Työttömyysasteen ennustetaan nousevan kuluvana vuonna 8,3-8,5 prosenttiin. Työttömien lisäksi Suomessa on pitkälti yli satatuhatta piilotyötöntä. He ovat työvoiman ulkopuolella olevia henkilöitä, jotka eivät aktiivisesti etsi työtä mutta jotka mitä ilmeisimmin haluaisivat ja voisivat ottaa vastaan työtä.
Samanaikaisesti esimerkiksi julkisen talouden kestävyydestä käytävässä keskustelussa korostetaan työn tarjonnan lisäämisen tärkeyttä. Miksi ihmeessä? Eikö työn tarjonnan lisääminen kasvata työttömyyttä melkeinpä automaattisesti, jos taloudessa on jo lähtökohtaisesti työttömyyttä?
Kuten täällä ATB:ssäkin on jo aiempien, työn tarjontaa käsitelleiden kirjoitusten yhteydessä todettu, aivan yksiselitteistä ja lyhyttä, yhden virkkeen vastausta edellä esitettyyn kysymykseen ei ole helppoa muotoilla.
Selkokielistä (ja suomenkielellä esitettyä) peruspohdintaa asiasta löytyy kuitenkin parista viimeaikaisesta kirjoituksesta:
Suomen Pankin ekonomistit Markus Haavio, Heidi Schauman ja Juuso Vanhala ovat kirjoittaneet katsauksen ao. aiheesta otsikolla ”Kasvattaako työn tarjonnan lisääminen työttömyyttä?” (Bof Online 4/2013). Katsauksessa käydään läpi sekä erilaisia mekanismeja, joiden välityksellä työn tarjonnan muutokset vaikuttavat työttömyyteen, että muutamia konkreettisia esimerkkejä.
Haavio, Schauman ja Vanhala tiivistävät näkemyksensä seuraavasti:
- ”Analyysi tiivistyy ajatukseen, että työn (tai työpaikkojen) määrä taloudessa ei ole vakio vaan pitkällä aikavälillä työn tarjonnan lisäys johtaa myös sen kysynnän kasvuun.” (s. 4)
- ”Pitkällä aikavälillä työttömyys [puolestaan] riippuu työmarkkinoiden rakenteellisista ominaisuuksista – ennen kaikkea työmarkkinavääristymistä ja työmarkkinoiden kitkatekijöistä. Työn tarjonta ei siis vaikuta pitkän aikavälin työttömyysasteeseen. Ei ole mitään syytä olettaa, että suuremmassa taloudessa (esim. Ruotsi) olisi korkeampi työttömyysaste kuin pienessä taloudessa (esim. Suomi).” (s. 24)
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Juhana Vartiainen on sivunnut samaa teemaa useassa eri yhteydessä. Esimerkiksi ”Työvoima tehokkaaseen käyttöön” -raportissaan (Tehokkaan Tuotannon Tutkimussäätiön julkaisusarja, 3) hän toteaa (s. 39), että rakenteellinen työttömyysaste on riippumaton työvoiman määrästä ja että
- ”Jos tätä väitettä miettii, huomaa pian, että olisi todella kummallista, jos se ei pitäisi paikkansa. Jos työvoiman määrän kasvaminen nostaisi työttömyyttä, suurissa talouksissa olisi korkeampi työttömyys kuin pienissä. Siksi vaikkapa Yhdysvalloissa pitäisi olla ratkaisevasti korkeampi työttömyys kuin Belgiassa ja Portugalissa. Väestön kasvun pitäisi tässä tapauksessa jo itsestään lisätä työttömyyttä. Tällainen kuva taloudesta on täysin epäuskottava.”
- ”On luontevampaa ajatella, että työttömyysasteen määräävät yhteiskunnan ja työmarkkinoiden instituutiot ja ”pelisäännöt” ja työttömyystaso ei riipu kansantalouden koosta. Tällainen ajatus on tietysti myös ylivertaisesti paremmin sopusoinnussa sen kanssa, mitä eri kansantalouksista voidaan tilastollisesti havaita. Työttömyys ei riipu kansantalouden koosta – eikä työvoiman kasvu nosta työttömyyttä kuin korkeintaan tilapäisesti.”
Nämä poiminnat eivät tee oikeutta mainituille raporteille, eivätkä ne kuvasta niitä varsin monimuotoisia ja monimutkaisia mekanismeja, joiden välityksellä työn tarjonnan kasvattaminen vaikuttaa sekä suoraan että epäsuorasti työmarkkinoihin ja työttömyyteen.
Esimerkiksi Haavion, Schaumanin ja Vanhalan tarkastelussa pohditaan myös sitä, miten työn tarjonnan lisäys vaikuttaa jo työmarkkinoilla oleviin erilaisiin työntekijäryhmiin. Nämä vaikutukset riippuvat keskeisesti siitä, voivatko uudet työmarkkinatulokkaat korvata jo työmarkkinoilla olevan työntekijäryhmän työpanoksen helposti vai täydentävätkö he markkinoilla jo olevan työntekijäryhmän työpanosta.
Tukevaa ja tuoretta empiiristä näyttöä työn tarjonnassa tapahtuneiden muutoksien pitkäaikaisvaikutuksista työttömyyteen ei ole helppoa löytää. Työn tarjonnan muutokset eivät ole viime vuosina olleet erityisen keskeisessä asemassa työmarkkinatutkimuksessa, joka tarkastelee työttömyyteen vaikuttavia tekijöitä. Uusin empiirinen, aihetta sivuava tutkimus, jonka onnistuin tällä erää löytämään, on tämä Etienne Wasmerin paperi (työpaperiversio).
****************************
Kirjoittaja toimii taloustieteen professorina Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa.
Avainsanat: Työttömyys; Työn tarjonta
Aihealueet: Työmarkkinat
Itävaltalainen suhdanneteoria antaa toki erilaisen vastauksen. Väärin allokoitujen resurssien pitää kohdentua uusiksi ja väärät investointikohteet jättää ruostumaan.
Tosin ei Hayekkaan pitänyt itseaiheutettua tai tarkoituksellista deflaatiota järkevänä..
Austrian: Ok
Lueskelin taas äskettäin muutamia neo-chartalistien kirjoituksia.
Niissähän kysyntä luo työllisyyden kun lisääntynyt kysyntä aiheuttaa yrityksille innovaatioiden kehittämisen kannusteen ja suuntaa voimavaroja uudelleen. Samalla tuotannontekijöiden kysyntä kasvaa. Teknologinen kehittyminen olisi siis endogeenistä ja riippuu suhdannesyklistä.
Valtion kannattaisi silloin toimia funktionaalisen finanssiteorian mukaisesti. Tällä hetkellä varmaankin pistää rahamyllyt pyörimään ja jättää velkatavoitteet tai muut epämääräiset ankkurit huomiotta.
Suomessa saattaisi olla mielenkiintoista kokeellista aineistoa asian tutkimiseen, sillä 60…70- luvuilla tapahtui hyppäys koulutetun työvoiman tarjonnassa.
Koulutetun, varsinkin akateemisesti koulutetun työvoiman tarjonta Suomessa lähti 60- luvulla jyrkkään kasvuun maakuntayliopistojen perustamisen ansiosta. Keskikouluja oli levitetty maalaiskuntiin jo 50-luvulla.
Toisaalta Suomessa on pitkiä virallisia tilastosarjoja työllisyydestä/työttömyydestä eri koulutustasoilla, minkä lisäksi myös ammattiliitot ovat tilastoineet jäsentensä työllistymistä/työttömyyttä.
Lisämausteen mahdolliseen tutkimukseen tuo se, että eri ammattijärjestöjen neuvotteluvoima on ollut kovin erilainen: Esim. AKT+edeltäjien ja Paperiliiton vahva, AKAVA:n heikko.
Akateemisilla ei ole ollut kykyä ulosmitata aiheuttamaansa tai mahdollistamaansa tuottavuuden kasvua. Heidän työllisyytensä on ollut viime aikoihin asti hyvä.
[...] ”Pitkällä aikavälillä työttömyys [puolestaan] riippuu työmarkkinoiden rakenteellisista ominaisuuksista – ennen kaikkea työmarkkinavääristymistä ja työmarkkinoiden kitkatekijöistä. Työn tarjonta ei siis vaikuta pitkän aikavälin … [...]
Korkeasti koulutetusta työvoimasta on huomattavaa ylitarjontaa. Valtion koulutusta edellyttäviin virkoihin voi olla jopa yli sata täysin pätevää ja korkeakoulututkinnon omaavaa hakijaa. Päivittämällä valtion korkeasti koulutettujen palkkausta vastaamaan paremmin työn tarjontaa, syntyisi lisää työpaikkoja, saataisiin resurssipulaan apua ja hoidettaisiin valtiontaloutta.
“…”Pitkällä aikavälillä työttömyys [puolestaan] riippuu työmarkkinoiden rakenteellisista ominaisuuksista – ennen kaikkea työmarkkinavääristymistä ja työmarkkinoiden kitkatekijöistä. Työn tarjonta ei siis vaikuta pitkän aikavälin työttömyysasteeseen. Ei ole mitään syytä olettaa, että suuremmassa taloudessa (esim. Ruotsi) olisi korkeampi työttömyysaste kuin pienessä taloudessa (esim. Suomi).” …”
Olisi mielenkiintoista kuulla taloustieteilijöiden pohtivan miten työntehostuminen vaikuttaa työn kysyntään maassa (Suomi), jossa kansan elättämiseen ei tarvita kuin murto-osa kansasta, ja suurin osa työllistyy tehtäviin jotka ovat julkista palvelua, viihdekulutusta, “ylellisyyttä”, hallintoa, valvontaa ja tukitoimintoja (kuten pankkijärjestelmä).
Työvoima löysi aina “paikkansa” silloin kun toinen vaihtoehto oli kurjuus. Maailma on nyt muuttunut. Haluammeko tosiaan pois “hyvinvointiyhteiskunnasta” uskomalla edelleen että “työvoima löytää aina paikkansa”.
Eiköhän työntarjonnan ja työnkysynnän “teoriat” olisi syytä päivittää.
Niin ja pitäisikö meidän jossain vaiheessa kiinnostua siitä mitä itseasiassa ollaan tekemässä. Minkälaista työn kysyntää halutaan. Tuulimyllyjä vai kravattiprässejä. Ai niin, tämähän meni taas ohi “taloustieteen” sektorista.
Mainio postaus. Yksi asia vain jäi mietityttämään.
Ilmaus siitä, että pitkällä aikavälillä työttömyys määräytyy rakenteista eikä työn tarjonnasta, tuntuu hassulta. Ymmärrän ajatuksen, mutta ilmaus on hassu. Ainakin Bean, Layard ja Nickell puhuvat työn tarjonnasta ja miten se on tärkeä osa työttömyyden vaihteluita, ja he puhuvat siitä niin, että rakenteet vaikuttavat työn tarjontaan.
Vähän vaivalloistahan tämä on, koska työttömyyttä selittävissä malleissa ei useinkaan ole työn tarjontaa. Esimerkiksi Layard-Nickell-mallissa on vain palkkavaadekäyrä ja kannattavuusvaadekäyrä. Etsintämalleissa voi sitten olla etsintäintensiteetti ja matching-funktio. Mutta ei työn tarjontaa.
Tiedän, vaikeaa taloustieteilijän on olla miettimättä kysyntää ja tarjontaa. Mikä siis on tämä työn tarjonta, jonka lisäys ei vaikuta työttömyyteen? Otetaan esimerkki. Työttömyysturvan pituudella katsotaan olevan positiivinen yhteys keskipitkän aikavälin tasapainotyöttömyyteen. Jos työttömyysturvaa lyhennetään, työttömyys laskee ja ainakin minun on vaikea nähdä, miten tuo ei tapahtuisi juurikin kasvaneen työn tarjonnan kautta.
Hei, lisäperusteluja työn tarjonnan pitkän ajan vaikutuksista: satuin hiljattain näkemään tämän IFAU:N julkaisun “Kan man pensionera bort ungdomsarbetslösheten?”
http://www.sou.gov.se/content/1/c6/21/38/65/6f468c70.pdf
Sen taulukossa 1 sivulla 11 on raportoitu regressiotulos, jonka mukaan työvoiman muutos vaikuttaa työllisyyden muutokseen kertoimella 1. Siinä on estimoitu OECD-maapaneelista maa- ja vuosidummein työvoiman muutoksen vaikutus työllisyyteen, niin että kerroin osoittaa työikäisen väestön muutoksen kautta tulevan vaikutuksen (väestömäärä on instrumentti). Tällä yritetään sulkea pois se, että sama kysyntäshokki nostaisi sekä työllisyyttä että työvoimaa.
Taulukko on otettu Långtidsutredningista 2011:
http://www.regeringen.se/content/1/c6/16/02/48/0e37f98b.pdf
josta se löytyy sivulta 30, mukana vähän enemmän selityksiä.
Tulos ei tietysti yllätä ekonomistia, mutta sitäkin voinee käyttää keskustelussa.