Lama synnyttää innovaatioita, ainakin talouspoliittisia sellaisia. Ehdotettujen lamalääkkeiden tolkullisempaan päähän kuuluu ETLAn Vesa Vihriälän ehdotus (25.9.) työnantajamaksun väliaikaisesta alentamisesta. Työnantajamaksun alennuksista on jopa tutkimukseen perustuvaa näyttöä. Valitettavasti vaan ainakin työllisyyden kannalta temput ovat olleet melko tehottomia.
Taloustieteen perusmallien mukaan työnantajamaksujen alennus saattaa hyvinkin parantaa työllisyyttä. Jos maksualennus alentaa työvoimakustannuksia, kannattaa yritysten palkata lisää työntekijöitä. Työllisyys kohenee, verotulokertymä kasvaa ja työttömyydestä johtuvat kustannukset alenevat. Lopulta valtiokin saa maksualennuksen kustannukset takaisin – vai saako.
Suomessa työnantajamaksujen määräaikaista alentamista on kokeiltu pariinkin otteeseen. Vuonna 2003 poistettiin työnantajan sosiaaliturvamaksu kahdessakymmenessä pääasiassa Lapissa sijaitsevassa kunnassa toimivilta työnantajilta. Vuodesta 2003 vuoteen 2009 nämä työnantajat maksoivat keskimäärin 4,1 prosenttiyksikköä pienempiä työnantajamaksuja kuin etelän yrittäjät. Vuonna 2006 taas käynnistettiin koko maassa matalapalkkatukikokeilu, jossa yli 54-vuotiaan alle 2000 euroa kuussa tienaavan työntekijän työnantajamaksuja alennettiin viideksi vuodeksi. Alimpia työehtosopimusten mukaisia palkkoja saavista työntekijöistä maksettavat työnantajamaksut alenivat kokeilun vuoksi 220 euroa kuussa eli n. 16%:lla bruttopalkasta. Tuskin tämän suurempia muutoksia kukaan palkan sivukuluihin ehdottaakaan.
Kumpikin kokeiluista tarjosi tutkimuksen kannalta kohtuulliset lähtökohdat. Kokeilu ei koskenut kaikkia, joten oli löydettävissä siedettävän hyviä verrokkiryhmiä, joiden työllisyyteen ei työnantajamaksuale (suoraan) vaikuttanut. Datastakaan ei ollut pulaa, seurantatietoa työllisyys- ja palkkakehityksestä sekä ennen kokeilun alkua että sen jälkeen oli yllin kyllin. Lisäksi pieniä ryhmiä koskevissa kokeiluissa oli vähemmän todennäköistä että alennus olisi valunut palkkoihin, joista pääasiassa neuvotellaan valtakunnallisesti tai että työnantajamaksualen rahoittaminen muita veroja korottamalla olisi syönyt työllisyysvaikutuksen. Alueellisissa kokeiluissa on jopa mahdollista onnistua pyydystämään joitakin yleisen tasapainon vaikutuksia, olettaen että osa maksualeen käytetystä rahasta pysyy alueella.
Olin mukana kumpaakin kokeilua arvioineissa tutkimusryhmissä ja pitkällisten referee-prosessien jälkeen tuloksetkin saatiin lopulta julkaistua. Kumpikaan kokeilu ei saanut aikaan tilastollisesti merkitsevää työllisyyden paranemista. Piste-estimaatit oli sentään positiivisia. Lapin kokeilu tuotti niiden mukaan 147 työpaikkaa ja kasvatti työllisyyttä 1,3%. Matalapalkkatuen työllisyysvaikutuksen piste-estimaatti oli n. 0,5 prosenttiyksikköä. Luottamusvälit oli ikävän leveitä: Lappi oli kokeilun kannalta liian pieni ja kuusikymppisiä matalapakkkaisia liian vähän.
Samanhenkisiä kokeiluja on tehty myös Ruotsissa. Peter Bohm ja Hans Lind (1993) arvioivat kymmenen prosenttiyksikön työnantajamaksualennuksen vaikutusta Norbottenissa ja Helge Bennmarker, Erik Mellander ja Björn Öckert (2009) hiukan isommalla alueella Pohjois-Ruotsissa. Kumpikaan ei löydä vaikutusta työllisyyteen jo alueella toimivien yritysten joukossa, mutta Bennmarker ym. mukaan löytyy jonkinlaista näyttöä vaikutuksesta yritysten lukumäärään.
Tuoreimmat ruotsalaistutkimukset koskevat nuorista työntekijöistä perittyjä maksuja. Per Skedinger (2014) sekä Johan Egebark ja Niklas Kanitz (2014) selvittivät, mitä tapahtui kun alle 25-vuotiaista perittyjä työnantajamaksuja alennettiin ensin 11 prosenttiyksiköllä vuonna 2007 ja sitten vielä vajaalla viidellä prosenttiyksiköllä vuonna 2009. Näistä tutkimuksista alkaa löytyä jo tilastollisesti merkitseviä vaikutuksiakin, tosin melko pieniä. Samalla ne mahdollistavat myös kustannus-hyötyanalyysin. Egebarkin ja Kanitzin mukaan yhden maksualennuksella luodun työpaikan hinta oli 1,0 ja 1,6 miljoonan kruunun välillä.
Vaikkei työpaikkoja saataisi maksualennuksella syntymään, on tässä politiikassa se hyvä puoli, että raha ei sentään mene hukkaan. Lapin kokeilu ja Pohjois-Ruotsin työnantajamaksuale kasvattivat palkkoja. Per Skedingerin mukaan nuorten työnantajamaksuale myös yritysten voittoja. Vaikkapa kotitekoiseen deflaatiopolitiikkaan palkanalennuksineen (esim. Kangasharju Kauppalehdessä 13.10.) verrattuna työnantajamaksuale on suht. vaaraton lamalääke. Tämä taitaa silti olla rahapulassa kärvistelevän valtion kannalta laihanlainen lohtu.
Tavoistani poiketen, ajattelin tällä kertaa listata mahdollisesti teemasta kiinnostuneille jopa kunnon lähdeviitteet, kun ne oli niin helppo tuoreen ruotsalaisraportin lähdeluettelosta kopsata. Linkkien takaa aukeavat myös itse artikkelit ainakin niille, joilla on ko. julkaisuihin lukuoikeus vaikkapa ystävällisen yliopistokirjaston kautta.
Bennmarker, H., E. Mellander, and B. Öckert (2009). Do regional payroll tax reductions boost employment? Labour Economics 16 (5), 480 - 489.
Bohm, P. and H. Lind (1993). Policy evaluation quality : A quasi-experimental study of regional employment subsidies in sweden. Regional Science and Urban Economics 23 (1), 51-65.
Huttunen, K., J. Pirttilä, and R. Uusitalo (2013). The employment effects of low-wage subsidies. Journal of Public Economics 97 (0), 49 - 60.
Aihealueet: Julkinen talous, Työmarkkinat
Kokeilun tilapäisyyskin saattoi lannistaa perustamasta tai laajentamista yrityksiä. Lappi ei myöskään ole likvideimpiä työ- tai yritysmarkkinoita.
”Fiscal devaluation” (FD) on elänyt muutaman vuoden kansainvälisessä keskustelussa. Koska devalvaatio ei ole rahaliitossa mahdollista, kansainvälistä (hinta)kilpailukykyä pitää parantaa muilla keinoin. FD:tä on tarjottu ratkaisuksi: lasketaan työnantajamaksuja ja nostetaan kulutusveroja, siten että verotulot eivät muutu, mutta vientisektorin kilpailukyky paranee. Oli vain ajan kysymys, että joku vakavissa ehdottaa FD:tä Suomessa. Vesa Vihriälän ehdotus on tosin osittainen FD, koska se pitää sisällään vain työnantajamaksujen alentamisen. Roope oli hyvin epäileväinen Vesan esityksen suhteen. Mielestäni FD:tä ei tule hylätä tai kannattaa parin mikrotutkimuksen perusteella.
Suomen ongelmia ovat (i) negatiivinen tuotantokuilu, (ii) kilpailukyvyn heikkeneminen ja (iii) vaihtotaseen vaje. FD:n ajatus on, että se parantaa kotimaisten tuottajien kilpailukykyä ja siten lisää nettovientiä ja tuotantoa. FD ei siis kuulosta ajatukselta – huomioiden Suomen talouden ongelma. Joten FD:tä ei kannattaa tyrmätä parin mikrotutkimuksen perusteella. Intohimoisimmat FD:n kannattajat, jopa ovat todenneet, että FD voi toimia perinteisen devalvaation täydellisenä substituuttina.
Tuoreessa (julkaistu eilen) IMF:n työpaperissa tutkitaan FD:n vaikutuksia:
http://www.imf.org/external/pubs/cat/longres.aspx?sk=42434
Huonot uutiset: Tutkimuksen mukaan FD, joka suuruus on 1 % BKT:stä (eli on hyvin suuri), heikentää reaalista valuuttakurssia vain 0,3 % ja parantaa kauppatasetta vain 0,2 % BKT:stä (tutkimuksessa FD on tässä veroneutraali: työnantajamaksujen alennus kompensoidaan kulutusveroja nostamalla). Muissa teoreettisissa tutkimuksissa vaikutukset reaalisen valuuttakurssiin ja kauppa- tai vaihtotaseeseen ovat olleen samaa luokkaa. Joten voidaan sanoa, että FD on varsin tehoton keino parantaa kilpailukykyä.
Hyvät uutiset: FD:llä voi tosin olla varsin voimakas vaikutus tuotantoon, jopa 1 %. Lisäksi FD on rakenteellinen parannus: verorakenne muuttuu vähemmän vääristävään suuntaan: työn verottamisesta kulutuksen verottamiseen. Tällä on teorian ja empirian mukaan positiivinen vaikutus tuotantoon. FD ei siis ole kuulosta kovin huonolta ajatukselta.
Vesan ehdotus tosin oli puolittainen FD. Epäilen kuitenkin, ettei sen toteuttaminen ole realistista: verotusta ei Suomessa ole varaa alentaa. Siksi työnantajamaksujen alennus pitäisi, enemmin tai myöhemmin, kompensoida muita veroja korottamalla.
Talouspolitiikka on tosin monien osien summa. Sanoisin, että FD:tä kannattaa harkita, jos maahan saataisiin matalia palkankorotuksia. Näin matalat palkankorotuksen ja FD voisivat – yhdessä – parantaa Suomen kilpailukykyä ja tuotantoa, mutta vain hitaasti ja vähän.
Empiiristä tutkimusta FD:n vaikutuksista on hyvin vähän. Yhden mukaan FD:llä on hyvin voimakas vaikutus vaihtotaseeseen. Tosin vaikutus, FD, jonka suurus on 1 % BKT:stä, parantaa vaihtotasetta jopa 4 %. Tähän suuruuteen on vaikea uskoa.
Suomessa itsenäisen valuutan ajanjaksojen devalvaatiokauden ovat yhdistyneet korkeamman työttömyyden tason aikoihin eli edes sisäpiiriläiset eivät ole voineet ottaa tuontihintojen noususta johtuvaa inflaatiota omassa palkanasetannassaan huomioon.
Toki sitten kun devalvaation myötä kustannuskilpailukyky on parantunut, niin nimelliset palkankorotukset ovat olleet suuria.
Jos työmarkkinoiden toiminta on heikentynyt eli käytännössä tarkoittaa työttömyyden tason kasvua ja sen hidasta reagointia talouden tilaan, niin mahdollinen taloustilanteen parantuminen näkyy korkeana nimellispalkkatason reaktiona tuotannon muutoksen suhteen.
Kiitos, Roope, politiikka-aloitettani koskevasta asiallisesta kommentista. Olet epäilemättä oikeassa, etteivät Suomessa toteutetut työnantajamaksujen alennuskokeilut ole antaneet kovin rohkaisevia tuloksia. En kuitenkaan päättelisi näistä havainnoista, että työnantajamaksujen muutokset eivät joissain tilanteissa voi johtaa työvoimakustannusten ja edelleen työllisyyden lyhyen ajan muutoksiin.
Kuten Mika Maliranta (2014) on osoittanut, Suomella on kustannuskilpailukykyongelma, ts. yritysten kannattavuus on liian alhainen tukeakseen täystyöllisyyttä ja ulkoista tasapainoa. Olkoon tämän ongelman täsmällinen lähde mikä tahansa, lyhyellä aikajänteellä sitä on vaikea korjata muuten kuin suhteellisia työvoimakustannuksia alentamalla. Tähän on pyritty mm. syksyllä 2013 solmitulla työllisyys- ja kasvusopimuksella, joka merkitsee hyvin alhaisia sopimuskorotuksia.
Nyt näyttää kuitenkin siltä, että tällainen palkkasopeutus ei riitä parantamaan Suomen kilpailukykyä lähimmän 1-2 vuoden aikana, koska myös kilpailijamaissa palkat nousevat keskimäärin hyvin vähän. Tämän vuoksi on perusteltua pohtia erilaisia vaihtoehtoja kilpailukyvyn nopeammaksi parantamiseksi.
Vaikka työttömyys ei olekaan noussut 1990-luvun alun lukemiin, työmarkkinoilla on uskoakseni käyttämättömiä resursseja, myös sellaisin kompetenssein, jotka soveltuvat vientiä palvelevaan tuotantoon. Tällaisissa oloissa voisi kuvitella työnantajamaksujen alennuksen heijastuvan merkittäviltä osin yritysten hinnoitteluun ja kannattavuuteen, eikä palkkojen nousuun. Alempien hintojen voisi olettaa johtavan viennin lisääntymiseen ja paremman kannattavuuden investointien kasvuun. Jos alennus rahoitettaisiin työeläkevarojen kartuttamista hidastamalla, alennusta voisi kutsua ”Emu-puskurin” käytöksi. Tällainen rahoitustapa ei myöskään lisäisi julkisen sektorin bruttovelkaa, eikä siltä osin vaikeuttaisi EU-sitoumusten täyttämistä. Toki rakenteellista alijäämää näin rahoitettu alennus lisäisi, mutta ehkäpä se olisi selitettävissä perusteltuna reaktiona Suomea koskeviin poikkeuksellisiin shokkeihin. Alijäämärahoituksen turvallisuus edellyttäisi kyllä lisätoimia julkisen talouden pidemmän ajan kestävyyden varmistamiseksi.
Olen jokseenkin varma, että jos Suomella olisi oma valuutta, se olisi devalvoitunut merkittävästi nyt koetuissa oloissa. Ja jos oletukseni tyhjäkäynnistä työmarkkinoilla pitää paikkansa, sitä ei olisi ulosmitattu korkeimpina palkkoina vaan myös yritysten kilpailukyky olisi kohentunut.
Jos palkat kuitenkin reagoisivat työnantajamaksujen alennukseen, lyhyen ajan vahinko ei olisi tavaton: kilpailukyky pysyisi ennallaan ja kotimainen kysyntä vahvistuisi siltä osin kuin alennusta ei rahoitettaisi verojen korotuksin. Reaktio olisi samalla näyttö siitä, että työmarkkinat toimivat vielä arvioituakin huonommin ja vaativat isoa reformia.
Viittaus:
Mika Maliranta (2014), Kustannuskilpailukyky kasvumenestyksen ehtona. ETLA
Hyvä kirjoitus! Nämä tutkimustulokset ovat siinä mielessä järkyttäviä, että niiden mukaan työvoimakustannusten alentamisella ei ole vaikutusta työllisyyteen. Tästä voisi kuvitella seuraavan, ettei myöskään työvoimakustannusten nousulla pitäisi olla vaikutusta. Tulokset tekevät palkkamaltin perustelemisen aika vaikeaksi. Voisiko yksi selitys olla se, että kokeilut ovat kuitenkin olleet jotenkin rajattuja? Tai sitten se, että yritykset eivät aina osaa optimoida?