Helsingin sanomissa oli maanantaina (HS 28.6.) uutinen Valtiovarainministeriön taloustieteellisestä neuvostosta ja sen toiminnasta. Lehti jatkoi tiistaina aiheesta pääkirjoituksessaan otsikolla “Professorit eivät ole paperinukkeja” ja viittasi siihen jutussaan “Tietoa käytetään valikoiden” (HS 29.6.). Aihetta käsiteltiin tänään myös YLE 1:en Aamu-Tv:ssä.
Koska myös akateeminen tutkijayhteisö on osoittanut kiinnostusta taloustieteellisen neuvoston roolista käytyyn keskusteluun ja erityisesti VM:lle lähettämäämme sähköpostiviestiin (jonka myös HS mainitsi uutisessaan), ei varmaan ole haitaksi, jos tapahtumien kulku ja viestin sisältö on yleisemminkin tiedossa.
Ensinnäkin, professori Matti Liski (Aalto yliopisto) erosi neuvostosta aikaisemmin tänä vuonna.
Toiseksi, me loput neuvoston akateemiset jäsenet — professori Markus Jäntti (Tukholman yliopisto), professori Otto Toivanen (HECER) ja allekirjoittanut — lähetimme ministeriölle seuraavan s-postin 22.4.2010:
Hyvät Raimo ja Martti,
Olemme osallistuneet VM:n taloustieteellisen neuvoston toimintaan sen akateemisina jäseninä. Lupauduimme tehtävään, koska meistä on ensiarvoisen tärkeää, että VM:llä on hyvät yhteydet akateemiseen taloustieteelliseen yhteisöön yleisesti, ja suomalaiseen erityisesti. Meistä on henkilökohtaisella tasolla ollut mielenkiintoista ja avartavaa voida keskustella ajankohtaisista aiheista VM:n edustajien kanssa.Neuvoston toiminnan tosiasiallinen kuihtuminen vakavan talouskriisin keskellä puhuu kuitenkin selkeää kieltä: Nykymuotoinen neuvosto ei ole kyennyt tukemaan VM:n päätöksentekoa - muutoinhan VM:n edustajilta olisi liiennyt enemmän aikaa ja intoa neuvoston käyttämiseen.
Tästä ei mielestämme pidä vetää sitä johtopäätöstä, ettei akateemisella yhteisöllä olisi annettavaa talouspoliittiseen päätöksentekoon. Vakaa uskomme on, että hyvin toimiva yhteydenpito akateemisen yhteisön ja VM:n välillä edistää hyvän talouspolitiikan toteuttamismahdollisuuksia.
Toivomme, että VM:n ja akateemisen taloustieteellisen yhteisön välille pystytään kehittämään paremmin toimiva institutionaalinen järjestely. Oma toimikautemme on lähestymässä loppuaan mahdollistaen uudet järjestelyt. Yksi mahdollisuus kehitystyön aloittamiseksi on, että nykyinen neuvosto kokoontuu vielä kerran tapaamiseen, jonka asialistalla on keskeisesti tulevaisuuden toimintamuotojen kehittäminen. Voi myös hyvin olla, että kehitystyö on parasta aloittaa puhtaalta pöydältä.
Jätämme tämän teidän harkintaanne.
Yhteistyöterveisin
Ari Hyytinen, Markus Jäntti, Otto Toivanen
Kolmanneksi, tämän viestin seurauksena neuvosto kokoontui maanantaina 21.6.2010. Kokouksessa keskusteltiin neuvoston työskentelystä ja pohdittiin erilaisten vaihtoehtoisten toimintamuotojen vahvuuksia ja heikkouksia. Esiin keskustelussa nousivat mm. erilaisten finanssipolitiikan instituutioiden merkitys sekä talous- ja elinkeinopolitiikan vaikuttavuusarvioinnin tarve ja tarkoituksenmukainen organisointi.
Kuten sähköpostiviestistä voi päätellä, emme ole olleet tyytyväisiä neuvoston toimintatapaan. Neuvoston toiminnan epäsäännöllisyys ja työskentelytavat ovat vaikeuttaneet taloustieteellisten näkemysten ja tutkimustiedon tuomista valmistelussa oleviin asioihin ja päätöksenteon tueksi.
Oma positiivinen tulkintani tilanteesta on, että yhteistyöhalukkuutta on sinällään ollut molemmin puolin. Kysymys on ennemminkin siitä, miten taloustieteellistä tutkimusta voitaisiin hyödyntää talouspoliittisessa päätöksenteossa ja arvioinnissa aikaisempaa tehokkaammin ja erityisesti, miten tämä pitäisi ja voitaisiin organisoida niin, että molemmat osapuolet kokisivat sen nykyistä toimintatapaa mielekkäämmäksi ja tarkoituksenmukaisemmaksi.
Toki kyse on varmaan myös valta-asetelmista. Jos asiantuntijoita kuultaisiin nykyistä enemmän ja järjestelmällisemmin tai jos taloustutkimusta otettaisiin nykyistä laajamittaisemmin huomioon, se epäilemättä muuttaisi valmistelukäytäntöjä, ja vaikuttaisi näin ollen vähintäänkin välillisesti myös päätöksentekoon ja vallitseviin valta-asetelmiin. Tieto on valtaa, monessakin mielessä.
HS:n pääkirjoitus (HS 29.6.) tekee monia hyviä ja asiallisia havaintoja siitä, miten akateeminen maailma on muuttunut ja muuttumassa, ja minkälaisia reunaehtoja se asettaa taloustutkijoille. Keskustelu siitä, minkälaisia kannustimia ja mahdollisuuksia akateemisesti suuntautuneilla tutkijoilla on osallistua kansalliseen talouspoliittiseen keskusteluun, on erittäin tervetullutta. Asiaa ovat hiljattain pohtineet Kansantaloudellisessa aikakauskirjassa mm. Otto Toivanen ja ruotsalaisten kokemusten näkökulmasta prof. Lars Calmfors; ks. KAK 1/2009.
Tähän loppuun on paikallaan todeta, että koen varsin vieraaksi joitakin viime päivien keskusteluissa esitetyistä näkemyksistä:
- En ole samaa mieltä siitä, että meidät olisi taloustieteellisessä neuvostossa jotenkin “vihitty talouspolitiikan sisäpiiriin”, jos ja kun olemme keskustelleet VM:n virkamiesten kanssa ajankohtaisista politiikkatoimista neuvoston kokouksissa (ks. Pertti Haaparannan ATB-kirjoitus Tutkijoista ja politiikasta). En varsinkaan ole samaa mieltä siitä, että näistä teemoista ei olisi voinut tämän vuoksi käydä julkista keskustelua. Miksi yksikään järkevä talouspolitiikasta ja talouspoliittisesta päätöksenteosta kiinnostunut taloustieteilijä luopuisi keskusteluoikeudestaan tai politiikan kritisointimahdollisuudestaan vain sen vuoksi, että hän tapaa VM:n virkamiehiä kerran pari vuodessa? Arvelen, että Pertti ei ole näin tehnyt, eikä niin tekisi käsittääkseni muutkaan tuntemani taloustieteilijät.
- HS:n mukaan (HS 29.6., s. A 6) ministeriöt ja poliitikot käyttävät tutkimustietoa tarkoitushakuisesti ja valikoiden. Samassa yhteydessä kerrotaan, että taloustieteellisen neuvoston tutkijajäsenet ovat “kyllästyneet siihen, että ministeriön virkamiehet ohittavat heidän näkemyksensä”. Tähän on tarpeen tarkentaa, että tyytymättömyytemme taloustieteellisen neuvoston toimintaan ei liity siihen, että siellä käytyjä keskusteluita tai esitettyjä näkemyksiä olisi käytetty jollain tavoin valikoiden tai tarkoitushakuisesti.
- On myös hyvä tehdä selvä ero sen suhteen, miten hyvin taloustieteellinen neuvosto on toiminut ja toisaalta, miten paljon tai kuinka VM on hyödyntänyt tutkimustietoa politiikkapäätösten valmistelussa yleisemmin. Yllä mainittua Pertin ATB-kirjoitusta voisi kai tulkita esimerkiksi siten, että taloustieteellistä tutkimusta on kyllä pyritty hyödyntämään, mutta että siinä on epäonnistuttu yleisesti ja erityisesti verotyöryhmän tapauksessa. Parantamisen varaa epäilemättä on, mutta yhtäläisyysmerkkiä neuvoston toimimattomuuden ja tuon yleisemmän kysymyksen (tutkimustiedon hyödyntämisestä) välille ei ole perusteltua laittaa. Verotyöryhmän työskentelyyn, sen laatimiin taustamuistioihin ja sen kuulemiin asiantuntijapuheenvuoroihin voi muuten tutustua täällä.
Olen myös hieman hämmentynyt tavoista, joilla yllä olevaan sähköpostiviestiin on viitattu viime päivien keskustelussa. Jätän lukijan harkittavaksi, onko siinä kyse esimerkiksi “katkerasta sähköpostista” tai onko ketään varsinaisesti “moitittu kuuroksi” – ymmärrän, että uutisten luominen saattaa toisinaan vaatia värikkäitä ilmaisuja, ja saattaa toki olla, että tässä tapauksessa värikkäiden ilmaisujen tarve on ollut poikkeuksellisen suuri.
Yleisempi huoleni on, kuinka hyvin valistunutkaan keskivertolukija tai -kuluttaja, jolle uutisoitu asia on kenties hieman etäisempi, kykenee erottamaan neutraalin asian esittelyn ja kommentoinnin peitellystä mutta tarkoitushakuisesta jahtijournalismista, eturyhmäviestinnästä tai ideologiavärittyneestä näennäiskommentoinnista. Tunnustan, että itselläni on median kuluttajana ja tulkitsijana toisinaan melkoisia haasteita tässä suhteessa.
On hyvin tiedossa, että talouspolitiikan valmistelussa, päätöksenteossa ja talouspolitiikan saavutuksia arvioitaessa taloudellinen analyysi ja sen tuottama tieto pitäisi erottaa huolella sekä (päätöksentekijöiden, valmistelijoiden tai muiden osapuolten) arvoista että niihin perustuvista valinnoista ja linjauksista. Tämän periaatteen noudattaminen myös julkisessa keskustelussa olisi enemmän kuin toivottavaa.
***********
Kirjoittaja on taloustieteen professori Jyväskylän yliopistossa.
Avainsanat: talouspolitiikka, taloustieteellinen neuvosto, taloustieteilijät, valtiovarainministeriö
Aihealueet: Julkinen talous, Makro
Korjaukseksi: verotyöryhmässä ei ole - veronmaksajien keskusliittoa lukuunottamatta - etujärjestöjen edustajia, paitsi jos joku luokittelee tutkimuslaitosten väkeä etujärjestöiksi (tai VM:läisiä). Tutkijoita ei myöskään ole valmisteluissa torjuttu - päin vastoin. Suurin osa papereista on teetetty tutkijoilla ja VATTilla sekä meillä tutkimustaustaisilla virkamiehillä on ollut ja on erittäin suuri rooli valmisteluissa. Verotyöryhmällä on omat nettisivut, joista tämä käy ilmi. (http://www.vm.fi/vm/fi/05_hankkeet/012_veroryhma/06_esitysaineisto/index.jsp).
Mielestäni olisi viisainta pyrkiä sellaiseen ruotsalaistyyppiseen käytäntöön, että akateemiset työryhmät voisivat toimia itsenäisesti ja julkistaa omissa lehdistötilaisuuksissaan itsenäiset raporttinsa. Näinhän Ruotsin Finanspolitiska Rådet tekee, ja se tarjoaa kansalaisille kiinnostavan ja sofistikoituneen second opinion’in hallituksen talouspolitiikasta. Raatia on oikein kielletty ottamasta vastaan neuvoja ja mielipiteitä valtiovarainministeriöstä. Silti se on hallituksen (Anders Borgin) perustama ja rahoittama. Suomalaisten ekonomistienkin kannattaisi tarttua ajatukseen jonkinlaisesta talouspolitiikkaraadista, jolla olisi edes puolipäiväinen tutkimussihteeriresurssi. Eiköhän jokin puolue, vaikka vihreät, voisi tällaista ajatusta ajaa hallitusneuvotteluissa?
Sama koskee komitealaitosta. Olisi paljon viisaampaa, että komiteat Suomessakin voisivat todella olla tutkijavetoisia. Virkamiehet, etujärjestöt ja poliitikot voisivat sitten ottaa kantaa komiteoiden ehdotuksiin. Ekonomistit eikä mikään muukaan ammattikunta eivät tietenkään saa sanella poliittisia uudistuksia, mutta kansalaisten ja päättäjien kannalta olisi kiinnostavinta saada lähtökohdaksi “puhdas” tutkijaraportti jota sitten voisi verrata poliittisiin realiteetteihin. Nythän Suomessa tämä virkamiesten, etujärjestöjen ja poliittisten intressitahojen valta näkyy ratkaisevasti jo asiantuntijaraporteissa. Mahtaako verotyöryhmä jossa on valmiiksi Veronmaksajain Keskusliiton ja etujärjestöjen edustajia — ja josta maan johtavat veroekonomistit on torjuttu — voida edes tuottaa puolueettoman asiantuntijaraportin? Pertti kirjoitti näistä asioista ansiokkaasti tämän päivän Hesarissa.
VM:n virkamiehenä pidän valitettavana, jos näistä keskusteluista jää sellainen kuva, ettei akateemisten ekonomistien panostusta arvostettaisi tai kaivattaisi talouspolitiikan keskusteluissa/valmistelussa. Tieteellisen tutkimuksen hyödyntäminen päätöksenteon taustaksi ei luonnollisestikaan rajoitu proffaneuvostojärjestelyihin, jonka kehittäminen ja kehittämistarve on näissäkin keskusteluissa tullut esille. Eikä akateemisten kuuntelu rajoitu VM:n korkeimpiin virkamiehiin, vaan meillä muillakin virkamiehillä on parhaan kykymme mukaan velvollisuus hyödyntää kuhunkin talouspoliittiseen kysymykseen sopivaa, ymmärrettävää, uskottavaa tutkimusaineistoa ja saattaa sitä myös esimiestemme tietoon.
Hyvä ja tarpeellinen kirjoitus.
anonyymi:
Eiks kyse oo nyt suhteellisesta kompetenssista eikä absoluuttisesta?
Mä olettaisin, että tutkijoilla voi olla paljonkin tarjottavaa VM:lle, jos ne tuntee makron tutkimusta paremmin kuin VM:n virkamiehet.
Sivusta katsoneena arvioisin, että talousneuvoston jäsenten osaamisalat eivät välttämättä vastanneet VM:n tarpeisiin. Käsittääkseni ryhmän professorit ovat mikrotaloustieteen, (empiirisen) IO:n ja tulonjaon/köyhyyden tutkijoita, eivätkä perinteisessä mielessämakroekonomisteja tai edes julkistalouden asiantuntijoita. Näkyykö tässä nyt suomalaisen taloustutkimuksen ohuus: akateeminen makro on melkein kuollut. Parhaat asiantuntijat löytyvät tutkimuslaitoksista (esim. SP), joissa vielä tehdään soveltavaa makrotutkimusta.
Eli mitä tarjottavaa suomalaisilla (akateemisilla) tutkijoilla on VM:lle tulevissakaan talouskriiseissä, jos makron harrastaminen on nykyisellä, hyvin kapealla pohjalla?
Hetemäen verotyöryhmää ja Mirrlees Review:tä vertaillessa on hyvä huomioida yksi merkittävä ero näiden työryhmien välillä. Siinä missä Hetemäen verotyöryhmä on hallituksen asettama kehittämistyöryhmä, Mirrlees Review on IFS:n itsenäisesti toteuttama tutkimus verotuksesta.
Eli Suomessa verotuksen kehitystyöryhmä on valtion asettama ja Isossa-Britanniassa Mirrlees Review on lähtöisin akateemisilta taloustutkijoilta.
Jos siis Suomessakin toivottaisiin Mirrlees Review:n kaltaista itsenäistä akateemista työryhmää pohtimaan verotusta, olisi vastuu työryhmän muodostamisesta mielestäni akateemisilla taloustutkijoilla eikä valtiolla.
Kiitos Pertti kommentista ja tarkennuksesta.
Olen ilman muuta samaa mieltä siitä, että tutkimusyhteisön — olipa kyse taloustieteestä tai muista tieteistä — tehtävä ei voi eikä saa olla se, että se päätyy antamaan muiden näkemyksiin ja arvoihin perustuville valinnoille tai linjauksille jonkinlaisen tieteellisen tms. “oikeutuksen”. On hyvä, että tätä nostetaan nyt taas esiin. Tutkijoiden tehtävä ei ole toimia ikkunanpuhdistajina tai -kiilloittajina.
Selvennän vain sitä, mitä tarkoitin “vihkiytymisellä”. Oman jäsenyyteni aikana ainakin meitä joskus informoitiin valmistelun alla olevista asioista ja ehdotuksista ja näkemyksistä (joskus jopa virkamiesten yhteiskuntapoliittisista näkemyksistä laajemminkin), joita oltiin vasta käsitelty virkamiesten kesken eikä niistä ollut mitään julkista tietoa. Miten tällaista olisi voinut tuoda julkisuuteen? Ja tällaisten perusteellinen kommentointi ilman, että niihin oli tutustunut etukäteen ei tietenkään ollut mahdollista.
Yhtäläisyys verotyöryhmän (ja yleisemmin suomalaisen komiteatyöskentelyn) ja taloustieteellisen neuvoston toiminnan välillä on siinä, että Suomessa virkamiehistö ja poliittinen koneisto eivät ole valmiita siihen, että erilaisia suuria politiikkavaihtoehtoja etsitään puhtaasti akateemisin voimin, päinvastoin kuin muualla maailmassa. Kontrasti Hetemäen (kokoomus) ja James Mirrleesin (Cambridge University) välillä on aika iso. Ongelmaa pahentaa se, että johtava virkamiehistö tärkeimmissä ministeriöissä on suoraan kytköksissä johonkin kolmesta suurimmasta puolueesta.
Olin 1990-luvun alkupuolella ns. Leppäsen työryhmän jäsen, työryhmän yleinen tarkoitus oli pohtia Suomen talouskasvun edelytyksiä, mutta itse työskentelyn aikana kävi selväksi, että viime kädessä siltä haluttiin siunaus 1990-luvun alun politiikalle. Tämä kävi niin selväksi, että työryhmän mietintöä ei allekirjoittanut kukaan jäsenistä. Ko. ryhmä oli hyvä esimerkki yrityksestä antaa akateeminen silaus työlle, jolla oli kovin vähän tekemistä akateemisen tutkimuksen kanssa.