Vaaleja tai mitä tahansa äänestystä voi ajatella kahdella äärimmäisellä tavalla. On eturyhmien välistä nollasummapeliä. Ja on informaation aggregoimista. Yleensä kyse on jossain määrin molemmista.
(Kouluesimerkki informaation aggregoimisesta: yleisölle näytetään lasipurkillinen kolikoita ja kaikilta pyydetään arviot purkin sisältämästä rahamäärästä. Keskimääräinen arvio on yleensä aika lähellä totuutta, vaikka arvioiden hajonta on suuri.)
Ajatellaan seuraavaksi taloyhtiön vuosikokousta, jossa äänestetään putkiremonttivaihtoehdoista. Osakkaille on lähetetty etukäteen tietoa eri vaihtoehdoista, ja reippaimmat ovat voineet hankkia lisätietoa muualtakin. Jostain syystä et ole ehtinyt perehtyä eri vaihtoehtoihin, mutta tulet paikalle juuri kun niistä äänestetään. Mikä neuvoksi?
Tällaisessa tilanteessa paras taktiikka on jättää äänestämättä. Vaikka eri vaihtoehtoihin voi liittyä makuasioita, niin suurimmaksi osaksi taloyhtiön osakkaiden edut ovat yhteneviä. Äänestyksessä on siis kyse pääosin informaation aggregoimisesta. Kannattaa jättää päätös niille, jotka ovat perehtyneet vaihtoehtojen plussiin ja miinuksiin. Oma satunnainen ääni vain lisäisi todennäköisyyttä sille, että huonompi vaihtoehto valitaan. (Tämä pätee vaikka ääntään käyttävien joukossa olisi sokkona äänestäviä - tilanne pahenee, jos joukkoon lisätään yksi satunnaisääni.)
Valtiollisten vaalien yhteydessä esitetään aina hurskaita toiveita korkeasta äänestysaktiivisuudesta. Esittäisin mielummin hurskaita toiveita siitä, että pysytään edes joten kuten perillä politiikasta - se taas vaatii pientä aktiivisuutta yli vaalikauden. Äänestäjä, joka aktivoituu vasta vaalipäivänä, on auttamattomasti myöhässä. Silloin kannattaa jäädä kotiin ja alkaa keskittyä niihin seuraaviin vaaleihin.
Jos äänestysaktiivisuus on korkeampi kuin niiden osuus äänioikeutetuista, jotka tietävät mitkä (edes suuret) puolueet ovat hallituksessa, niin jotain on pielessä.
Akateemisen talousblogin lukijakunta on väistämättä aika valikoitunutta, joten tämän blogijutun normatiivinen sanoma ei ehkä juuri tänään ole erityisen ajankohtainen. Mutta se kannattaa pitää mielessä, jos vaikka eksyy taloyhtiön vuosikoukseen.
Lisämatskua
Tiedon aggregoitumista vaaleissa pohti jo 1700-luvulla markiisi Condorcet.
Kolikkopurkkikoe ja joukkojen viisaus.
Vaa’ankieliäänestäjän kirous (teoriapläjäys)
Avainsanat: politiikka, vaalit
Aihealueet: Julkinen talous, Mikro
[...] kunnallisvaalien alhaisesta äänestysprosentista törmäsin linkkiin Akateemisen talousblogin kirjoitukseen, jonka mukaan äänestysaktiivisuus on yliarvostettua. Vaikka kirjoitus on monin tavoin ansiokas, [...]
Yksittäisestä asiasta päätettäessä on hyvä neuvo jättää äänestämättä tai äänestää tyhjää, kun ei ole asiaan perehtynyt. Kun katsotaan kuviota laajemmin – valtiollisissa vaaleissa äänestämistä – en usko, että se on hyvä neuvo.
Luulisin, että vaaleissa äänestänyt henkilö todennäköisemmin seuraa asioita seuraavan vaalikauden aikana kuin se, joka ei äänestänyt. Äänestämässä käyminen vahvistaa sidettä poliittiseen päätöksentekoon edes vähän. Kun on äänestänyt, todennäköisesti ainakin katsoo, pääsikö oma ehdokas läpi. Ehkä myös seuraa, mitä ehdokas tekee jatkossa, jos tuli valituksi. Ehkä seuraavissa vaaleissa on paremmin perehtynyt vaihtoehtoihin.
Tavoite on tietenkin, että äänestäjät olisivat perehtyneitä vaihtoehtoihin ja tekisivät harkitun päätöksen. Vaaleissa kuitenkin valitaan henkilöitä, joiden tehtävä on perehtyä tarkemmin päätettäviin asioihin. Jos vain tosi hyvin politiikasta perillä olevat äänestäisivät, päättämässä olisivat ennen kaikkea koulutetut ja kohtuullisesti toimeentulevat ihmiset. Valitut olisivat ehkä viisaita ja älykkäitä, mutta väkisinkin edustaisivat enemmän omanlaistensa etua kuin niiden, jotka eivät äänestä. Siksi voi olla mielekästä äänestää ehdokasta myös melko randomilla, esimerkiksi jossain suhteessa itsensä kaltaista.
Kunnallisvaaleissa äänestämättä jättäminen tarkoittaa useimmissa kunnissa sitä, että päättämässä on enemmän keski-ikäisiä keskiluokkaisia miehiä. Tiedon aggregoimisen kannalta päätöksenteossa jää huomiotta paljon sellaista tietoa, jota on tyypillisemmin muilla väestöryhmillä.
[...] Edellinen vaalikirjoitukseni, viime eduskuntavaaleista: Yliarvostettu äänestysaktiivisuus. [...]
Hyvä kirjoitus.
N.N:n kritiikkiin on vaikea yhtyä:
“Rationaalinen päättely ei johda yksikäsitteisiin tuloksiin. Tämän takia ei voi helposti sanoa mikä on huono ja mikä hyvä tulos muuta kuin triviaaleissa tapauksissa.”
Ei johda yksikäsitteisiin tuloksiin, ja hyvän ja huonon tuloksen tunnistaminen on tyypillisesti vähintäänkin vaikeaa, ellei jopa mahdotonta. Ei se kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö asiaan perehtynyt kannanotto olisi lähtökohtaisesti lähempänä parasta vaihtoehtoa kuin asiaan perehtymätön.
“Akateemisella tasolla pitäisi tietää, että ihmiset eivät äänestä satunnaisesti. ”
Ei teksti sellaista väitäkään. Käytännössä kaikilla äänestäjillä on kuitenkin satunnaisuutta mukana - toisilla sitä on vain enemmän kuin toisilla ja satunnaisuus ei ole hyvästä: muuten meillä voisi olla mm. Angelica Skywolf eduskunnassa.
“Sitten on vielä informaation epätasainen jakautuminen eli taktinen pimitys/valehtelu poliitikkojen taholta. Hyvin harva kansanedustaja tässä maassa tietää, miksi Suomi on mukana Afganistanin sodassa. Jos kriteeriksi asetettaisiin politiikasta perillä olo niin vain kourallisen suomalaisia pitäisi äänestää.”‘
Miksi teet asiasta väkisin niin mustavalkoisen? Ei ihmisiä ole vain kahta tyyppiä, joista toiset tietävät asiat ja toiset eivät. Kaikki asettuvat jonnekin ääripäiden välimaastoon.
“Kolikkopurkkiesimerkki kuulostaa täysin keksityltä ja perättömältä. Yleensä ihmisillä on havaintobiassi, joten olettaisin ihmisjoukon arvaavan kolikkojen määrän aina samalla määrällä ohi oikeasta arvosta.”
Vertaus on mielestäni ihan pätevä oli havaintobiassia tai ei. Itse asiassa näkisin, että tuo systemaattinen arviointivirhe nimenomaan tekisi esimerkistä paremman: aivan samaan tapaan kansa voi äänestää järjestäen pieleen, minkä syyt voi olla median johdatuksessa, tunteilussa, yleisessä psykologisessa virhearvioinnissa, pelossa tai missä tahansa. Ja juuri tässä piilee syy siihen, miksi äänestysaktiivisuuden liiallinen itseisarvoistus ei tunnu perustellulta.
“Delegoiminen virkamiehille ei muuta ongelman perusluonnetta. Jonkun täytyy valita ne virkamiehet; tai ne poliitikot jotka valitsee ne virkamiehet… ”
Juuri tätä yritin kiertäen sanoa. Edustuksellinen demokratia yrittää pitää päättäjät kosketuksissa kansan syviin riveihin.
Kiitos palautteista.
RO: Delegoiminen virkamiehille ei muuta ongelman perusluonnetta. Jonkun täytyy valita ne virkamiehet; tai ne poliitikot jotka valitsee ne virkamiehet…
NN: Surowieckin kirjassa on runsaat lähdeviitteet. Kolikkopurkkikoe on siitäkin hauska, että sen voi replikoida luentosalissa. Voin kokemuksesta kertoa, että toimii hämmentävän hyvin.
Ongelmallinen kysymys on se kuinka paljon tietoa on riittävä määrä äänestämiseen.
Onhan päivänselvää, että ministeriön virkamiehet, jotka tekevät työkseen yhden alueen selvitystyötä tietävät enemmän kuin hyvin informoitu äänestäjä.
Eikö siis olisi parempi jättää päätöksen teko kokonaan asiantuntijoiden käsiin, jolloin todennäköisyys “oikealle” päätökselle olisi korkein? Äänestys siis suoritettaisiin virkamiesten välisissä asiantuntija kokouksissa.
Vai voisiko sittenkin olla niin, että näillä “typerästi” ja “väärin” äänestävillä on sittenkin jotain sellaista tietoa ja kokemusta, joka ei ole päätynyt salonkikelpoisten asiantuntijoiden korviin?
Niin,
jos et tiedä asiasta ei ole eduksi asialle että puutut päätöksentekoon. Mutta jos lähdetään vertaamaan valtakunnan politiikan suuntaa ja putkiremonttia on ehkä pohdittava asiaa yleisemmin.
Putkiremontti sisältää hyvinkin elementtejä jotka ovat lähinnä makuasioita, joita sotkemalla asiaa tuntematon ei voi johdattaa päätöstä huonompaan suuntaan. Sitten putkiremontissa on asioita jotka ovat hyvinkin kriittisiä päätöksenteolle niin kustannuksien kuin laadun suhteen.
Äänestämisen ja putkiremontin vertaamisessa toisiinsa tehdään kuitenkin se ennakko-oletus että olisi olemassa jokin objektiivisesti ”paras” suunta politiikassa, ja että se olisi löydettävissä, ja että sen löytämiseen olisi tarjolla riittävästi TIETOA mediassa tai yleisesti saatavilla olevissa tieteellisissä julkaisuissa ym… Näin ei kuitenkaan ole. Jos putkiremontin tavoite on pitää asunnot asumiskuntoisina seuraavatkin 40 vuotta, niin mikä onkaan politiikan tarkoitus – varmaankin jotain elämisen laatuun liittyvää
. Yhteiskunnassa (ei välttämättä politiikassa) velloo ajatuksia tuloerojen kasvattamisesta ja tuloerojen kaventamisesta, talouskasvusta ja kohtuutaloudesta, yhteinen raha ja oma raha ym…. Mikä onkaan näistä se objektiivisesti ”paras” suunta? Meidän on hyvin vaikea määritellä politiikalle ”parasta” suuntaa, joten emme tiedä kenen ”tietokaan” on parasta. Todennäköisesti kovin harvalla olisi kompetenttia harrastaa politiikkaa, jos ”poliittisten tekojen” tulisi olla linjassa tavoitteiden kanssa. ”Herra paratkoon meitä suoralta demokratialta” sen toki myönnän 
Vinkkinä mainittakoon että samalla kun puhutaan eläkeiän nostosta otetaan kantaa laajempaan yhteiskunnalliseen asiaan. Alimmassa tuloviidenneksessä on miehillä 12 vuotta alhaisempi elinajanodote kuin korkeimmassa tuloviidenneksessä.
Eikä kukaan ole edes linkannut Hansoniin (http://hanson.gmu.edu/futarchy.html) vielä? : ) Myös toi Jason Brennanin “The Ethics of Voting” vois olla mielenkiintoinen. Onko joku lukenut?
Noin sivuhuomiona musta on jotenkin hienoa että nää teidän postaukset on niin yleistajuisia ja samalla kommentoijat tuntuvat olevan monesti hyvinkin perillä käsitteistä ja ideoista. Jatkakaa samaan malliin ja keskustelkaa reippaammin!
No, jaa, lainataan talousnobelistin monografia.
r
Numerosity in animals. Let an untrained chimpanzee choose between
two alternatives: a pile of seven pieces of chocolate and a pile of six. Most
of the choices are for the larger pile. The error, however, varies with the
numbers used and reflects effects due both to difference and magnitude.
Holding constant the difference between the two piles, the estimation
error increases as the compared numbers increase. The error increases
moving from two versus one, to three versus two, to four versus three,
and so on. Chimps can also discriminate on average between fifty
and forty-five but not between fifty and forty-nine. Similar numerical
discrimination has been observed in birds, rats, and other animals.
The experimental study of numerosity in individuals enables us to see
why “crowds” can do so well when estimating large numerical quantities
and ranking objects: If
A. the individual errors (as deviations from true value) increase with the
size and complexity of the estimate;
B. and the errors are distributed approximately independently;
C. then we have the prospect that the sample mean will approximate the
true value as the sample size increases; of course, the size of the sample
needed for good performance may be much larger for more difficult
(larger error) tasks.
The results listed in the preceding examples are “surprising” only because
we are unaware, and do not expect, that individual estimates have the
operties that have been established for them in experiments and that
the law of large numbers is operating.
What are the characteristics of groups that enable good information aggre-
gation outcomes? Suroweicki (2004, p. 10) offers four:
r
Diversity. This characteristic enables a collective to embrace the range
of skills and other attributes – information, opinion, viewpoint, market
transactions – required by the various cognitive tasks in estimation or
in market transactions.
r
Independence. Outcomes can go astray if there is too much depen-
dence on or correlation between the individuals’ opinions and infor-
mation states. For example, laboratory stock market bubbles appear to
be strongly fueled by self-fulfilling but unsustainable common expec-
tations that are extinguished by subject experience (Smith et al., 1988);
similar accounts have been applied to stock markets where experience
changes with the demographic turnover of investors (Renshaw, 1988).
A new study, Hussam et al. (2006), shows that bubbles can be “rekin-
dled” with the same experienced subjects after they have converged to
fundamental value pricing by altering the dividend yield and increas-
ing their cash endowments. Hence, “learning” is not robust to these
changes in the environment.
r
Decentralization. Judgments, values, impressions, and other informa-
tion to be processed are dispersed in the collectives desiring to utilize
that information. Each person has his or her own experiential history
that constitutes each person’s local information.
r
Aggregation principle. A procedure, rule, mechanism, or institution
exists for processing private knowledge and yielding group outcomes.
Surowiecki (2004) provides many other examples of rationality failure in
small crowds such as committees and advisory councils, ranging from the
Bay of Pigs disaster (masterminded by smart people who thought too much
alike), to the Challenger disaster, and to the general problem of evaluating
intelligence. The bottom line is that when things go wrong, there are often
too many “experts,” insufficient diversity, and far too much correlation in
the information aggregation process. This is why a “crowd” can outperform
a few respected “experts.” Also, experts often get their reputations in nar-
row specialties and are no better in solving problems outside their area of
expertise than a random citizen off the street. But we expect them to have
an absolute advantage over less accomplished people on all topics. These
unrealistic expectations were part of the reason why Hayek (1974), in his
banquet speech celebrating the 1974 Nobel awards, said that “if I had been
consulted whether to establish a Nobel Prize in economics, I should have
decidedly advised against it” (p. 1).
Tekijä Smith, Vernon L.
Nimeke Rationality in economics : constructivist and ecological forms / Vernon L. Smith.
Julkaistu Cambridge [u.a.] : Cambridge Univ. Press, 2008.
Jonkinlainen äänestyspassi olisi näppärä keino tähän. Tän passin saamiseen kuuluisi koe jossa olisi kysymyksiä politiikan perusteista, sekä eri puoluiden vaaliohjelmista.
Tässä Nick Rowe saman astian äärellä: http://worthwhile.typepad.com/worthwhile_canadian_initi/2011/04/is-it-moral-to-vote.html
Jos jengi on moraalisia ja rationaalisia vaan yhden pitäs äänestää.
Rationaalinen päättely ei johda yksikäsitteisiin tuloksiin. Tämän takia ei voi helposti sanoa mikä on huono ja mikä hyvä tulos muuta kuin triviaaleissa tapauksissa.
Akateemisella tasolla pitäisi tietää, että ihmiset eivät äänestä satunnaisesti. Ihmisten äänestyskriteerit ovatkin sitten mielenkiintoisia. Näihin puolueet ovat mukautuneet asettamalla ehdokkaiksi julkkiksia.
Sitten on vielä informaation epätasainen jakautuminen eli taktinen pimitys/valehtelu poliitikkojen taholta. Hyvin harva kansanedustaja tässä maassa tietää, miksi Suomi on mukana Afganistanin sodassa. Jos kriteeriksi asetettaisiin politiikasta perillä olo niin vain kourallisen suomalaisia pitäisi äänestää.
Kolikkopurkkiesimerkki kuulostaa täysin keksityltä ja perättömältä. Yleensä ihmisillä on havaintobiassi, joten olettaisin ihmisjoukon arvaavan kolikkojen määrän aina samalla määrällä ohi oikeasta arvosta.
Olen aina arvostanut Akateemisen talousblogin rehellisesti kantaa ottavaa asennetta, vaikeissakin kysymyksissä, ja olen ilahtunut tälläkin kertaa huomatessani, että sama linja jatkuu. Tämän kyseisen asian ollessa vielä tabu siinä mielessä, että jokaisen katsotaan olevan velvollinen äänestämään, oli sitten edustuksellisen demokratian siunauksellisuudesta tai ehdolla olevista ihmisistä mitä mieltä tahansa, odotan jo innolla tähän kirjoitukseen tulevia närkästeleviä kommentteja.