Olin jo päättänyt lopettaa Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittajan (HSPKT) kommentoinnin. Tänään hän (”Yrityksiä ei voi työntää rahalla”) kuitenkin vajosi sen verran syvälle, että on pakko sanoa jotakin. Ei sen vuoksi, että kirjoituksellani olisi mitään vaikutusta, mutta lievittää oloa näin keskellä synkeää säätä.
Mielenkiintoista kirjoituksessa on, että HSPKT on nyt herännyt ja huomannut EU:n ja erityisesti Euroalueen ongelman olevan kysynnän puutteen. Tähän astihan HSPKT monen muun nykyisen käännynnäisen kanssa on valittanut tarjonnan puutetta ja vaatinut suuria ja kipeitä rakenneuudistuksia ja julkisen kysynnän (julkisten menojen) alentamista.
Siksi onkin erikoista, että kommentoidessaan Vasemmistoliiton talouspoliittista vaaliohjelmaa, HSPKT väittää sen olevan pelkkää narulla työntämistä, yritykset kun eivät kaipaa lisärahoitusta. HSPKT:nkin mukaan ohjelmassa vaaditaan kuitenkin muiden muassa julkisten infrastruktuuri-investointien kasvattamista. Eikö tämä ole julkisen kysynnän kasvattamista? Julkisten infra-investointien kasvu kasvattaa suoraan yksityisten yritysten tuottamien palveluiden ja tuotteiden kysyntää. Ja eikö se kasvata kokonaiskysyntää, josta on HSPKT:kin mukaan pulaa? VL:n ohjelmassa näyttää olevan muitakin vastaavanlaisia julkisen kysynnän kasvattamisen elementtejä.
HSPKT:n väite narulla työntämisestä pitäisi paikkansa, jos kokonaistuotannon kasvua rajoittaisi kapasiteettipula, talouden tarjontakyky. Mutta näin ei HSPKT:nkaan mukaan ole asianlaita. Jäljelle ei sitten jää kuin se mahdollisuus, että julkisen kysynnän kasvu vain syö yksityistä kysyntää vastaavassa määrässä kuin julkinen kysyntä kasvaa. Miten näin voisi käydä?
Yksi vaihtoehto on, että julkisten investointien rahoittaminen julkista velkaa lisäämällä nostaisi korkoja niin, että yksityinen kulutus ja investoinnit alenisivat. Mitä näyttöä tällaisesta täydellisestä yksityisen kysynnän syömisestä on? Nyt jo tiedetään, että sellaisilla julkisen velkaantumisen tasoilla kuin maailmalla nähdään, velan kasvattaminen ei heikennä talouskasvua, Reinhart-Rogoff -tulokset eivät päde (toki se voisi päteä, jos velan kasvuun laskettaisiin mukaan infrastruktuurin rapautuminen). Mielenkiintoista on, että nykyoloissa julkiset infrastruktuuri-investoinnit voivat jopa rahoittaa itsensä, kuten IMF:ssä uusinta World Economic Outlook:a varten tehdyt laskelmat osoittavat.
Toinen vaihtoehto on, että yksityisellä sektorilla nähdään velan kasvattamisen lisäävän tulevia veroja. Julkisten investointien rahoittaminen velalla olisi siis vain lumetta, tosiasiassa ne kuitenkin rahoitetaan siis veroja korottamalla. Ja tällöin julkisen investoinnit alentavat yksityisen sektorin tuloja ja siten kysyntää.
Mutta tämäkin väite on ongelmallinen, koska nyt puhutaan väliaikaisesta, muutaman vuoden kestävästä julkisen kysynnän kasvusta. Vaikka hyväksyisimme väitteen velkarahoituksen ja verorahoituksen yhtäläisyydestä, niin kokonaiskysyntä kasvaisi silloin, kun julkisia menoja nostetaan. Tämä siksi, että yksityisen sektorin aavistama verojen korotus alentaa sekä nykyistä yksityisen sektorin kysyntää että säästämistä (tulevaa kulutusta, sopeutumistaakka jakautuu), ei pelkästään nykyistä kysyntää. Nettona kokonaiskysyntä kasvaisi.
On siis hyvin vaikea nähdä, miten julkisten investointien kasvattaminen ei näkyisi kokonaiskysynnän kasvamisena. Kuten tavallista, HSPKT ei edes yritä perustella vastakkaista väitettään.
Onko mahdollista, että vasemmiston tarjoama politiikka olisi parempaa kuin oikeiston? En ole tutustunut Vasemmistoliiton enkä minkään muunkaan puolueen vaaliohjelmiin muuten kuin HS:n ja muiden mielikuvavälineiden kautta, joten en pysty ottamaan kantaa Suomen tilanteeseen.
Ehkä on, tai sitten ei. FT:n Wolfgang Münchau totesi äskettäin vasemmiston käsitysten Euroopan velkaongelmasta ja sen ratkaisusta olevan oikeita, ja vasemmisto on kannattanut laajalti niitä politiikkatoimia, joita FT:ssä Martin Wolf on esittänyt. Mutta kysymys on paljon monimutkaisempi, Simon Wren-Lewis on kirjoittanut aiheesta monesta näkökulmasta, tässä viimeisin.
Narulla työntäminen oli yksi teema myös toisessa HS:n pääkirjoituksessa (”EU yrittää vivuttaa Eurooppaa suosta”). Tässä sillä tarkoitettiin Euroopan Keskuspankin toimia. On totta, että rahapoliittisen määrällisen keventämisen vaikutuksista ei ole paljonkaan tutkimustietoa. Mutta se vähä, joka on, näyttää viittaavan siihen, että sillä on ollut taloutta elvyttävää vaikutusta.
HSPKT ei tietenkään perustele väitettään mitenkään. Ehkä hänen olisi ollut hyvä kysyä itseltään, millainen tilanne olisi ilman EKP:n toimia. Se, että eurotalous ei ole elpynyt, ei siis ole merkki EKP:n politiikan tehottomuudesta. Ja on hyvä muistaa, että se tapa, jolla EKP on ollut pakotettu politiikkaansa toteuttamaan, ei ole tehokkain mahdollinen, tässä Charles Wyploszin kommentaari aiheesta.
Jos yksityiset rahoitusmarkkinat toimivat todella niin hyvin kuin HSPKT väittää (”rahoitusta saavat markkinoilta kaikki ne yritykset, joiden kuuluukin sitä saada”), niin tietenkään mitään julkisen vallan rahoitusinstituutioita ei tarvita. Mutta tässä ollaan perimmäisten kysymysten ääressä? Miksi pankkeja tarvitaan, mikseivät yritykset, olemassa olevat ja syntymässä olevat, vain laske liikkeelle velkakirjoja, joita me yksittäiset ihmiset sitten ostamme, mihin pankkien ja muiden rahoituslaitosten rahansiirtelyä tarvitaan?
Vastaus on tietysti se, että markkinat ovat epätäydelliset. Yksittäinen piensijoittaja ei esimerkiksi pysty valvomaan, mitä hänen rahoillaan todella tehdään. Mutta vähentäessään näitä ongelmia, pankit luovat uusia, kuka valvoo valvojaa? Mitenhän HSPKT perustelee rahoituslaitosten säätelyn tarpeen? Vai eikö niitä tarvitsisi säädellä? Ja HSPKT:n mielestä tarvitaan, niin miksi? Ja eikö tällöin ole mahdollista, että julkinen rahoituslaitos voisi olla osa tätä säätelyä ja siis yhteiskunnallisesti tuottava?
Mutta nykyisillä eväillä jäämme odottamaan HSPKT:lta vaatimusta lakkauttaa TEKES ja Finnvera. Ehkä hän kuitenkin tyytyy tulevaisuudessakin toistamaan teekutsuliikkeen kaikkein alkeellisimpia väitteitä.
Aihealueet: Lajittelematon
Latviassa oli suuri talouskupla, ja siksi kriisi iski siihen Euroopan pahimmin. Poikkeuksellisen rehellisenä tunnettu Valdis Dombrovskis kutsuttiin pääministeriksi europarlamentista vuonna 2009 kesken kauden. Hän muodosti vähemmistöhallituksen, joka leikkasi nopeasti, pudotti julkisen sektorin palkkoja 20 % ja sai nopealla toiminnallaan talouspoliittisen uskottavuuden takaisin. Latvian talous on kasvanut Euroopan nopeimmin monena vuonna peräkkäin ja maan talous on melkein saavuttanut tuon kuplatason. Kreikka saavuttaa 2007-tason tätä menoa vasta vuosikymmenten päästä, koska se lykkäili leikkauksia eikä ole tehnyt kunnon uudistuksia.
By August 2009, Latvia’s GDP had fallen by 20% year on year, with S&P predicting a further 16% contraction to come. However, by 2010 there were indications that Latvia’s policy of internal devaluation was successful.[20] The economic situation has since 2010 improved,[21] and by 2012 Latvia was described as a success by IMF managing director Christine Lagarde[22]
https://en.wikipedia.org/wiki/Economy_of_Latvia
Reaalinen BKT-kasvu
200820092010
-2.8%-17.7%-1.3%
2011201220132014*
5.3%5.2%4.1%3.8%
https://www.gfmag.com/global-data/country-data/latvia-gdp-country-report
Nyt ollaan jo melkein tuossa vuoden 2007 huippu-BKT:ssa ja kasvun on ennustettu jatkuvan. Kreikka on yhä -25 % entisestä BKT:sta.
Maastamuuttoon vetoaminen tuota vastaan on käänteistä logiikkaa: jos kuplan puhkeaminen ajoi maasta paljon ahkeria ihmisiä muualle töihin ja silti näin pian on melkein saavutettu tuo kuplataso ilman heitäkin näin huononakin aikana vientimaissa, sehän kertoo sitäkin paremmasta talouspolitiikasta. Suomi ei pysty samaan, vaikka meillä ei ollut kuplaa, kriisi ei iskenyt pahasti ja maasta ei ole lähtenyt väkeä.
Tehtyään valtavat leikkaukset Dombrovskis sai lokakuussa 2010 suuren vaalivoiton: 33 paikkaa (+ 15) sadasta. Hänen vähemmistöhallituksensa sai 63 paikkaa sadasta, suuren enemmistön!
https://en.wikipedia.org/wiki/Latvian_parliamentary_election,_2010
Yksityistämisillään Dombrovskis sai kitkettyä myös neuvostoajalta periytyvää korruptiota. Muutenkin hän uudisti taloutta eikä vain leikannut. Kreikassa on vanha rahanjakomeno jatkunut.
Seuraavissa vaaleissa 2011 paikkamäärä putosi mutta jäi korkeammalle kuin ennen Valdis Dombrovskis aloittamista: 20 paikkaa (-13). Takana oli ideologisen sisarpuolueen (reformipuolue) synty, se sai 22 paikkaa (+22). Aiemmin lukemassani artikkelissa myös tuo vaali kerrottiin voitoksi, mutta sellaista ei voi tämän 2011-linkin perusteella päätellä, vaan nyt joudun epäilemään sitä 2011-yksityiskohtaa muiden näyttäessä yhä pitävän paikkansa. Kansansuosikki Dombrovskis valittiin taas pääministeriksi.
https://en.wikipedia.org/wiki/Latvian_parliamentary_election,_2011
“Dombrovskis resigned as Prime Minister on 27 November 2013 following the Riga supermarket roof collapse”
https://en.wikipedia.org/wiki/Valdis_Dombrovskis
Ei ole ihme, että pitkäaikainen oppositiopuolue kasvaa ja pitkäaikainen hallitusvastuu kuluttaa. Kreikassa ja muissakin vertailumaissa yksikin hallituskausi, lyhytkin, on yleensä riittänyt nostamaan oppositiopuolueen valtaan. Silti Latviassa Harmonia on kasvanut käsittämättömän hitaasti, mikä on ennemmin hyvä kuin huono merkki hallituspolitiikasta. Siitäkin ainakin osaan on syynä, että muiden Putin-mielisten puolueiden ääniä on siirtynyt Harmonialle ja näitä muita on kuollut pois. Kuka muu on valittu pääministeriksi kolmesti peräkkäin eurokriisin aikoina? Ikävää, että Suomenkin vasemmisto sympatiseeraa Syrizan kaltaisia putinisteja.
Dombrovskis asettui ehdolle eurovaaleissa 2014. Hänestä tuli vaalien äänikuningas ja Yhtenäisyys sai käsittämättömät 46,2 % äänistä (kolmannes lisää).
Johannes ok, mutta on toimittajia, joilla on ekonomistin koulutus ja sen jälkeen vuosien tai peräti vuosikymmenten kokemus talouden seuraamisesta. Silloin asiat menevät aika hyvin perspektiiviin.
Eikä synny sellaisia aloittelevien ekonomistien yksinkertaistuksia, kuin että Helsingin kaupungin “tonttien vuokrankorotukset maksavat täysin asuntojen omistajat, koska niitä ei voi siirtää vuokriin, jotka ovat markkinaehtoisella tasolla. Jos vuokraa olisi ollut varaa korottaa, niin olisi jo tehty ennen korotusta.” Tässä tapauksessa ekonomistit ainakin viestivät tämän idean sillä tyylillä, että syntyy mielikuva asian aukottomuudesta, vaikka tosiassa tuo olisi monessa yksittäistapauksessa hyvä syy nostaa vuokria. Eli kyse voi olla viestinnällisestä ongelmastakin.
Tai se ekonomistiväittämä, että markkinat osaavat hinnoitella oikein riskin vaikkapa credit default swapille, jossa on kymmentä eri lainaa paketoituna, myös nousukaudella. Kun tosiasiassa swappien eri lainoja ei finanssikriisin huumassa edes tutkittu, vaan kaikki ostivat vain nousevaa assettia kasinotaloushengessä. Toki ymmärrän tässä tapauksessa väitteen, että markkinat ovat aina oikeassa, ja korkea hinta vastasi lyhyen ajan tuottopotentiaalia. Mutta tämä selitys tekee tyhjäksi kaiken analyysin, joten siihen ei pitäisi tyytyä, semminkin kun moni menetti rahansa romahduksessa.
Ekonomistit tarkoittavat usein pienintä yhteisestä nimittäjää, keskimääräistä toimintaa. Se vain usein viestitään tavalla, joka sisältää aimo annoksen erehtymättömyyttä, jolloin kuulijalle syntyy käsitys maailman taivuttamisesta vastaamaan käytännön elämälle vierasta teoriaa.
Ekonomistikaan ei kuitenkaan voi olla erehtymätön. Siksi kyseessä ei voi olla ainoastaan viestinnällinen ongelma.
Ohto: Olen kanssasi eri mieltä.
Aloittelevat ekonomistit ovat huomattavasti paremmin perillä taloudesta kuin toimittajat. Ei kukaan ekonomisti yritä “taivuttaa monimutkaista maailmaa teoreettiseen lähtöoletukseensa”. Pahoin pelkään, että tässä on jokin väärinkäsitys tai sitten viittaat johonkin ei-ekonomistin “taivutuksiin”.
Toimittajien ymmärrys taloudesta on hyvin vähäistä ja näkökulma aina ulkopuolisen ohjauksen takia hyvin suppea. HS:n pääkirjoitustoimitus on karmea esimerkikki perusasioiden sekoittamisesta ja siitä, että uskotaan yhden osapuolen kertomus, koska ei ole ymmärrystä itse asiasta, johon on useita näkökulmia.
Joo, näitä toki on, mutta sitten on vielä pitkän linjan hyviä toimittajia esim. HS:n pääkirjoitustoimituksessa, Talouselämässä ja Taloussanomissa. Mutta eihän ne tietenkään aina ole aukottomia ne analyysit. Toimittajien hyvä puoli on kuitenkin se, että ne kirjoitukset eivät useinkaan mene täysin metsään, vaikka aukkoja tai väärinkäsityksiäkin löytyy enemmän tai vähemmän. Sen sijaan aloitteleva ekonomisti ymmärtää asian usein täydellisesti väärin, koska yrittää taivuttaa monimutkaista maailmaa teoreettiseen lähtöoletukseensa. Esimerkkinä vaikkapa täydellisen kilpailun oletus asuntomarkkinoilla Suomessa ja siitä tehdyt johtopäätökset.
Ohto: mieleeni tulee kaksi korkeintaan kelvollista suomalaista taloustoimittajaa, joista kumpikaan ei työskentele HS:ssa. Suomalaisten taloustoimittajien osaaminen ja ymmärtäminen on todella heikkoa. Juttuja kirjoitetaan hyvin yksipuolisesti tajuamatta pihviä. Ylessä ehkä vieläkin karmeampia tapauksia kuin HS:ssa.
Kyllä taloustoimittajilla on usein yleensä paremmat tiedot taloudesta kuin aloittelevilla ekonomisteilla. Koska aloittelevat ekonomistit eivät osaa erottaa “reaalitaloutta” varsinkaan uusklassisesta talousteoriasta saati ceteris paribus -laboratorioistansa.
Nimimerkki outoako ei ilmeisesti ole lainkaan perillä taloustieteellisestä keskustelusta. Keskustelua koulukunnista ei juuri ole patsi niiden mielestä, jotka eivät ole perillä ekonomistien keskustelusta.
Olen useista asioista eri mieltä professori Haaparannan kanssa. Arvostan silti häntä paljon.
HS:n pääkirjoitusten yhteinen nimittäjä on ymmärtämättömyys taloustieteen perusasioista. Etenkin Paaavo Rautiolla on suuria ongelmia ymmärtää ensimmäisen vuosikurssi johdontokurssin asioita.
“R & R:n Excel-virhe ei muuttanut tulosta velkaantumisen ja heikon kasvun yhteydestä, vain poisti epäuskottavan piikin 90 %:n kohdalta”
- kirjoittivat R-hardt&R-goff, tervetuloa vaan langoille.
R&R eivät myöskään ottaneen kantaa siihen johtuuko velkaantuminen hitaasta kasvusta vaiko toisin päin.
“Latviaan finanssikriisi iski pahemmin kuin Kreikkaan, mutta rankalla leikkauslinjalla palautettiin luottamus taloudenhoitoon ja pääministeri on sen jälkeen voittanut kaikki vaalit.”
Latvian kaksissa tuoreimmissa vaaleissa 2011 ja 2014 suurin puolue on kummallakin kertaa ollut vasemmistolainen oppositiopuolue, joka vastustaa tämän mainitun pääministerin talouspolitiikkaa. Koska puolue kuitenkin kansallisuuspolitiikassaan suhtautuu hyvin myönteisesti maan venäläisvähemmistöön, se on tuomittu oppositioon; hallituskumppaneita ei löydy, koska kansallisuuspolitiikka on niin räjähdysherkkä asia Latviassa. Syistä, jotka eivät yhtään mitenkään liity talouspolitiikkaan.
“Sittemmin kaikki vaalit voittanut” pääministeri puolueineen taas pysyi vallassa vuoden 2011 vaalien jälkeen vain ottamalla hallitukseen maan entisen presidentin perustaman uuden rötösherravastaisen populistipuolueen, joka myös kuului vaalien menestyjiin (ja meni itse asiassa pääministerin omasta puolueesta ohi heti näissä ensimmäisissä vaaleissaan). Viime lokakuun vaaleissa puolueet olivat vaaliliitossa ja saivat yhdessä vain hieman suuremman kannatuksen kuin pääministerin puolue sai yksin niissä edellisissä vuoden 2011 vaaleissa, jotka olivat sille tappiolliset.
Maastamuutto Latviasta jatkuu yhä voimakkaana. Kahden miljoonan asukkaan maasta on lähtenyt kymmenen viime vuoden aikana yli 200 000 asukasta, ja 20-30 prosenttia toistaiseksi vielä jääneistä sanoo kysyttäessä suunnittelevansa lähtöä.
Jos muuttotappio on merkki onnistuneesta talouspolitiikasta, niin silloin Itä-Saksa taisi olla suurempi menestystarina kuin Länsi-Saksa. Ja Suomen parhaat vuodet koettiin vastaavasti suuren Ruotsiin muuton vuosikymmeninä.
Anonyymi kirjoitti:
2.12.2014 16:13
“Kun ei-ekonomistit ajattelevat talousasioita, he eivät ensin analysoi tilannetta ja faktoja ja sitten pyri muodostamaan mielipidettä analyysiinsä perustuen. He muodostavat mielipiteen ensin ja sitten miettivät minkälaisilla argumenteilla sitä voisi puolustaa.”
Tuohon voisi sanoa:
Kun ekonomistit analysoivat tilannetta ja faktoja he samalla miettivät mikä teoria/koulukunta puolustaa heidän omaa ideologiaansa/tulkintaansa ja kertovat sitten tarinan siltä kannalta…
Kun ei-ekonomistit ajattelevat talousasioita, he eivät ensin analysoi tilannetta ja faktoja ja sitten pyri muodostamaan mielipidettä analyysiinsä perustuen. He muodostavat mielipiteen ensin ja sitten miettivät minkälaisilla argumenteilla sitä voisi puolustaa.
Populaarimedian keskusteluissa talousasioista ei liikuta tasolla jolla logiikalla ja faktoilla olisi jotain merkitystä, vaan keskustelu on ennemminkin moderni versio heimosodasta. Siksi luulen että HSPKT ei ole ajattelussaan mennyt niin pitkälle että olisi tarkastellut omien väitteidensä välisiä loogisia riippuvuuksia ottaen huomioon tunnetut taloustieteen faktat.
R & R:n Excel-virhe ei muuttanut tulosta velkaantumisen ja heikon kasvun yhteydestä, vain poisti epäuskottavan piikin 90 %:n kohdalta
Helsingin Sanomien pääkirjoitukset ovat lähes aina jonkin osapuolen sanelemia, mikä paistaa niistä koko ajan läpi. Kun tällaiseen kyseenalaiseen toimintatapaan yhdistetään taloudellinen tietämättömyys, seurauksena on juuri Haaparannan mainitsemia täysin epäjohdonmukaisia ja asiavirheitä pursuavia kirjoitelmia. Ymmärtääkseni Helsingin Sanomissa ei ole muutenkaan toimittajia, jotka todella ymmärtäisivät taloutta.
Jos velkainvestoinnit poliittisesti valittuihin kohteisiin ovat huonoa taloudenhoitoa, ne vievät kotimaisten ja ulkomaisten luottamuksen talouteen. Silloin Suomeen ei kannata investoida ja kannattaa säästää tulevia, korkeampia veroja varten. Latviaan finanssikriisi iski pahemmin kuin Kreikkaan, mutta rankalla leikkauslinjalla palautettiin luottamus taloudenhoitoon ja pääministeri on sen jälkeen voittanut kaikki vaalit. Kreikassa vitkuteltiin leikkauksia ja maa romahti totaalisesti. Nyt Latvian Bkt on ylittämässä jo vuoden 2008 kuplatason, Kreikassa ei aikoihin.