Yksinkertaisin kehitysavun muoto on antaa rahaa kehitysmaiden asukkaille. Suoraa raha-apua välittävä avustusjärjestö GiveDirectly on tehnyt tästä helppoa ja halpaa. Järjestön työntekijät etsivät Keniassa käsiinsä kaikkein köyhimpiä ihmisiä, jotka elävät alle dollarilla päivässä (perustuntomerkki: asuu savimajassa), ja antaa heille noin vuoden parin keskituloa vastaavan rahasumman. Kukin saa käyttää rahat miten parhaaksi katsoo, ilman ehtoja. Jälkeenpäin tutkijat käyvät selvittämässä mitä vaikutuksia avulla on ollut avunsaajiin ja heidän naapureihinsa.
Mihin avunsaajat sitten käyttävät rahansa, muuhun kuin niihin ilmeisiin ruokaan ja vaatteisiin? Keniassa tyypillinen iso ostos on ollut olkikaton korvaaminen metallisella katolla. Se on investointi, joka parantaa asumisen laatua pitkäksi aikaa ja myös maksaa itsensä takaisin muutamassa vuodessa, koska halvempi olkikatto täytyy uusia kovin usein. Tämä on apua tehokkaimmillaan: saajan käytettävissä olevat varat kasvavat enemmän kuin avun verran.
GiveDirectlyn perustajat ovat tutkijoita, joten tutkimustiedon kerääminen ja sen käyttäminen toiminnan kehittämisessä tulevat heille luonnostaan. Rahaa ei tietenkään (ainakaan vielä…) riitä annettavaksi kaikille Kenian köyhille. GiveDirectly valitsee avunsaajat kriteerit täyttävien joukosta satunnaisesti, joten ilman rahaa jäävät toimivat luonnollisena kontrolliryhmänä. Satunnaistamisen ansiosta raha-avun todelliset vaikutukset voidaan mitata erityisen tarkasti.
Kahden vuoden toiminnan jälkeen GiveDirectlyn tulokset Keniassa näyttävät hyvin lupaavilta. Niistä nähdään mm, että raha-apu kasvattaa ansiotuloja. Huomattava osa avusta selvästikin investoidaan tavalla, joka hyödyttää sen saajia vielä alkuperäisten rahojen loputtua. Suora raha-apu on kustannustehokas tapa auttaa, koska välikäsien ja byrokratian määrä on minimoitu, ja päätöksen rahan käytöstä tekevät ne joita rahalla on tarkoitus auttaa.
Totta kai jotkut käyttävät rahansa typerästi. Toisaalta monet hyvää tarkoittavat valtioiden ja kansalaisjärjestöjen apuprojektit ovat myös käyttäneet rahojaan typerästi. Typeryyttä ei voi kokonaan välttää missään ihmisen systeemissä. Lisämonitorointi ja neuvonta voisi parantaa raha-apua saavien tulemia, mutta myös maksaa rahaa. Tärkeä tutkimuskysymys onkin, minkätyyppiset lisätoimenpiteet ovat kustannustehokkaita.
Useissa maissa on saatu hyviä tuloksia raha-avulla, joka ehdollistetaan jollekin helposti mitattavalle asialle, esim sille että avunsaajan lapset käyvät koulussa (ns CCT, conditional cash transfers). En yllättyisi jos GiveDirectly ottaa tulevaisuudessa käyttöön jotain ehtoja raha-avulle. Satunnaistettujen kontrolliryhmien ansiosta sen on suhteellisen helppoa selvittää eri toimenpiteiden todelliset vaikutukset ja kustannustehokkuus.
Suora raha-apu olisi hyvä vertailukohta mille tahansa kehitysapuprojektille. Sitä voi pitää kehitysavun luonnollisena vaihtoehtoiskustannuksena. Eli mistä tahansa kehitysavusta pitäisi aina kysyä, onko tästä enemmän apua kuin suorasta tulotuesta autettaville? Ottaen huomioon kaikki kustannukset avun hallinnoinnissa ja seurannassa? Jos vastaus on, että ei, niin on parempi antaa tuki rahana. (Se voi olla “tylsempi” tapa auttajan kannalta, mutta mielestäni homman pointti on autettavan hyöty eikä auttajan saamat vibat).
Jokaisella apuprojektilla pitäisi siis olla todistustaakka siitä, että se on tehokkaampaa kuin suora raha-apu. Se, että tällaisen vertailun voi ylipäätään tehdä vaatii hyvin suunnitellun tutkimuksen projektin (tai sen pilotin) vaikuttavuudesta. GiveDirectlyn tapaiset sattunaistetut kenttäkokeet ovat hyvä esikuva vaikuttavuuden arvioinnille. Satunnaistaminen on mahdollista, jos avun kohteet ovat jotain maata pienempiä yksiköitä. Kontrolliryhmä voi koostua myös kylistä tai provinsseista.
GiveDirectlyn tehokkuus on osaksi teknologian kehityksen ansiota. Rahojen siirtäminen Itä-Afrikassa on nykyään turvallista ja halpaa toimivan mobiilirahan (M-Pesa) avulla. Avunsaajalla ei tarvitse olla omaa kännykkää, vaan riittää että hänelle annetaan sim-kortti. GiveDirectlyn saamista rahoista 93% menee avunsaajille.
GiveDirectlyn verkkosivulla on paljon lisätietoa ja maksuyhteystiedot.
Lisälukemista
Haushofer & Shapiro (2013): Policy Brief: Impact of Unconditional Cash Transfers.
Baird et al (QJE 2011): Cash or Conditions: Evidence from a Cash Transfer Experiment.
Korkeatasoista tutkimustietoa kehitysapuprojekteista: J-PAL.
Lisäkuulemista. NPR podcast (15 min): What Happens When You Just Give Money To Poor People?
Avainsanat: hyväntekeväisyys, kehitysapu
Aihealueet: Kehitystalous
Austrian,
en sanonut noin.
Mutta vakavammin ottaen: katastrofien jälkeen toisinaan on nähty aika vauhdikastakin talouskasvua. On sanottu, että toinen maailmansota ja sen myötä tulleet sotakorvausvelvoitteet vauhdittivat pitkällä tähtäimellä Suomen teollistumista ja Suomen kilpailukykyä. Lyhyellä tähtäimellä kävi toki niin, että vienti ja kotimainen kulutuskin romahti. Mutta tilanne oli se, että ennen sotia muita pohjoismaita jäljessä ollut Suomi oli 1950-luvulle tultaessa pohjoismaista modernein ja tehokkain konepaja- ja telakkateollisuudeltaan. Asiaan liittyy osaltaan myös tänään pörssiin pitkästä aikaa itsenäisenä yrityksenä listautunut Valmet. Valmethan perustettiin sodan jälkeen valtion toimesta metalliteollisuustuotteita tekemään. Ja se eteni nopeasti alallaan maailmanlaajuisesti hyvin kehittyneeksi yhtiöksi.
Jonkun kommentoijan mielestä luonnonkatastrofithan ovat parasta apua kehitysmaille koska erilaisten tuhojen korjaaminen sitoo paljon ihmistyövoimaa!
Vielä kun länsimaat maksaisivat sen…
Joissain teorioissahan maailma on jatkuvan alikysynnän tilassa eli mikä tahansa työn kysyntää lisäävä toimi lisää hyvinvointia!
Kaikissa projekteissa, myös suorassa raha-avussa, kestää kauan ennen kuin pitkän aikavälin vaikutukset saadaan selville. Kaikkien projektien pitäisi pystyä vähintään samaan tuottoon kuin raha-avun, mutta odotusaika voi toki vaihdella. Käytännössä tämä on tietysti sitä vaikeampaa mitä myöhemmin tuotot realisoituvat. Periaatteellisena ohjenuorana rahan antaminen on silloinkin hyvä vertailukohta - hyötyisivätkö autettavat pidemmän päälle enemmän rahasta kuin jostain tietystä koulutukseen vaikuttavasta investoinnista? (Diskonttaaminen on sen sijaan väistämättä maku-asia, eli kuinka paljon painottaa pitkän vs lyhyen aikavälin hyötyjä).
Kenian kaltaisessa maassa on tällä kriteerillä kannattavia investointimahdollisuuksia koulutukseen. Mutta “investointi koulutukseen” voi tarkoittaa montaa asiaa, ja moni hyvältä kuullostava koulutusinvestointi on osoitettu hyödyttömäksi. Avun tai politiikkamuutoksen vaikutusta koulutuksen laatuun voidaan nimittäin kohtuullisesti mitata melko lyhyelläkin aikavälillä samaan tyyliin kuin GiveDirectly mittaa omaa vaikutustaan - tässä esimerkkejä. Jos parissa vuodessa ei tule mitään vaikutusta oppimistuloksiin, niin tuskin on kovin isoja pitkän aikavälin hyötyjäkään sitten odotettavissa.
Tämä pointti pätee tietysti yhtä hyvin Suomessa kuin Afrikassa. Kun ei oikeasti tiedetä mikä toimii, niin kannattaisi ensin toteuttaa kunnon kokeilu. Eli kokeilu, jossa on satunnaistettu vertailuryhmä.
Kehitysapua on monenlaista, ja monenlaisin tavoittein, kuten esimerkiksi demokratian edistäminen, tuloerojen vähentäminen, katulapsien määrän vähentäminen, naisten oikeuksien parantaminen, tautien leviämisen ehkäisy, tietyillä alueilla myös lapsiluvun vähentäminen väestönkasvun vähentämiseksi, sekä tukea antavan maan oman teollisuuden tai palvelusektorin auttaminen kehitysapuprojektien kautta + lisäksi joukko muita tavoitteita. Ihmisten taloudellisen aseman parantaminen on yksi osa joitakin kehitysapuprojekteja. Se toimii tietyssä pienessä mittakaavassa. Isommassa mittakaavassa voi käydä kuin YK:n avustusoperaatioissa tuppaa käymään. Eli kun rahaa jollain alueella on jaossa enemmänkin, inflaatio tietyissä kysytyissä asioissa pomppaa pilviin. Eli kun annetaan vaikka katastrofiapua jonnekin, jossa avustustuotteet ostetaan paikallisilta markkinoilta, hinnat voivat äkkiä avustusjärjestöjen aiheuttaman kysynnän takia moninkertaistua aiemmasta tasosta, jolloin avustusjärjestöjen tukea vailla olevilla paikallisilla ei ole enää luonnollisesti varaa hankkia tarvitsemiaan hyödykkeitä - mistä seuraa kierre. Eli rahan jako voi olla toimiva tapa auttaa taloudellisessa köyhyydessä elävää, jos vaikka joka tuhannes asukas tai joka sadas asukas saa rahasumman. Mutta jos tukea saakin vaikkapa puolet väestöstä, loput saattavat köyhtyä muiden aiheuttaman inflaation takia. Tuossa nimenomaisessa tapauksessa oli koitettu selvittää myös inflaatiota ruokien osalta (mutta ei tosin kattojen hintojen) kylätasolla, ja todettiin että tilastollisesti merkitsevää vaikutusta hintoihin ei avustuksista havaittu olleen.
Katon uusinnasta joitakin sanoja. Terviö totesi:
“Keniassa tyypillinen iso ostos on ollut olkikaton korvaaminen metallisella katolla. Se on investointi, joka parantaa asumisen laatua pitkäksi aikaa ja myös maksaa itsensä takaisin muutamassa vuodessa, koska halvempi olkikatto täytyy uusia kovin usein.”
Avustettavan kannalta on hyvä asia, että tämä saa elinkaarikustannuksiltaan edullisemman katon, jota ei tarvitse uusia. Mutta paikallisille työmarkkinoille asia voi olla jonkinlainen katastrofi, koska olkikaton kustannukset koostuvat lähinnä työkustannuksista. Jos näitä palveluita ostetaan jatkossa vähemmän, se näkyy jollain toisella vähentyneinä työtunteina. Toki se aika voi sitten vapautua johonkin muuhun käyttöön, jos vain töitä on tarjolla.
Mitä viitattuun lisälukemiseen tulee, niin kahlasin Haushofer ja Shapiron Working Paperin nopeahkosti läpi. Siinä itseäni jonkin verran mietitytti tutkimusmetodin ja tulosten yhteys, jota raportissa ei kuitenkaan jostain syystä ollut pohdittu lainkaan, vaikka se on aika keskeinen asia kyselytutkimuksissa. Jos tutkimus tehdään ihmisten itsearviointina, niin ei ole kovin suuri yllätys, että rahaa saaneet raportoivat, että lisäraha ei ole johtanut lainkaan lisääntyneeseen alkoholinkäyttöön ja tupakointiin, ja että raha on käytetty esimerkiksi parempaan kattoon. He tietävät, että ei kannata sanoa rahaa menneen päihteisiin, on totuus mikä tahansa. Käsittääkseni monissa kehitysapuprojekteissa, joissa avustusten käyttöä on seurattu ensisijaisesti käytäntöä seuraamalla, on kuitenkin havaittu myös suoraan ihmisille itselleen annettujen avustusten väärinkäyttöä. Olisi yllättävää, jos tuolla tavoin rahaa jakamalla (jossa avustuksen saajat arvotaan ja jossa avustusten jakaja ei seuraa varojen todellista käyttöä paikan päällä, vaan seurantakulut ovat vain joitain dollareita per avustettava, mikä tarkoittaa sitä, että vaikutusarviointi tehdään lähinnä ihmisten etänä lähettämän itsearvioinnin kautta) oikeasti vältyttäisiin väärinkäytöksiltä kokonaan.
[...] Akateeminen talousblogi kirjoittaa suorasta kehitysavusta: “Suoraa raha-apua välittävä avustusjärjestö GiveDirectly on tehnyt tästä helppoa ja halpaa. Järjestön työntekijät etsivät Keniassa käsiinsä kaikkein köyhimpiä ihmisiä, jotka elävät alle dollarilla päivässä (perustuntomerkki: asuu savimajassa), ja antaa heille noin vuoden parin keskituloa vastaavan rahasumman. Kukin saa käyttää rahat miten parhaaksi katsoo, ilman ehtoja. Jälkeenpäin tutkijat käyvät selvittämässä mitä vaikutuksia avulla on ollut avunsaajiin ja heidän naapureihinsa. [...]
Mielenkiintoinen kokeilu ja tärkeää juuri tutkia mitä vaikutuksia tällä on ollut. Voi olla niin, että rahat käytetään järkevämmin kun apua saa vain kerran eikä lisäavusta ole varmuutta. Jos tietää että samanlaista tukea tulee täältä ikuisuuteen, helpommin jää raha-avun varaan ja motivaatiota oman toimeentulon hankkimiseen ei samalla tavalla muodostu.
Yleisesti ottaen vastikkeettoman rahan jakaminen ei mielestäni voi olla ainoa oikea tapa tuottaa kehitystä. Jo kommenteissa mainittu koulutus ja mahdollisuus tehdä työtä ovat kuitenkin mielestäni ensisijaisia. Mahdollisuuteen tehdä tuottavaa työtä voidaan vaikuttaa helpottamalla kehitysmaiden tuotteiden pääsyä läntisille markkinoille. Jos kehitysmaiden asukkaat näin voivat itse vaurastua jotakin tuotetta tuottamalla, kehitysavun antamisen tarve vähenee.
“Koulutusinstituutioiden parantaminen on hyvin todennäköisesti tehokkain avun muoto.”
Tuo koulutusidea jää aika vajaaksi / sitä pitäisi kehittää. Huomaa, että usein köyhimmillä perheillä ei ole varaa lähettää lapsiaan kouluun. Voisi toki poimia perheitä ja maksaa lapselle ilmaisen koulutuksen. Silti jää ongelma, että moni perhe tarvitsee lapsenkin työpanosta selvitäkseen hengissä arjesta.
Pelkkään kouluun laitettu tuki jättäisi todennäköisesti vähäosaisimmat täysin paitsi siitä ja tukisi niitä, jotka jo muutenkin ovat saaneet lapsen kustanettua kouluun.
Kouluversiosta tulisi vain laskea data ja tulokset, esim kuinka monta vuotta kestää ennen kuin lapsi alkaa työn myötä tuoda rahaa ja ruokaa pöytään myös perheelleen (vuosiinhan näin ei tapahdu). Toisaalta koulutus lienee aika korkea prioriteetti monelle perheelle muutenkin - eli annettu rahakin saattaa päätyö siihen.
Mutta siitä pitäisi saada vertailukelpoista dataa tuloksista. Sehän on tämän mallin vahvuus. Tämä myöskin ohittaa oikein tehtynä korruption, johon voi hävitä kymmeniä prosentteja avusta matkan varrelle. Myös kouluun laitetusta rahasta helposti häviää paljon korruptioon.
Kiitokset hyvästä kirjoituksesta ja GiveDirectlyn esittelystä! Tässä kuitenkin yksi kysymys, joka heräsi juttua lukiessa.
Terviö kirjoittaa:
“Suora raha-apu olisi hyvä vertailukohta mille tahansa kehitysapuprojektille. Sitä voi pitää kehitysavun luonnollisena vaihtoehtoiskustannuksena. Eli mistä tahansa kehitysavusta pitäisi aina kysyä, onko tästä enemmän apua kuin suorasta tulotuesta autettaville? - - Jokaisella apuprojektilla pitäisi siis olla todistustaakka siitä, että se on tehokkaampaa kuin suora raha-apu.”
Koulutusinstituutioiden parantaminen on hyvin todennäköisesti tehokkain avun muoto. Nelson Mandelan sanoin: “Education is the most powerful weapon which you can use to change the world.” Koska koulutuksen vaikutukset ovat niin kauaskantoisia ja osaaminen periytyy sukupolvelta seuraavalle, miten koulutukseen kohdistettavaa kehitysapua voi verrata GiveDirectly-tyyliseen suoraan raha-apuun?
Hyvää uutta vuotta 2014!
Mutta olisiko hyvä saada tarvittaessa vielä vähän neuvontaa. Ettei ihan niin helposti joudu vedätetyksi rahoineen?