Taloustieteessä julkishyödykkeellä tarkoitetaan tyypillisesti hyödykettä, jota pääsevät kuluttamaan kaikki, kun se on kertaalleen tuotettu. Julkishyödykkeelle on ominaista se, että sen tuottajan on hyvin vaikeaa estää (muita) ihmisiä hyötymästä siitä.
Vaikka lapset ovat tietysti kaikkea muuta kuin hyödykkeitä, lapsien hankkimisella ja heidän hyvällä kasvatuksella on ainakin jotain yhteistä julkishyödykkeiden tuotannon kanssa.
Tavanomaisempia julkishyödykkeitä ovat mm. puolustusvoimat, palolaitos, maantiet sekä monet keksinnöt (ideat). Kun esimerkiksi puolustusvoimat tai palolaitos on kertaalleen organisoitu, on niiden tarjoama palvelu kaikkien kansalaisten saatavilla, eikä ole helppoa estää jotain tiettyä yksittäistä kansalaista tai ryhmää nauttimasta näiden organisaatioiden tarjoamasta turvasta.
Hyvin kasvatetuilla lapsilla on julkishyödykkeiden ominaisuuksia ainakin kahdessa mielessä:
- Ensinnäkin, kaikilla täysi-ikäisillä yhteiskunnan asukkailla (”meillä nykyisillä aikuisilla”) on verojärjestelmän ja veroluonteisten sosiaaliturvamaksujen vuoksi vaateita tulevien työikäisten (”nykyisten ja tulevien lasten”) työtuloihin. Tulevaisuudessa tarjottavan sosiaaliturvan ja maksettavien eläkkeiden (ja muiden julkisten palveluiden) rahoitus perustuu merkittäviltä osin siihen, että myös tulevina vuosikymmeninä yhteiskunnassa on riittävästi työikäisiä ihmisiä ja että ainakin osa heistä tekee tuottavaa työtä, josta saatavaa verotuloa voidaan käyttää tulevaisuudessa tuotettavien julkisten palveluiden ja tarjottavan sosiaaliturvan rahoittamiseen. Lapsien hankinnalla on julkishyödykkeen ominaisuuksia, koska (nyt julkisella velalla rahoitettavista ja/tai tulevaisuudessa tarjottavista) julkisista palveluista pääsevät nauttimaan myös ne, jotka eivät hanki lapsia ja kanna lasten hankintaan liittyviä (ei-rahamääräisiä ja rahamääräisiä) kustannuksia tänään. Jokainen voi yrittää kuvitella, minkälaisiin vaikeuksiin vaikkapa sosiaaliturvan rahoitus olisi ajautumassa 20-30 vuoden kuluttua, jos nykyinen lastenhankinta ikään tulossa oleva sukupolvi päättäisi olla hankkimatta lapsia.
- Toiseksi, hyvällä kasvatuksella on julkishyödykkeen ominaisuuksia. Hyvän kasvatuksen tarkka määrittely on vaikeaa, mutta tässä sillä voitaneen tarkoittaa sekä yksilöllistä, lapsen omaa tasapainoista kehitystä tukevaa ja henkistä pääomaa kartuttavaa kasvatusta että häntä “yhteisöllistävää” kasvatusta. Esimerkkeinä jälkimmäisestä mainittakoon vaikkapa toisten ihmisten ja omaisuuden kunnioittaminen, oman käytöksen ja toiminnan “ulkoisvaikutusten” huomioon ottaminen ja yleisemmin kasvatus, jonka ansiosta lapsesta kasvaa yhteiskunnallisesti vastuuntuntoinen ja toimintakykyinen yksilö. Lasten ollessa pieniä hyvästä kasvatuksesta hyötyvät luonnollisesti pääosin lasten vanhemmat ja lähipiiri. Mutta hieman pidemmällä aikavälillä lasten laajentaessa elinpiiriään ja aikuistuessa, hyvä kasvatus hyödyttää ennen kaikkea muuta yhteiskuntaa ja siis muita ihmisiä kuin niitä, jotka tekevät hyvän kasvatuksen vaatimat investoinnit (ts. näkevät vaivaa ja uhraavat aikaa antaakseen hyvän kasvatuksen).
Yllä sanotun tarkoituksena ei ole väittää, että lasten hankintaa tai kasvatusta tulisi ajatella ainoastaan taloudellisesta näkökulmasta tai taloudellisena, sukupolvien väliseen tulonjakoon liittyvänä kysymyksenä. En myöskään väitä, etteikö lapsista aiheudu yhteiskunnalle kustannuksia tai etteikö talouskasvu monimutkaista väestökehitykseen liittyvää yhteiskunnallista kustannus-hyötytarkastelua.
Tosiasia kuitenkin on, että lasten hankinta ja kasvatus vaativat tämänpäivän perheiltä (olivatpa ne minkälaisia tahansa) sekä materiaalisia että muita voimavaroja. Lapsia hankitaan ja kasvatetaan monenlaisista lähtökohdista, mutta yhteiskunnan näkökulmasta niitä voidaan pitää siis myös eräänlaisina “yksityisinä tuotanto- tai investointipäätöksinä”. Yhteiskunta saa näille yksittäisten yksilöiden ja perheiden tekemille, lasten hankintaan ja kasvatukseen liittyville investoinneille tuottoa, joskin usein varsin epäsuorasti ja vasta merkittävien viipeiden jälkeen.
Kuinka ja millä tavoin esimerkiksi perhe-, koulutus- tai sosiaalipolitiikassa voisi tai pitäisi ottaa (nykyistä paremmin?) huomioon se, että hyvin kasvatetuista lapsista hyötyvät kaikki?
Kirjoittaja toimii taloustieteen professorina Jyväskylän yliopiston taloustieteiden tiedekunnassa.
JK: Lasten hankintaa voi toki pohtia myös laajemmista, kuten esimerkiksi koko maapallon väestökehityksen tai aluekehityksen ja muuttoliikkeen näkökulmista. Jätän ne kuitenkin mahdollisten myöhempien kirjoitusten aiheiksi.
Avainsanat: julkishyödyke, kasvatus, lapset
Aihealueet: Julkinen talous, Työmarkkinat
Lapsilisät ei erityisemmin ohjaa jäämään kotiin. Lapsilisä, samaten kuin päivähoidontuki, ohjaavat hankkimaan lapsia, mutta kun tuen saa riippumatta siitä onko töissä, vanhemmilla on kannustin silti mennä töihin. Sen sijaan kotihoidontuki ja perheverotus ohjaavat jäämään kotiin.
Kasvava lapsilisä on perusteltua vaikka lasten rajakustannukset ovat laskevia, koska kokonaiskustannukset ovat vahvasti nousevia eikä lapsilisä kata mitään relevanttia osuutta lapsen todellisista kustannuksista. Vaikka lapsilisä nousee lasten määrän lisääntyessä, suurilla perheillä lasten kustannukset haukkaavat selvästi suuremman osan perheen tuloista. Sen takia he ovat enemmän tuen tarpeessa. On kohtuullista että 600 euron menoista saa 100 euron tuen (yksi lapsi) ja 1000 euron menoista saa 250 euron tuen (kaksi lasta). Omasta taskusta menevät kustannukset kasvavat silti merkittävästi, 500 euroa->750 euroa.
Toimeentulotuen määrä per lapsi on luonnollisesti paljon suurempi kuin lapsilisä–toimeentulotukihan on mitoitettu niin, että se tarjoaa perheelle säädyllisen elintason muiden tulojen tai tukien puuttuessa. Se tarkoittaa sitä, että toimeentulotuen lapsikorotus pitää olla mitoitettu niin, että lapsi saa kaiken tarvitsemansa. Sehän on hyvinvointivaltion idea, ettei köyhienkään lapset näe nälkää, kylmää tai muuta ikävää. Sen takia toimeentulotuen pitää (silloin kun tosiaan muita tuloja ei ole) kattaa kaikki lapsen kustannukset. Aika harva kuitenkaan sitä toimeentulotukea saa, suurin osa työttömistäkin on ansiosidonnaisen tai edes peruspäivärahan varassa, jolloin toimeentulotuki ei ole ainoa tulonlähde. Useimmissa tapauksissa ei ole tarkoituksenmukaista että valtio maksaa kaikki lasten kustannukset. Vaikka lapsi on osittain julkishyödyke, on se kuitenkin lähinnä vanhempien oma lapsi jolloin heidän kuuluu maksaa valtaosa kustannuksista.
On täysin järkevää että osa tulonsiirroista tehdään lapsiperusteisesti. Ainakin minun näkökulmastani lasten taloudellinen hyvinvointi on tärkeämpää kuin aikuisten taloudellinen hyvinvointi. Koska arvotan lasten köyhyyden painavammaksi asiaksi kuin aikuisten köyhyyden, on selvää että lapsiperheille pitää järjestää erillisiä tukia jotta tulonsiirrot ovat optimaalisella tasolla. Tämä julkishyödykeaspekti tietysti vahvistaa tätä argumenttiä entisestään, kun lapsiperheiden taloudellinen tuki todennäköisesti parantaa lasten kasvastustakin.
Kustannukset lapsista ovat laskevia. Siksi toimeentulotuessa toisesta lapsesta saa vähemmän kuin ensimmäisestä jne.
Kuitenkin lapsilisissä asia menee päinvastoin ja summat etenkin parista ensimmäisestä lapsesta ovat paljon pienempiä kuin toimeentulotuessa. Tämä on järjetöntä.
Lisäksi tämä luo kannustinloukun lapsiperheille - kannustimen olla tekemättä töitä.
Lisäksi tämä ohjaa koulutetut ja tuottavat pariskunnat olemaan hankkimatta lapsia ja työttömät hankkimaan sitäkin enemmän lapsia. Onko tämäkään järkevää tai edes moraalisesti oikein?
Työssäkäyvien ja työttömien välisiä tuloeroja tasoitetaan tuloveroilla. Niitä ei pitäisi tasoittaa enää lapsilisissä eikä päivähoitomaksuissa, ainakaan näin perverssillä tavalla.
Totta kai ovat, ja sen takia yhteiskunta tukeekin lapsia huomattavasti. Peruskoulutus, neuvolapalvelut, päivähoito ja lapsilistä lienevät tärkeimpiä tukimuotoja.
On kuitenkin kiinnostavaa että niinkin suuri osa yhteiskunnan tuesta kohdistetaan suoraan johonkin palveluun (esim. peruskoulu tai päivähoito) sen sijaan että se annettaisiin vanhemmille rahana. Yleensähän tällaista tukea pidetään tehottomana. Julkishyödyke aspeketin takia tässä tapauksessa näin ei ole, koska tuen tarkoitus ei ole lisätä vanhempien hyvinvointia vaan maksimoida lasten hyvä kasvatus. Toki useimpien vanhempien intresseissä on lasten hyvä kasvatus, mutta kaikilla ei ole. Vanhempien eläketurvahan ei riipu suoraan omien lasten menestyksestä, jolloin perheen kannalta saattaa hyvinkin olla optimaalista alikouluttaa lapset ja käyttää siinä säästyvät kymmenet (sadat?) tuhannet muuhun kulutukseen. Etenkin kun tietää että yhteiskunta takaa lasten toimeentulon tulevaisuudessa joka tapauksessa.