Taloustieteilijät ovat perinteisesti epäilleet erilaisten ostoboikottien tai muuntyyppisen kansalaisaktivismin mahdollisuuksia parantaa maailman heikompiosaisten asemaa. Onko epäilylle perusteita?
Uskomme boikottien ja aktivismin pääsääntöisesti olevan tehottomia: lapsityövoimalla tuotettujen tuotteiden boikotointi johtaa siihen, että lapset siirtyvät pois vientituotannosta muuhun tuotantoon. Lisäksi epäilemme boikottien jopa pahentavan heikompien asemaa, lapset ajautuvat boikottien vuoksi helpommin prostituoiduiksi jne. Epäilymme noudattavat Albert Hirschmanin “Taantumuksen retoriikaksi” kutsumaa kaavaa, mutta pääsääntöisesti olemme liikkeellä hyvin perustein.
Tietomme aktivismin seurauksista ovat kuitenkin varsin rajatut, aktivismia on paljon ja sitä on erilaista. Ann Harrison ja Jason Scorce (”Multinationals and Anti-Sweatshop Activism” American Economic Review, maaliskuu 2010) ovat tutkineet, miten globalisaatiokriittinen kansalaisaktivismi vaikutti aktivismin kohteena olleiden yritysten maksamiin palkkoihin, työllisyyteen, investointeihin ja tuottavuuteen. Heidän tutkimuskohteensa ovat Indonesiassa 1990-luvun alussa toimineiden Niken ja muiden suurten monikansallisten yritysten alihankkijat, “hikipajat”.
Näiden hikipajojen väitettiin polkevan palkkoja ja työoloja, ja väitteille oli olemassa myös tukea: Yhdysvaltain kehitysapuorganisaatio USAID teki 1980-luvun lopulla asiasta selvityksen. Tämän jälkeen Yhdysvallat uhkasi Indonesiaa rangaistustulleilla, minkä vuoksi Indonesiassa korotettiin minimipalkkoja. Kansalaisaktivistit väittivät, että yritykset eivät noudattaneet lakeja ja ottivat kampanjoidensa kohteiksi nimenomaan monikansallisten yritysten alihankkijat.
Harrison ja Scorce tutkivat sekä minimipalkkojen että aktivismin vaikutuksia yritystason aineistolla. Hikipajat olivat/ovat tekstiili-, kenkä- ja vaatetusteollisuudessa. Vertailemalla näiden toimialojen palkkakehitystä muiden teollisuuden alojen palkkakehitykseen saadaan käsitys kansalaisaktivismin vaikutuksesta teollisuudenalojen väliseen kehitykseen. Monikansallisten yritysten hikipajat sijaitsivat keskitetysti tietyillä alueilla, joten myös kansalaisaktivismin vaikutus tekstiili-, kenkä- ja vaatetusteollisuuden sisällä oli arvioitavissa.
Tulokset? Minimipalkka vähensi kokonaistalouden tasolla työllisyyttä, mutta tekstiili-, kenkä- ja vaatetusteollisuudessa työllisyys ei muuttunut. Palkat nousivat kaikkialla mutta erityisesti tekstiili-, kenkä- ja vaatetusteollisuudessa. Lisäksi aktivismin kohteina olevissa yrityksissä palkat nousivat enemmän kuin muissa saman alan yrityksissä työllisyyden vähenemättä. Palkkojen nousun takana oli se, että yritykset alkoivat noudattaa lakeja aiempaa paremmin. Kaikki hyvin?
Ehkä ei aivan. Aktivismin kohteena olleella toimialalla paikallisten pienyritysten toiminta tuli kannattamattomaksi, mikä antoi suuryritysten itse omistamille ja niiden alihankkijoille mahdollisuuden laajentua, mahdollisuus, jota ne käyttivät hyväkseen. Siksi tekstiili-, kenkä- ja vaatetusteollisuudessa kokonaistyöllisyys ei muuttunut. Lisäksi yritysten investoinnit pienenivät, millä on vaikutusta tulevalle työllisyydelle.
Yllättävää tässä on, että kampanjoiden kohteena olevissa yrityksissä palkat ja työllistettyjen määrä kasvoivat. Harrison ja Scorce eivät tarjoa tälle selitystä. Yksi osa selitystä voisi olla se, että yritysten sijoittuminen jollekin alueelle luo “ylimääräisiä” tuloja (quasi-rent): yritys on valinnut sijaintinsa sen tuomien etujen vuoksi. Koska muuttamisesta aiheutuu kustannuksia, niin yritys ei heti muuta pois, vaikka sen omistajien tulot vähenisivätkin (jos joku on kiinnostunut formaalista argumentista, niin tässä on esimerkiksi Richard Baldwinin ja Paul Krugmanin juttu). Tässä tapauksessa palkkojen nosto vain jakoi tätä “ylimääräistä” tuloa uudestaan. Toki sen seurauksena yritykset muuttivat tulevia sijoituspäätöksiä, mikä näkyi investointien vähenemisenä.
Harrisonin ja Scorcen tutkimus on hyvä esimerkki siitä, että erilaisten painostustoimien vaikutuksia olisi syytä arvioida monesta näkökulmasta. Se on myös hyvä muistutus siitä, että maailma on monimutkainen, me kaikki voimme sanoa olevamme oikeassa, tai meitä kaikkia voidaan syyttää väärässä olemisesta.
Avainsanat: aktivismi, hikipajat, palkat
Aihealueet: Kansainvälinen talous
Olipas hyvä ja kiihkoton kirjoitus.
Hienoa olisi kyllä myös kuulla tutkimuksista, joissa aktivismin seurauksia tarkasteltaisiin sen väestön kannalta, eikä niinkään yritysten perspektiivistä.
Eli vaikka palkat ja työllisyys nousee yrityksessä, mitä ihmisille käy? Jääkö vähemmän tuottavat vaille työtä, vai saavatko he korkeampaa palkkaa? Kohdistuvatko kustannukset omistajiin, kuluttajiin, työntekijöihin, heikompiosaisiin, vai mihin? Vai käykö jopa niin, että kaikki voittavat?