Tämän aamun Vieraskynä-kirjoituksessaan Helsingin Sanomissa valtiosihteeri sotkee taas käsitteitä, hän sekoittaa soppaan hallituksen politiikkapäätökset ja muut julkisten menojen ja väistää keskustelun siitä, mitkä julkisten menojen leikkausten vaikutukset ovat. Tosiasia on, että vuosina 2011-2014 Suomen hallitus on harjoittanut kireää finanssipolitiikkaa. Sen ja mahdollisten tulevien leikkausten vaikutuksista tulisi keskustella.
Päätösperäisen finanssipolitiikan vaikutusten erittelyä varten tarvitsemme tiedon siitä, mitä hallitus on tehnyt. Tämä on hankalaa, julkiset menot voivat muuttua aiempien hallitusten päätösten vuoksi tai siksi, että suhdannetilanne muuttuu. Siksi finanssipolitiikan päätösperäisten muutosten indikaattorina käytetään julkisen sektorin rakenteellisen ali- tai ylijäämän muutosta.
Tämä tarkoittaa sitä, että arvioidaan, mikä ali- tai ylijäämä olisi jollakin kiinteällä bruttokansantuotteen (BKT) tasolla. Tällä tavoin vältetään se, että suhdannetilanne vaikuttaisi alijäämään ja tarkastelemalla vuotuista muutosta voidaan vähentää aiemmin tehtyjen päätösten vaikutusta arvioon. Yksityiskohtia voi opiskella tästä Olivier Blanchardin OECD:lle vuonna 1990 tekemästä muistiosta.
Tähän indikaattoriin liittyy tietysti monia ongelmia. Tapana on, että BKT vakioidaan rakenteellisen BKT:n tasolle, sille tasolle, jolla BKT olisi, jos kaikki työttömyys olisi rakenteellista tai sitten potentiaalisen BKT:n tasolle. Tämä on hankalaa, jos eron tekeminen suhdannetyöttömyyden ja rakennetyöttömyyden välillä on vaikeaa tehdä, kuten olen aiemmin esittänyt.
Mutta hedelmistään puu tunnetaan, seuraava kuva on otettu tällä viikolla ilmestyneestä Paul Krugmanin blogikirjoituksesta. Siinä on vaaka-akselilla EU-maiden rakennealijäämän muutos, mitä suurempi se on, sitä enemmän finanssipolitiikkaa on kiristetty. Pystyakselilla on maiden BKT:n muutos, joten helposti nähdään, että mitä enemmän finanssipolitiikkaa on kiristetty, sen enemmän BKT on supistunut.
Tästä Hetemäki siis kieltäytyy puhumasta, miksi? Onko Suomi muka joku poikkeus ja täällä menojen leikkauksella ei ole ollut eikä tule olemaan kasvua heikentävää vaikutusta? Jos on, niin miksi? Suomi on IMF:n ja OECD:n aineistossa kiristänyt finanssipolitiikkaansa vuosina 2011-2014. Miksei tällä olisi ollut vaikutusta? Juuri siitä syystä, että tällaisiin kysymyksiin ei viralliselta taholta vastata, kutsuin HS:n haastattelussa suomalaista talouspolitiikka keskustelua epä-älylliseksi, eikä minulla ole syytä luonnehdintaa katua.
Krugman on laskenut kuvan perusteella karkean arvion kertoimesta, finanssipolitiikan vaikutuksesta BKT:een. Se on kaikille maille 1,3, suurille maille suurempi, kuten on syytä odottaakin. Edellisessä blogikirjoituksessani esitin, että kerroin voi olla suuri pienillekin maille, kuten Hollannille. Heikki Patomäki on lukenut VM:n raportin tarkkaan ja havainnut, että siitä on lähes mahdotonta saada selville, mitä kertoimia VM on käyttänyt. Tiedän saavani kuulla tästä positiivisesta viittauksesta, mutta HP:n kirjoitus on asiallinen. Lisäksi kertoimet näyttäisivät vaihtelevan laskelmasta toiseen ilman perusteita. Eri julkisilla menoilla on erilaiset kertoimet, mutta Patomäen mukaan tästä ei ole kyse.
Hetemäki on joustanut sen verran, että ei ota kantaa vaatimiensa leikkausten toteuttamisen aikataululle. Talouspolitiikan Arviointineuvostohan suositteli leikkausten lykkäystä niiden aiheuttamien negatiivisten vaikutusten vuoksi. Itse olen puoltanut elvytystä hystereesivaikutusten vuoksi. Hystereesi, ilmiö, että talouden tila määrittyy historian perusteella, näyttää Suomellekin olevan tärkeä. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että väliaikainen muutos näkyy pitkälläkin ajalla. Tilanne usein myös pahenee, esimerkiksi silloin kun tarkastelemme työttömyyttä: Pitkäaikaistyöttömän on vaikeampi löytää töitä kuin vain lyhyen aikaa työttömänä olleen, tässä evidenssiä USA:sta Lawrence Katzin et. al. tutkimuksesta. Kun hystereesi on ongelma, niin optimaalinen politiikka on toimia heti, tässä Christina Romerin luentomuistiinpanoja.
Olen tuonut esille myös sen, että lyhyen ajan muutosten vaikutukset voivat olla todella pitkäaikaisia, seuraavassa kahdessa kuvassa on Ruotsin ja Suomen työllisyysasteet 1980-luvun lopulta nykypäiviin (Ruotsin data oli neljännesvuosidataa, en vain viitsinyt ottaa siitä vuosikeskiarvoja), tietoaineisto perustuu kummassakin tapauksessa Työvoimatiedusteluihin, tiedot olen ottanut kummankin maan Tilastokeskukselta. Kumpikin maa oli lamassa 1990-luvun alussa. Tuolloin työllisyysasteet romahtivat, eikä ole koskaan sen jälkeen palannut entiselleen. Eikö nyt olisi syytä ryhtyä toimiin, ettei tämä toistuisi? Huomatkaa, että Ruotsilla romahdus oli suurempi, eikä se ole siitä selvinnyt Suomea paremmin, itse asiassa se on selvinnyt Suomea huonommin, eikö olekin mielenkiintoista?
Viimeisessä kuvassa olen esittänyt tietoja vaikeasti työllistettävien työttömien määrien kehityksestä Suomessa 2000-luvun lopulta näihin päiviin joissakin ikäryhmissä. Nuoremmissa ikäluokissa se on nykyisen kriisin aikana noussut nopeammin nuorissa ikäluokissa kuin vanhoissa (huomatkaa, että nuorempien ikäluokkien arvoakseli on oikealla, 50-54-vuotiaiden vsemmalla). Emmeköhän me tämän vielä näe edessämme?
Lopuksi, väärinkäsitysten välttämiseksi, minustakin on tärkeää, että eläkejärjestelmän ja SOTE-sektorin ongelmat ratkaistaan. Lyhyen ajan elvytys voi auttaa niiden ratkaisemisessa. Jos nyt mennään velkapaniikkiin, niin seuraukset saattavat olla päinvastaiset kuin kuvitellaan, tässä DeGrauwen ja Jin parin vuoden takainen muistutus. Sekin on lisäsyy välttää epä-älyllistä keskustelua. Huomenna kuitenkin VM jatkanee totutuilla linjoilla, mutta muitakin pääsiäisnoitia lienee liikkeellä.
Aihealueet: Lajittelematon
Edelleenkin: Krugmanin käyttämän aineiston mukaan Latvian politiikka ei ole ollut oikeastaan lainkaan kiristävää. Onko vai ei ei?
Japanista emme vielä tiedä, siellä on käynnistetty ensimmäistä kertaa kunnollinen nollakorkotilanteeseen sopiva politiikka, nyt näyttää ainakin siltä, että talous on nousussa.
Tässä on aika hyvä kuvaus Latvian tilanteesta, jonka Krugman ennusti kyllä aika lailla väärin, kun oletti talouskurin johtavan vararikkoon.
http://www.brookings.edu/~/media/projects/bpea/fall%202013/2013b_blanchard_latvia_crisis.pdf
Kun täällä niin paljon vannotaan elvytyksen nimiin, niin miten Japanin musertavan elvyttävä talouspolitiikka on onnistunut? Pelkään, että Suomi on aika lailla samankaltaisessa laantumassa (secular stagnation), johon perinteinen suhdannepoliittinen elvytys ei yksin auta.
Minä vain viittasin Krugmanin kuvaan, en ottanut sen kummemmin kantaa. Ja joka tapauksessa keskeistä on se, että FIPO:n kiristys näyttää heikentäneen reippaasti talouskasvua.
Jos Latvia ei ole harjoittanut finanssi- ja eurokriisin vuosina supertiukkaa finanssipolitiikkaa kuten Pertti toteaa, niin ei voi väittää, että Suomen politiikka olisi kokonaisuutena ollut mitenkään erityisen kiristävää. Pikemmin se on ollut elvyttävää erityisesti kriisin alkuvaiheessa. Valtion menot ovat kasvaneet kriisivuosina kaikkiaan 34 prosenttia ja velka lähes sata prosenttia. Ei noiden lukujen valossa vaikuta kovin tiukalta talouskurilta.
http://blogi.sijoitustalous.fi/4004/suomi-elvyttaa-enemman-kuin-leikkaa/?utm_source=twitterfeed&utm_medium=twitter
Nimimerkki Latvia ei ymmärtänyt kuvaajaa eikä ilmeisesti lukenut Krugmanin kirjoitusta. Kuvaaja sanoo, että Latvia ei ole merkittävästi kiristänyt finanssipolitiikkaa vuosina 2009-2013, joina sen talous on kasvanut.
Krugman ei siis kehu Latviaa vaan ihmettelee sitä, että Latviaa pidetään esimerkkinä taloudesta, joka on kasvanut menoleikkauksista huolimatta. Vuosien valinta ei ole “taktinen”: jos 2008 otettaisiin mukaan, näkyisi kiristämistä, mutta näkyisipä myös talouden supistumista.
On älytöntä väittää, että menoleikkaukset nopeuttavat kasvua, jos kasvua tapahtuu sen jälkeen, kun kiristäminen lopetetaan. Tällä logiikalla olisi loistavaa talouspolitiikkaa esimerkiksi kieltää kaikilta parittomina päivinä syntyneiltä työskentely vuoden ajaksi ja sallia se jälleen seuraavana vuonna. Saataisiin ensin karmea pudotus, mutta seuraavalle vuodelle tulisikin sitten mahtavat kasvuluvut. Niitä kelpaisi esitellä ympäri Eurooppaa “menestystarinana”.
Nyt siis Krugman kehuu Latviaa vaikka noin 2009 hän varoitti sen leikkauslinjan tuhoavan kaiken. Latvia leikkasi kolmanneksen julkisesta sektorista pois. Silti Latvian BKT on kasvanut monta vuotta EU:n nopeimmin ja saavuttaa kriisiä edeltävää kuplatason BKT:n tätä menoa aiemmin kuin Kreikka tai Suomi, jotka Krugmaniinkin vedoten vitkuttelivat leikkauksia. Jos vielä lasketaan kaikkien tuollaisten asukkaiden BKT, ollaan kai jo paljon yli kuplatasonkin.
Latvia-esimerkistä päätellen tunnetusti totuutta säästeliäästi käyttävä ex-taloustieteilijä, vasemmistodemagogi Krugman valikoi vuodet taktisesti ja antaa tavallaan ymmärtää, että 30 %:n menoleikkaus ei heikentäisi seuraavien vuosien kasvua.
Juu, niin on, juuri sen vuoksi uusia menetelmiä on kehitetty, katso sitä Jordan ja Taylorin juttua, johon viittasin, se on yksi hyvä esimerkki, miten todellista kausaalisuutta yritetään löytää.
Tarkennan vielä aiempaa pointtiani, koska luulen että se ymmärrettiin väärin:
Kuten sanot, rakenteellisen alijäämän käyttö poistaa suhdanteiden vaikutuksen valtion tuloihin ja sitä kautta alijäämään. Tässä ei mitään ongelmaa.
Tämän lisäksi kuitenkin laskevat BKT-luvut ja BKT-ennusteet ovat Euroopassa aiheuttaneet sen, että poliitikot haluavat tasapainottaa budjetteja tekemällä leikkauksia. Ja nämä leikkaukset vaikuttavat rakenteelisen alijäämän muutoksiin. Mielestäni on aika selvää, että niissä maissa joissa talousnäkymät ovat huonompia on tehty myös suurempia sopeutuksia.
Eli mielestäni Krugmanin kuvaajassa kausaalisuus kulkee molempiin suuntiin. Kumpaan suuntaan voimakkaampana, sitä en osaa sanoa.
Finanssipolitiikan muutosta mitataan rakennealijäämän vuosittaisilla muutoksilla, jolloin mainitsemasi menojen lisäykset, vaikkeivät häviäkään, niin niiden merkitys pienenee. Lisäksi, jos noissa rakennejäämissä joku päätöksistä riippumaton menoerä kasvaa vuosittain, niin silloinhan luvut aliarvioivat todellisia menojen leikkauksia, vuoden t+1 rakennealijäämä on todellista suhteelisesti suurempi kuin vuoden t alijäämä, joten todellinen kiristys tulee aliarvvioitua.
Selitin tämän tekstissä, aivan kuten selitin senkin, että rakennealijäämä rakennetaan, tai yritetään rakentaa, niin, että se ei riippuisi suhdannetilaneteesta, tämä Pallolle. Tämä ei kuitenkaan valitettavasti toimi täydellisesti ja siksi finanssipolitiikan päätösperäisten muutosten analysointi on hankalaa. Jos joku on tästä kiinnostunut, niin kannattaa lukea Jordan ja Taylorin artikkeli, johon viittaan Talous ja Yhteiskunta -lehden viimeisessä numerossa ilmestyneessä artikkelissani.
Rakenteellisen perusjäämän käyttäminen päätösperäisen finanssipolitiikan virityksen mittaamisessa voi olla ongelmallista. Esim. Suomessa väestön ikääntymistä johtuen eläkemenot kasvavat voimakkaasti, joka heikentää rakenteellista jäämää ilman eri päätöstä. Kuten Juhan esittämistä luvuista näkyy, kiristävällä päätösperäisellä fipolla rakenteellinen jäämä on saatu juuri ja juuri pysymään ennallaan.
Sitten vielä toinen hieman teoreettisesti ongelma, jonka kuvaamiseen käytän esimerkkilaskelmaa. Oletetaan että BKT supistuu 8%, ja veroaste pysyy vakiona 50%ssa, jolloin tulot tippuu 4%-yks., Centeris paribus, jäämä heikkenee 4%-yks. Jos oletetaan, että puolet BKTn supistumisesta on rakenteellista, tuotantokuilu kasvaa 4%. Jos rak. jäämään suhdannejousto on 0.5, niin rak. jäämä heikkenee 2%, ilman että finanssipolitiikkaan on koskettu lainkaan. Tällöin ei olla elvytetty absoluuttisesti, mutta suhteessa potentiaaliseen tuotantoon.
On vähän kapea tulkinta, jos pitää tuota Krugmanin kuvan kausaalisuutta vain yhdensuuntaisena (sen suuntaisena kuin Krugman esittää). Voisi myös hyvin ajatella, että heikentynyt BKT (ja BKT-ennusteet) ovat johtaneet suurempiin austerity-toimiin.
Kyllähän kasvu mukavaa on, mutta Latvian BKT ei ole vieläkään vuoden 2008 tasolla (saati sitten vuoden 2007 tasolla). Ja kun katsot Krugmanin kuvaa, niin sanoisitko todella, että Latvia on periodin 2009-2013 aikana kokonaisuutena harjoittanut supertiukkaa finanssipolitiikkaa? Tätä väitettähän Krugmankin näyttää ihmettelevän.
Krugmanin kuvasta tuli mieleen, että esim. Latvia ja Irlanti ovat leikanneet julkisia menoja huomattavasti reippaammin kuin Suomi. Molemmissa maissa toteutunut ja ennustettu talouskasvu on ollut selvästi Suomea nopeampaa. Talouskuri näyttäisi ainakin jossain toimivan.
Juu, vuosina 2009-2010 Suomen politiikka oli elvyttävää, siitä ei kai ole ollut kyse nyt,, tämä tosiasia on ollut tiedossa. Minä ainakin olen kirjoittanut siitä, mitä nykyisen hallituksen aikana on tapahtunut, koska päinvastaista on väitetty tai asiaa on kierretty, Hetemäen kirjoitus tänään oli vain yksi esimerkki. Yleisin väite, myös Tasavallan Presidentin esittämä on, että velkaantuminen on sama asia kuin elvytys.
Suomi on kiristänyt, mutta keskimäärin vähemmän kuin muut OECD-maat. Ja tästähän on kyse, eikö niistä pitäisi ottaa oppia?
Pertti Haaparanta kirjoitti: “Tosiasia on, että vuosina 2011-2014 Suomen hallitus on harjoittanut kireää finanssipolitiikkaa.”
Katsoisin asiaa koko talouskriisin aikana (2009-).
OECD:n mukaan Suomen julkisen sektorin rakenteellinen alijäämä vuosien 2009–2014 aikana (%-potentiaalisesta BKT:stä):
2009: -1,1
2010: -2,1
2011: -1,4
2012: -1,8
2013: -1,3
2014: -1,1 (ennuste)
OECD:n lukujen valossa vuosien 2009–2014 aikana finanssipolitiikan viritys on pysynyt ennallaan. Vuosien 2009–2011 aikana finanssipolitiikka on voinut olla ollut hieman kiristävää. Sanoisin, että muutos on niin pieni, ettei siitä voi sanoa mitään.
IMF:n WEO:n mukaan luvut ovat
2009: 0,099
2010: -1,3221
2011: -0,911
2012: -1,113
2013: -0,249
2014: -0,127 (ennuste)
IMF:n mukaan vuosien 2009–2014 aikana finanssipolitiikan viritys on käytännössä pysynyt ennallaan. IMF:n mukaan vuosien 2011–2014 aikana finanssipolitiikan viritys on muuttunut hieman supistavaksi, mutta luku on ennuste ja muutos on varsin pieni.
Näiden lukujen perusteella voidaan sanoa, että talouskriisin aikana Suomen finanssipolitiikka on pysynyt neutraalina.
Lopuksi, tiedoksi kaikille julkisen sektorin velkaantumisesta pelotteleville: IMF:n mukaan Suomen julkinen talous on rakenteellinen tasapainossa, joten velkaantuminen on kokonaan suhdanneluonteista. Suomen julkisen talouden ongelma on siis kestävyysvaje, ei nykyiset - suhdanneluonteiset - alijäämät.
Lähteet:
http://www.oecd.org/economy/outlook/economicoutlookannextables.htm
http://www.imf.org/external/pubs/ft/weo/2014/02/weodata/index.aspx
Otin Ruotsin kuvan valmiina Ruotsin tilastokeskuksen tilastosta, selitin tekstissä, että löytämäni Ruotsin aineisto oli neljännesvuosiaineisto, enkä viitsinyt käyttää aikaa sen muuttamiseksi vuosiaineistoksi. Suomesta sain vuosiaineiston, en löytänyt neljännesvuosaineistona sitä. Siksi käyrät eivät ole samassa kuvassa. Kumpikin aineisto löytyy helposti kummankin maan tilastokeskuksen sivuilta. Katson jossakin välissä, josko Suomesta löytyisi 1/4-vuosiaineisto.
Ruotsin romahdus oli prosenttiyksikköinäkin suurempi kuin Suomen, se näkyy, kun katsot tarkasti.
“2) työllisyysasteen suhteellinen romahdus oli Ruotsissa suurempi kuin Suomessa.”
Tarkoitin tietysti, että Ruotsissa romahdus oli pienempi kuin Suomessa.
“Huomatkaa, että Ruotsilla romahdus oli suurempi”.
Kuvista arvioituna 1) Ruotsin romahdus oli prosenttiyksiköissä mitattuna suunnilleen samaa tasoa kuin Suomen romahdus, ja 2) työllisyysasteen suhteellinen romahdus oli Ruotsissa suurempi kuin Suomessa.
(Toki meidän pitäisi ensimmäiseksi määritellä “romahdus”, mutta huomiot 1) ja 2) näyttäisivät olevan aika riippumattomia kyseisestä määritelmästä, niin kauan kuin määritelmä on edes jotenkin järjellinen.)
Kuvia nopeasti vilkaisemalla Ruotsin romahdus näyttää huomattavasti suuremmalta, koska vaaka-akselien päätepisteet eivät ole samat. Toivottavasti tässä on kyse jonkinsortin lapsuksesta, eikä tarkoituksellisesta manipulaatiosta.
Itse asiassa laskin keskimääräisen kuukausittaisen prosenttimuutoksen kaikille näille ikäluokille vuodesta 2008 ja 2009 eteenpäin. Muutos oli suurin nuoremmilla ikäluokilla.
Mitä tuolla viimeisellä kuvaajalla on tarkoitus kuvata?
50-54 -vuotiaiden ikäluokka oli tarkasteluajanjakson alkaessa hiukan suurempi kuin sen lopussa, kun taas nuorin taulukossa oleva ikäluokka on määrältään ajanjaksolla hiukan kasvanut. Kuvaajassa katsotaan vaikeasti työllistettävien lukumääriä, joihin vaikuttaa ikäluokan koko eri vuosina. Jos tuon kuvaajan tekisi prosenttilukuina kustakin ikäluokasta, 50-54 -vuotiaiden rakennetyöttömyysden indeksimäinen kehityskäyrä näyttäisi tuolla aikajaksolla samanlaisemmalta kuin 20-24 -vuotiaiden. Toki 50-54 -vuotiaiden ikäluokka on 36 000 henkeä suurempi (vuodenvaihteessa 2014/2015), eli käyrät kulkevat eri kohdassa, mutta jos käyrät indeksoitaisiin päättymään samaan pisteeseen tai alkamaan samasta pisteestä, ja huomioitaisiin myös ikäluokkien koon muutokset, käyrät olisivat kehityskuluissaan jonkin verran lähempänä toisiaan. Eroa säilyisi siinä, että nuorten ikäluokkien rakennetyöttömyyden kehitys on ollut 50-54 -vuotiaita heikompaa, mutta ero käyrien kehityksessä ikäluokkien kesken ei olisi niin iso kuin tuossa kuvassa.
Suomen väestö ikäluokittain vuonna 2006:
http://www.stat.fi/til/vaenn/2007/vaenn_2007_2007-05-31_kuv_001.html
Suomen väestö ikäluokittain vuoden 2014 lopussa:
http://www.tilastokeskus.fi/tup/suoluk/suoluk_vaesto.html#vaestoianmukaan