsv.fi/index.php/tt/article/view/4645/4357 .
Baker kirjoittaa: “Tutkijat ovat varsin yksimielisiä siitä, että hallituksen kannanotossa esitetyt ehdotukset tulevat todellisuudessa alentamaan osallistumishalukkuutta alemman tulotason ryhmien keskuudessa. Yksi syy tähän on, että alemmat sosio-ekonomiset ryhmät ovat kaikkein vastahakoisimpia ottamaan velkaa. Järjestelmä, jonka kantavana ajatuksena on ”osta nyt, maksa myöhemmin” kohdistaa suhteettomia luopumispaineita alemman tulotason perheistä tuleviin, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan kokemusta yliopisto-opinnoista.”
Sama pitänee paikkansa myös Suomessa; nykyisetkin opiskelijat ovat haluttomia ottamaan edes nykyistä opintolainaa, ja käyvät ennemmin töissä.
Itse toistaisin sen aiemman kommentoijan kysymyksen, mitä hyötyä olisi rakentaa kokonaista uutta lukukausimaksujärjestelmää ja siihen vaadittavaa lisäbyrokratiaa, kun muita paremmin ansaitsevat maksavat jo valmiiksi muita enemmän veroja? Tekstissä vihjattiin siihen, että maasta poismuuttavat eivät veroa maksa, mutta tämä lienee kuitenkin aika marginaalista kansanosaa koskettava ongelma?
Jos jotakuta kiinnostaa niin se klippihän löytyy täältä: http://areena.yle.fi/tv/1647195. Hyvä että sä Roope osallistut tämmösiin keskusteluihin vaikka ne ei aina tieteilijälle luontevia juttuja oiskaan. Ja hyvä näin jälkikäteen avata ajatuksia ja tarjota lähdeviitteitä puinnissa esiintyneihin kysymyksiin.
Yksi argumentti mitä en usein näissä keskusteluissa näe:
Koulutuksen maksullisuus saa opiskelijat suosimaan mahdollisimman rahakkaita koulutusaloja muiden kustannuksella. Jos pitää huolehtia opintovelan takaisinmaksamisesta, suorittaa riskiä karttava ihminen tutkintonsa mieluummin rahoituksen kuin fysiikan alalta. Yhteiskunnan tasolta mietittynä ei kuitenkaan ainakaan minulle ole selvää onko pörssipeluri yhteiskunnalle haluttavampi jäsen kuin fyysikko.
Yhdysvalloissa ns. “kovien tieteiden” ja jopa insinööritieteiden opiskelijoista yhä pienempi osa on paikallisväestöä ja suurempi osa mm. kiinalaisia. Paikalliset opiskelevat mieluummin lakimiehiksi ja taloustieteilijöiksi, koska niillä tienaa enemmän rahaa ja Yhdysvalloissa sitä rahaa todella tarvitsee kymmenien tuhansien dollarien lukukausimaksujen kattamiseen.
Hei Roope
Hyvä huomioita englantilaisesta järjestelmästä. Tosin kannattaa ottaa huomioon, että lukukausimakson kattorajaa nostettaessa nostettiin myös takaisinmaksurajaa. Yliopistot voivat kandi-ohjelmistaan veloittaa maksimissaan mainitsemasi 9000 puntaa, joten eri tasoisten yliopistojen on mahdollista kilpailla keskenään asettamalla hintansa ylärajaa alemmas. Toisaalta yliopisto voi myös järkevämmin hinnoitella eri koulutusohjelmansa. Luonnollisestikin esim. tutkinnoista BSc Literature ja BSc Mathematical Finance korkeampi markkina-arvo on jälkimmäisellä.
Lukukausimaksujen ylärajan triplaamisen yhteydessä myös takaisinmaksuraja nousee aikaisemmasta 15 000 punnasta 21 000 puntaan vuonna 2017. Siis enimmäisenä vuonna, kun uudessa lainajärjestelmässä aloittaneet alkavat maksaa lainojaan. Sen jälkeen ylärajaa korjataan samassa suhteessa keskiansioiden kehitykseen.
“Asiaa miettivälle” haluaisin kommentoida, että käsitykseni mukaan koulutus (kun hyötyä mitataan tuloilla) ei vanhene, vaan oleellisempaa on korkein saavutettu koulutustaso. Maksullisuus voisi johtaa nykyistä tehokkaampaan lopputulokseen myös työelämässä jo olevien, uusia opintoja harkitsevien kannalta, sillä on luontevaa olettaa maksuttomuuden vääristävän opiskelupäätöksiä.
Eri koulutusalojen tutkinnot vaikuttavat palkkaan hyvin eri tavoin, eikä kouluttautuminen kaikkien yksilöiden kohdalla osoittaudu hyväksi investoinniksi. Jos otettaisiin käyttöön graduate tax -tyyppiset lukukausimaksut, jotka maksetaan vasta valmistumisen jälkeen ja vain siinä tapauksessa, että henkilö on saavuttanut keskiarvoa korkeamman tulotason, järjestelmä ei juurikaan uhkaisi tasa-arvoisia koulutusmahdollisuuksia. Se olisi vain eräänlainen progressiivisen verotuksen uusi muoto.
Mutta mikä olisi tämän järjestelmän tuoma hyöty verrattuna siihen, että jyrkentäisimme tuloveron progressiivisuutta? Progressiivinen verotus kohdistuu kaikkiin, jotka ovat onnistuneet menestymään tässä yhteiskunnassa sen eri vahvuuksia ja palveluja kuka mitenkin hyödyntäen. Graduate tax kohdistuu vain niihin, jotka ovat hankkineet menestyksensä juuri kouluttautumalla. Nykyiseen järjestelmään verrattuna Graduate tax siis kannustaisi ihmisiä hankkimaan menestyksensä muilla keinoilla kuin kouluttautumalla.
Miksi haluaisimme kannustaa tähän, ja onko se minkään tilastojen valossa yhtä toimiva menestysresepti yleisen hyvinvoinnin kannalta kuin satsaukset väestön mahdollisimman korkeaan koulutustasoon?
Uudelleen kouluttamiseen liittyvää problematiikkaa pienentää se, että koulutusta tuetaan työttömille ja omaan työhönsä työkyvyttömille sosiaalivakuutusjärjestelmien kautta. Eli ne, joilla on “todellinen” tarve uudelleenkoulutukselle saavat sen joka tapauksessa tuettuna. “Harrastus opinnot” sen sijaan muuttuisivat vähemmän kannattaviksi.
Onko asiaa tutkittu mm. Englannissa uudelleen kouluttautuvien näkökulmasta? Nykyäänhän työuran kesken on tullut yhä tavallisemmaksi uudelleen kouluttautumisen tarve. Ammattitaitojen kysyntä saattaa kovasti vaihdella 40 vuoden työurien aikana nykymaailmassa.
Laskisiko korkea lukukausimaksu tätä dynamiikkaa vaikuttaen ammattitaitoisen työvoiman tarjontaan pidemmällä tähtäimellä. Voiko uudelleen kouluttautuva laskea että suorat kustannukset ja uudellen opsikelun riskit eivät kannata, kun elämäntilanne on muutenkin toinen kuin nuorella velattomalla.
Hyvää pohdintaa muuten.
Tarkoitin korkeakouluilla myös ammattikorkeakouluja. AMK maksu toki voisi olla oleellisesti pienempi kuin yliopistomaksu, koska AMK koulutus on keskimäärin halvempaa ja koska AMK tutkinnon markkina-arvo on yliopistotutkintoa pienempi. Samoilla perusteella myös lääkäritutkinnon maksu voisi olla korkeampi kuin humanistitutkinnon maksu. Lähtökohtana voisi pitää, vaikka että opiskelija maksaa itse X prosenttia koulutuksensa kustannuksista.
En ota kantaa siihen mikä tuon prosentin pitäisi tarkalleen olla. Varmasti pienempi kuin sata koska koulutusta kannattaa yhteisillä rahoilla subventoida, mutta mahdollisesti suurempi kuin nolla. Vertailukohdaksi todettakoon, että kunnallisessa päivähoidon kustannuksista omavastuuosuus on Espoossa täyttä maksua maksavilla neljänneksen luokkaa.
Ja jos tutkinnot ei tällaisella hinnalla käy kaupaksi, niin ainahan yliopisto voisi pistää vaikka kansantaloustieteen koulutuksen erikoistarjoukseen pienemmällä omavastuuosuudella
Kiitettävän analyyttinen ote tunteita herättävään aiheeseen. Pari tarkentavaa vastapalloa.
Opintojen saattaminen maksulliseksi tunnutaan yhdistävän vain yliopistokoulutukseen (esim. “maisterivero”). Olisi kuitenkin loogista, että yliopistokoulutuksen tullessa maksulliseksi myös amk-koulutus saatettaisiin saman maksullisuuden piiriin. Oma kysymyksensä on verotuksen oikeudenmukaisuus. Verotuksen jyrkkää progressiota olisi vaikea perustella oikein millään, kun koulutetut ja hyvätuloiset ovat itse - velkarahalla - hankkineet tuotannontekijänsä.
Suurin kysymys on kuitenkin koulutusmaksujen tuoman rahavirran ohjautuminen yliopistojen ja amk:ien hyväksi. Kun koulutusmaksuja alkaa ropista koulun tilille, rikastuvat pääosin valtiorahoitteiset koulut. Ja kun koulut ovat tarpeeksi rikkaita, voidaankin valtiorahoitusta supistaa. Valuisivatko koulutusmaksujen hyödyt yliopistoilta ja amk:ilta vaikkapa STM:n pohjattomaan kassaan?