Mikä on helpoin tapa tehdä uskottava rakennepoliittinen ohjelma?
Vastaus: Tekemällä ohjelmapaperista niin pitkä, ettei kukaan jaksa lukea sitä loppuun.
Ja mitä tekee ekonomisti jolta kysytään arvioita tästä paketista?
Vastaus: Ottaa huolestuneen ilmeen ja toteaa, että toimet ovat kipeitä, mutta kestävyysvajetavoitteen kannalta oikeansuuntaisia ja välttämättömiä. Ja että niiden vaikuttavuus riippuu toteutustavasta. Tällaisen analyytikon on aika vaikeaa olla väärässä.
Viimeisin ekonomistianalyysi hallituksen rakenneuudistuksen vaikutuksista ilmestyi eilen (12.12.) Suomen Pankin Euro ja talous -lehdessä. Raportin kirjoittaneet pankkiekonomistit Helvi Kinnunen, Petri Mäki-Frantti ja Juha Railavuo poikkeavat useimmista ekonomisteista siinä, että ovat todennäköisesti myös lukeneet hallituksen rakennepoliittisen ohjelman - kokonaan. Artikkelissaan he toteavat että “Jos kaikki toimenpiteet saadaan toteutetuiksi suunnitellusti ja etupainotteisesti ja vaikutukset ovat odotetun kaltaisia, ne riittävät ratkaisemaan julkisen talouden kestävyysongelman.” Kuulostaa hienolta, missä siis on vika?
Hallituksen rakennepoliittinen ohjelma listaa pääasiassa tavoitteita, ei toimenpiteitä. Nämä menee monella sekaisin. Näköjään myös Pankin ekonomisteilla. Pankin mallilaskelmiin on “rakennepoliittisina uudistuksina” syötetty esimerkiksi kuntien menojen pieneneminen, työvoiman tarjonnan kasvu ja tuottavuuden kasvu. (Kinnunen ym. s.74) Laskelman mukaan näiden ansiosta kestävyysvaje poistuu. OK, mutta kuntien menojen pieneneminen, työurien piteneminen ja tuottavuuden kasvu ovat tavoitteita, ei talouspoliittisia toimenpiteitä. Yksinkertaistettuna tulos on siis, että tavoitteet toteutuvat jos tavoitteet toteutuvat. Malli toimii. Vaan toimiiko rakenneuudistus?
Rakenneuudistuspaketin ongelmana on edelleen konkreettisten päätösten puuttuminen isojen palikoiden kohdalla. Pienempiä muutoksia on keritty valmistella huolellisemmin ja vaikkapa vuorotteluvapaan, kotihoidontuen ja opintotuen muutoksista on suhteellisen tarkkoja suunnitelmia ja osittain olemassa olevaa tutkimusta hyödyntäviä ihan järkevällä tavalla tehtyjä arvioitakin. Sen sijaan isojen palikoiden kohdalla arviosta on valmiina vasta lopputulos, ei vielä keinoja jolla lopputulokseen päästään. Tällaisen “arvion” kutsuminen arvioksi on jo melkoista käsitteen venyttämistä.
Ylläioleva väite kaivannee sekin konkretiaa: Rakenneuudistusohjelman isoimmat luvut ovat kohdissa kuntien velvoitteiden vähentäminen, palvelujen tuottavuus ja työurien piteneminen. Ohjelman mukaan kuntien menot vähenevät eniten vanhusten laitoshoitoa vähentämällä; palvelujen tuottavuus paranee lähinnä sote-uudistuksen myötä ja työurat pitenevät pääasiassa eläkeuudistuksen vuoksi. Laitoshoitoa tosin on pyritty vähentämään jo pitkään, sote-uudistuksen sisällöstä kukaan ei vielä tiedä mitään ja eläkeuudistusta koskevat neuvottelut on vasta alkamassa.
Osoittaa kiitettävää kaukonäköisyyttä, että näiden vaikutukset on jo osattu laskea.
Aihealueet: Julkinen talous
Pasi, mieti sitä olettamaa että pelkästään nimelliset rahavirrat ja jonkinlainen yksityissektorin ylikysyntä hallinnolliselle rahalle selittäisivät suurimman osan talouden aktiviteetista.
Siitä kirjanpidollisesta tosiasiasta että sektoreiden nettoluotonantojen summa on nolla ei voi johtaa käyttäytymisolettaman sisältävää teoriaa että vain julkisen sektorin velkaantuminen mahdollistaa yksityisen sektorin varallisuuden muodostumisen. Vaikka ahtaasti tarkasteltaisiin vain rahoitusvarallisuutta.
Austrian kirjoitti:
20.12.2013 10:55
“Pasi,
sinäkin sotket nyt rahoitusvarallisuuden ja muut varat…”
???
Pasi,
sinäkin sotket nyt rahoitusvarallisuuden ja muut varat…
Vielä Holapan ja Ahokkaan esittämistä teorioista: Ne ovat hyvin yksioikoisia ja loogisia verrattuna valtavirtataloustiedettä myötäileviin näkemyksiin. Tulevat tutkijat esittävät sitten omat näkemyksensä evidenssin perusteella. Minulla ei ole kuitenkaan kompetenttia sanoa mikä teoria kuvaisi parhaiten reaalimaailmaa ja taloutta, tai minkä teorian tuottamat poliittiset suositukset johtavat parhaiten julkilausuttuun tavoitteeseen. Voi toki olla että tavoite onkin jokin muu kuin se mitä tuodaan julki juhlapuheissa eli hyvinvointi yhteiskunta. Tällöin keskustellaankin vallan olemuksesta.
Ps. Toisaalta historian kirjoituskin vaatii aikaa. Valtaa pitäneen sukupolven pitää ehkä kuolla ennen kun historiaan voidaan kirjoittaa jotain mikä tahraisi vallan kasvot.
Austrian: Pelkästään väite siitä että pääomista olisi puutetta tai olisi olemassa julkisen talouden kestävyys vaje tekee valtavirtaisen puheen kummalliseksi. Raha on hallinnollinen järjestelmä joka voidaan rakentaa vapaan harkinnan mukaan, myös toisin kuin nyt. Valtavirtainen taloustiede ei ole kyennyt osoittamaan ideologiansa pitävyyttä reaalitaloudessa. Se hyväksytäänkö talouskasvun veturiksi työn tarjonta vai työn kysyntä argumentteja kertoo lähinnä ideologisesta sodasta, jossa on voittajia ja häviäjiä, ja jokainen voi arvata kumpaa näkemystä lobataan rahalla.
Ahokkaan ja Holapan esittämät teoriat ovat kyllä vieläkin kummallisempia kuin tässä blogissa esitetyt valtavirran näkemykset.
Mielestäni Ahokas ja Holappa tarkoituksella eivät kerro sitä kohtaa kirjoituksissaan, jossa kirjanpidollisista identiteeteistä / sovituista käytännöistä lähdetään tekemään käyttäytymisolettaman sisältävää teoriaa. Ehkä näin toimitaan siksi että muuten koko teoria olisi heikommalla pohjalla.
Oudolta tuntuu fiksaatio ei-oman pääoman ehtoisen rahoitusvarallisuuden määrän kasvattamiseen muka yritysten ja kotitalouksien tavoitteena ja muutamat muut kohdat.
Silloin kun Ahokas ja Holappa kirjoittavat jotain oikein niin kyse on yleensä juuri tällaisista kirjanpidollisen järjestelmän, kuten kansantalouden tilinpidon, käytännöistä ja käsitteistä. Mutta niistä ei voi suoraan johtaa talousteoriaa vaan ne ovat kuvausjärjestelmän apuvälineitä!!!!
Pasi,
muistaakseni jossain näin neo-Ricardolaisen mallin jossa talouden dynamiikka määrittyy eri tavalla tilanteessa jossa talous on rentier economy ja toisessa taas wage earner economy.
Korkotasolla ja K/L suhteellahan voi periaatteessa olla millainen relaatio tahansa, inflaation ja deflaation sekä korkotason suhteille voi helposti luoda perustellusti millaisen mallin tahansa.
Näiden kaikkien syiden takia ja myös sen että havaitut faktat puhuvat karua kieltä, ei taloustieteellä ole välttämättä relevanttia sisältöä päätöksentekijän tukena. Hienommin voisi sanoa että teoriat ovat observationally equivalent.
Ville: juuri heidän rautalanka selityksiään olen yrittänyt mainostaa valtavirtaisen idologian sijaan.
Austrian: Tulonjaolla on merkittävät vaikutuksen kysynnän suuntautumiseen ja siten tuotantoon.
Ville: juuri heidän rautalanka selityksiään olen yrittänyt mainostaa valtavirtaisen idologian sijaan.
Austrian: Tulonjaolla on merkittävät vaikutuksen kysynnän suuntautumiseen ja siten tuotantoon.
Pasi: Kyllähän Jussi Ahokas ja Lauri Holappa ovat uskaltaneet vahvasti kyseenalaistaa taloustieteen valtavirran ajatukset blogissaan (http://rahajatalous.wordpress.com/). He puhuvat säännöllisesti kokonaiskysynnän merkityksestä ja esittävät valtavirrasta poikkeavia keinoja työllisyystilanteen parantamiseksi.
Pasi, mielestäsi siis talouskasvun taustalla on myös tulonjakoon liittyvät asiat? Silloin kyseessä on neo-Ricardolainen malli…
Endogeenisessä kasvumallissa tulonjako ja palkkasumman taso suhteessa tuotantoon selittäisi tuotannon tasoa.
Terve Lauri,
Ehkä hiukan epäreilua nostaa tikun nokkaan Kinnusen, Mäki-Frantin ja Railavon raportti. Yhtä hyvin olisin voinut kommentoida seuraavan päivän Hesarissa ilmestynyttä Erkki Liikasen koko sivun haastattelua. Mutta Kinnunen & co raportti oli käsittääkseni Liikasen kommenttien alkuperäislähde.
Raporttia koskevien lainausten pitäisi olla sanatarkkoja (siksi blokitekstissä on lähdeviitekin). Ja riippumatta siitä, mitä raportissa oikeasti lasketaan, tekstin mukaan siinä arvioidaan rakenneuudistusten vaikutuksia. Tämä oli koko kirjoituksen pointti: tavoitteet ja toimenpiteet menevät monella ekonomistillakin iloisesti sekaisin.
Miten on mahdollista että työttömyyden oloissa esitetään hevoskärryn aikaisia ideoita talouskasvun käynnistämisestä työntarjontaa lisäämällä. Aika omituista tiedettä tarvitaan siihen että löydetään evidenssiä sille että työn tarjonta lisää talouskasvua hyvinvointiyhteiskunnassa työttömyyden oloissa. 200 vuotta sitten työttömäksi joutunut oli valmis tekemään mitä tahansa, mihin hintaan tahansa välttääkseen nälkäkuoleman. Hyvinvointi yhteiskunnassa olemme kuitenkin sopineet siitä että huonoina aikoina pidämme huolta myös työttömistä, joten mitään tehokasta markkinamekanismia palkkojen alentamiseksi ei ole, ja miksi pitäisi ollakaan. Taantuman taittamiseen löytyy myös järkeviä ehdotuksia. Jos vain joku jolla on auktoriteettia sattuisi sellaisia ehdottamaan, saattaisi jotain tapahtuakin, vaan ei. Valtavirrasta poikkeaminen saattaa vaarantaa akateemisen urakehityksen.
Vanhusten sairaanhoidon menot kasvavat nopeampaa tahtia kuin kaavailtu kasvu-ura tuottavuudelle (joka sekin on fiktiota). Ainoastaan laittamalla vanhukset maksamaan suuremmalla osuudella omat sh-menonsa olisi kansantaloudella mitään toivoa.
Vaikutuksia voisi arvioida myös joku ei-vain-tuotantopuolen taloustieteilijä.
Kinnusen, Mäki-Fräntin ja Railavon artikkelissa tarkastellaan, mitä hallituksen rakennepoliittisen ohjelman kunkin viiden osa-alueen tavoitteiden saavuttaminen merkitsisi. Lisäksi esitetään laskelmia eräiden mahdollisten rakenteellisten toimien makrotaloudellisista (sivu)vaikutuksista dynaamisen yleisen tasapainon makromallin avulla.
Kinnunen ym. eivät sen sijaan arvioi ohjelmaan kirjattujen tai vielä kirjaamattomien yksityiskohtaisten, konkreettisten toimenpiteiden vaikutuksia. Tällaiseen analyysiin olisi parhaat edellytykset Roope Uusitalon kaltaisilla tutkijoilla. Yksityiskohtaisten toimenpiteiden vaikutusten arvioiminen on tietenkin mahdollista sitä mukaa, kun hallitus tekee niitä koskevia linjauksia.
Hommaa pitäisi tarkastella myös sektoritaseiden näkökulmasta.
Rakenneuudistukset imevät lopulta yksityisen sektorin rahavarallisuutta. Tämä taas lisää yksityisen sektorin säästämishalukkuutta, jolloin kokonaistuotanto hidastuu ja verotulot vähenevät.
Samalla sikäli kun NAIRU:a saadaan alas, ei sitä tavoiteta ainakaan vuosiin kokonaiskysynnällä: kysyntää ei tule yksityiseltä sektorilta, eikä rakenneuudistusten myllerryksessä myöskään julkiselta sektorilta – euroalueesta puhumattakaan. Tämä taas pitkällä tähtäimellä johtaa kasvun hiipumiseen, työttömyyteen ja lopulta jopa siihen, että velkataakka _kasvaa_. Hedelmiä saattaa päästä korjaamaan 5-15 vuoden päästä, jos euroalue saadaan taas käyntiin.
Parempi veto olisi tehdä tuotantopuolen rakenneuudistukset fiksusti ja puskea työttömyys julkisella kysynnällä 5 prosenttiin.
Uusitalon - tai kenenkään uusklassisen taloustieteilijän - lähestymistapa on käytännössä täysin puutteellinen.
Hyvin vähän on erilaisissa arvioissa huomattu sitäkään, että rakennepaketissa hallituspuolueet ovat käyneet poliittista lehmänkauppaa sekä toteuttaneet kestävyysvajeen varjon suojassa yhteisiä pitkäaikaisia poliittisia tavoitteitaan asioilla, jotka syventävät kestävyysvajetta. Oppivelvollisuusikää nostetaan vuodella, kotihoidontuen aika puolitetaan, esikoulu tehdään pakolliseksi ja työmarkkinatuella olevat työttömät siirretään kuntien vastuulle. Kuntaliiton mukaan kaikki nämä tulevat maksamaan 400 miljoonaa euroa. Yhdessä tavoitteessa hallitus tulee varmasti osumaan oikeaan, kun kuntien harteille lykätty toinen miljardi pitää toteuttaa viime kädessä kunnallisveroa korottamalla, joka taas ei ole minkäänlainen rakenneuudistus.
Eläkeuudistus toteutuu, se on niin moneen kertaan pyhästi luvattu ettei työmarkkinajärjestöt voi epäonnistua neuvotteluissa. Kuntien tehtävistä en sen sijaan ole lainkaan vakuuttunut. Hallituksen poliittiset realiteetit ovat erilaisia. Siinä missä päättämättömyys koituisi työmarkkinajärjestöjen tappioksi (valta valuisi pois), niin hallitukselle päättämättömyys olisi vaalivuonna poliittisesti helpoin ratkaisu.
Kuntien edunvalvontaorganisaatio jo ehtikin huomauttaa että kunnat ovat lisänneet kotihoitoa muutenkin ja että se ei silloin ole valtion toimenpide.
Miten käytännössä lisätään tuottavuutta kuntasektorilla?
Osaako kukaan vastata, miksi maataloustukien leikkaamisesta ei lainkaan puhuta? Monen ihan täyspäisten ihmisen mielestä niissä on kuitenkin kyse jopa kolmen miljardin vuosittaisesta tuhlauksesta, joka ei edes edistä vaan ehkä pikemmin haittaa kriisivalmiutta.