Suomessa on saavutettu yksimielisyys hyvää talouspolitiikkaa ohjaavista periaatteista. Filosofi John Rawlsin ajatus, että politiikkaa tulee arvottaa sillä perusteella, miten yhteiskunnan huono-osaisimpien tulot kasvavat, on saanut kannatusta sekä oikealta että vasemmalta. Nyt vaalit voitti puolue, joka sanomansa mukaan ajaa köyhän kansan asiaa. On kai siis selvää, että periaate kirjataan seuraavan hallituksen ohjelmaan? Siksi olisi hyvä tietää, mitä sitten oikein pitäisi tehdä.
Rawlsin ajatusta on tulkittu niin, että se toteutuu aina kun jollakin tavalla määriteltyjen huono-osaisten keskimääräiset tulot kasvavat. Jos olen lukenut Rawlsini oikein (ja muistan oikein, lukemisesta on aikaa), niin tämä on väärä käsitys, Rawls vaatii politiikalta sitä, että se kasvattaa huono-osaisimpien tulot mahdollisimman suuriksi. Tuloerot voidaan oikeuttaa vain, jos ne ovat välttämättömiä tämän päämäärän saavuttamiseksi. Rawls määrittelee huono-osaiset köyhiksi köyhyyden suhteellisen määritelmän mukaan, siis henkilöiksi, joiden tulot ovat alle puolet kansakunnan mediaanitulosta (tulotasosta, jota pienemmät tulot on puolella kansalaisista). Kaushik Basu on esittänyt (sekä kirjassaan “Beyond the Invisible Hand” että tässä artikkelissa) toimivammaksi vaihtoehdoksi kansalaisten köyhimpään viidennekseen keskittymistä ja heidän keskimääräisten tulojensa kasvattamista.
Kiinnittyminen köyhimmän viidenneksen tuloihin on sopusoinnussa keskimääräisten tulojen maksimoinnin kanssa, jos tulonjako pysyy muuttumattomana. On siis olosuhteita, joissa perinteisemmät päämäärät ja pyrkimykset köyhyyden vähentämiseen eivät ole ristiriidassa keskenään. Näin saadaan määritettyä myös köyhyyden vähentämisen ja tuloerojen kaventamisen välinen suhde: Köyhyyden vähentäminen on ensisijaista ja ohittaa tuloerojen supistamisen, jos ne ovat ristiriidassa keskenään. Hyväksyttäville tuloeroille on kuitenkin katto.
Millaista politiikan sitten tulisi olla, jos köyhimmästä viidenneksestä aidosti ollaan kiinnostuneita? Vaalituloksen perusteella näyttää selvältä, että maahanmuutolle asetetaan rajoituksia. Muutto sallitaan vain henkilöille, jotka tuovat ja luovat tuloa, jotta Suomen omien köyhien asemaa voidaan parantaa. Rajat suljetaan niiltä, jotka vain käyttävät etuuksia. Ajatus “työperäisen” muuton sallimisesta näyttää olevan laajemminkin hyväksytty kuin vain persujen keskuudessa.
Mutta mitä tapahtuu, jos kaikki maat alkavat noudattaa samaa politiikkaa? Tällöin syntyy kilpailu tulonsiirtojen maksajista. Heistä voidaan kilpailla veroja alentamalla ja niinpä lopulta päädytään tilanteeseen, jossa köyhiä ei voida tukea lainkaan. Kun katselee keskustelua muualla rikkaissa maissa, niin tämä ei ole pelkästään teoreettinen mahdollisuus vaan hyvinkin realistinen mahdollisuus. Yritykset parantaa köyhien asemaa siis heikentävät köyhien asemaa. Varmemmaksi vakuudeksi kannattaa katsoa Basun artikkelia, siinä käytetty malli vastaa hyvin persumaailman näkemystä siitä, miten maailma toimii.
Mikä eteen? Ensimmäisenä tulevat tietysti mieleen kansainväliset sopimukset verokilpailun hillitsemiseksi. Luontevaa olisi tietysti ajatella, että EU:ssa säädeltäisiin kansallisia veroja, jotta köyhistä voitaisiin huolehtia. Mutta jos lähtökohtana on hokema “Missä EU siellä ongelma”, niin mitä sitten tehdään? Toisaalta, ehkä maailma onkin toisenlainen, sellainen, jossa ammattitaidottoman työvoiman muutto maahan parantaa kohdemaan pienituloisten asemaa. Näin näyttäisi tilanne ainakin OECD-maissa olevan, pienipalkkaisten maahanmuutto nostaa pienituloisten palkkoja, katso tästä Docquierin, Ozdenin ja Perin tutkimusta.
Joka tapauksessa laaja yksimielisyys politiikan päämäärästä on olemassa. VM:n virkamiehet on siis pantava toimiin suunnittelemaan sellaista veropolitiikkaa ja julkisten menojen kehitystä, joka kasvattaa köyhimmän viidenneksen keskimääräisiä tuloja mahdollisimman paljon.
Aihealueet: Lajittelematon
Köyhin viidennes hyötyisi ajan mittaan enemmän, jos tehtäisiin sosiaaliturva kannustavammaksi ja vähennettäisiin työllistämisrajoituksia minimipalkkoja myöten. Periytyvät työttömyyskierteetkin vähenisivät.
Muillakin kuin köyhimmällä viidenneksellä on väliä, kaikilla.
Poliitikoilla on jo nyt taipumus paisuttaa julkisia menoja liikaa, paikoin valtioiden vararikkoihikin asti. Jos vielä verokilpailu vähenisi, homma karkaisi käsistä vieläkin pahemmin.
Tuli vielä sellainen mieleen, että ei oo varmaan hirveen fiksua vertailla hyvin erilaista maahanmuuttopolitiikka tekevien maiden köyhimmän viidenneksen tuloja keskenään ilman maahanmuuton kontrollointia. (En väitä, että joku näin tekis, kunhan nyt vaan totean.)
Ei tuu varmaan kenellekään yllätyksenä, että jos ottaa paljon köyhiä maahanmuuttajia, niin köyhin viidennes on köyhempi kuin sellaisessa maassa, joka ei ota paljoo köyhiä maahanmuuttajia.
Jos esim. haluaa vertailla Suomea ja Jenkkejä, niin sen vois tehdä ehkä silleen, että vertailis kantasuomalaisten köyhintä viidennestä, amerikansuomalaisten köyhimpään viidennekseen.
Pertti: Olet tietysti aivan oikeassa, tarkkaan ottaen ja loppujen lopuksi vain tulojen ostovoimakorjattu taso ratkaisee. Tuon Basun artikkelin taulukosta 2 voitaisiin myös ehkä päätellä, että Suomi ei ole onnistunut täydellisesti pienituloisten tulotason maksimoinnissa, koska Norja ja Japani olivat tässä suhteessa edellämme vuonna 2002. Japaniin verrattuna tilanteemme voi nyt olla jo erilainen, mutta se on tietysti laiha lohtu. Eikä lohduta sekään, että takanamme oli (siis tasomielessä) sellaisia maita kuten USA, Sveitsi ja Ruotsi. Sivumennen sanottuna muuten nuo Basun luvut ovat minusta jossain määrin yllättäviä — Suomi ei näytä niin huonolta mitä voisi odottaa (toki ei näytä kuitenkaan hyvältä)
Mika: Ajatus on siis maksimoida köyhimmän viidenneksen tulotasoa (tuloa per nuppi/kotitalous tms.). Sitä miten hyvin maa on tavoitteen saavuttanut, ei voida päätellä tuon tulon kasvuvauhdista. Kun vertailemme maiden hyvinvointia BKT-mittareilla niin kai katsomme BKT/capita -suhdetta. Kun puhumme BKT-pohjaisen hyvinvoinnin muutoksesta, niin katsomme kasvuvauhtia. Emme siis voi sanoa, että Irlanti ym. ovat viime vuosina menestyneet paremmin “rawlsilaisilla” BKT-mitoilla kuin Suomi.
NN: Ei ole monta vuotta siitä, kun Nokian silloisen pääjohtajan vaatimuksesta Suomessa työskentelevien ulkomaisten työntekijöiden verotusta kevennettiin. Ja jos viitsit (tiedän, että vaadin kohtuuttomias) vilkaista linkittämääni artikkelia maahanmuton vaikutuksista, niin huomaat, että myös hyvin koulutettujen ihmisten muuttovirrat ovat suuria.
“Tällöin syntyy kilpailu tulonsiirtojen maksajista.”
Tarkoitushakuista poliittista talousscifiä. Maasta toiseen muuttajat ovat kuitenkin lähinnä niitä tulonsiirtojen köyhiä kohteita.
Erittäin suuret tulot johtuvat melkein aina siitä, että henkilö muodostaa jonkinlaisen tulpan jossain verkostossa. Onko tämä tulpan yhteys siihen verkostoon sitten liikuteltavissa maasta toiseen. WinCapitan tapauksessa oli. Yleisin tapa rikastua on verkostoitua ja puhaltaa se verkosto.
“Joka tapauksessa laaja yksimielisyys politiikan päämäärästä on olemassa.”
Eikä ole.
Pertti Haaparanta:
Voitko avata tätä vähän?
Riippuu varmaan niistä tulonsiirtojen maksajien preferensseistä. Monet saattaa haluta asua maassa, missä siitä porukasta ketkä ei edes nollaveroympäristössä pysty elättämään itseään työllä pidetään huolta.
Tällä hetkellä maailmassa on ihan älytön määrä köyhiä, jotka pystyis hyvin elättämään itsensä työllä jos ne vaan pääsis länsimaihin. Eli eiköhän tässä nyt oo vähän enemmän upsideä?
Tai ehkä ei. Jos poliitikot vaikka tarkottaa vähän eri juttua sillä tuloerojen vähentämisellä kuin Kaushik Basu?
Ehkä ne vaikka arvottaa vielä syntymättömienkin ihmisten hyvinvointia?
Pitäisikö tässä pyrkiä ennen politiikkasuositusten antamista jotenkin määrittelemään, ketä nämä huono-osaiset oikein ovat? Pitkäaikaistyöttömiä, Kauppiksessa opiskelevia opiskelijoita vai omistusasunnossa asuvia pienituloisia eläkeläisiä? Kaikki nämä varmaan sijoittuvat alimpaan tuloviidennekseen, mutta kaikki eivät ole huono-osaisia. Tietääkö joku Suomessa tulodesiilien komposition tällaisten asioiden suhteen?
Mika Maliranta:
Tän on pakko olla sarkasmia?
Vielä pieni täydennys edelliseen kommenttiini lienee paikallaan. Erityisen huonosti Suomi pärjäsi kun vertailukohdaksi otetaan seuraavat maat: Kreikka, Portugali, Irlanti ja Espanja. Näissä maissa pienituloisten (alin viidennes) reaalitulokehitys oli siis paljon parempi kuin Suomessa vuosina 1995–2005, joten voisi ajatella, että Suomessa pienituloisten tulokehitys ei ole ollut mahdollisimman nopeaa eikä siis ihanteellista.
Olen samalla kannalla Haaparannan ja monen muun kanssa siinä, että huomio on syytä kiinnittää pienituloisten (esimerkiksi alin viidennes) käytössä olevien reaalitulojen kasvuun. Vertailukohtana ei tietenkään pidä olla nollakasvu vaan mieluummin esimerkiksi saman ryhmän tulokehitys muissa maissa. Näin mitattuna olemme pärjänneet karvan verran paremmin kuin Ruotsi ja paljon paremmin kuin esimerkiksi Japani ja Yhdysvallat vuosina 1995–2005. Pettynyt on kuitenkin syytä olla, sillä emme ole näin arvioituna maailman parhaita – itse asiassa vain OECD maiden keskitasoa.