Asunnot eläkkeiksi

27.5.2010 Kirjoittanut Niku Määttänen

Helsingin Sanomien (24.5) mukaan Valtiovarainministeriö valmistelee uudistusta, joka keventäisi kertamaksullisten eläkevakuutuksen verotusta. Nykyjärjestelmässä kertamaksulla maksettavan eläkevakuutuksen verotus on hyvin kireätä. Käytännössä verottaja ottaa silloin osan myös sijoitettavasta pääomasta eikä vain sen tuotosta kuten yleensä säästämisen verotuksessa.

Uuden PS-lain puitteissa säästösummat (tai eläkevakuutuksen tapauksessa vakuutusmaksut) ovat verovähennyskelpoisia vain niin kauan kuin säästöt ovat alle 5000 euroa vuodessa. Sen ylittävien säästöjen osalta säästämisen verotus on äärimmäisen kireätä koska nostot (tai eläkkeet) ovat aikanaan kokonaisuudessaan pääomatuloverotuksen alaisia. Isomman vapaaehtoisen eläkkeen hankkiminen PS-lain puitteissa edellyttää siksi pitkää säästämisaikaa.

Minusta kertamaksullisten eläkevakuutusten verotusta keventävä uudistus olisi toivottava, vaikkakin sen yksityiskohdista voidaan kiistellä. Kertamaksullinen eläkevakuutus saattaisi olla pitkästä aikaa uusi rahoitustuote, josta olisi oikeasti hyötyä tavallisille ihmisille (toisin kuin esimerkiksi erilaisista indeksilainoista, joita pankit ovat viime vuosina lanseeranneet).

Ajatellaan vaikkapa pääkaupunkiseudulla asuvia eläkeläisiä. Koska lapset ovat yleensä muuttaneet pois kotoa ajat sitten, saattaa monella heistä olla neliöitä enemmän kuin tarpeeksi. Muuttaminen joko pienempään asuntoon tai kokonaan pois pääkaupunkiseudulta jättäisi monelle pariskunnalle nykyisillä asuntohinnoilla helposti 100 000 euroa. Sillä voi tietysti nostaa elämänlaatua ilman mitään vakuutustakin, mutta (kohtuuhintainen) elinikäinen eläkevakuutus on tehokkain tapa turvata käytettävissä olevien tulojen nousu aina kuolemaan saakka (kuten yritin selittää täällä).

Kertamaksullinen eläkevakuutus mahdollistaisi siis asuntovarallisuuden tehokkaan purkamisen eläkeiässä. Useimmilla suomalaisilla kotitalouksilla on valtaosa varallisuudesta kiinni juuri omassa asunnossa. Positiivisena sivuvaikutuksena asuntovarallisuuden purkamisesta edellä kuvatulla tavalla olisi vielä se, että samalla suuria asuntoja vapautuisi vaikkapa lapsiperheille.

Kertamaksullisissa eläkevakuutuksissa minua viehättää myös se, että vakuutusyhtiöiden kilpailuttamisen pitäisi niiden osalta olla paljon helpompaa kuin nykyisten, vuosikymmenien kuluessa maksettavien vakuutusten osalta. Yksinkertaisimmallaan kansalaisella on summa X rahaa ja hän kysyy vakuutusyhtiöiltä kuinka monen euron kuukausieläkkeen hän saisi sillä kuolemaansa saakka.

Ilmeisesti kaavailtu verouudistus koskisi myös vakuutusmuotoisia käänteisiä asuntolainoja. Niissä asunnon omistaja saa asua asunnossaan kuolemaansa saakka mutta nostaa eläkettä vastineeksi siitä, että asunto siirtyy omistajan kuoltua vakuutusyhtiölle. Käänteisiä asuntolainoja on Suomessa tarjolla nykyisinkin, mutta niihin ei liity vakuutusominaisuutta.

Avainsanat:

Aihealueet: Julkinen talous, Rahoitus

Yksi kommentti kirjoitukseen “Asunnot eläkkeiksi”

  1. Artturi kirjoitti:

    Todellakin. Tavallaanhan tämä ei oo uusi rahoitustuote muille kuin suomalaisille. Ainakin Yhdysvalloissa tämä on käytössä laajasti.

    Tällainen tuote on hyvin käyttökelpoinen, koska sen ratkaisee eläkeläisen varallisuusongelmat suunnilleen kerralla, sillä varauksella, että tämän lisäksi pitää olla joku vakuutus sairaanhoitokuluja varten tai itse säästössä joku summa, jolla niitä voi maksaa.

Vastaa