Segregaation vaikutukset ovat kiinnostaneet yhteiskuntatieteilijöitä jo pitkään. Segregaation kausaalivaikutuksen selvittäminen on kuitenkin osoittautunut hyvin vaikeaksi. Koska samanlaiset ihmiset usein hakeutuvat asumaan samoille alueille, ei ole ollenkaan selvää, että rikollisuuden alueellisella vaihtelulla olisi mitään tekemistä segregaation kanssa. Viimeaikainen yhdysvaltalainen tutkimus kuitenkin osoittaa, miten segregaation vaikutuksia voidaan tutkia epäsuorasti korkeimman oikeuden päätösten vaikutusten kautta.
Suomalaisessa maahanmuuttokeskustelussakin on usein käytetty uhkakuvana kaupunginosien välisen segregaation kärjistymistä. Vaikka keskustelu on usein epäselvää, on ainakin osa puheenvuoroista tulkittavissa siten, että segrgaatio itsessään (vaikka maahanmuutto vakioitaisiin) on paha asia. Onkin totta, että monien ongelmien, kuten rikollisuuden, esiintyminen korreloi vahvasti eri tavoilla mitatusti huono-osaisten väestöosuuden kanssa. Tästä ei kuitenkaan suoraan voida päätellä, jotuvatko ongelmat segregaatiosta. Joskus kuitenkin julkinen valta muuttaa väestön alueellista jakautmista tavalla, joka mahdollistaa segregaation vaikutusten avaamisen.
Yhdysvalloissa on pitkät perinteet segregaation vaikutusten tutkimuksessa osin historiallisista syistä. Mustien oikeuksia ajanut kansalaisoikeusliike otti koulujen segregaation vähentämisen yhdeksi päätavoitteistaan. Näiden pyrkimysten seurauksena korkein oikeus teki vuonna 1954 päätöksen (Brown v. Board of Education), jonka mukaan rotuun perustuva koulujen segregaatio on Yhdysvaltojen perustuslain vastaista. Tämä päätös, jota on kutsuttu “sekä juridisesti, poliittisesti, sosiaalisesti että moraalisesti tärkeimmäksi tapahtumaksi Yhydsvaltojen 1900-luvun historiassa”, pakotti koulupiirit muuttamaan koulujen oppilaspopulaatioita siten, että ne vastasivat suunnilleen piirin väestörakennetta.
Tämä päätöksen vaikutuksia on tutkittu yhteiskuntatieteissä ahkerasti. Aikaisemmin on osoitettu, että päätös oikeasti johti desegregaatioon [Guryan (2004)] ja että mustien oppilaiden osuuden kasvulla ei ollut merkittäviä vaikutuksia valkoisten oppilaiden oppimistuloksiin [Angrist ja Lang (2004)]. Näiden vaikutusten identifioiminen on mahdollista, koska koulupiirit olivat hyvin laiskoja noudattamaan korkeimman oikeuden päätöstä ja usein ne piti pakottaa siihen paikallisten oikeudenkäyntien avulla.
David Weiner, Byron Lutz ja Jens Ludwig ovat nyt selvittäneet päätöksestä seuranneen desgregaation vaikutusta rikollisuuteen. Kirjoittajat tutkivat, miten väkivallan uhrina kuolemisen ja taposta pidätetyksi joutumisen todennäköisyys muuttuivat sen jälkeen, kun koulupiiri oli pakotettu desgregoimaan koulut alueellisen oikeusjutun perusteella. Vaikutukset ovat valtavia nuorien mustien miesten kohdalla: tapetuksi tulemisen todennäköisyys laski 25 prosenttia ja taposta pidätetyksi joutumisen todennäköisyys jopa 30-35 prosenttia. Lisäksi desegregaatio näyttää vähentäneen näiden tulemien todennäköisyyttä myös vanhempien mustien ja nuorten valkoisten miesten kohdalla. Nämä ovat isoja vaikutuksia ja voivat selittää neljänneksen 1960-luvulta alkaneesta mustien ja valkoisten rikollisuuden konvergaatiosta. Siinä missä mustien ja valkoisten väkivaltarikoksiin syyllistymisen suhde oli vielä 1960-luvulla 12:1, oli se vuonna 1999 enää 4:1. Suurin osa tästä konvergaatiosta tapahtui 1970-luvulla, jolloin Brown v. Board of Education -päätös todella muutti koulujen oppilaspopulaatiota.
Brown v. Board of Education -päätöksen implikaatioiden tutkimus on hyvä esimerkki tutkimuksesta, joka sekä kontribuoi teoreettisesti tärkeiden parametrien identifioimiseen että tuottaa myös mielenkiintoista tietoa spesifien politiikkainstrumenttien vaikutuksista. Koska segregaatio on pohjiaan myöten endogeeninen muuttuja, on eksogeenisten politiikkamuutosten hyödyntäminen yksi tapa tutkia segregaation vaikutuksia. Toisaalta koulujen oppilaspopulaation rakenteeseen puututaan monissa maissa suoraan tai epäsuorasti esimerkiksi sosiaalisen asuntotuotannon kautta. Yhdysvaltalaiset tutkimustulokset antava ymmärtää, että tällaiset toimenpiteet voivat parantaa huono-osaisten oppilaiden tulemia ilman negatiivisia vaikutuksia parempiosaisiin.
Aihealueet: Lajittelematon
Kiitos kommenteista.
On tietysti mahdollista, että Brown v. Board of Education on erikoistapaus. Ensinnäkin päätöstä edeltänyt segregaatio ei ollut mikään markkinatulema, vaan se perustui erityisesti etelävaltioissa institutionaaliseen rasismiin. Alkuperäisessä oikeusjutussa syytteen nostajan tytär ei voinut mennä lähimpään kouluun, vaan hänen täytyi matkustaa useita kilometrejä pelkästään ihonvärinsä takia. Esimerkiksi Britannian suurkaupungeissa esiintyvä segregaatio on varmasti aivan toisenlaista.
Toiseksi, tässä keskityttiin rikollisuuten, joka voi olla poikkeuksellisen vertaisryhmävaikutuksille herkkä muuttuja. Esimerkiksi mainitsemasi MTO-ohjelmakin vähensi muuttajien todennäköisyyttä joutua pidätetyksi väkilvaltarikoksista 38%. Useimpien koulutus- ja työmarkkinatulemien kohdalla taas vertaisryhmävaikutukset ovat yleensä pieniä joten on kai turha odottaa, että tällaiset ohjelmatkaan vaikuttaisivat paljon. Kuitenkin, mustien drop out rate tippui desegregaation vaikutuksesta pari prosenttia.
Se kannattaako rahaa käyttää sosiaaliseen asunnontuotantoon vai koulujen suoraan tukemiseen vaatisi kunnianhimoisempaa tutkimusta. Ehkä kuitenkin sen verran voin sanoa, että kirjallisuudessa on ollut hyvin vaikea löytää merkittäviä vaikutuksia koulujen mitattaville resursseille vaikka koulu fixed effect on yleensä hyvin merkitsevä. Se, mitä ainakaan Helsingissä ei tietääkseni ole koskaan kokeiltu, on oppilaiden bussittaminen koulupiiristä toiseen.
Tuomas:
Mielenkiintoinen juttu. Onko tämä tulos kuitenkin pikemminkin poikkeus kuin sääntö? Esimerkiksi LSE:n tutkijat esittävät katsauksessaan, että ns. “mixed communities” -politiikka ei toimi: http://www.spatialeconomics.ac.uk/textonly/SERC/publications/download/sercpp002.pdf.
Toisaalta eikö Moving to Opportunity -ohjelma ollut jonkinlainen pettymys Yhdysvalloissa? Minusta nämä ovat yllättäviä tuloksia (siis nämä minun mainitsemat), jos ottaa huomioon sen, miten paljon muissa yhteyksissä on löydetty kaikenlaisia naapurusto- ja vertaisryhmävaikutuksia.
Nämä tuli mieleen lähinnä tuosta lopussa mainitusta sosiaalisesta asuntotuotannosta. Onko siis varmaa, että annettuna rahamäärä juuri sosiaalisen asuntotuonnon sopiva sijoittelu (joka siis aiheuttaa kustannuksia) on parempi, kuin vaikkapa “huonojen alueiden” koulujen suora tukeminen? Ilmeisesti esimerkiksi Helsingissä harrastetaan molempia.