Tammikuisessa talouspolitiikan arviointineuvoston raportissa usutimme uutta hallitusta tekemään ensitöikseen uskottavan aikataulutetun suunnitelman julkisen talouden sopeuttamiseksi. Samalla varoitimme, että liian nopea finanssipolitiikan kiristäminen kärjistää suhdannevaihteluita ja johtaa työttömyyden kasvuun. Vähemmän viisautta meillä oli kertoa, miten julkinen talous käytännössä saataisiin uskottavasti tasapainotettua suhdanteita kärjistämättä.
Julkisen talouden kiristystarpeeksi haarukoimme kuntien ja valtion yhteenlaskettua rakenteellista alijäämää, joka laskelmiemme mukaan oli noin 3% BKT:sta eli noin 6 miljardia. Ehdotimme, että suhdannesyistä menoleikkauksia tai veronkiristyksiä lykättäisiin vuosille 2017 - 18 eikä kiristettäisi vielä vuoden 2016 budjettia.
Aiheellista kritiikkiä saimme mm. ex-valtiovarainministeriltä Jutta Urpilaiselta, joka epäili että leikkausten lykkääminen heikentäisi sopeuttamisohjelman uskottavuutta. Urpilainen ei enää ollut uutta hallitusohjelmaa kirjoittamassa, mutta uskottavuuteen näkyy Sipilänkin hallitus panostaneen. Keskiviikkona julkaistusta leikkauslistasta löytyy sekä aikataulu että suhteellisen yksityiskohtainen lista leikkauskohteista. Vaikutusarvioiden realistisuuteen on vaikea ottaa kantaa, mutta ainakin miljardit on jyvitetty hallinnonaloittain sen sijaan että olisi ympäripyöreästi tavoiteltu vaikka julkisten palvelujen tuottavuuden parantamista. Loppusummakin on samaa luokkaa kuin tammikuussa haarukoimamme. Taustalla oleva valtiovarainministeriön arvio kuntien ja valtion alijäämästä on tehty eri tavalla kuin arviointineuvoston raportissa, mutta lopputulos on suunnilleen sama.
Hallitusohjelman taikatemppu liittyy finanssipolitiikan ajoitukseen. Ensinnäkin leikkauksia tehdään tasaisen kiristyvällä tahdilla 4-6 vuoden aikana eikä kertarytinällä, mikä lieventää finanssipolitiikan suhdanteita kiristävää vaikutusta. Toiseksi pakettiin liittyy investointiohjelma, jossa kertaluonteisesti panostetaan lisää teiden ylläpitoon sekä hallituksen kärkihankkeisiin. Tämä paketti pienentää menoleikkauksista johtuvaa finanssipolitiikan kiristymistä lähivuosina eikä silti lisää valtion menoja vuoden 2019 jälkeen. Jos nämä investoinnit vielä osoittautuvat tuottaviksi, temppu on taitavasti tehty.
Uskottavaa sopeuttamisohjelmaa ei oikein voi tehdä ilman yksityiskohtaista listaa konkreettisista säästökohteista. Kaavailut hallitusohjelman muuttumisesta lyhyeksi strategiapaperiksi ovatkin kirjaimellisesti hevonpaskaa. Hallitusohjelma liitteineen on 70 sivua pitkä ja sisältää pienellä präntillä yksittäisiä hallinnonalakohtaisia tavoitteita. Hevosenlannan käytöstä energiatuotantoon säädetään jo sivulla 22.
Aihealueet: Julkinen talous
Tarkoitatko Silja, että valtion menot ovat ne, jotka taloutta liikuttavat? Jos valtio ei pistä rahaa liikkeelle, kuluta, niin työttömyys nousee jne.
Minusta tämä on totta, mutta yrityskokonaisuus on tärkeämpi. Eli jos joustavoittaminen ja verotaakan keventäminen lisää yritysten viivan alle jäävää tulosta, niin sillä on paljon suurempi vaikutus kuin elvytyksellä talouskasvulle.
menojen*
Työttömyys on vakaassa kasvussa ja sopeutusta tehdään 4-5.5 miljardia neljässä vuodessa. Ketä tässä yritetään vakuuttaa? Käytännössä tuon budjetin ainoa mahdollinen lopputulos on, että työttömyysaste hinaa jossain +12 prosentissa hallituskauden lopussa, budjetit eivät verotulojen romahtaessa ja menotulojen kasvaessa edes toteudu, ja kasvuaste on neljä vuotta välillä -1,5 ja 0. (Huom. käytännössä juuri näin kävi viime hallituskaudella, kun sopeutettiin noin neljällä miljardilla).
Suomen klassinen ekonomikunta on Uusitalon ja Vartiaisen johdolla jälleen osoittanut, kuinka vanhat ideat romuttamat uudet taloudet.
Paljon hyvää, jonkun verran riskejä. Toivotaan, jotta eivät hirveästi kajoa tuohon ansiosidonnaiseen, kun se ei ole mikään suuri ongelma. Lisäksi työn tarjonnan lisäämisen dogmi ei taida Suomen jäykillä työmarkkinoilla toimia kunnolla. Pakkoruotsin alkava alueellinen poisto sen sijaan voi tuoda suuriakin tuottavuusvaikutuksia sekä itse opetustilanteeseen että elinkeinoelämään.