Viime viikolla tuli kuluneeksi vuosi tämän blogin synnystä. Ennen blogin virallista paljastamista ulkomaailmalle (linkit kotisivuilta, sähköposteja tutuille toimittajille, ym.) takana oli kuukauden verran “lämmittelykirjoituksia” ja teknisten yksityiskohtien hiomista. Alaotsikoksi tarkoitettu työnimi jäi lopulta pysyväksi.
Etukäteen ei ollut ollenkaan selvää löytäisikö kukaan Akateemista Talousblogia, mutta jo parin kuukauden sisällä päivittäinen käyntimäärä oli noussut noin viiteensataan, ja viime kuukaudet se on vaihdellut 1000-1500 paikkeilla.
Sivunäyttöjä on pari-kolme per käynti. Vertailun vuoksi, yksi maailman merkittävimmistä talousbloggareista, Harvardin Greg Mankiw, kerää 20000 sivunäyttöä päivässä. Kielialueen kokoon nähden AT-blogi on siis hyvinkin suosittu. Toisaalta kilpailijoitakaan ei juuri ole.
Blogin alkuperäinen idea oli yksinkertaisesti maailman menon kommentointi taloustieteellisestä näkökulmasta ja suomen kielellä. Epävirallisiksi tavoitteiksi asetettiin mm.
- Tuottaa uusia analyysejä (eikä vain kritisoida muiden esittämiä pointteja)
- Taloustieteellisen tutkimustiedon esittäminen kansantajuisesti
- Tuoda taloustieteestä uusia aiheita ja näkökulmia julkiseen keskusteluun
- Yleisen tietämyksen lisääminen siitä mitä taloustiede on
Hiljattain järjestetyllä blogilounaalla oltiin tyytyväisiä ensimmäiseen vuoteen, ja päätettiin, että AT-blogi jatkaa nykymuotoisena. Ensimmäinen vuosi tuotti 128 kirjoitusta ja 645 kommenttia. Kiitokset myös kaikille kommentoijille. Kommentit ovat keskimäärin olleet oikein hyviä, ja parhaimmillaan erinomaisia.
t: Akateemiset talousbloggarit
PS. AT-blogin varhaisimpiin kirjoituksiin voi tutustua täällä: Huhtikuu 2009.
Aihealueet: Lajittelematon
Kiitos hienosta blogista. Onko blogilla jotain yleistä sähköpostiosoitetta, johon voisi laittaa palautetta ja vaikkapa kirjoitusideoita kaikille kirjoittajille? Tällainen voisi lisätä interaktiivisuutta kirjoittajien ja lukijoiden välillä.
Kilpailun käsitteen kanssa täytyy olla tarkkana. En puhunut lisääntyvästä kilpailusta vaan kovenevasta kilpailusta. Kilpailun kovenemisen sisältö on, toisin kuin kilpailun lisääntymisen, helposti sekä teoreettisesti että arkipuhetta vastaavasti määriteltävissä. Kilpailu on sitä kovempaa, mitä enemmän voimavaroja sen voittamiseen käytetään/uhrataan.
Kilpailun olemukseen kuuluu palkinto, josta kilpaillaan ja joka on jakamaton. Voittajan palkinto on tietysti suurin ja viimeisiksi tulleiden palkinto voi olla jopa negatiivinen. Peruslogiikkoja on kaksi. Ensiksi, kilpailu on sitä kovempaa mitä suurempi on voiton ja häviön ero, sillä sitä enemmän voimavaroja voiton saamiseen ja tappion välttämiseen kannattaa kuluttaa. Toiseksi, kilpailu on sitä kovempaa, mitä suurempia ja organisoidumpia kilpailijat ovat, sillä suuret yksiköt uhraavat kilpailuun enemmän voimavaroja kuin pienet.
Toisen maailmansodan kokemusten jälkeen valtioiden välisen kilpailun koventamista vain harvat enää kannattavat. Yritysten välisen kilpailun koventamisen puolesta kuitenkin puhutaan yleisesti, vaikka sen kehitys osoittaa samaan suuntaan.
Väärinkäsitys aiheutuu aiheesta käytettyjen termien, kilpailun vapautumisen, kovenemisen ja laajenemisen toisiinsa sekoittamisesta.
Kilpailun vapautumisella tarkoitetaan yleensä talouden vapautumista poliittisesta ohjauksesta ja se on taloudelle hyväksi, mutta vain siinä määrin kuin se vähentää poliittisen ohjauksen hallinnasta käytävän kilpailun kuluja.
Kilpailun koveneminen on logiikkansa mukaan itseään voimistava ilmiö. Voittajat voimistuvat, jolloin voiton ja tappion ero eli palkinto kasvaa ja yhä suurempia uhrauksia kannattaa sen voittamiseksi tehdä. Tämä pätee niin politiikassa kuin taloudessa. Nykyisen talouden ongelmana onkin sen oman, yritysten tasolla vaikuttavan kilpailun koveneminen. Suuret kasvavat ja rikkaat rikastuvat ja häviäjät jäävät yhä enemmän jälkeen kehityksestä. Erojen kasvaminen koventaa kilpailua edelleen ja kasvusta huolimatta yhä suurempi osa siitä kuluu yritysten välisten voimasuhteiden setvimiseen ja pienempi osa hyödyttää yritysten ulkopuolista maailmaa.
Kilpailun laajenemisella voidaan ymmärtää tasavahvojen kilpailijoiden määrän lisääntymistä, jolloin kuluttajilla tai äänestäjillä on suurempi valinnanmahdollisuus ja sen kautta taloutta tai politiikkaa ohjaava vaikutus. Tämä ei kuitenkaan tapahdu itsestään vaan se edellyttää politiikalta tai vastaavasti taloudelta sellaista sääntöjen muutosta, jolla heikennetään palkintojen arvoa ja siten tehdään kilpailusta vähemmän valtaa ja voimia keskittävää.
Politiikassa voittajien palkinto on sitä suurempi, mitä itseään täydentävämpää valta on. Tässä mielessä arvokkaimpia palkintoja ovat 1) oikeus suosia omia kannattajia muihin nähden eli oikeus myöntää poliittisia yksin- ja erioikeuksia ja 2) oikeus vääristellä asioita omaksi edukseen eli oikeus sensurointiin ja tietojen salaamiseen. Demokratiaan siirtyminen merkitsee näiden palkintojen heikentämistä. Laaditaan säädökset yleisestä ja yhtäläisestä äänioikeudesta, sensuurista luopumisesta ja hallintoa koskevien tietojen julkisuudesta. Palkinnon pienentyessä kilpailukulut vähenevät ja yhteisön voimavaroja vapautuu muuhun kehitykseen. Siksi demokratiat kehittyvät diktatuureja paremmin.
Samoin, jos halutaan laajentaa yritysten välistä taloudellista kilpailua, on pienennettävä talouden palkintoja. Arvokkaimmat palkinnot ovat vastaavat kuin politiikassa, 1) yritysten oikeus hyödyntää ja myöntää taloudellisia yksin- ja erioikeuksia ja 2) oikeus tuotantoa koskevien tietojen salaamiseen suurelta yleisöltä. Myös näiden palkintojen pienentäminen noudattaa samaa logiikkaa. Laaditaan säädökset yleisestä ja yhtäläisestä osto-oikeudesta ja markkinatietojen eli tuotteiden hintojen ja laatujen ja tehtyjen kauppojen julkisuudesta. Palkinnon pienentyessä tuotannon kilpailukulut vähenevät ja voimavaroja vapautuu muuhun kehitykseen. Siksi kapitalismi on parempi järjestelmä kuin sosialismi. Ja siksi kapitalismin vaikeuksissa sitä on kehitettävä edellä mainittuun suuntaan, sinänsä odotetusti, kohti täydellisempiä markkinoita.
Mekin, jotka kuvittelemme paljon taloustieteestä ymmärtävämme ja joskus katsomme kirjoittajien unohtaneen jonkin pointin tai vähätellen sellaisia pitkän aikavälin seurauksia, joista ei juuri ole tutkimuksellista tietoa, arvostamme suuresti tätä blogia ja sen kirjoittajien osaamista, sitä ei vain yleensä tule mainittua. Omalta osaltani tämä koskee kaikkia artikkelikirjoittajia.
Toivoisin myös useamman kansantaloustieteen professorin liittyvän kirjoittajiin ja median uutisoivan näitä kirjoituksia.
Kommenttaattori Matti Hyryläisen tulisi muistaa, että lisääntyvä kilpailu nimenomaan vähentää eikä lisää yritysten valtaa. Joissain tapauksissa myös valta on enemmän ostajalla kuin myyjällä, jopa enemmän yksityishenkilöllä kuin yksityisyrittäjällä tai pienellä yrityksellä.
Lainsäädännön ei myöskään pidä sortaa ihmisten yhteistyötä kuten yrityksiä ja yhdistyksiä yksityishenkilöinä toimiviin ihmisiin nähden. Olennaista on se, että osapuolet allekirjoittavat sopimuksen kenenkään aseella uhkaamatta. Suomessa ei kukaan oikeasti kuole nälkään siksi, että ei suostu johonkin ostoon, myyntiin tai työsopimukseen.
Taloustieteilijät eivät pidä markkinoita täydellisinä, mutta ainakin useimmissa tapauksissa vaihtoehdot ovat huonompia.
Kiitos bloginpitäjille. Olen pitänyt tämän blogin rauhallisesta temposta, joka antaa aikaa harkitumpaankin kommentoimiseen.
Arvostan myös blogille annettuja tavoitteita, taloustieteen olemuksen ja tavoitteiden selittämistä ja uusien taloutta koskevien analyysien tuottamista. Tavallisena ajattelevana kansalaisena olen antanut omankin panokseni tähän keskusteluun.
Kuitenkin minulle on jäänyt vähän sellainen tunne, että emme oikein puhu samoista asioista. Tavallinen kansalainen näkee, luonnollisesti, taloustieteen eri näkökulmasta kuin taloustieteilijä. Taloustieteilijälle taloustiede on leipä, jonka leveys riippuu siitä, kuinka hyvältä leipä maistuu sen ostajien, toisten tieteilijöiden ja poliittisten ja taloudellisten päättäjien mielestä. Koska ostajat puolestaan ovat kiinnostuneita edustamastaan edusta eli siitä, miten kansakunnan talous menestyy ja miten yritysten tuotanto kasvaa, sen makuisia leipiä tuotetaan.
Tavallinen kansalainen on kuitenkin enemmän huolissaan omasta hyvinvoinnistaan kuin kansan kilpailukyvystä tai yritysten tuotantoluvuista. Nykyisin hänen hyvinvointinsa on kuitenkin vahvasti sidottu yritysten hyvinvointiin. Mitä paremmin yrityksillä menee, sitä paremmin ne pystyvät työllistämään ihmisiä ja tuottamaan hyödykkeitä kaikille. Tässä ei olisi ongelmaa, jos yritykset toimisivat rajattomien mahdollisuuksien maailmassa ja voisivat keskittyä vain hyödykkeiden tuottamiseen. Näin ei kuitenkaan ole. Yritykset joutuvat toimimaan monella tavalla rajallisilla markkinoilla ja kilpailemaan niiden hallinnasta.
En ole ainoa, joka on huolissaan siitä, mitä tästä seuraa. Kilpailun koveneminen johtaa siihen, että yrityksille on annettava yhä enemmän rahaa ja valtaa, jotta ne toisaalta menestyisivät kilpailussa toisiaan vastaan ja toisaalta pystyisivät korvaamaan ne tappiot, joihin tässä kilpailussa häviävät ajautuvat. Näin yhä suurempi osa yhteisistä resursseista kuluu toimiin, jotka tavallisen kansalaisen kannalta ovat yhtä hyödyttömiä kuin sodankäynti.
Kiihtyvän kilpailun ongelma ei voi olla tuntematon taloustieteilijöillekään. Silti tätäkin blogia lukiessa näyttää siltä, että akateemisten taloustieteilijöiden kiinnostus, työ ja tulokset myötäilevät aihetta miten taloussota voitetaan ja sen aiheuttamat tappiot korjataan. Tavallisen kansalaisen etuja palvelisi enemmänkin taloustiede, joka keskittyisi tutkimaan, miten taloussodalta vältyttäisiin; miten yritysten välisen kilpailun painetta voitaisiin laskea. Olisiko sellaiselle taloustieteelle jo aika?
“Etukäteen ei ollut ollenkaan selvää löytäisikö kukaan Akateemista Talousblogia, mutta jo parin kuukauden sisällä päivittäinen käyntimäärä oli noussut noin viiteensataan, ja viime kuukaudet se on vaihdellut 1000-1500 paikkeilla.”
Rupesin tuossa miettimään, että milloinkas aloinkaan lukemaan tätä blogia. Toivottavasti kaikki nuo lukijat eivät lue mun kommentteja,…
“Tuottaa uusia analyysejä (eikä vain kritisoida muiden esittämiä pointteja)”
…jotka ovat lähinnä tuota suluissa olevaa.