Valtiovarainministeriön taloustieteellisen neuvoston jäsenet erosivat. Asiasta on syntynyt keskustelua, jonka soisi jatkuvan ja menevän syvemmälle, kyse on isoista asioista ja periaatteista.
Julkisuudessa olleiden lausuntojen perusteella kollegani ovat turhautuneet huomattuaan, että heillä ei ole oikeastaan mitään tekoa talouspolitiikan suunnittelussa. Ymmärrän tämän hyvin, olin itse mukana ensin epävirallisessa neuvostossa ja sitten aluksi, kun se virallistettiin. Oli tietysti miellyttävää illastaa ministeriön johtavien virkamiesten (miehiä silloin kaikki) kanssa hyvän ruuan ja kelvollisen punaviinin antaessa oman lisänsä iltojen viihtyisyyteen niitä näitä rupatellen.
Olin kuvitellut, että neuvosto olisi alku sille, että ulkopuolisia asiantuntijoita käytettäisiin harjoitetun politiikan ja suunnitellun politiikan vaikutusten arvioimiseen. Saksassa ja Tanskassa näitä kutsutaan “talousviisaiden” ryhmiksi, samanlaisia elimiä on monissa maissa. Niillä on myös vaikutusta, esimerkiksi Tanskassa EMU-jäsenyys hylättiin kansanäänestyksessä siksi, että “viisaat” eivät pitäneet jäsenyyttä mitenkään välttämättömänä tai edes hyvänä ratkaisuna.
Varsin pian ymmärsin, että Suomessa tarkoitus oli täysin päinvastainen. Neuvostossa meidät vihittiin eräällä tavalla talouspolitiikan sisäpiiriin, saimme kuulla virkamiesten näkemyksistä ja pohdinnan alla olevista politiikkatoimista. Siksi niistä ei voinut mitään julkista keskustelua voinut, mutta toisaalta ei niistä mitään syvällistä sanottavaakaan sisäpiirissä voinut olla, koska mahdollisuuksia perusteellisten selvitysten tekemiseksi ei myöskään annettu (yhtä poikkeusta lukuunottamatta). Samalla tavallahan valtiovarainministeriö esti varsinkin 1990-luvun alkupuolella julkisen keskustelun talouspolitiikkavaihtoehdoista vuodattamalla suunnitelmiaan julkisuuteen. Näin se vihki keskeiset tiedotusvälineet omaan sisäpiiriinsä ja sitoi poliitikkojen kädet. Hyvin onnistuivat, kannattaa muistaa esimerkiksi silloisen Helsingin Sanomien toimittajan Risto Uimosen ylistyskirja valtiovarainministeriön virkamiehille.
Päinvastoin kuin tämän päivän Helsingin Sanomat pääkirjoituksessaan arvelee, akateemiset tutkijat eivät ole haluttomia osallistumaan talouspolitiikkakeskusteluun. Taloustieteelliset politiikkatoimien vaikutusten arviointimenetelmät ovat viimeisten parin vuosikymmenen aikana kehittyneet huomattavasti. Suomalainen tilastoaineisto on maailman parhaita tällaisen politiikka-analyysin pohjaksi, kuten Matti Liski tässä blogissa totesi ehdottaessaan Suomea muutettavaksi tutkimuslaboratorioksi. Tällainen politiikka-analyysi kelpaa parhaille tieteellisille aikakauslehdille. Kunnollinen analyysi edellyttää kuitenkin voimavaroja ja mahdollisuuksia ja sellaiset meiltä puuttuvat. Siksi “viisaiden” ryhmää, jonka jäsenet ovat usean vuoden vapaita omasta toimestaan keskittymään politiikkavaikutusten selvittämiseen, tarvitaan Suomessakin. Halukkaita on, se olisi erinomainen mahdollisuus edistää omaa akateemista uraakin.
On lisäksi epäselvää, haluavatko esimerkiksi valtiovarainministeriön virkamiehet ja valtion hallinto ylipäätään kunnollista omien toimiensa vaikutusarviointia. Valtiovarainministeriön taloustieteellisen neuvoston toiminta panee epäilemään. Esimerkkejä on muitakin.
Viime viikolla julkistettiin valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kokoomus) nimittämän verotyöryhmän mietintö. Sen puheenjohtajana toimi valtiovarainministeriöstä Martti Hetemäki (kokoomus). Mielenkiintoista työryhmässä oli se, että sen jäseneksi ei kutsuttu Suomen kansainvälisesti tunnetuinta verotutkijaa. Häntä ei myöskään kutsuttu työryhmän kuultavaksi. Miksi ei, halusiko korva valita sen, mitä kuulee? Olen muuten kyseisen tutkijan pojan kummi, joten tätä kirjoitustani ei tietenkään tule ottaa vakavasti. Kansainvälisesti menettelytavat ovat kuitenkin toiset, kansainvälistä verokeskustelua on viime aikoina ohjannut ns. Mirrlees Review, työryhmä, joka on suunnitellut Englannin verouudistusta: Sen jäsenet ovat akateemisen verotutkimuksen kansainvälisiä huippuja (ja kyllä: lukekaa Mirrleesin työryhmän raportteja, tähän mainitsemaani suomalaiseen tutkijaan löytyy runsaasti viitteitä).
Työryhmän varsin ideologinen ote näkyy esimerkiksi siinä, kuinka julkisuudessa on lyönyt läpi väite välillisten verojen korottaminen ja rajatuloverojen alennus työn verotuksen keventämisenä, kun silloin muka verotetaan enemmän kulutusta. Välillisillä veroilla on monia vaikutuksia, kuten Niku Määttänen tässä blogissa syksyllä kirjoitti, mutta yksi keskeinen vaikutus on, että ne verottavat työtä aivan samalla tavalla kuin tuloverokin. Toinen maksetaan palkkaa nostettaessa, toinen kaupan kassalla. Verotuksen painopisteen siirtäminen kulutusveroihin vähentää verotuksen progressiota ja tämä on se, mitä uudistuksella haetaan.
Miksei kokoomus tyytynyt perustamaan ikiomaa verotyöryhmäänsä ja tullut esiin rehellisesti oman esityksensä kanssa? Syy on varmasti sama kuin valtiovarainministeriön taloustieteellisen neuvoston perustamisessa: akateemisen sivistyksen pintakiillon saaminen ottamalla mukaan muutama tutkija.
Tilannetta pahentaa se, että valtiovarainministeriö on kolmen suuren puolueen miehittämä, mutta sillä edelleen on perinteinen suomalaisen virkamiehistön maine puhtaana asiantuntijaorganisaationa. Tämän maineen säilyttämiseksi tarvitaan meitä hyödyllisiä idiootteja. Nyt olisi korkea aika tehdä tästä loppu.
Avainsanat: talouspolitiikka
Aihealueet: Julkinen talous