Yksi tapa yrittää välittää ei-taloustieteilijöille tietoa taloustieteellisestä ajattelutavasta on esitellä kirjoja, joissa taloustieteilijät tai heidän kanssaan yhteistyötä tehneet muiden yhteiskuntatieteiden edustajat ovat kirjoittaneet. Seuraavassa muutama minun suosikeistani:
1. Albert Hirschman “Exit, Voice, and Loyalty”
Taloustieteen teorianmuodostus ja paljolti myös empiirinen tutkimus nojautuu näkemykselle, että (kilpailullinen) hintamekanismi on paras mekanismi niukkojen voimavarojen jakamiseksi mahdollisimman tehokkaasti. Hirschman kyseenalaisti väitteen esittäen, että joissakin tapauksissa äänen käyttö, protestointi (jonka käyttöä lojaalius tukee), on tehokkaampi keino kuin jaloilla äänestäminen, jolle markkinamekanismi perustuu. Ehkä siksi kirjan tulisi erityisesti kuulua “markkinaliberaalien” (mitähän se muuten oikein on?) lukemistoon.
Samaa voi sanoa Hirschmanin toisesta teoksesta “Passions with Interests”. Se kuvaa sitä pohinaa ja töhinää, jolla kapitalismin hyviä puolia kuvattiin ennen kuin se lopullisesti syntyi, jolloin keskustelun sävy tietysti muuttui. Ilmassa on nykyään vähän samanlaista köhinää kuin tuolla ajalla, jota Hirschman kuvaa, mutta eiköhän se siis siitä sitten.
Hirschman oli (hän kuoli vuonna 2012 97-vuotiaana) taloustieteilijä, jonka teokset eivät ole menettäneet ajankohtaisuuttaan. Ennen kaikkea ne voivat olla siltana eri yhteiskuntatieteilijöiden välillä, hänen teoksensa ovat monien yhteiskuntatieteiden klassikkoja.
2. Joseph Heath “Economics without Illusions” (julkaistu myös nimellä “Filthy Lucre”)
Heath on yhteiskuntafilosofi, joka ei ole suorittanut yhtään taloustieteen kurssia. Siitä huolimatta hän on kuitenkin kirjoittanut hieman erikoisen taloustieteen oppikirjan, josta meilläkin on oppimista. Heath on perehtynyt erittäin hyvin taloustieteeseen, erityisesti rationaalisen valinnan teoriaan. Sitä hän on soveltanut esimerkiksi Jürgen Habermasin kommunikatiivisen toiminnan teorian ymmärtämiseen ja arviointiin.
Kirja on erikoinen siksi, että se on jakautunut kahteen osaan, viisi ensimmäistä lukua arvostelevat oikeistolaisia (tai polkorrektisti konservatiivisia, ja markkinaliberaalienkin kannattaa katsella) näkemyksiä, viisi viimeistä vasemmistolaisia (tai polkorrektisti liberaaleja) näkemyksiä. Lukija voi siis valita, millaiseen tunnelmaan hän jää kirjan luettuaan, muistini mukaan luvut ovat suurelta osilta toisistaan riippumattomia. Mainittakoon, että sivumääräisesti hieman suurempi osa kirjasta käsittelee kriittisesti vasemmistolaisia näkemyksiä. Heathin kotivulta löytyy kaksi lisälukua (yksi kumpaankin suuntaan), jotka eivät kirjaan mahtuneet.
Heath oli ajatellut panna kirjan nimeksi “Filthy Lucre”, mutta kustantajan mukaan se olisi ollut liikaa Pohjois-Amerikan markkinoille, muilla markkinoilla se julkaistiin alkuperäissuunnitelman mukaan. En kuitenkaan onnistunut kirjaa sillä nimellä saamaan.
Kirjasta voi oppia esimerkiksi sen, mitä raitiovaunu-paradokseilla tarkoitetaan ja mitä tekemistä niillä on kannusteiden kanssa. Näitä kuvataan luvussa “Kannustimet ovat tärkeitä, paitsi silloin kun ne eivät ole tärkeitä”.
3. John Broome “Weighing Lives”
Huomattava osa poliittisista päätöksistä koskee tulevia sukupolvia ja tietenkin myös nyt elossa olevia sukupolvia, ja monet myös menneitä sukupolvia koskevia. Millainen paino eri ihmisten elämillä tulisi antaa, kun päätöksiä tehdään. Broome kehittää kirjassaan teorian elämien arvottamiseksi, jossa yksi tärkeä rakennuspalikka on “neutraalin elämän” käsite, jolla tarkoitetaan sellaista elämää, jonka eläminen on yhtä arvokasta kuin elämättä jättäminen. Kuulostaa karkealta, mutta sillä ei tarkoiteta henkilökohtaista kokemusta vaan yleensä elämää. Usein arkikielessäkin puhutaan elämästä tällaisen neutraaliuden näkökulmasta. Onko kenenkään ihmisen tulo tähän maailmaan yleisesti merkittävämpää kuin hänen tulematta olemisensa, vaikka sillä on merkitystä hänen vanhemmilleen ja ihmiselle itselleen? Neutraaliuden käsite on tärkeä, ilman sitä “oikea” politiikka joko painottaisi jatkuvaa ihmisten määrän kasvattamista tai supistamista.
Broomen kirja on erinomainen esimerkki analyyttisen filosofian hyvistä puolista: joka sanalla on tärkeä merkitys ja johtopäätökset ovat tarkasti perusteltuja, lukija ei saa herpaantua. Matemaattisia kaavoja ei kirjassa ole kuin muutama, ne on kuitenkin johdettu tarkalla verbaalisella päättelyllä. Lopputuloksena on yhteiskunnan hyvinvointifunktio, jota siis voidaan käyttää (ainakin periaatteessa) esimerkiksi ilmastomuutosta hillitsevien toimien valintaan.
Broomella on sekä taloustieteilijän että filosofin tausta.
4. Anthony Atkinson “Inequality: What Can Be Done?”
Atkinsonin viimeiseksi jäänyt kirja sisältää sekä empiiriseen että teoreettiseen tutkimukseen perustuvaa tietoa sekä tuloepätasa-arvosta että siihen tuloepätasa-arvoon vaikuttavista tekijöistä. Niihin pohjautuen hän ehdottaa 15 konkreettista toimenpidettä tasa-arvon lisäämiseksi. Näiden joukossa on ehdotuksia siitä, miten tekniseen kehitykseen voidaan vaikuttaa tasa-arvon kasvattamiseksi.
Tekninen kehitys usein esitetään annetuksi, ilmiöksi, johon ei politiikalla juuri voida vaikuttaa, ei ainakaan, niin että siitä olisi hyötyä. Teknisen kehityksen mallintaminen ja vaikutusten arviointi olivat Atkinsonin uran tärkeitä tutkimuskohteita, hänellä on hyvä perusta väittää, että “näkyvälle kädelle” on käyttöä.
Atkinson ei kirjassaan käy kattavasti läpi epätasa-arvoa ja yleisesti oikeudenmukaisuutta, vapautta ja mahdollisuuksien tasa-arvoa käsittelevää tutkimusta, jota hän myös on kehittänyt. Jos niihin haluaa tutustua, niin yksi ainakin laajemmalle yleisölle tarkoitettu kirja on
Marc Fleurbaey ja Didier Blanchet “Beyond the GDP: The quest for a measure of social welfare”
Kirjaan on koottu katsaus taloustieteelliseen tutkimukseen, jossa hyvinvointi-indikaattoreiksi etsitään muitakin kuin kokonaistaloudelliset indikaattorit. Sen lisäksi kirja on hyvä katsaus teoreettiseen tutkimukseen, jonka Amartya Sen ja Atkinson herättivät henkiin sen jälkeen kun Kenneth Arrowin “mahdottomuusteoreeman” katsottiin tehneet aiheen tutkimuksesta täysin turhaa. Se luo myös katsauksen siihen, miten erilaisia lähestymistapoja voidaan hyödyntää empiirisessä työssä. Erityistä huomiota kirjassa tietysti annetaan Fleurbaeyn ja hänen yhteistyökumppaniensa kehittämälle “reiluuden”-teorialle.
5. Jon Elster “Sour Grapes”
Elster on norjalainen yhteiskuntafilosofi, joka on tehnyt paljon yhteistyötä taloustieteilijöiden kanssa. Monet hänen töistään ovat käsitelleet aiheita, joita on myöhemmin tutkittu behavioraalisessa taloustieteessä. Tässä “Happamia sanoi kettu …” -kirjassaan Elster tarkastelee preferenssien endogeenisuutta, siis sitä, että ihmisten halut voivat vaihdella olosuhteiden mukaan.
Taloustieteessähän preferenssien oletetaan olevan kiinteitä ja siten valintojen annetulla budjetilla olevan hyvin määriteltyjä. Jos näin ei olisi, niin valinnanvapaudesta olisi vaikeaa puhua tai ainakin se, mitä sillä tarkoitetaan, olisi epäselvää. Elsterin oivallus oli kysyä, eikö budjettirajoite tai yleisemmin valintamahdollisuuksien joukko vaikuta preferensseihin, jolloin budjetin muutokset näkyisivät myös preferenssien muutoksena eikä vain valintamahdollisuuksien muutoksena. Tämä on syytä muistaa nyt, kun valinnanvapauden merkitystä SOTE-uudistuksessa korostetaan. Kukahan siinäkin systeemissä määrittää, mitä kansalaiset haluavat?
Kirjassaan Elster huomauttaa myös siitä, että joskus valintojen tekeminen on mahdotonta, tai ehkä paremmin ilmaistuna, valinnalla ei ole haluttua vaikutusta. Hyvä esimerkki on unen saanti, ihminen ei saa unta aina halutessaan tai unen haluaminen suorastaan tekee mahdottomaksi nukahtaa. Toki meillä on lääkkeitä tähän, mutta kai meistä useimmat haluaisivat kuitenkin saada unta ilman niitä.
Toisessa kirjassaan Elster tarkastelee sitä mahdollisuutta, että valinnanvapaus joissakin valinnoissa edellyttää valinnanvapauden rajoittamista toisaalla. Ei liene yllättävää, että teoksen nimi suomeksi on “Odysseus ja seireenit”.
“Sour Grapes” on yksi Elsterin vanhimmista kirjoista, mutta siitä huolimatta se kannattaa lukea. Yksi syy on se, että jos Elsterin (ja monen muun) esittämät näkökulmat valintoihin pitävät paikkansa, niin kausaalisten mekanismien identifionti satunnaistetuissa kokeissa, on hyvin hankalaa, ellei peräti mahdotonta. Satunnaistetut kokeethan on asetettu valtaistuimelle ainoiksi oikeiksi tavoiksi arvioida politiikkamuutosten vaikutuksia tai politiikkaehdotuksia. Kausaliteetin identifioinnin ongelma tulee esille myös seuraavassa kirjassa:
6. Kaushik Basu “Beyond the Invisible Hand”
Basu, taloustieteen professori Cornellin yliopistossa ja pari vuotta sitten Maailmanpankin pääekonomisti, kokoaa kirjassaan ajatuksia siitä, mille pohjalle taloustiede tulisi rakentaa, jos otetaan vakavasti mm. niitä huomioita, joita edellä luetelluissa kirjoissakin on esitetty. Hän listaa niitä ja muita “näkymättömän käden” - teorian kritiikkejä ja lisää myös uusia. Basu korostaa esimerkiksi sitä, että meidän tulisi ymmärtää paremmin ryhmäkäyttäytymistä ja ottaa huomioon se, että pakolla, suostuttelulla ja muilla näkyvien käsien toiminnoilla on hyvin suuri vaikutus ihmisten toimintaan. Tältä pohjalta hän tarkastelee muun muassa syrjintää ja markkinoita. Luonnollista on myös, että tällaiset ajatukset väkisin panevat pohtimaan myös taloustieteen yhden peruskiven järkevyyttä, metodologista individualismia. Metodologisella individualismilla tarkoitetaan näkemystä, että kaikki tapahtuva voidaan ymmärtää yksilöiden valintojen kautta.
Samalla asialla kuin Basu liikkuu myös Herbert Gintis, joka kirjassaan “Bounds of Reason” yrittää hahmottaa pohjaa yleiselle yhteiskuntatieteelle. Gintis on muuten arvostellut joitakin Basun näkemyksiä, tämä löytyy Basun kirjan sivulta Amazonin verkkosivuilla.
Basu siis käsittelee myös kausaliteetin ongelmia. Hänen perusväitteensä on, että yleistä kausaliteettia ei voida koskaan varmentaa millään tavalla, siis väitettä että “Jos politiikka A toteutetaan, niin kaikissa oloissa siitä seuraa B” ei voida parhaimmillakaan satunnaistetuilla kokeilla edes periaatteessa todentaa, mitään tapaa ratkaista “ulkoisen validiteetin” ongelmaa tyhjentävästi ei ole. Loogisesti niillä voidaan sulkea vain joitakin väitteitä yleisestä kausaalisuudesta. Hän puolustaa näitä väitteitä kirjaa perusteellisemmin Albert Hirschman-luennossaan.
Hän pitää kuitenkin satunnaistettujen kokeilujen tekemistä tärkeänä, siksi että ne ovat hyviä kuvauksia tilanteista. Sellaisenaan niiden tulokset eivät suoraan tuota politiikkaohjeita, mutta ne ovat yksi tärkeä tekijä osana “perusteltua intuitiota, reasoned intuition”, jolle hyvä politiikka tulee perustaa.
Satunnaistettujen kokeiden käytöstä näyttää tulleen yksi taloustieteilijöiden keino nostaa hybristään suhteessa muihin yhteiskuntatieteilijöihin (tässä keskustelua aiheesta). On hyvä, että jotkut taloustieteilijätkin ihmettelevät satunnaistettujen kokeiden merkityksen kasvua ja siihen liittyvää yksisilmäisyyttä.
7. Henry Hansmann “Ownership of Enterprise”
“Näkymättömän käden” maailmassa yrityksillä on keskeinen merkitys, kuluttajien äänestäessä jaloillaan ja vähentäessään ostojaan yrityksen on joko laskettava hintojaan tai parannettava tuotteidensa laatua. Yritykset organisaatioina ovat kuitenkin esimerkki siitä, että “näkymätön käsi” ei ulotu kaikkialle, “käsi tulee näkyviin”: Yritysten sisällä päätökset toteutetaan käskyillä, neuvotteluilla tai muilla tavoin, ei hintamekanismin avulla. Ensimmäisenä valtavirtataloustieteessä asian nosti esiin Ronald Coase vuonna 1937 (ainakin Karl Marx oivalsi asian aiemmin). Coase kehitti ns. liiketoimikustannusteorian selittämään yritysten olemassaolo.
Coasen ja hänen jälkeensä monien muiden tutkijoiden näkökulma yritysten olemassaolon ymmärtämiseen on siis se, että täydellisiä markkinoita, joilla “näkymättömän käden” ihannemaailma toteutuisi, ei ole olemassa. Yritykset nähdään instituutioiksi, jotka paikkaavat (ainakin niiden perustajien näkökulmasta) markkinoiden puutteita. Itsestään selvää ei tietenkään ole se, että paikkaus aina lisäisi edes kokonaistaloudellista tehokkuutta saati yhteiskunnallista hyvinvointia, mutta niiden olemassaolo ja laajalle yksityiselle omistukselle perustuvat yritykset näyttävät historian valossa kuitenkin olevan perusta hyvinvoinnin kasvulle.
Omistusmuotoja on kuitenkin erittäin paljon, eikä mikään erityinen omistusmuoto ole kaikilta osin parempi kuin muut. Tämä on Hansmannin kirjan tärkein sanoma. Hän kehittää kirjassa teorian yritysten omistusmuodoille, erilaisille markkinoille sopivat erilaiset omistusmuodot (omistushan antaa päätäntäoikeuden): osuuskunnat ovat parempia joissakin tilanteissa, työntekijöiden omistamat joissakin muissa (esimerkiksi usein taidemaailmassa), ja talouslehtien yritykset (perinteiselle osakkeiden omistamiselle perustuvat yritykset) joissakin muissa.
Yritysrakenteet ovat osa kapitalismin perusinstituutioita, laajemmin kapitalismin instituutioihin voi perehtyä Oliver Williamsonin “Economic Institutions of Capitalism” kirjasta.
8. Thomas Schelling “Strategy and Conflict”
Omaan perustutkinto-opiskeluaikaani verrattuna suurin muutos taloustieteen opetuksessa on varmasti peliteorian ja sitä hyödyntävien mallien/teorioiden merkityksen kasvu. Oman hataran muistini varassa en ole varma, törmäsinkö edes teorian keskeiseen Nash-tasapainon käsitteeseen taloustieteen kursseilla (tai niissä lukemistoissa, joita tentittiin, kurssejahan ei paljoa ollut), mutta jossakin siihen törmäsin, mahdollisesti jossakin käytännöllisen filosofian tenttikirjassa.
Schellingin kirja (joka julkaistiin vuonna 1960) on inspiroinut modernin peliteorian kehittäjiä. Siinä hän laajensi ymmärrystä siitä, mitä kaikkea vuorovaikutusta voidaan analysoida strategisen käyttäytymisen näkökulmasta, konfliktitilanteissakin yhteistyö on yksi vaihtoehto. Siksi kirja on edelleen hyvä johdanto peliteoriaan ja myös ymmärrettävissä ilman laajoja matemaattisia valmiuksia. Sen avulla voi varmasti ymmärtää seuraavassa kirjassa esiteltyjä ilmiöitä:
9. Bernard Hoekman ja Michel Kostecki “The Political Economy of the World Trading System”
Näinä aikoina on hyvä, jos käsillä on perusteos maailmankauppa- ja kauppapolitiikka-järjestelmästä ja sen erilaisista poliittisista ulottuvuuksista. Tämä on sellainen teos, ekonomistin (Hoekman) ja valtio-oppineen (Kostecki) kirjoittama, kumpaakin on tarvittu. Kirja on paksu, mutta niin ovat monimutkaisia kansainvälisen kaupan polutkin. Kirjasta näyttää olevan tulossa uusi, 4. painos, viivytetäänköhän sen julkaisemista niin pitkään, että Trumpin toimenpiteet konvergoituvat johonkin pidempikestoiseen muotoon? Mutta on maailmassa pysyvyyttäkin, sen löytää nykyisestä painoksesta. Joka tapauksessa kirjassa käsitellään hyvin näkyvän käden vaikutuksia.
10 Fernand Braudel “The Mediterranian and the Mediterranian World in the Age of Philip II, volumes I and II”
Taloustieteessä pitkän ajan kehitystä tarkastellaan kasvuteorioiden avulla. Pitkän ajan kehitys on ollut myös taloushistorioitsijoiden tärkeä tutkimuskohde, he ovat usein nähneet sen paljon laajemmasta näkökulmasta kuin kasvuteoriat tarjoavat.
Fernand Braudel kirjoitti tätä kirjaa 43 vuoden ajan (osin samanaikaisesti kahden muun kirjan kirjoittamisen kanssa). Kirja kuvaa siis Välimeren ja sen rannalla olevien maiden tilannetta suurin piirtein 1500-luvulla ja sitä miten siihen oli tultu. Braudel erittelee samanaikaisesti maantieteen, luonnon, kulttuurin, talouden ja muiden yhteiskunnallisten ilmiöiden vuorovaikutusta, jotka auttavat ymmärtämään nykyaikaakin. Vaikka kirja esittää kehityksen hitaasti muuttuvien makromuuttujien avulla, se on täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia, paljon myös numeroina. Tähän kaikkeen tarvitaan 2000 sivua, mutta kahlattuaan ne läpi voi kahlatessaan Välimeressä nähdä asioita vähän eri tavalla kuin aiemmin.
Kulttuuristen ilmiöiden vuorovaikutusta taloudellisen kehityksen kanssa korostetaan harvoin valtavirtataloustieteeseen kytkeytyneessä taloushistoriallisessa tutkimuksessa. Mutta tilanne on muuttumassa, siitä esimerkiksi käy Joel Mokyrin “A Culture of Growth: The Origins of Modern Economy”. En ole vielä ehtinyt kirjaa lukea, mutta eiköhän se kesällä onnistu.
Aihealueet: Lajittelematon
“… vajaastikin lopputulokset ovat yleensä melkoisen lähellä hyvinvointiteoreemien mukaista tehokkuutta”. Mistähän tämä tulee ja mitä se tarkoittaa? Kannattaa lukea vaikkapa Heathin kirjasta luku, joka käsittelee “Toiseksi parhaan teoreemaa”.
Aivan samaan tyyliin “… mutta ne ovat silti yleensä parempia kuin ei-satunnaistetut”. Mitähän tämä tarkoittaa? Milloin ne ovat huonompia?
Satunnaistetut kokeet eivät tuota täysin varmaa tietoa edes fysiikassa tai ravitsemustieteessä, mutta ovat ne silti yleensä parempia kuin ei-satunnaistetut.
Tieteilijöilläkin - etenkin eräillä - on hyvin vahva taipumus uskoa itselleen mieluisia tuloksia. Siksikin on hyvä vaatia tutkimuksilta melkoista rigoria, kuten satunnaistamista ja meta-analyysejä. Muuten voi todistaa melkein mitä vain, etenkin yhteiskuntatieteissä.
On myös tunnettua, että täydellisten markkinoiden oletukset eivät yleensä täysin toteudu. Silti niiden toteutuessa vajaastikin lopputulokset ovat yleensä melkoisen lähellä hyvinvointiteoreemien mukaista tehokkuutta.
Epätäydellisen sääntelijän ongelmat ovat hyvin paljon pahempia kuin epätäydellisten markkinoiden ongelmat. Ei tarvitse mennä Neuvostoliittoon tai Venezuelaan asti tämän tajutakseen.
En ole taloustieteilijä enkä tunne Pertti Haaparantaa muuta kuin julkaisujensa ja tämän blogin perusteella. Emme ole koskaan edes tavanneet. Mutta jos minua olisi pyydetty laatimaan tällainen samanlainen lista, sille olisi päässyt peräti neljä samaa kirjaa (Hirschman, Heath, Elster, Basu), minkä lisäksi kaksi muuta (Atkinson, Schelling) olisi päässyt karsinnoissa ainakin loppusuoralle. Aika hämmentävää.
Toinen suositeltava Heathin kirja, jota tosin juuri kukaan ei Suomessa tunnu tuntevan, on The Efficient Society, jossa hän perustelee, miksi Kanada on taloustieteellisestä näkökulmasta maailman paras yhteiskunta. Tosin Heath itse on sanonut esittävänsä omasta mielestään pikemminkin hyvinvointivaltion yleisen mallin, joka käyttää empiirisenä tapausesimerkkinä Kanadaa.