Akateeminen talousblogi

Kauppalehti julkaisi perjantaina (22.7.2016) verkkopalvelussaan jutun ”Apteekkariliitto: Sääntelyn purku iskisi syrjäseutuihin”. Siinä annettiin ymmärtää, että aiemmin laatimassani apteekkien ylisuuria voittoja tarkastelevassa blogi-kirjoituksessa olisi ollut virheitä.

Ensinnäkin, blogi-kirjoitukseni vertailussa ei ollut virheitä.

Toiseksi, jutussa mainittiin tekemäni vertailu ja minut sen laatijana. Olen taipuvainen ajattelemaan, että hyvään journalistiseen tapaan olisi kuulunut se, että toimittaja olisi kysynyt kommenttiani kirjoituksessa esitettyihin, vertailujani koskeviin väitteisiin.

Hän ei kysynyt, niinpä vastaan tässä.

Pohdin alkuperäisessä kirjoituksessani, missä määrin suomalaisten apteekkareiden tulojen voidaan ajatella heijastelevan apteekkitoimialan ylisuuria voittoja.

Tässä kirjoituksessa on kolme osaa (I-III): Vastaan ensin Apteekkariliiton toiminnanjohtaja Merja Hirvosen esittämiin väitteisiin, koskien tulovertailua. Sen jälkeen otan kantaa eräisiin muihin kommentteihin, joita olen kirjoitukseeni saanut. Lopuksi pohdin lyhyesti hyviä journalistisia menettelytapoja.

Osa I: Vastine toiminnanjohtaja M. Hirvoselle

Kauppalehden jutun mukaan M. Hirvonen ”sanoo vertailussa olevan virheitä”. Hän toteaa tässä yhteydessä, että

”Voi kysyä, oliko vertailuaineisto relevantti. Keskimääräiseen yrittäjään verraten kaikki apteekkarit ovat työnantajayrittäjiä ja liikevaihdotkin keskiarvoa suurempia.”

”Lisäksi on huomattava, että apteekin seitsemän prosentin liikevoitto ei sisällä vielä apteekkarin laskennallista palkkaa, joten se ei ole vertailukelpoinen osakeyhtiömuodossa toimivan vähittäiskaupan liikevoittoon, josta kauppiaan ja puolison palkka jo maksettu. Näin ollen laskelmaan pitäisi tehdä palkkaoikaisu.”

Vertailussa ei ole virheitä ja nämä M. Hirvosen kommentit ovat harhaanjohtavia:

Ensinnäkin, osin täsmällisen vertailun hankaluudesta johtuen esitin kirjoituksessani neljä erilaista suuntaa antavaa ja asiaa eri näkökulmista valottavaa vertailua. Nämä vertailut olivat liikevoittoprosenttivertailu sekä apteekkitoimiluvan haltijoiden tulojen vertailun muiden yrittäjien tuloihin, korkeasti koulutettujen palkansaajien tuloihin ja tulonjakauman avulla määriteltyihin suurituloisiin.

Kirjoituksessa esitetyt näkemykset eivät siis perustuneet mihinkään yhteen vertailuun, vaan useampaan. Yleisellä tasolla on vaikea ymmärtää väitettä, että tällaiset vertailut eivät olisi relevantteja apteekkitoimialan voitoista ja kannattavuudesta keskusteltaessa.

Toiseksi, apteekkien koko, mitattiinpa sitä liikevaihdolla tai henkilöstön määrällä, on osin seurausta lupasääntelystä ja rajoitetusta alalle tulosta. Näin tuntuu M. Hirvonenkin ajattelevan, sillä hän toteaa mainitussa Kauppalehden kirjoituksessa, että määrällisten rajoitusten poistaminen johtaisi apteekkien keskikoon pienenemiseen.

Apteekkien suurempi koko ei siis ole kelvollinen ”selitys” apteekkien hyvälle kannattavuudelle tai sille, miksi apteekkitoimiluvan haltijoina toimivat laillistetut proviisorit ansaitsevat hyvin. Sekä apteekkitoimialan kannattavuus että yksittäisten apteekkien liikevaihto ja niiden toiminnan laajuus ovat seurausta sääntely-ympäristöstä.

Yksi seuraus sääntely-ympäristöstä on se, että suuremmissa apteekeissa euromääräinen liikevoitto on pienempiä apteekkeja suurempi. Fimean julkaisemien apteekkien tilinpäätöstietojen (ks. täällä) perusteella voidaan laskea, että liikevaihdoltaan sadassa suurimaassa apteekissa liikevoitto oli keskimäärin noin 420000 euroa vuonna 2013 ja noin 440 000 euroa vuonna 2014 (määräpainotettu keskiarvo). Hieman yksinkertaistettuna tämä summa on suurien apteekkien apteekkitoimiluvan haltijoille jäävä keskimääräinen ”verotettava tulo”.

Kolmanneksi, M. Hirvosen huoli vaikuttaa olevan, että apteekit ovat suurempia kuin yhden vertailuni vertailuryhmänä olleiden yrittäjien yritykset. Toimialatiedoista voidaan laskea, että keskivertoapteekki työllistää noin 10-12 henkilöä. Edellä mainituista Fimean julkaisemista tiedoista puolestaan selviää, että apteekkien liikevaihto on keskimäärin 3,5 miljoonan euron suuruusluokkaa. Tilastokeskuksen yrityskoko-luokittelussa keskiverto-apteekki olisi kokonsa puolesta siis lähinnä ”pieni yritys” (eikä esimerkiksi keskisuuri yritys).

Otan kuitenkin E. Hirvosen näkemyksen tarkempaan tarkasteluun (yllä toteamastani yrityskoko-argumentin ongelmallisuudesta huolimatta). Otetaan tarkasteluun siis vain melko pienet apteekit.

Olkoon pieniä apteekkeja ne, joiden liikevaihto on alle 1,7 miljoonaa euroa vuodessa. Koska on varsin todennäköistä, että näissä apteekeissa työntekijöiden määrä on alle 10 henkilöä, tarkasteluun otetaan siis nyt apteekki, joka olisi Tilastokeskuksen yrityskoko-luokittelussa kokonsa puolesta todennäköisesti ”mikroyritys” (ei siis ”pieni yritys”).

Fimean julkaisemien apteekkien tilinpäätöstietojen perusteella tällaisia ”mikro-apteekkeja” oli v. 2014 90 kpl ja v. 2013 102 kpl.

Huomautettakoon tässä, että käyttämäni liikevaihtoraja tulee käytettävissäni olevasta tilastoaineistosta, eikä se ole ainoa tapa määritellä, mitkä apteekit ovat ”pieniä”. Tämän tarkastelun tarkoitus on vain havainnollistaa sitä, että tarkasteluni keskeiset laadulliset johtopäätökset eivät riipu siitä, minkä kokoisia apteekkeja tarkasteluun otetaan:

• Fimean julkaisemien apteekkien tilinpäätöstietojen perusteella voidaan arvioida, että pienissä mikro-apteekeissa liikevoitto oli keskimäärin noin 128 000 euroa vuosina 2013 ja 2014 (määräpainotettu keskiarvo). Suomen Yrittäjien mukaan keskivertoyrittäjien verotettavat tulot olivat vuonna 2013 keskimäärin noin 46 000 euroa (ansiotuloa 73%, pääomatuloa 27%; ks. täällä). Vaikka tulokäsitteiden vertailukelpoisuus ei ole täydellinen ja vaikka tämäkään vertailu ei varmaankaan vertaa täsmälleen samankokoisia yrityksiä, ero pienempien apteekkariyrittäjien ja muiden yrittäjien välillä on selvä.

Todettakoon tässä myös se, että liikevaihdoltaan alle 1,7 miljoonan euron apteekeissa liikevoittoprosentti oli 2013 ja 2014 noin 9-10% (määräpainotettu keskiarvo). Liikevoittoprosentti on siis mikroapteekeissa suurempi kuin mediaaniapteekissa: Jos näin saatua lukua verrataan vähittäiskaupan pk-yrityksien liikevoittoprosenttiin (noin 2,5%), ero apteekkien eduksi on edelleen varsin suuri.

Liikevoittoprosenttien vertailussa pitää toki ottaa huomioon, että osakeyhtiömuodossa toimivan yrityksen yrittäjä-omistaja voi maksaa itselleen palkkaa ja nostaa osinkoa. Osakeyhtiöissä liikevoitosta on siis jo vähennetty ainakin jonkinlainen ”yrittäjän palkka”.

Yhtä ainoaa ja ”oikeaa” liikevoittoprosenttivertailua voidaan tuskin esittää. Voimme kuitenkin tarkastaa muutaman asian:

Ensinnäkin, M. Hirvosen ja eräiden muidenkin kommentoijien edellyttämä ”palkkaoikaisu” voidaan tehdä siten, että se olisi tyypillisen (ei-apteekkari) yrittäjän saaman palkkatulon suuruinen. Tällöin oikaisu olisi varmaankin 35000-45000 euron tietämillä, laskutavasta ja mukaan otettavasta yritysjoukosta riippuen. Jos tämä oikaisu tehdään, apteekkitoimialan liikevoittoprosentti olisi karkeasti noin 6%:in tietämillä, eli edelleen korkeampi kuin vaikkapa vähittäiskaupan yrityksillä. Koska johtopäätös ei tässä muutu, en esittänyt tätä laskelmaa alkuperäisessä (jo muutoinkin pitkäksi venähtäneessä) blog-kirjoituksessani.

Toiseksi, voimme kysyä, kuinka suuri M. Hirvosen edellyttämän ”palkkaoikaisun” pitäisi olla, jotta apteekkitoimialan liikevoittoprosentti olisi samaa tasoa kuin vaikkapa vähittäiskaupan pk-yrityksissä? Jos käytämme apteekeille vuoden 2014 keskiarvolukuja, tulokseksi saadaan, että palkkaoikaisun pitäisi olla noin 170 000 euron tietämillä. Mediaaniapteekille palkkaoikaisun tulisi olla noin 150000 euron suuruusluokkaa.

Nämä laskelmat ovat karkeita, mutta niiden tarkoitus onkin vain havainnollistaa suuruusluokkaa, jonka palkkaoikaisun täytyisi olla, jotta tyypillisen apteekkitoimialan liikevoittoprosentti olisi samaa tasoa kuin vaikkapa vähittäiskaupan pk-yrityksissä.

Lisäksi yllä mainittuja ”oikaistuja liikevoittoprosenttilaskelmia” tulkittaessa on syytä muistaa, että apteekkitoimiluvan haltijan tulo muodostuu niissäkin kahdesta osasta. Siihen luetaan sekä palkkatulo, jonka vuoksi ”palkkaoikaisu” tehdään, että yrittäjä-omistajan saama voitto (”palkkaoikaistu” liikevoitto).

Kolmanneksi, kuten aiemmassa kirjoituksessani totesin, apteekkien tiloissa toimii apteekkareiden kokonaan tai osin omistamia osakeyhtiöitä, jotka myyvät esimerkiksi erilaisia terveydenhoito- ja kosmetiikkatuotteita ja vitamiineja ja ravintolisiä.

Nämä yritykset vaikuttavat olevan varsin kannattavia, sillä Fimean julkaisemien tietojen pohjalta voidaan laskea niiden liikevoittoprosentin olleen viime vuosina 27-29% tietämillä (painotettu keskiarvo). Nämä voitot eivät ole mukana esittämissäni luvuissa, joten tältä kannalta olen esittänyt varovaisen arvion apteekkitoimialan kannattavuudesta.

Neljänneksi, voimme myös tarkastaa, mistä yhtiömuodoista liikevaihtoprosenttivertailussa käytetty vertailuryhmä koostuu.

Tilastokeskuksen ylläpitämästä yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilastosta voidaan laskea, että kaikista vähittäiskaupan yrityksistä reilut 45% on osakeyhtiöitä. Vertailuryhmäänkin kuuluu siis merkittävä määrä muita kuin osakeyhtiöitä, toisin kuin Apteekkariliiton toiminnanjohtajan M. Hirvosen lausumasta voisi päätellä.

Yhteenvetona yllä olevasta (ja aiemmasta kirjoituksestani) totean, että vaikka erilaisten yritysmuotojen yrittäjä-omistajilleen tuottamien tulojen vertailu on vaikeaa, eri tavoin tehdyt vertailut tuottavat varsin samansuuntaisia tuloksia. Apteekkitoimiluvan haltijat ovat hyvätuloisia, kun heitä verrataan muihin yrittäjiin tai palkansaajiin.

Apteekkariliiton toiminnanjohtajan M. Hirvosen Kauppalehden kirjoituksessa esittämät väitteet laskelmieni virheistä ja relevanttiudesta ovat siis harhaanjohtavia.

Osa II: Muutama lisähavainto apteekkien kannattavuudesta ja sääntelystä

Olen saanut eri kanavia pitkin palautetta ja kommentteja apteekki-kirjoitukseeni, joten otan tässä myös joihinkin niihin kantaa:

Apteekki-yrittäjän riski: Saamissani kommenteissa on esitetty, että apteekkari-yrittäjä ottaa varsin suuren taloudellisen henkilökohtaisen riskin, kun hän ostaa osin tai kokonaan lainarahoituksen turvin apteekkiyrityksen varastoineen. Kommenttien mukaan tästä syystä myös apteekkarin apteekkiinsa sijoittaman pääoman (odotetun) tuoton pitää olla suurempi.

Kuten aiemmassa kirjoituksessani jo totesin, on varsin monia syitä epäillä, että tiukasti säänneltyyn apteekkitoimintaan liittyy vähemmän yrittäjäriskiä kuin yrittäjyyteen yleensä:

Ensinnäkin, apteekkien peruskannattavuus on hyvä ja se vaikuttaa vaihtelevan suhdanteiden myötä vähemmän kuin monilla muilla toimialoilla, kuten esimerkiksi vähittäiskaupassa. Yrittäjäomistajan tulovirta on siis ainakin tältä kantilta vähäriskisempi.

Tämä myös tarkoittaa, että vaikka apteekkarin koko omaisuus olisi sidottu apteekkitoimintaan, sille saatavan tuoton vaihtelu (esim. keskihajonta) on todennäköisesti varsin maltillinen, tai ainakin maltillisempi kuin mitä se olisi monilla muilla, markkinaehtoisemmin toimivilla toimialoilla. Samansuuntainen näkemys apteekkiliiketoiminnan riskisyydestä on esitetty myös täällä.

Toiseksi, heikosti kannattavia apteekkeja on varsin vähän. Vaikka en löytänyt tarkkoja lukuja, ”lopettamisriski” tai ”konkurssiriski” apteekkialalla vaikuttaa olevan varsin maltillinen verrattuna muihin toimialoihin.

Tilastokeskuksen aloittaneet ja lopettaneet yritykset -rekisteristä käy ilmi, että vähittäiskaupan alalla (pl. moottoriajoneuvojen ja moottoripyörien kauppa) lopettaneiden yritysten suhde yrityskantaan on noin 9%. Vastaava prosenttiosuus apteekkialalla tarkoittaisi, että vuosittain noin 70-80 apteekkia lopetettaisiin. Lopettanut yritys ei suinkaan tarkoita konkurssia, sillä yritys voi lopettaa toimintansa monesta syystä: Jossain mielessä se tarkoittaa kuitenkin usein yritystoiminnan kannattomuutta ja hiipumista.

Vähittäiskaupan alalla konkursseja tilastoidaan vuosittain noin 230-250 kappaletta, eli yrityskantaan suhteutettuna noin 0,8%. Sovellettuna apteekkialaan tämä tarkoittaisi, että vuosittain noin 6-7 apteekkia menisi konkurssiin.

Apteekkialaa paremmin tuntevat voinevat kommentoida, kuinka monta apteekkia vuosittain lopetetaan vaikkapa heikon kannattavuuden vuoksi tai haetaan konkurssiin.

Kolmanneksi, laskin Fimean kotisivuilta löytyvistä tiedoista, että yhtä apteekkilupaa haki esimerkiksi vuonna 2015 keskimäärin 17 hakijaa. Arvelenkin, että apteekin saa tyypillisesti myytyä varastoineen edelleen uudelle apteekkarille helpommin kuin tavallisen yrityksen saa myytyä.

Tietenkään takuita siitä, että apteekkia myydessä saa sijoittamansa summan takaisin, ei ole. Apteekkiyritysten varsin hyvät ”jälkimarkkinat” tarkoittanevat kuitenkin, että nykyisessä sääntely-ympäristössä koko sijoitetun pääoman menettämisen riski ei varmaankaan ole suuri, ainakaan verrattuna moniin muihin toimialoihin.

Resepteihin liittyvän toimitusmaksun korotus: Kirjoitin aiemmin, että olisi perusteltua harkita uudelleen vuoden 2014 alusta voimassa ollutta korotettua toimitusmaksua, jonka apteekit lisäävät reseptilääkkeen ja reseptillä toimittavan itsehoitolääkkeen vähittäismyyntihintaan. Tämän korotuksen vuoksi toimituserä- ja lääkekohtainen toimitusmaksu nousi moninkertaiseksi.

Olen saanut kommentteja, joiden mukaan toimitusmaksun noston tarpeellisuutta koskeva arvioni on epäonnistunut: Se ei kommenttien mukaan ota huomioon sitä, että samanaikaisesti muutettiin lakia lääketaksasta muutoinkin ja että kokonaisuudessaan muutos oli ”kustannusneutraali”.

Juuri tähän kommenttini kohdistuikin: Miksi muutoksen piti olla kustannusneutraali (vai olisiko oikeampi ilmaisu “apteekkitoimialalle kannattavuusneutraali”)?

Ainakin Apteekkariliiton antamista lausunnoista päätellen juuri tämä muutos on ollut apteekkitoimialalle hyvin mieleinen (ks. esim. täällä). Ymmärrän kuitenkin hyvin, että lääketaksan muutos kohdistui eri tavoin eri apteekkeihin, osin sen mukaan, paljonko reseptejä ne käsittelevät.

Mutta kuten mm. täällä on todettu, toimitusmaksun nosto tuottaa apteekeille lisätuloa suorassa suhteessa niiden käsittelemien reseptien määrään. Toisin kuin jotkut tuntuvat ajattelevan, tämä maksu ei ole sama asia kuin esimerkiksi pankissa laskun maksusta peritty ”käsittelykulu”, koska apteekki luonnollisesti saa lääketaksan mukaisen katteen kustakin reseptillä myydystä reseptilääkkeestä ja itsehoitolääkkeestä.

Apteekit toimittavat noin 55 miljoonaa reseptiä vuodessa, joten ”keskivertoapteekki” toimittaa mekaanisesti laskien noin 70000 reseptiä vuosittain. Toimitusmaksun noston vaikutus ”keskivertoapteekin” (arvonlisäverottomaan) liikevaihtoon ja samalla melko suoraan sen kannattavuuteen (liikevoittoon) on siten noin 130 000 euroa.

Koska reseptien toimitusjakauma on vino (eli jotkin apteekit toimittavat hyvin paljon reseptejä; ks. täällä), voidaan myös tarkastella ”mediaaniapteekkia”: Jos mediaani-apteekki toimittaa noin 40000-50000 reseptiä vuodessa, toimitusmaksun noston vaikutus ”mediaani-apteekin” liikevaihtoon ja sen kannattavuuteen on noin 70000-90000 euron tietämillä vuodessa.

Karkeasti arvioiden toimitusmaksun noston vaikutus koko apteekkitoimialan liikevaihtoon ja samalla sen kannattavuuteen on kaiketi noin sadan miljoonan euron tietämillä vuodessa. Korjaan mielelläni tätä lukua, jos se on virheellinen.

Mutta jos se ei ole ja jos aiemmin esittämäni arvio apteekkialan noin 90-100 miljoonan euron ylisuurista voitoista on suuruusluokaltaan oikea, on kai aiheellista kysyä, että olikohan tämä toimitusmaksun avulla toteutettu ”kompensaatio” oikein mitoitettu?

Olen siis edelleen sitä mieltä, että toimitusmaksun korotuksen tarpeellisuutta ja nettovaikutusta apteekkitoimiluvan haltijoiden ansaitsemiin ylisuuriin voittoihin on syytä tarkastella kriittisesti.

Apteekkiverkoston kattavuus: Apteekkitoimiala tuntuu usein korostavan hyvää apteekkitiheyttä maassamme ja linkittää tämän keskusteluun sääntelyn keventämisestä ja apteekkitoiminnan kannattavuudesta.

Esimerkiksi mainitussa Kauppalehden kirjoituksessa Apteekkariliiton toiminnanjohtaja Merja Hirvonen toteaa, että ”Meillä on edelleen tiiviimpi apteekkiverkosto kuin Ruotsissa.” Kirjoituksen mukaan M. Hirvonen arvioi myös, että ”apteekkien määrällisten rajoitusten poistaminen poistaisi myös apteekkien hyvän kattavuuden maassa.”

En ole vielä ehtinyt tehdä huolellista tarkastelua apteekkiverkoston tiheydestä, joten tyydyn tekemään tässä vaiheessa vain seuraavat havainnot ja kysymykset:

• Havainto #1: PGEU:n (Pharmaceutical Group of European Union) uusimman vuosikertomuksen mukaan apteekkien määrä suhteessa väkilukuun on Suomessa yksi Euroopan alhaisimmista eli 15,5 apteekkia 100000 asukasta kohden. Tässä PGEU:n vertailussa on mukana 34 maata ja vain Tanskassa, Alankomaissa ja Ruotsissa ao. suhdeluku on Suomea alhaisempi.

Kuitenkin Suomi on asukastiheydellä mitattuna selvästi harvemmin asuttu kuin Tanska ja Alankomaat. Väestötiheys Suomessa on jonkin verran matalampi kuin Ruotsissa, samoin kuin kaupungeissa ja kaupunkimaisilla taajama-alueilla elävän väestön prosenttiosuus.

Jos oletan PGEU:n lukujen olevan oikein, on kai perusteltua kysyä tarkennusta siihen, missä mielessä Suomessa apteekkiverkolla on hyvä kattavuus?

• Havainto #2: Apteekkariliiton “Apteekki: yritys, toiminta, talous”-esitteessä (s. 7) viitataan Health Policy -aikakauskirjassa vuonna 2014 julkaistuun selvitykseen. Apteekkariliiton esitteen sivu on otsikoitu ”Sääntelyn purku voi vähentää kilpailua”, mutta samalla sivulla todetaan myös, että ”Selvityksen mukaan sääntelyn purkamien lisää apteekkien ja itsehoitolääkkeiden myyntipisteiden määrää, mutta pääasiassa kaupungeissa ja taajama-alueilla, joissa apteekkeja on tiheässä jo entuudestaan.” Tämä on ristiriidassa sen kanssa, että sääntelyn purku olisi omiaan vähentämään kilpailua tai apteekkien määrää. Pikavilkaisulla ao. selvityksestä ei löydy myöskään systemaattista tukea sille, että apteekkialan tarpeettoman sääntelyn ja toimiluparajoitusten huolellisesti toteutettu purku ”iskisi syrjäseutuihin”.

Todettakoon vielä erikseen se, että en ota tässä tarkemmin kantaa siihen, missä määrin kyseinen Health Policy -artikkeli on hyvä tietolähde apteekkialan sääntelyn vaikutuksista. Tämä vaatii tarkempaa tutustumista selvityksen tietolähteisiin ja menetelmiin, koska osin sen johtopäätökset vaikuttavat perustuvan apteekkitoimialan edustajille lähetettyyn kyselyyn ja pariin kolmeen haastatteluun (kutakin tarkasteltua maata kohden).

Ao. artikkelin liitetiedoista käy ilmi, että esimerkiksi Suomesta ei haastateltu yhtäkään kuluttajaa tai potilasta ja että Ruotsista haastateltiin kahta henkilöä (apteekkiliitolle suunnatun kyselyn lisäksi). Artikkelista käy myös ilmi, että se perustuu ainakin osin hankkeeseen, jonka rahoittaja on ollut Tanskan apteekkiyhdistys (Danmarks Apotekerforening).

• Havainto #3: Ekonomistit Catherine Schaumans ja Frank Verboven julkaisivat vuonna 2008 Rand Journal of Economics -aikakauskirjassa Belgian apteekkimarkkinoita koskeneen tutkimuksen. Heidän keskeinen johtopäätöksensä oli, että alalle tulon esteiden poistaminen yhdistettynä säänneltyjen hintojen alentamiseen hyödyttäisi kuluttajia merkittävästi, mutta ei vähentäisi apteekkipalveluiden saatavuutta:

”A removal of the entry restrictions, combined with a reduction in the regulated markups, would generate a large shift in rents to consumers, without reducing the availability of pharmacies”.

Tämänkaltainen johtopäätös on linjassa esimerkiksi Kilpailuviraston selvityksen kanssa (ks. täällä, laatija Sari Valliluoto), jonka johtopäätöksissä todetaan mm., että

”Tarveharkinnan poistaminen lisäisi viraston näkemyksen mukaan apteekkien määrää ja kilpailua apteekkien välillä”

ja että

”Lääketaksan määrittämän hinnan tulisi viraston kannan mukaan olla enimmäishinta, mikä mahdollistaisi hintakilpailun vähittäismyyntitasolla.”

Yllä sanotusta johtuen suhtaudun varauksella Apteekkariliiton eri yhteyksissä esittämiin näkemyksiin siitä, mitä seurauksia apteekkilupasääntelyn uudistamisella olisi.

Osa III: Loppukommentti journalistisista menettelytavoista

Myönnän auliisti, että ymmärrykseni hyvistä ja tarkoituksenmukaisista journalistisista menettelytavoista ei välttämättä ole kovin syvällistä. Kuten kirjoituksen alussa totesin, olen kuitenkin taipuvainen ajattelemaan, että hyviin journalistisiin menettelytapoihin olisi kuulunut se, että kirjoitukseni alussa mainitun jutun laatinut toimittaja olisi kysynyt kantaani jutussa esitettyihin väitteisiin, jotka liittyivät tekemääni vertailuun.

Yksi lisäperustelu tälle näkemykselleni on se, että jutun laatinut toimittaja myös visersi kirjoituksestaan Twitterissä, otsikolla ”Apteekkariliiton tj Merja Hirvonen sanoo, että Ari Hyytisen blogipostauksen vertailuaineisto ei ollut relevantti” (ks. täällä).

Julkisen sanan neuvoston (JSN) ohjeissa journalisteille todetaan mm. seuraavaa (ks. kohta #21):

”Jos selvästi tunnistettavissa olevan henkilön tai tahon toiminnasta aiotaan esittää tietoja, jotka asettavat tämän erittäin kielteiseen julkisuuteen, kritiikin kohteelle tulee varata tilaisuus esittää oma näkemyksensä jo samassa yhteydessä.”

Voi olla, että tulkitsen väärin tämän pykälän tarkoituksen. Eikö näkemyksen kysyminen olisi kuitenkin ollut tämän JSN:n ohjekohdan hengen mukaista, vaikka ketään ei varsinaisesti olisikaan asetettu ”erittäin kielteiseen julkisuuteen”?

Koen jutun laatineen toimittajan menettelytavan harmilliseksi siksi, että toisin kuin apteekit ja niitä edustava Apteekkariliitto, minä en tutkijana ole varsinainen osapuoli tai minkään tietyn eturyhmän edustaja apteekkialan sääntelykeskustelussa - paitsi tietysti yksityishenkilönä, resepti- ja itsehoitolääkkeitä ostaessani.

Toimittajan käyttämä menettelytapa nakertaa oikeastaan täysin tarpeettomasti julkisiin tilastotietoihin perustuvien ja varsin läpinäkyvästi tekemieni arviointien luotettavuutta.

*****************************
Kirjoittaja toimii taloustieteen professorina ja tutkimuksesta vastaavana varadekaanina Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa. Lisätietoja: www.hyytinen.fi.
*****************************

Avainsanat: apteekit, kannattavuus, yrittäjyys

Aihealueet: Julkinen talous, Mikro

Jätä kommentti tai paluuviite.
Seuraa kommentteja täältä (RSS 2.0).
CC: by-nd-nc