Kirjoitin hiljattain kauppapolitiikasta Niin & näin-lehteen, josta pyydettiin Dani Rodrikin uusimman kirjan teemoihin liittyvää juttua. ( Linkki juttuuni ) Yksi Rodrikin pointeista on, että kansainvälisen kaupan esteet voivat joskus olla hyödyllisiä, jos taloudellisesti tehokkaammat tavat vaikuttaa asioihin ovat poliittisesti tai institutionaalisesti mahdottomia. Eräs aihe, joka olisi mennyt vähän sivuraiteille tuossa jutussa, mutta käy blogijutun aiheeksi, on uusien toimialujen suojelu (infant industry protection).
Taloustieteessä on perinteisesti esitetty kaksi “second best” argumenttia suojatulleille, joista Rodrik käsittelee ns “infant industry protection”- argumentin. Sen mukaan kehittymättömän maan kannattaa tietyissä oloissa käyttää suojatulleja uuden toimialan “vauvavaiheessa,” jos tullien kuluttajille aiheuttamat tappiot voidaan myöhemmin kattaa toimialan ylijäämästä sen jälkeen kun “aikuistunut” ala avataan ulkomaiselle kilpailulle.
Argumentin perusversio menee suunnilleen näin. Kehitysmaat ovat kehittymättömiä myös rahoitusjärjestelmiltään. Niinpä edes sellaiset toimialat, joilla olisi kasvupotentiaalia, eivät ehkä pysty keräämään tarpeeksi sijoituksia, jotta pystyisivät investoimaan ja pysymään pystyssä tarpeeksi kauan, jotta ehtisivät “aikuistua” ja alkaa tuottaa ylijäämää. Jos ala ei saa riskirahoitusta, se ei pysty kattamaan alkuvaiheen tappioita, jotka syntyvät, koska sen tuotteet eivät vielä ole kustannuksiltaan tai laadultaan kilpailukykyisiä ulkomaisten tuotteiden kanssa. Tilapäinen suojatulli on “second best” ratkaisu tähän ongelmaan. Suojatullien idea on, että kotimaiset kuluttajat pistetään rahoittamaan yritysten alkuvaiheen toiminta ja laajentuminen. Jos yrityksellä todella on kasvupotentiaalia, niin sen kannattaa käyttää suojatullin tuomat monopolivoitot investointeihin ja tuotteiden kehittelyyn.
Tehokas “first best” ratkaisu olisi, että kasvuyritykset tekevät vauvavaiheessa tappiota, jonka rahoittajat maksavat, josta vastineeksi he saavat sitten myöhemmin aikuisvaiheessa voittoja. Tehokkaassa ratkaisussa rahoittajien alkuvaiheessa kärsimät tappiot ovat pienemmät kuin second-best ratkaisun kuluttajille aiheuttamat tappiot, koska siinä kulutettavia määriä ja laatuja ei vääristetä. Tulonjakovaikutuksiakin on, ne riippuvat mm rokotettavien kuluttajien paikasta tulojakaumassa.
Tuotantotukiaiset voivat ajaa saman second-best asian, silloin maksajina ovat toimialan kuluttajien sijasta veronmaksajat. Tuotantotukiaisen kohdalta argumentti ei kuitenkaan toimi yhtä hyvin, koska jos valtiolla on kykyä maksaa tukiaisia, niin sillä on kykyä myös tehdä suora investointi kasvuyritykseen (mikä ei ole kauppapolitiikkaa, vaikka läheltä liippaakin).
Infant industry argumentista on esitetty hyvin monimutkaisiakin versioita, esimerkiksi sellaisia, joissa perusongelma on toimialan sisäiset ulkoisvaikutukset yhdistettynä heikkoihin tietämyspääomaa suojaaviin instituutioihin. Ei niistä tässä sen enempää.
Infant-industry argumentti kuvaa periaatteessa mahdollisen tapauksen, jossa tulleista olisi “second-best” hyötyä jos “first-best” ratkaisu on jostain syystä mahdoton. Eri asia on millaisella prosessilla niitä suojeltavia toimialoja ja yrityksiä yleensä valitaan, jos “first-best” ratkaisua ei tavoitella. Lobbausvoimaa löytyy niiltäkin yrityksiltä/toimialoilta, jotka eivät ikinä kasva aikuisiksi. Empiiriset tutkimukset infant-industry suojelusta eivät yleensä ole kovin vakuuttuneita sen toimivuudesta, ks Baldwinin yhteenveto alla.
Lisälukemista
Keskustelua empiirisistä tuloksista. Robert Baldwin: Openness and Growth: What’s the Empirical Relationship?
Mielenkiintoinen tapaustutkimus. Douglas Irwin: Did late-nineteenth-century U.S. tariffs promote infant industries? Evidence from the Tinplate Industry
Avainsanat: kauppapolitiikka, tukiaiset
Aihealueet: Kansainvälinen talous
Hajoon Chang on puolustanut kovasti kotimaansa Etelä-Korean infant industry -politiikkaa ja väittää, että Washingtonin konsensus -toimijat ovat väärässä, kun pyrkivät avaamaan kehitysmaiden talouksia vapaakaupalle.
Rahoituksen ja instituutoiden pitäisi siis olla kunnossa, jos rajat avataan. Jälkimmäinen estämään erilaiset korruptiot ulkomaisten ylikansallisten kanssa. Entä kilpailu markkinoilla? Varmasti tarvitaan paljon kilpailua joka tapauksessa, oli rajat auki tai ei. Muuten tuskin kehittyy mitään kestävää.
“kansainvälisen kaupan esteet voivat joskus olla hyödyllisiä”
Tullimuuri Espanjan ja Kreikan ympärille? Näin ne saisivat verotuloja ja maksaisivat bailouttinsa itse.