Yhteisresurssien ongelmat saivat ansaitsemaansa huomiota, kun tieto Elinor Ostromin taloustieteen Nobel-palkinnosta (tai eihän se tietysti mikään oikea Nobel ole, kuten tulee muistaa sanoa, mutta miksi nämä tyypit päästetään vuodesta toiseen samoihin bailuihin todellisten nobelistien kanssa?) julkistettiin. Eniten huomiota kiinnitettiin hänen tutkimukseensa, jonka mukaan kastelujärjestelmien yksityistäminen Nepalissa ei parantanutkaan kastelun tehokkuutta. Ehkä hänen opeilleen on käyttöä Suomessakin.
Suomessa (ja muissa Pohjoismaissa) jokamiehen oikeus on muuntanut suuren osan maata yhteisresurssiksi, vaikka maa olisi yksityisessä omistuksessa. Meillä kaikilla on oikeus samoilla metsissä ja kerätä marjoja ja sieniä, ainoastaan kenenkään pihapiiriin ei saa tulla. Yhteisresurssia ei ole käytetty liikaa ainakaan siinä mielessä, että sadot olisivat poimimisen vuoksi supistuneet. Tästä huolimatta viime aikoina erityisesti Lapissa on hermostuttu siitä, että suomalaisten yrittäjien palkkaamat ulkomaiset poimijat ovat poimineet samoilla paikoilla, joilla paikalliset ovat aiemmin yksin poimineet. Aivan uutta tämä ei ole, takavuosina ulkopaikkakuntalaisilta kiellettiin oikeus hillanpoimintaan joissakin kunnissa.
Ostromin tutkimusten mukaan paikallisten yhteisresurssien käyttö on tehokasta mm. silloin, kun paikallistasolla on todella mahdollisuus valvoa resursseja, käytölle on sovittu paikallisten käytäntöjen mukaiset säännöt, käyttöä valvotaan paikallisesti tehokkaasti ja kaikki käyttäjät voivat osallistua päätöksentekoon. Suomessa kalastuksen valvonta on annettu paikallisille kalastuskunnille, mikä täyttää ainakin useat Ostromin ehdoista.
Mutta jokamiehenoikeus ei ole paikallinen oikeus, se kattaa kaikki suomalaiset kaikkialla Suomessa. Tästä huolimatta mitään liikakäyttö-ongelmia ei ole syntynyt. On vaikea sanoa ilman perusteellista tutkimusta, miksi näin on. Yksi mahdollisuus on, että lähes kaikkialla Suomessa vaihtoehtokustannus marjastukselle on suuri menetettynä työaikana tai vaihtoehtoisena vapaa-ajan käyttönä, ja kaupastakin saa pakastemarjoja melko halvalla. Lapissa tämä vaihtoehtoiskustannus on todennäköisesti pienempi. Mutta sielläkään ei kukaan väitä ainakaan julkisuudessa, että ulkomaiset poimijat olisivat poimineet niin paljon marjoja, että tulevat sadot olisivat uhattuina.
Ehkä kyse on viime kädessä markkinavoimasta, ehkä paikallistasolla on kyetty säätelemään poimittuja määriä niin, että marjan hinta on keskimäärin korkeampi kuin se on nyt, kun yritykset käyttävät ulkomaisia poimijoita. Marjanostajilta tulee päivittäin uusi tarjous, jolloin huomattavat myynnit paljastuvat, eikä edes hyvien marjapaikkojen salailulla voi paljastumista välttää. Näin kartellia on suhteellisen helppo pitää yllä, koska myös paikallaan pysyvien ihmisten kesken sosiaalisten rangaistusten uhkaa voidaan käyttää hyväksi.
Jos kiistat Lapissa jatkuvat, niin jokamiehenoikeus voi kaventua. Yksi mahdollisuus onkin, että oikeudesta tehdään paikallinen. Tällöin ulkopuolisten on hankittava paikalliselta poiminta- ja samoiluseuralta poiminta- ja samoilulupa aivan kalastusluvan tapaan. Luonnossa olisi tarkkaan merkitty kunkin seuran raja, jonka ylittämistä todennäköisesti seurattaisiin valvontakameroin. Resurssien käytön tehokkuus ei millään tavalla tietenkään paranisi. Viime kädessä kaikkien kansalaisten omistama yhteisresurssi siis yksityistettäisiin satunnaisille paikallisille yhteisöille. Hyvä puoli tässä tietysti olisi se, että ennen yksityistämistä kannattaisi muuttaa maalle ainakin vähäksi aikaa, aluepolitiikkaan ei tarvitsisi silloin upottaa budjettirahoja. Ehkä tästä tulisi pieni tehokkuushyöty.
Vesi on paikallinen resurssi, mutta vain osittain. Sen käytön säätelystä on usein vastannut paikallinen yhteisö tai valtio. Järjestelmä ei kaikissa kehitysmaissa ole toiminut hyvin, ja käytännössä veden tarjonta on niissä yksityistetty: veden myyjiä on kaikkialla. Tästä huolimatta veden jakelun muodollinen yksityistäminen on herättänyt väkeviä protesteja, joissa ihmisiä on kuollut. Yksityistämisen seurauksista on kiistelty. Yksityistäminen on ainakin aluksi nostanut veden hintaa, mikä on kouraissut erityisesti köyhimpiä ihmisiä. Tästä huolimatta se on voinut esimerkiksi vähentää lapsikuolleisuutta, koska samalla puhtaan veden jakelua on laajennettu. Kiistoissa on kuitenkin kyse syvemmistä asioista, kuten Ravi Kanbur on todennut: vesi on välttämättömyys, jolloin katsotaan, että siitä ei pitäisi joutua maksamaan, vaan pikemminkin sitä pitäisi jakaa tasan kaikkien kesken, kaikkien tarpeet kun ovat samat. Lisäksi ihmiset eivät hyväksy taloustieteen aggregointia: vaikka nettona lapsikuolleisuus vähenisi, miksi yhdenkään lapsen pitäisi kuolla yksityistämisen seurauksena? Veden puutteen seuraukset ovat katastrofaaliset yksittäisille ihmisille. Me voimme tietysti levittää kätemme ja sanoa, että köyhille pitäisi antaa tukea veden hankkimiseksi, mutta mitä jos näin ei käy?
Paikallisten yhteisresurssien yksityistämisellä on paljon ideologista merkitystä siksi, että Marx väitti Englannin yhteismaiden ja -laidunten yksityistämisen (enclosure, Suomessa isojako) heikentäneen maaseudun köyhien elintasoa ja maataloustuotannon tehokkuutta. Yksinkertaiselle coaselaisuudelle nojautuva ajattelu tietysti kiistää tämän mahdollisuuden. Niinpä taloushistorioitsijat, Deirdre McCloskey heistä ehkä tunnetuimpana, 1970-luvulla väittivät empiirisen aineiston osoittavan Marxin olleen väärässä. Uudempi tutkimus (erityisesti Robert Allenin tekemä) on palannut Marxin linjoille ainakin osittain, sen mukaan yksityistäminen ei parantanut maataloustuotannon tuottavuutta, eikä sillä ollut mitään keskeistä roolia teollisessa vallankumouksessa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että osa kapitalismikriitikoista pitääkin kapitalismin ydinominaisuutena erilaisten yhteisresurssien (commons) yksityistämistä (ks. mielenkiintoisesta blogista tätä ja tätä, minusta kylläkin melkoista yhteisresurssien mystifiointia). Omakohtaisen kokemukseni perusteella en ole aivan varma tästä. Äitini kotikylässä Pudasjärven Aittojärvellä isojako toteutettiin vasta 1970-luvun alussa. Syynä oli se, että kaikki nuoret olivat muuttaneet pois ja perinnönjakojen helpottamiseksi vanhukset halusivat jaon toteuttaa. Jako oli siis vapaaehtoinen, mutta tietysti kapitalismia voi syyttää ihmisten repimisestä kaupunkeihin, mutta kuten aiemmassa blogissani totesin, tämä ei väistämättä tuhoa yhteisöjä vaan luo uusia.
Ostromin ja monien muiden tutkimus on kuitenkin tehnyt sen selväksi, että yksityistäminen ei ole taikakalu onneen.
Avainsanat: jokamiehenoikeus, vesi, yhteisresurssi
Aihealueet: Kummalliset, Ympäristö
Haaparanta on oikeassa siinä, että liberaali utilitaristi ei hyväksy yhden ihmisen murhaamista viiden pelastamiseksi.
Oletus: tähän asti joka vuosi valtio on hoitanut vedenjakelun.
Kysymys, pitäisikö ensi vuonna
A. valtion hoitaa vedenjakelu (jolloin 5 lasta kuolee), vai
B. valtion antaa eniten tarjoavan hoitaa vedenjakelu (jolloin 1 muu lapsi kuolee)?
Mikäli tulkitsemme (kuten Haaparanta), että B on tappamista ja A oheisvahinko, niin liberaali valitsee vaihtoehdon A. Mutta - miksi näin pitäisi tulkita?
Itse katsoisin, että väkivaltamonopolin harjoittama 5 lasta tappava toiminta on vakavampaa kuin se, että annetaan ihmisten itse järjestää vedenjakelunsa haluamallaan tavalla, siis A on enemmän tappamista ja B enemmän oheisvahinko.
Myönnän, että tuo perustelu on hyvin heikko ja voidaan hyvin olla sitä mieltä, että A ja B ovat yhtä perustellusti murhia tai oheisvahinkoja. En pidä mitenkään selvänä, että B olisi enemmän tappamista.
Siis pidän arveluttavana näkemystä, että sosialismin uhrit olisivat oheisvahinkoja ja kapitalismin uhrit murhia - yleensä se on toisinpäin mutta kieltämättä tässä PH:n esimerkissä tilanne on hyvin kiistanalainen.
Lisäksi, tositilanteessa (eikä PH:n yksinkertaistetussa mallissa) valittaessa mainittu liberaali vaihtoehto B riittäisi niinkin pieni hyväntekeväisyys, että sillä pelastettaisiin yhden lapsen henki. Tämän vuoksi pidän B:tä oikeana.
Olen kuitenkin samaa mieltä Haaparannan kanssa siitä, että paras vaihtoehto saattaa olla käyttää yksityistämishuutokaupan tulojen tuotto perustuloon, jonka ansiosta myös tuolla yhdellä lapsella on varaa riittävään veteen.
Kahden tuoreimman kappaleen argumentit ovat yleistettävissä laajemminkin yksityistämiseen ja kapitalismiin.
Mä en siis edelleenkään sano mitään siitä miten on arvotettava, vaikka toki kun päätöksiä tekee niin on arvotettava tavalla tai toisella. Minä yritän selittää mitä on arvotettava. Minä yritän sanoa ainoastaan, että kun on valinta, niin sen valinnan seuraus on se lopputulemien erotus.
Ehkä tämä esimerkki havainnollistaaa asiaa:
Oletetaan, että sinulla on valinta, että voit joko lyödä minua turpaan tai potkaista päähän. Sanotaan, että molemmissa tapauksissa minulta murtuu nenä, mutta päähän potkusta tulee vielä lisäksi aivotärähdys. Jos valitset potkaista minua päähän, niin tämän valinnan seuraus on ainoastaan se aivotärähdys, koska nenähän minulta murtuu riippumatta siitä mitä valitset. Tätä valintaa täytyy siis arvioida ainoastaan sen kannalta onko toivottavaa, että minä saan aivotärähdyksen. Jos on niin potku on parempi, jos taas ei niin kannattaa mieluummin löydä turpaan. Mutta sinä et olisi valinnallasi vastuussa nenäni murtumisesta. Eli riippumatta siitä miten me arvotettaisiin sitä nenän murtumista, niin sillä ei olisi mitään merkitystä valinnan kannalta. Sen sijaan aivotärähdyksen arvottamisella on väliä ja se onkin sitten mielenkiintoinen kysymys, että miten se on tehtävä, mutta minä olen yrittänyt selittää, että en ole sanonut mitään siitä miten pitää arvottaa vaan siitä mitä pitää arvottaa. Tässä esimerkissä ei pidä arvottaa nenän murtumista, ainoastaan aivotärähdystä.
Samalla tavalla vedenkin kanssa pitää arvottaa sitä lopputulemien erotusta. Ei koko lopputulemaa.
Sinä kirjoitat koko ajan siitä miten valintoja on arvotettava. Tämä on ihan mielenkiintoista eikä siinä mitään, mutta minä en väitä juuta enkä jaata tästä, vaan siitä mikä on se valinnan seuraus mitä meidän on arvotettava. Jotta voimme tehdä oikeita valintoja niin meidän pitää tietysti ekana tietää mitä me ylipäänsä olemme arvottamassa sen lisäksi, että meidän on tiedettävä miten arvotamme.
Tästä syystä me puhutaan mun mielestä toistemme ohi ilman, että kumpikaan on erityisen epälooginen tai tarvitsee mitään logiikan oppitunteja. Pitäydyn kuitenkin edelleen siinä, että sinulle olisi hyväksi oppia käytöstapoja.
Rikon antamaani lupausta, mutta kyllä sinun täytyy mennä logiikan kurssille. Veden suhteen puhumme kahdesta vaihtoehdosta (jollaisesta Argentiinassakin oli kyse), joissa eri ihmiset elävät ja väestön koko vaihtelee. Tällöin on väistämättä arvotettava elämää, haluat sinä tai et sitä. Sinä kannatat periaatetta, jossa yhden ihmisen voi tappaa, kunhan hänet korvataan ihmisellä, jonka hyvinvointi on vähintään sama kuin tapetun jäljelläolevan elämän hyvinvointi, minä en. Jos yhteiskunta painottaa elämää, niin elävän pienen lapsen hyvinvointi (olkoon esimerkin vuoksi vaikka 1 vuotias, odotettu elinaika 40 vuotta) on painokkaampi kuin mahdollisesti syntyvän vauvan mahdollinen elämä, jos tämän elämän odotusaika on 39 vuotta ja elinolot muuten samanlaiset. Jos painotan elämää tarpeeksi, niin nyt elävän 1 vuotiaan lapsen elämä voi olla arvokkaampi kuin mahdollisesti syntyvän lapsen, jonka odotettu elinikä on 40 vuotta. Me emme puhu toistemme ohi, sinä vain kannatat sellaista eettistä periaatetta, joka on huonoksi havaittu. Eri eettiset teoriat antavat erilaisen “neton”, jonka pohjalle ne esittävät yhteiskunnallisen päätöksenteon rakentuvan, ne eivät anna mitään sama vastausta. Tämän ymmärtämiseksi tarvitset vähintään logiikan alkeiskurssin.
Hillanpominnasta: Paradoksi voi olla olemassa tai ei, riippuu näkökulmasta. Taloustieteen yhetisresurssein perusteorian näkökulmasta on paradoksaalista, että täysin vapaata resurssia ei käytetä liikaa. Nyt olisi ollut sinun vuorosi esittää jotakin empiriaa. Väitteesi, että jonkin henkilön, joka esittää ensimmäisenä jonkin teoreettisen idean jonkin havaitun ilmiön ymmärtämiseksi, tulisi myös ensimmäisenä esittää sille empiiristä näyttöä on omituinen. Nyt kun minä olen vedonnut omiin kokemuksiini, jotka ovat tietysti empiriaa nekin, niin odottaisin sinun vetoavan johonkin havaintoihin, edes omiisi. Mutta tämä jäi nyt ehdottomasti viimeiseksi vastauksekseni.
Pertti Haaparanta:
Joo, siis täähän ei oo mikään paradoksi. Ei tulevien hillasatojen tartte peinentyä, että niistä poimijoista olisi haittaa paikalliselle väestölle. Riittää vaan, että poiminnassa on laskeva rajahyöty, eli että kun marginaalinen poimija poimii aina parhaan paikan, mitä enemmän poimijoita sitä huonompia paikkoja joutuu poimimaan.
Me puhutaan nyt tässä vesihommassa niin toistemme ohi, että en tiedä voiko tilannetta enää pelastaa. Minä en siis väitä etteikö eettisiä valintoja pitäisi tehdä. Minä väitin ainoastaan, että päätöksentekijä on ainoastaan vastuussa kahden vaihtoehtoisen päätöksen vaikutusten erotuksesta, ei kaikista kuolemista. Se miten ihmisten elämää arvotetaan on tästä periaatteesta täysin erillinen kysymys.
Minä en siis yritäkään tarjota mitään päätöksentekokriteereitä, vaan yritän ainoastaan sanoa, että päätöksentekijä on vastuussa ainoastaan valintojensa vaikutusten erotuksesta. Tämä ei kerro mitään siitä miten näitä vaikutuksia arvioidaan.
Tämä on nyt minun puoleltani vähän epäkohtelista, koska olen täällä blogilla kommentoijana sinun vieraanasi, mutta silti: on tosi loukkaavaa ja epäkohtelista, että sinä koko ajan tuputat minua jollekin logiikan luennoille.
Me emme ymmärrä toistemme kirjoituksia niiden kirjoittajien aikomalla tavalla, mutta tämä ei johdu siitä että kummankaan kirjoituksissa tai ajatuksissa olisi loogisia ristiriitaisuuksia.
A) Hillaa poimitaan samoilla soilla, hillan ostajat ovat tietyillä paikoilla, jonne kaikki päivittäin tulevat myymään, hillanpoimijoista pääosa on (tai on ollut ennen värvättyjen ulkomaisten poimijoiden tuloa)paikallisia vakituisia asukkaita jne. Kaikki klassiset edellytykset (toisten keruun ja myyntien valvonnan helppous, sosiaalisten rangaistusten täytäntöönpano) implisiittiselle kartellille ovat olemassa. Marjan ostajien tarjoukset muuttuvat päivittäin päivän sisälläkin hyvin nopeasti tarjonnan mukaan, mikä sekin paljastaa myyntien määrän. Implisiittisen kartellin olemassaolo on kuitenkin viime kädessä empiirinen kysymys ja esitin sen yhdeksi ratkaisuksi paradoksille, miksi ulkomaalaiset marjanpoimijat (suomalaisten palkkaamat) herättävät närää, kun mitään näyttöä siitä, että he poimisivat marjoja niin, että tulevat marjasadot pienenisivät, ei ole. Tämä ei sulje pois vaihtoehtoisia selityksiä.
B) Kuten sanoin, klassinen utiltarismi (tai sen erityinen versio), jota edelleen tuputat päätöksentekokriteeriksi (kehotan edelleen menemään logiikan kurssille, jos et edes tätä tajua), on huono päätöksentekokriteeri silloin, kun eri vertailuryhmissä on eri ihmisiä erilaisia määriä. Ja aivan vihjeeksi, klassinen utilitarismikin edellyttää tietoa hyödyistä, sekin täytyy olla olemassa, jotenkin se on kaivettava esiin.
Sekoitat keskenään myös päätöksenteon anonymiteetin ja sen, miten erityyppisiä ihmisiä otetaan huomioon päätöksenteossa. Edellisessä vastauksessani esitin esimerkkinä vaihtoehdosta maximin-kriteeriä, joka sekin on anonyymi kriteeri: kenen tahansa asema, joka on huonoin, otetaan päätöksenteon perustaksi, henkilön identiteetillä ei ole väliä. Se voidaan yleistää ns. leximin-kriteeriksi tai sen eri vaihtoehdoiksi. Tosiasia kuitenkin on, että kaikki päätöksentekosäännöt ovat epätäydellisiä ja eettisiä valintoja on pakko tehdä, niitä ei voi yrittää väittämällä, että joku sääntö olisi objektiiviisesti paras (varsinkin, kun esittää yhtä huonoimmista siinä mielessä, että se rikkoo tärkeimpiä yleisesti hyväksyttyjä kriteereitä päätöksenteolle, silloin kun puhutaan elämistä ja kuolemista). Kysypä itseltäsi, kumpi on parempi vaihtoehto: tappaa ihminen x ja sallia ihmisen y syntymä, kun kummankin hyvinvointi on sama (x:n jäljellä olevan elämän, y:n koko elämän) vai sallia x:n elää elämänsä loppuun ja estää y:n syntymä? Oletetaan, että kenenkään muun hyvinvoinnille ei tapahdu mitään. Annan vihjeen: Sinun kriteereilläsi vastaus on yksikäsitteisen selvä. Niin on minunkin, mutta vastauksemme ei ole sama.
C) Lopetan tähän omalta puoleltani tämän keskustelun osan. Kehotan sinuakin sen sijasta tutustumaan alaa koskevaan tutkimukseen.
Lakkamarkkinoista:
Vaikuttaa epätodennäköiseltä, että kaikki ehdot kartellin muodostamiselle täyttyvät:
1. Koska yksittäiset kaupat lakan ostajien kanssa eivät luultavasti tule muiden lakanpoimijoiden tietoon muiden lakanpoimijoiden toiminnan valvominen on kallista. Vaikka lakanpoimijat huomaisivatkin jonkun kartellin jäsenen myyneen enemmän lakkaa kuin mitä on sovittu tämän jäsenen tunnistaminen on vaikeaa.
2. Koska lakan kerääjät asuvat sen verran hajallaan, että eivät ole kovinkaan paljon tekemisissä toistensa kanssa, vaikka kartellin rikkoja pystyttäisiinkin tunnistamaan, hänen rankaisunsa on hankalaa, kun sosiaalisesti annetta rangaistus ei ole kovin tehokas.
Noh voin tietysti olla väärässä näistä edellisistä. Ehkä lakkakaupat tehdäänkin niin, että lakan ostaja ajaa autolla kylän keskelle ja ostaa kaikilta myyjiltä lakkaa kerralla ja ehkä kaikki kartellin jäsenet asuvat sen verran lähekkäin, että sosiaaliset rangaistukset toimivat. (Tosin herää kysymys miksi lakan ostaja ei muuta toimintatapojaan, jos joutuu maksamaan lakasta monopolihintoja?)
Lakkamarkkinoita kannattaa kuitenkin tarkastella kokonaisuutena ennen kuin alkaa ajattelemaan staattisessa tilanteessa lakanpoimijoiden kannustimia.
Lakkamarkkinoilla on seuraavia ominaisuuksia:
1. Kaikki yritykset ovat pieniä markkinoiden kokoon verrattuna.
2. Ne myyvät homogeenista tuotetta.
3. Lakoille on läheisiä substituutteja.
4. Markkinoille tule on niin halpaa kuin se millään markkinoilla vaan voi olla.
Eli vaikka jossain staattisessa mallissa voisikin näyttää siltä, että lakanpoimijoilla olisi mahdollisuus ja edellytykset muodostaa kartelli, niin dynaamisesti tarkasteltuna edellytyksiä ei ole.
Lappilaiset vastustavat thaimaalaisia marjanpoimijoita. Kumpi on todennäköisempi selitys heidän käytökselleen: se että lakanpoiminnassa on laskeva rajahyöty (teltta suon reunassa ei mielestäni ole hirveen hyvä todistus rajahyödyn vakiollisuudesta) vai se, että lakanpoimijoilla on kartelli?
(Tietysti molemmat voivat olla totta, jolloin kysymyksen voisi muotoilla, kumpi vaikutus on suurempi lappilaisten tulojen vähenemiseen, kartellin murtuminen vai lakanpoiminnan laskenut rajatuottavuus.)
Ihmisten elämän arvostuksesta:
Jos on kaksi ryhmää ihmisiä X ja Y joista ei tiedetä mitään muuta kuin niissä olevien yksilöiden lukumäärä, niin voidaan sanoa, että X<Y, jos Y:ssä on enemmän yksilöitä, vaikka emme pitäisi jokaisen ihmisen elämää yhtä arvokkaana, mutta jos jokaisella elämällä on keskimäärin positiivinen arvo.
Jos taas tiedämme ryhmien koostumuksesta enemmän ja tämän tiedon perusteella pystymme arvottamaan ihmisten elämää tarkemmin voi olla, että Y<X, vaikka Y:ssä olisi enemmän yksilöitä.
Tästä riippumatta, jos meidän pitää tehdä päätös X:n ja Y:n välillä, valittaessa X hyöty on X-Y ja valittaessa Y hyöty on Y-X. Valinnan tekijä on vastuussa ainoastaan tästä erotuksesta, ei missään tapauksessa niiden yksilöiden hengestä (X ja Y), jotka kuolevat valinnasta riipuen.
A) On aika vaikea kuvitella tilannetta, että jotakin ruvettaisiin yksityistämään ilman että olisi hankittu tietoa yksityistämisen vaikutuksista. Eiköhän tähän kuulu arvio siitä, miten yksityistäminen vaikuttaa eri ihmisryhmiin? Ja nykyään kaikissa köyhimmissäkin maissa tehdään kotitaloustiedusteluja (on tehty jo parikymmentä vuotta), joilla saadaan hyvin yksityiskohtaista alueellistakin tietoa (jos ei muuten niin poverty mappingien avulla) eri alueilla asuvien ihmisten oloista.
Jo tieto jakaumista riittää pohjaksi päätöksenteolle muilla kriteereillä kuin harsanylaisella utilitarismilla. Jos tiedän, että joukossa on yksi erittäin köyhä lapsi, joka on vaarassa kuolla yksityistämisen seurauksena ja panen hänen hyvinvoinnilleen kaiken painon, niin en yksityistä, vaikka en tätä lasta pystyisikään identifioimaan. Klassinen utilitarismi ei missään muodossaan ole sopiva eettinen kehikko tehdä tällaisia päätöksiä.
Kerrotko esimerkin veden yksityistämisestä, jossa päätös on tehty ilman mitään kartoitusta sen vaikutuksista?
B) Blogissani toin esille sen, että kaikki perinteisen implisiittisten kartellien ylläpitämiselle suotuiset ehdot täyttyvät hillanpoiminnassa, erityisesti se, että isot myynnit paljastuvat nopeasti ostajien tarjousten perusteella. Ja menepä joskus hillasuolle mihin aikaan päivästä/yöstä tahansa, niin löydät paikallisia poimijoita, heillä on siellä usein teltta. Laskeva rajahyöty?
Ai niin vielä: Jos väittää, että marjanpoiminnassa on monopoli sillä perusteella, että marjanpoimijat haluaisivat vähemmän kilpailua marjoista, niin todistustaakka on kyllä tällä monopoliväitteiden esittäjällä.
Auktoriteettiin on toki näppärä vedota, mutta se tuskin (toivottavasti) on hirveen vakuuttava argumentti tällaisella foorumilla…
Tämän kysymyksen kannalta on muuten yhdentekevää onko joidenkin ihmisten elämät eriarvoisia kuin toisten ihmisten. Niin kauan kuin nämä ihmiset ovat tuntemattomia, eli jos me emme tiedä niistä mitään, niin voimme sanoa, että vaihtoehto jossa on vähemmän kuolemia on parempi kuin se missä on enemmän. (Olettaen, että elämän arvo on aina positiivinen.)
Voit kuvitella tilannetta esim. niin, että olisit valtion byrokraatti ja sinun pitäisi tehdä näiden tietojen perusteella päätös yksityistämisestä tai nykytilanteen säilyttämisestä. Ei silloin voi nostaa käsia pystyyn ja sanoa, että en voi tehdä päätöstä ilman, että tiedän ketä nämä selviytyvät ja kuolevat ovat. Muuten on vastuussa niistä ylimääräisistä kuolemista.
Pertti Haaparanta: Sinä olet ainakin ollut hyvin hereillä niillä logiikan tunneilla joilla on käsitelty ad hominem-argumentteja!
Jos olisin (klassinen) utilitaristi ja pitäisin kaikkien kuolemaa ja elämää aivan yhtä hyvänä, niin vastaisin tietysti, että parempi vaihtoehto on se, jossa on vähemmän nettokuolemia. Jos olisin klassinen utilitaristi, mutta pitäisin eri ihmisten elämiä/kuolemia eriarvoisina, en voisi vastata kysymykseesi, koska minulla ei ole tietoa niistä elämistä, jotka menetetään ja niistä, jotka säilytetään. Onko sinulla? Mutta klassinen utilitarismi on erittäin huono etiikan teoria sellaisiin kysymyksiin vastaamiseksi, joita tässä kysytään. Sen voit oppia tuota mainitsemastanai Blackorby et. al. teoksesta, mutta sen lukemiseksi sinun tulee opetella logiikan alkeet noin ensi alkuun. Sama pätee hillanpoiminta-argumentteihisi, ne ovat mutuja kuten minunkin. Minulla vain on ehkä enemään kokemusta hillanpoiminnasta ja siihen liittyvistä instituutioista kuin sinulla.
Pentti Haaparanta:
hihihihihihihi…
Ok. Sit sulla on varmaan vastaukset valmiina noihin mun yhtälöiden muotoon pukemiin kysymyksiin… Eli millä logiikalla yksityistäminen tappaa ihmisiä, jos sosialisoinnilla kuolee X> yksityistämällä kuolevat Y. Eikös yksityistäminen tällöin pelasta X-Y? Tämähän on parannus sosialisoinnin yli?
Miksi sinusta ei voida sanoa, että yksityistäminen on parempi kuin sosialisointi vaikka olisikin totta, että on olemassa vielä joku vaihtoehto joka on kaikista paras, eli että a<b<c on voimassa ja väittää, että a<b?
Entäs onko valittamissa noiden hillanpoimijoiden monopoliväitteiden vasta-argumenttien logiikassa?
Ei suinkaan, argumentoin vain rationaalisesti logiikan sääntöjä (joita todella kehotan sinuakin opettelemaan) noudattaen.
Minulta jäi kyllä vastauksessani yksi lause näköjään kesken, lause on suurinpiirtein seuraava: Se ei seuraa siitä, että tutkimuksiin viitaten, totesin veden yksityistämisen vähentään nettokuolemia, ja sitten arvostelin sitä, että tältä pohjalta voitaisiin yksityistämistä puolustaa, jos se kuitenkin aiheuttaa joidenkin ihmisten kuoleman.
Pertti Haaparanta:
Haistelinkin, että sinulla on nyt ehkä tunteet pelissä tässä väittelyssä…
Tämä on ehkä omituisin ja typerin vastaus, minkä näillä palstoilla olen saanut. Missä väitin, että hyväksyisin kuolemat, jotka syntyvät silloin, kun julkinen vedenjakelu on tehotonta? Loogisesti tämä ei seuraa siitä, että sanon, tutkimukseen viitaten, että nettona kuolemat vähenivät, joten menepä logiikan tai argumentaatioteorian alkeiskurssille. En hyväksy sitä enkä sitä, että joku, joka eläisi, kun vedenjakelu on julkisen vallan hallussa, kuolee, kun vedenjakelu yksityistetään. Sinä olet sen valmis hyväksymään, minä en, minun mielestäni paras ja toteutettavissa oleva vaihtoehto on se, jossa kukaan ei kuole. Tämä voidaan tehdä köyhille tehtävillä tulonsiirroilla, jotka rahoitetaan verottamalla rikkaita.
Muuten on selvää, että veden ykstyistäminen johtaa usein monopoliin, joka on tietysti tehoton. Lisäksi veden jakelu, jossa kaikille jaetaan sama määrä vettä, voi olla tehokkaampaa, kuin veden allokoiminen markkinamekanismin kautta. Martin Weitzman osoitti (”Is the Price System or Rationing More Efficient in Getting a Commodity to Those Who Need it Most?” Bell Journal of Economics, Fall 1977 ) jo 1970 luvun lopulla, että jonojen kautta allokoiminen on tehokkaampaa kuin hintamekanismin tuottama allokaatio, jos allokoitavan hyödykkeen suhteen ihmisten tarpeet ovat samanlaiset (ei tietysti tarvitse olla täysin samat). Vesi kelpaa minulle esimerkiksi.
Pertti Haaparanta:
Joo ei toki. Minä väitin, että on kaukaa haettua, että tulkitsee paikallisten vastustuksen ulkomaisia poimijoita kohtaan todistavan monopolin olemassaolosta.
Aina kun tehdään vaihtokauppoja molemmilla osapuolilla on kiinnostus säädellä hintoja. Tästä ei mitenkään seuraa, että heillä olisi mahdollisuus säädellä hintoja.
Yksinkertaisin selitys paikallisväestön vastustukselle on poimimisen marginaalihyödyn laskeminen, koska toiset poimintapaikat ovat parempia kuin toiset ja koska kerran poimittu hillasuo ei ole poimittavissa samalla marginaalituotolla kuin vasta huomattavan ajan päästä.
hihihihih… Olisit hyvä poliitikko! Alkuperäisessä postauksessasi kirjoitit:
Hyväksytkö kuolemat kunhan vesi on sosialisoitu, mutta et jos se on yksityistetty? En ymmärrä miksi kuolemat sosialisoidulla vedellä olisivat jotenkin hyväksyttävämpiä kuin yksityisellä vedellä.3. On erikoista, että vielä tähän maailmanaikaan löytyy joku, joka on valmis pitämään hyvänä vaikkapa uudistusta, jonka seurauksena miljoona ihmistä kuolee mutta miljoona ja yksi ihminen säilyy, jos meillä on mahdollisuus pelastaa kaikkiMitä sinä nyt höpiset? Onko sinusta erikoista, että tähän maailmanaikaan on olemassa ihmisiä jotka väittävät, että B>A, jos C>B>A? Jos sosialisoidulla vedellä kuolee ihmisiä määrä X ja yksityistetyllä vedellä määrä Y ja jos X>Y, niin päätös siirtyä yksityiseen veteen ei tapa määrää Y vaan pelastaa määrän X-Y.
Rautalangasta: Minä kannatan parasta mahdollista vaihtoehtoa, mutta kannatan toki myös toiseksi parasta vaihtoehtoa huonoimman yli.
1. Suomalaisten hillanpoiminta on ammattimaista, on ollut jo monta vuosikymmentä, se on ollut huomattava (verottomien) lisätulojen lähde paikalliselle väestölle. Siksi ei ole mitenkään kaukaa haettua, että poimijoilla on kiinnostus säädellä hintoja.
2. Miten niin meidän tulisi katsoa vain kokonaisnettohyötyjä? Tämä on eettinen valinta ja minusta kenenkään ei pidä kuolla, jos veden tarjonta yksityistetään. Eikä tietenkään pidä hyväksyä sitä, että ihmisiä kuolee, jos julkinen valta ei pysty jakamaan tehokkaasti vettä.
3. On erikoista, että vielä tähän maailmanaikaan löytyy joku, joka on valmis pitämään hyvänä vaikkapa uudistusta, jonka seurauksena miljoona ihmistä kuolee mutta miljoona ja yksi ihminen säilyy, jos meillä on mahdollisuus pelastaa kaikki (kuten veden tarjontaa yksityistettäessä on). Kehottaisin perehtymään teokseen Blackorby-Bossert-Donaldson “Population Issues in Social Choice Theory, Welfare Economics, and Ethics”. Sekäsittelee periaatteita, joilla voidaan arvottaa päätöksiä, joiden seurauksena jotkut ihmiset kuolevat (nyt tai eivät saa tulevaisuudessa mahdollisuutta elää), jotkut elävät (nyt tai saavat tulevaisuudessa mahdollisuuden syntyä. Elämä on laiffii.
Pertti Haaparanta:
No tuskin tässä nyt on mistään monopolista kyse, vaan ihan yksinkertaisesti vaan siitä, että poiminta muuttuu marginaalisesti sitä kannattamattomaksi mitä enemmän marjoja poimitaan, eli paikalliset eivät halua mennä metsään kahdeksi tunniksi saadakseen x määrän marjoja vaan ostavat ne mieluummin kaupasta kun taas ennen marjoja tuli niin paljon, että oli kannattavampaa käydä itse metsässä poimimassa.
Miksi useamman lapsen pitäisi kuolla sosialisoinnin seurauksena? Kai nyt kuka tahansa hyväksyy sen, että jos yksityistäminen parantaa kokonaisuutta, niin se on hyväksi kokonaisuudelle?! On kai se veden puute katastrofaalista sille yksilölle ihan riippumatta siitä onko vesi sosialisoitu vai yksityistetty?
Kuten myöskin sen, että väkivaltamonopoliin perustuva sosialisointi ei ole taikakalu onneen, vaan että yhteisöt pystyvät ihan keskenään sopimaan yhteismaiden käytöstä.