Pääministeri Sipilän vaatima “tuottavuusloikka” suhteellisten yksikkötyökustannusten alentamiseksi on jo toteutunut: Suomen teollisuuden yksikkötyökustannukset suhteessa Saksaan teollisuuteen ovat kahdessa vuodessa enemmän kuin puolittuneet.
Suurin osa muutoksesta johtuu teollisuuden työn tuottavuuden kasvusta. Mutta myös palkkojen kehitys on auttanut, Suomen teollisuuden palkkakustannukset ovat kasvaneet hitaammin kuin Saksan. Kiitän kollegaani Matti Pohjolaa, joka kiinnitti huomioni ilmiöön, samoin kuin Tilastokeskuksen viimeviikkoiseen ilmoitukseen talouden palkkasumman kehityksestä: teollisuuden maksama palkkasumma on pienentynyt. Alla olevat tulkinnat ovat kuitenkin aivan minun omiani.
Aivan varmennukseksi seuraavassa kuviot suhteellisten yksikkötyökustannusten ja teollisuuden työn tuottavuuden kehityksestä, jälleen kiitän Mattia, luvut on laskettu OECD:n tuottavuustietokannan tietojen pohjalta:
Mitä tästä opimme? Ensinnäkin sen, että hallituksen toimet “tuottavuusloikan” saavuttamiseksi ovat turhat, sen lisäksi, että ne todennäköisesti eivät edes olisi sitä tuottaneet. Nyt ne onkin siis syytä perua, parasta olisi, jos niin tehdään ennen tulevaa perjantaita. Vaikka niistä olisi ollut hyötyäkin, niin ei missään nimessä nopeasti, nyt tavoite olisi mahdollista saavuttaa ilman niitä kahdessa vuodessa.
Toiseksi, teollisuuden maltillinen palkkakehitys on osittain aitoa palkkojen alenemista. Tämä on todennäköisesti toteutettu niin, että työsuhteissa on aiempaa enemmän käytetty määräaikaisia työntekijöitä ja erilaisia palkkioita on karsittu.
Toinen asia kokonaan on, onko hallituksen tavoitteessa mitään järkeä. Hintakilpailukyky on (suhteellinen) hinta, joka sopeuttaa pitkällä ajalla vaihtotaseen vajeen tai ylijäämän sellaiseksi, että maa kykenee hoitamaan velkansa, joka koostuu sekä yksityisestä että julkisesta velasta, tai sellaiseksi, että maa kuluttaa enemmän kuin sillä tuloja ulkomailta saatavien pääomatulojen verran.
Kolmanneksi, Suomen suhteelliset yksikkötyökustannukset ovat laskeneet jo kaksi vuotta. Missä se näkyy? Ei missään muussa kuin taloudellisen kasvun puutteessa, vientiä kilpailukyvyn paraneminen ei ole auttanut.
Neljänneksi, OECD:n tietokannat ovat myös hallituksen ja ministereiden neuvonantajien käytettävissä. Miksi niitä ei ole katsottu? Minun osaltani virhe on pienempi, minun virheeni kun eivät johda suoraan politiikkavirheisiin.
Suomen vaihtotaseessa on vaje ja niin siinä tuleekin olla. Bruegel-instituutin tutkija Zsolt Darvas on yrittänyt ymmärtää maailman eri valtioiden vaihtotaseiden pitkän kehitystä sellaisten tekijöiden pohjalta, joita taloustieteen teoriat korostavat. Näiden joukossa ovat ikärakenteet, koska niiden muutos vaikuttaa kokonaissäästämiseen ja siten vaihtotaseisiin (vaihtotase on kokonaissäästämisen ja kokonaisinvestointien erotus). Julkisen sektorin vajeet, maiden vaihtosuhteet ja väestön kasvuvauhti ovat muita keskeisiä vaihtotasetta selittäviä tekijöitä.
Darvas on verrannut mallin kertomaa vaihtotaseen vajetta toteutuneeseen vajeeseen. Suomen osalta kehitys on ollut vuoden 1972 jälkeen seuraavaa (punainen käyrä on toteutunut, vihreä sellaisen mallin tuottama, jonka rakentamisessa on käytetty maailman kaikkien maiden aineistoa, vaaleanruskea mallista, joka on rakentunut rikkaiden maiden tiedoille, ja sininen EU-maiden aineistolle rakennetusta mallista).
Suomen vaihtotase on heilunut selvästi enemmän kuin mallien mukaan olisi odottanut. Erityisen suuri poikkeama alkoi syntyä 1980-luvun lopulta, vaihtotaseeseen syntyi valtaisa ylijäämä, vaihtotase oli ylijäämäinen 2010-luvun jälkipuoliskolle asti. Osa tästä ylijäämästä paikkasi 1970-luvulla syntynyttä “ylisuurta” vajetta, mutta meni kuitenkin sen yli, kansakunta säästi Nokian luoman tulon, mutta ei suinkaan uusiin investointeihin. Ylijäämän purkautuminen pelasti meidät vielä pahemmalta syöksyltä kuin mihin muuten olisimme joutuneet.
Tämän ylisuuren vaihtotaseen oli joskus purkauduttava. Purkautuminen taas edellytti hintakilpailukyvyn heikkenemistä. Nokia romahti yllätyksellisen nopeasti, mutta tämä vain nopeutti väistämätöntä sopeutumista liiallisiin ylijäämiin. Tämänkin valossa puhe “tuottavuusloikan” tarpeellisuudesta on hieman käsittämätön.
Mutta nythän ei saa päästää negatiivista energiaa ulos, vaan meidän on kyettävä niittämän haasteita kuten temmeltäväin tuulten ritarien kuuluu. Tässä siksi linkki Kukonpoikien lauluun “Katso kenguru loikkaa”.
Aihealueet: Lajittelematon
Jos kotimaiset toimijat eivät investoi suomeen, ja kuljettavat rahat veroparatiiseihin, niin kuka investoi tuotekehittelyyn? Ymmärrän verosuunnittelun, mutta agressiivinen sellainen puhkoo yhteiskunnan turvaverkot kappaleiksi ja jättää jälkeensä köyhyyttä ja kurjuutta. Talousoppineet tietää varmasti, kuinka monta lanttia on laitettava likoon, jotta lanttikasa suurenee ankarassa klobaalissa kilpailussa.
Suomi on tuotekehittelyn ja brändäyksen suhteen oman sisäsiittoisen luonteensa uhri ja vanki. “Ei siitä mittään tule kuitenkaan“.
Ymmärrän varsin hyvin, että omistajien ja sijoittajien täytyy saada hyvää, mutta ymmärrän sen vielä paremmin, kun satsataan tuotteeseen ja yritykseen.
Muista hyvin, kun Marimekon toimihenkilöt ilmoittivat rouva Paakkaselle, että nyt on tilanne se, että lomautuksiin on mentävä. Kirsti Paakkanen napautti, että käy, mutta tällä kertaa lomautetaan toimihenkilöt. Lomautukset peruttiin!
Esimerkiksi useat menestyvät yritykset esim. pelialalla eivät pidä suomen palkkatasoa korkeana. Supercell toimari Ilkka Paananen sanoo, että hyville pitää maksaa.
Supercel on myös politikoinut yrityksensä siihen moodiin, että verot maksetaan suomeen huolimatta Japanilaisten kanssa tehdystä miljardiluokan kaupasta.
Myöskään lastensairaalaan annettu 3,4 millin panos ei ole mikään pikkujuttu eikä muutkaan hyväntekeväisyyteen annetut varat ja 2,5millin veto maahanmuuttajanuorille sekä Turkulaiseen nuorisoprojektiin tehdyt vahvat satsaukset ovat hyvä esimerkki suurisydämisyyden ja avarasieluisuuden tuottamasta mammonasta ja yhteisestä hyvästä.
Myöskään 400 millin markkinointipotti kertoo omaa kieltään Supercell kaverien mielenlaadusta.
Jos Suomen yliopistoissa keskityttäisiin vastaaviin alueisiin sensijaan, että pyritään hyppimään duunarin päänpäällä, kuten monet yliopisto kynäniskasalkkukeekot tekevät, moni konflikti jäisi syntymättä ja energia kanavoituisi yhteisen hyvän tavoitteluun. Tämä vaatii ihmisiltä suurta kypsyyttä ja epäitsekkyyttä.
Totta kai suhteellinen tuottavuus paranee, kun 100 000 tuottamatonta työpaikkaa lopetetaan.
Sanon yhteenvetona seuraavaa: Suomen pitäisi parantaa hintakilpailukykyä, yksikkötyökustannuksia - suhteessa kilpailijamaihin - johtuen hintakilpailukyvyn heikkenemisestä vuoden 2007 jälkeen ja Suomen vientiteollisuutta kohdanneiden rakenteellisten muutosten takia. Tästä olemme lähes yhtä mieltä. Yksikkökustannusten sopeutustarpeesta (5, 10 vai 15 %) ja keinoista on erimielisyyttä.
Tulkintani on, että paras ratkaisu saataisiin kustannusten leikkaamisella aluksi maltillisesti ja sopimalla samalla pitkä nollalinja kaikkien ammattiliitojen kanssa.
Heikki Taimiolle: Ulkoinen ja sisäinen devalvaatio ovat eri asioita myös DSGE-malleissa. 90-luvun devalvaatio opetti seuraavan: devalvaation aiheuttama expenditure switching effect ja korkojen lasku johtivat Suomen talouden elpymiseen. Devalvaation tasevaikutus (balance sheet effect of devaluation) oli paljon pienempi kuin kaksi edellistä, joten ekspansiivinen talouspolitiikka on ekspansiivista, ihan niin kuin keynesiläinen teoria sanoo.
Hienoa keskustelua. Saadaanko vielä Haaparannalta yhteenveto ja kannanotot? Tämä aihe on sen verran tärkeä että olisi hyvä vetää yhteen jotta me jotka emme ole tutkijoita näkisimme valon.
Noin äkkiseltään tuntuu että ongelma on kyllä enemmän yrityksissä ja siinä miten niiden omistajat suhtautuvat niihin ja kasvuun. Meyer ja Turun telakka tästä oiva esimerkki - kun omistaja vaihtui, täyttyi tilauskirjat. Uusi omistaja tunnetusti panostaa tuotanto ja tuotekehitykseen vahvasti (käykää Papenburgissa katsomassa), ja tekee sitä myös Suomessa jatkaen sitä työtä mitä aiemmin jo aloitettiin.
Minulla ei ole täydellistä kokonaiskuvaa, mutta ainakin ne yritykset jotka ovat vahvasti panostaneet tuotekehitykseen (sanotaan vaikka Vacon ja Kone) tuntuvat pärjäävän ihan hyvin. En tiedä on Haaparanta oikeassa, mutta nyt käynnissä oleva vastakkainasettelu tuntuu aika turhalta.
Oli miten oli, mielellään näkisin jonkinlaisen “lopullisen vastauksen” tähän kommenttiketjuun, kovasti asia ainakin minua askarruttaa.
Juha, Palkansaajien tutkimuslaitoksessa kukin yksittäinen tutkija vastaa itse omista kirjoituksistaan. Näin on varmaan useimmissa muissakin tutkimuslaitoksissa. Laitos ei siis tarkista minunkaan kirjoituksiani, vastaavatko ne PT:n virallista kantaa, jota ei edes useimmiten ole olemassa. Tästä etenkin tiedostusvälineiden edustajilla on väärä käsitys, joka nyt toivottavasti ei ole leviämässä laajemmin ekonomistien keskuuteen.
Viittaat myös PT:n talousennusteeseen, jonka on allekirjoittanut laitoksen ennusteryhmä, johon minäkin kuulun. Ennusteryhmän jäsenet eivät välttämättä ole kaikesta yhtä mieltä, mutta viime kädessä sen ja laitoksen johto vetää linjaa. Tässäkään ole mitään tavatonta.
Itse asiasta muutama lyhyt kommentti:
1. Kuten PT-blogissa kirjoitin ja Pekka Sauramo Talous&Yhteiskunta-lehden numerossa 2/2015 ilmestyneessä artikkelissaan on osoittanut, Suomen kustannuskilpailukyky ei ole historiallisessa katsannossa mitenkään heikko. Tämä väite on luonnollisesti eri asia kuin kustannuskilpailukyvyn muutosten tarkasteleminen, johon Lauri Kajanoja täällä aiemmin viittasi.
2. PT-blogissa kirjoitin myös, että nyt on kyse hallituksen pyrkimyksestä parantaa kustannuskilpailukykyä ”ylihyväksi”. Tämä pyrkimys ei sinänsä ole mitenkään ristiriidassa sen tosiasian kanssa, ettei Suomella ole kustannuskilpailukykyongelmaa em. mielessä. Viennin parantamista voidaan tavoitella silloinkin.
3. Jos Suomella olisi oma raha, kustannuskilpailukyvyn parantaminen tapahtuisi devalvaation/devalvoitumisen myötä, mutta rahaliitossa tilanne on toinen. Sekä PT:n ennusteessa että minun blogikirjoituksessani viitataan joihinkin ongelmiin, jotka liittyvät hallituksen pyrkimyksiin saada aikaan parannus kustannuskilpailukyvyssä. Palkkamaltti olisi parempi vaihtoehto.
4. Ehkä joissakin DSGE-malleissa sisäisellä ja ulkoisella devalvaatiolla ei ole mitään eroa. Realistisemmissa analyyseissa keskeisiä eroja ovat mm. vaikutukset inflaatio-odotuksiin, reaalikorkoon ja velkataakkaan. Sisäisen devalvaation – sikäli kuin se ylipäätään on toteuttamiskelpoinen - deflatorisia vaikutuksia kannattaa varoa etenkin, jos yksityinen sektori on kovin velkaantunut. Ulkoisen devalvaation vaikutukset vahvasti ulkomaille velkaantuneessa taloudessa koettiin 90-luvun Suomessa.
Olisiko mahdollista, että Palkansaajien tutkimuslaitos - tunnetuin hintakilpailukyvyn parantamisen vastustaja - olisi näkemyksissään johdonmukainen?
Ensi kovaan ääneen väitetään, että mitään hintakilpailukykyongelmaa ei ole. Esimerkiksi blogissa 10.9. Heikki Taimio kirjoitti, että ”hallituksen toimet perustuvat virheelliseen ja harhaanjohtavaan käsitykseen Suomen kustannuskilpailukyvystä” […] ”Kuten Pekka Sauramo viime kevään T&Y-artikkelissaan ja blogikirjoituksessaan osoitti, hallituksen (ja Suomen Pankin) arvio Suomen kustannuskilpailukyvystä [sen parantamisen tarpeesta] on sekä virheellinen että harhaanjohtava.”
Tänään sitten talousennusteessa PT kirjoittaa: ”[hallituksen toimia] Järkevämpi toimintalinja perustuisi sen varmistamiseen, että Suomeen syntyy peräkkäin usea vain pienet palkankorotukset sisältävä työehtosopimus, minkä toteutuminen takaisi sen, että hintakilpailukykymme suhteessa kilpailijamaihimme kohentuisi tuntuvasti.”
Kysymys 1: Miksi tehdä maltillisia palkankorotuksia, jos mitään hintakilpailukykyongelmaa ei ole?
Kysymys 2: Miksi ihmeessä me tahtoisimme hintakilpailukykymme kohentuvan ”tuntuvasti” suhteessa kilpailijamaihimme, jos mitään hintakilpailukykyongelmaa ei ole?
Sattuu sitä paremmissakin piireissä.
Pääministeri Sipilä sanoi tv-puheessaan ”Monet ovat esittäneet sisäisen devalvaation keinoa. Sen olisivat maksaneet kaikki suomalaiset, kun arvonlisäveroa olisi jouduttu korottamaan usealla prosenttiyksiköllä.”
Ikään kuin hallitus olisi päätynyt muuhun ratkaisuun kuin sisäiseen devalvaatioon eli työvoimakustannusten alentamiseen yms. Fiskaalista devalvaatiota ehkä tarkoitettiin. Ja sitä keinoa voisi käyttää rohkeamminkin.
Mutta piilottelevatko hallituksen kaappi-keynesiläiset sitä kaikkien elvytysten äitiä – yli 10 mrd:n euron panostusta puolustusvoimiin?
Jussi Kiviluoto kirjoittaa blogissa: “Pidemmän aikavälin kehitystä katsoessa saattaa mieleen juolahtaa, ettei suurin ongelmamme ehkä olekaan Vihriälän (,Vartiaisen, hallituksen…) painottama heikko vientimenestys ja tehdasteollisuuden tuhoutuneet työpaikat, vaan ne syntymättömät työpaikat palveluissa. Syynä saattaisi olla kotimaisen kysynnän romahtaminen, mikä puolestaan saattaisi olla seurausta kireästä finanssipolitiikasta (oppikirjan sekä 90-luvun laman oppien mukaisesti)”.
Argumentti on hyvin kyseenalainen, sillä finanssipolitiikka Suomessa on ollut elvyttävää tai neutraalia talouskriisin aikana, riippuen mittarista. Ainakaan finanssipolitikka ei ole ollut kireää.
Jos kilpailukyky historian valossa oli 90-luvun lopusta talouskriisiin poikkeuksellisen hyvä, ei kai suhteellisten (nimellisten/reaalisten) yksikkötyökustannusten nousussa ole sinänsä mitään kovin kummallista? Kuten Pertti sanoi, muutos tuli Nokian romahtamisen myötä vain yllättävän nopeasti.
http://jussikiviluoto.blogspot.com/2015/09/se-pois-jaanyt-argumentti.html
Luulen, että maailma on tullut hulluksi. Kun minä olin lapsi ja oli lama (90-luvun alussa), Suomen Pankki ja porvarihallitus vastustivat (ulkoista) devalvaatiota kaikin keinoin. Heidän mukaan Suomen talousongelmat eivät olleet suhdanneluonteisia, vaan rakenteellisia. Siksi devalvaatiossa ei ollut mitään mieltä. Työnantajat ja ammattiliitot taas tahtoivat devalvaation, vaikka se leikkasi ostovoimaa (nostamalla ulkomaisten hyödykkeiden hintoja), koska se palauttaisi Suomen hintakilpailukyvyn. Tänään kaikki järkiargumentit puhuvat sen puolesta, että devalvaatio oli oikea ratkaisu: se korjasi hintakilpailukyvyn ja laski korot. Siksi talous alkoi taas kasvaa (noin puolen vuoden viivellä). Nyt kun olen aikuinen ja talous on pitkässä taantumassa, Suomen Pankki ja porvarihallitus tahtovat (sisäisen) devalvaation. Heidän mukaan Suomen talousongelmat ovat osin suhdanneluonteisia ja osin rakenteellisia siten, että tarvitaan devalvaatio. Ammattiliitot taas vastustavat devalvaatiota, koska se leikkasi ostovoimaa ja koska ongelmat ovat rakenteellisia. Huh, maailma on varmaan ylösalaisin.
Hypyt on Suomessa tosiaan hypitty. Alla olevan jutun kuvista 3 ja 4 nähdään, että Suomi on menettänyt vuosien 2000–2013 aikana hintakilpailukykyä, suhteellisilla yksikkötyökustannuksilla, toiseksi eniten “alkuperäisistä” euromaista. Vain Italia on pystynyt ”parempaan”. Suomi on siis kokenut suuren loikan.
http://www.voxeu.org/article/secular-stagnation-eurozone
Jukka Pekkarisille: Sanoisin, että yhden jäsenmaan RULC:n kehitystä voidaan verrata euroalueeseen, jos tarkoituksena on vain näyttää laadullinen (ei määrällinen) muutos suhteessa euroalueeseen, helposti julkisesti saatavilla olevasta datasta.
Edellisessä kirjoituksessa toistin metsäteollisuuden ja ICT-teollisuuden ongelmat. Nämä muutokset vaativat reaalisen valuuttakurssin heikkenemisen, jotta talouden ulkoinen ja sisäinen tasapaino olisi mahdollista ylläpitää (huolimatta hyvästä lähtötilanteesta). Jukka Pekkarinen kirjoitti samasta asiasta, että ”seuraavan politiikka-postulaatin olisin kuitenkin itse valmis hyväksymään: Suomen talous on perinteisesti keskeisten vientialojemme näivetyttyä niin suuren rakennemuutoken edessä, että kustannuskilpailukyvyn merkittävä parantaminen on tarpeen - sellaisin keinoin, jotka lyhyellä ajalla heikentävät kotimarkkinoita mahdollisimman vähän.” Rohkenen väittää, että suurin osa suomalaisista ekonomisteista hyväksyy näiden pohjalta Pekkarisen muotoileman talouspoliittisen ohjeen, huolimatta muutamista eriävistä mielipiteistä. Joten näkemys sisäisen devalvaation tarpeesta ei ole kiistanalainen.
Lauri, tosi on. Tulokset riippuvat valinnoista. Väitteessäsi on vinha perä.
Mutta mikä on tavoite? Mihin kustannuskilpailukyvyllä ja muilla keinoilla pyritään? Pyritäänkö tasapainottamaan taloutta? Suomen kauppatase on tasapainossa. Eikä vaihtotasekaan kovin kaukaa perässä tule. Vai pyritäänkö tasapainottamaan valtion budjetti? Tai tavoitellaan rahapoliittista inflaatiotavoitetta.
Stagnaatiossa tavoitteeksi sopisi asettaa kasvu. Sen jälkeen voisi alkaa pohtia keinoja. Miksi työvoima ei kasva? Miksi investoinnit eivät kasva? Miksi tuotanto ei kasva? Miksi tulot eivät kasva?
Miksi tässä maassa eivät kasva kuin rikkaruohot ja hautuumaat?
IPO, olipa kiusallinen lapsus tuo kustannuskilpailukyky-tason ja -eron sekoitus. Onneksi Espoon ”ylirakkikoira” tarjoaa tukiopetusta prosenttilaskuun sekä ekonomisteille että päättäjille tuoreessa blogissaan.
http://raimoylinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/202698-prosenttilaskuoppia-ekonomisteille-ja-paattajille
Eikä kirjoituksen pääpointti jäänyt meiltä muiltakaan huomaamatta. Viimeinen rivi eli bottom line:
”Mutta nythän ei saa päästää negatiivista energiaa ulos, vaan meidän on kyettävä niittämän haasteita kuten temmeltäväin tuulten ritarien kuuluu.” Etenkin linkki Kukonpoikien lauluun: “Katso kenguru loikkaa”.
Mikko,
olen kerran - muutama vuosi sitten - JSN:lle valittanutkin, ja läpi meni. Tässä tapauksessa vastuu kuuluisi kuitenkin alkuperäisen väärän väitteen esittäjälle, Pertti Haaparannalle, joka omankin tunnustuksensa mukaan on tietoinen väitteensä virheellisyydestä. Jos kyseessä olikin alun perin virhe, niin nyt kyseessä on jo valhe.
Luonnontieteiden maailmassa tehty virhe on tapana korjata sen havaitsemisen jälkeen, ja yrittää tavoittaa ne, joille virhe on mahdollisesti aiheuttanut väärinkäsityksiä ja/tai vahinkoa.
Teollisuudessa tehty virhe on pakko korjata mahdollisimman pian havaitsemisen jälkeen, ja jo ennen sitä välittömästi tiedottaa kaikkille asiakkaille, joita virhe voi koskea. Sitten katsotaan, miten asiakkaan vahingot minimoidaan, ja/tai miten virhe hyvitetään. Jos näin ei tee, loppuu luottamus yritykseen ja sen toiminta hyvin lyhyeen.
No joo, somebody is wrong on the Internet, joten päätän tästä tähän. Professori jatkaa omatuntonsa mukaan.
L.P.O.:
Saat varmasti korjauksen kantelemalla julkisen sanan neuvostoon. Ensin on pyydettävä tiedotusvälineitä oikaisemaan virhe (”Jos kantelu kohdistuu jutussa olleeseen asiavirheeseen, pitää tiedotusvälineeltä ennen kantelua pyytää virheen korjausta”). Itse kantelussa voi viitata ainakin seuraaviin journalistin ohjeiden pykäliin:
“20. Olennainen asiavirhe on korjattava viipymättä ja niin, että se tavoittaa mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa saaneen yleisön….”
“12. Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus.”
“8. Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.”
Kun kilpailukyvyn takamatka edes puolittuu, mutta silti on takamatkalla, niin on epä-älyllistä odottaa että tuote menisi paremmin kaupaksi jos se edelleenkin on kilpailijaa kalliimpi, paitsi tilanteessa jossa kilpailja joutuu myymään ei-oota ja tilaus valuu vieläkin kallimmalle tuottajalle (Suomeen).
Lisäksi on epäoleellista ottaa Suomen osalta huomioon vuosia ennen 2005 saaden lähinnä vain mukavan oman agendansa mukaisen nousevalta näyttävän käyrän. Kikka on samantyylinen kuin Haaparanta käytti taannoin Kansantaloudellisessa aikakausikirjassa valiten kestävyysvajelaskelmiinsa jopa vuosikymmenien päähän vuodet 2002-2007 Solowin kasvumalliin, vaikka tiedämme ettei ko. ajanjakso edusta hyvin Suomen kansantalouden kasvua pitkällä aikavälillä.
Nyt samaa, päätöntä ekaa riviä lainaa myös Iltalehti, ja sekin (kirjoittajan nimen ja tittelin sokaisemana?) ilmeisen tosissaan:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015091620360737_uu.shtml
Tämä kertoo valitettavaa kieltä toimittajista. Kirjoitusvirhe “Saksaan teollisuuteen” osataan kyllä korjata, mutta siinä se sitten onkin.
Eikö toimittajalle tule mieleen, että ilman totaalista valuuttaromahdusta (tyyliin Islanti) ei ole MITENKÄÄN mahdollista, että jonkun teollisuusmaan yksikkötyökustannukset voisivat puolittua toiseen teollisuusmaahan verrattuna parissa vuodessa? Ja kun vielä valuuttakin on sama. Kyllä sen pitäisi jokaisen tajuta. Eikö toimittajakoulussa opeteta OLLENKAAN lähdekritiikkiä?
Ja nyt ihan oikeasti: eikö tätä paljon lainattua, todistettavasti täysin virheellistä artikkelin avausta, voisi korjata korjaushuomautuksen kera?
Kun pyritään hahmottamaan kustannuskilpailukyvyn kehitystä, tehdään valintoja sen suhteen,
1) mihin maajoukkoon vertailu tehdään,
2) mitä ajanjaksoa tarkastellaan,
3) tarkastellaanko koko taloutta vaiko vain tehdasteollisuutta ja
4) mitä mittareita muuten käytetään.
Tulokset riippuvat näistä valinnoista. Siksi valintoja on hyödyllistä perustella. Muuten havaintoja on vaikea tulkita.
Pertsa on taas onnistunut käynnistämään räväkän keskustelun. Osallistujien soisi vain olevan vähän tarkempia käyttämiensä käsitteiden suhteen. Suhteellisissa yksikkötyökustannuksissa (RULC) maan yhteisessä valuutassa laskettujen yksikkötyökustannusten muutosta verrataan kilpailijamaihin, joita painotetaan niiden globaalein markkinaosuuksin. Tämä antaa aiheen muutamaan kommenttiin:
1) Pertsan blogin ensimmäistä kuviota ei ole helppo tulkita. Se verrannee Suomen suhteellisten yksikkötyökustannusten muutosta suhteessa Saksan vastaaviin. Mutta onko tälläinen vertailu tarpeen, jos Saksan merkitys kilpailijamaanamme on otettu jo huomioon omassa RULC-mittarissamme? Itse löysin OECD:n sivuilta pikahaulla RULC:t vain koko taloudelle. On sinänsä mielenkiintoista, että Suomen luku (2010=100), oli viime vuosikymmenen alusssa 98,5, huipussaan 2009 107,4, viime vuonna 101,2. Moniin muihin maihin verrattuna RULC on ollut meillä melko vakaa. Esimerkiksi Ruotsin RULC oli viime vuonna 109,3, Saksan 103. RULC:n avulla mitattu hkk näyttää meillä parhaillaan myös paranevan hyvää vauhtia; tämän vuoden toisen neljänneksen lukemamme oli 97,8.
2. Ei ole käsittääkseni kovin mielekästä verrata yhden jäsenmaan, ei varsinkaan Suomen, RULC-kehitystä koko euroalueeseen. Kun jäsenmaiden sisäinen kauppa on pudistettu pois, on Yhdysvaltain ja USD:n paino Euroalueella paljon suurempi kuin Suomen ulkomaankaupassa.
3. Ei voi täysin torjua Pertsan väitettä, että (5%-yksikön) kilpailukykyloikka on jo hyvää vauhtia toteutumassa. Hallituksen 5+5+5-strategia näpertelee aritmetiikalla muutenkin turhan tarkkaan. Hintakilpailukyvyn käsite on moniulotteinen, ja eri mittarit antavat siitä hyvin erilaisen kuvan. Seuraavan politiikka-postulaatin olisin kuitenkin itse valmis hyväksymään: Suomen talous on perinteisesti keskeisten vientialojemme näivetyttyä niin suuren rakennemuutoken edessä, että kustannuskilpailukyvyn merkittävä parantaminen on tarpeen - sellaisin keinoin, jotka lyhyellä ajalla heikentävät kotimarkkinoita mahdollisimman vähän.
Korjaan: jälkimmäisen eli tuotoksen maksimointi on primääritavoite.
Juttu osoittaa lähinnä sen, että “tuottavuusloikka” oli huono formulointi tavoitteenasetannaksi. Voimmehan nostaa tuottavuutta lähes rajattomasti pienentämällä tuotosta vähiten tuottavasta päästä juuri niin kuin on tapahtunutkin. Maksimoimme tuottavuutta ja tuotosta, mutta näistä ensimmäinen on primääri tavoite. Tämän ongelman takia hallituspiireissäkään ei ole tuota termiä enää juuri käytetty.
L.P.O.: Vaikean heitit: painaako villaisella vai korjatako virhe näkyvästi? Onko joku hyvän tieteenteon eettinen ohjeisto, josta saisi vastauksen kysymykseesi, minä en tiedä.
Roope: mikroaineistoihin perustuvissa tuottavuustutkimuksissa taitaa tulla esiin sellainen seikka, että yrityksissä tapahtuva tuottavuuskasvu on usein myötäsyklistä mutta luovan tuhon kautta syntyvä tuottavuusvaikutus vastasyklistä. Saattaapi olla niin, että luovan tuhon komponentti dominoi nyt normaalia enemmän. Mene ja tiedä.
Pertti,
Tuottavuus on kai myöstäsyklistä lähinnä mikrodatassa. Makrodatassa tuottavuus voi kasvaa myös kun työllisyys pienenee. Sinun käyttämäsi taulun mukaan tähänastinen Suomen ennätys tuottavuuden kasvussa oli vuonna 1992 (11.3%). Samana vuonna teollisuuden työllisyys laski 9.2% ja tehdyt työtunnit suunnilleen saman verran. Ihan tämäntapaista tuottavuusloikkaa tuskin kukaan toivoo.
Ja jotta varmasti puhutaan samasta asiasta oletan että luet taulua Productivity and ULC by main economic activity (ISIC Rev.4), B_E: Industry including energy. Pelkkä “manufacturing” tuottanee suunnilleen samat luvut.
Juha Itkonen: Luulenpa että tuon raportin http://www.etla.fi/julkaisut/innovointi-luova-tuho-ja-tuottavuus/ kuvassa 2b näkyvä nouseva trendi on valitettavasti jatkunut? Sitä tietysti toivoisi, että sen sijaan kuvassa 2a näkyvä orastava nouseva trendi olisi voimistunut viime vuosina. Mutta kun katsoo teollisuuden työpaikkojen syntymis- ja tuhoutumisasteita, se tuntuu toiveajattelulta.
Ensimmäisen, täysin virheellisen virkkeen korjaaminen korjaushuomautuksen kanssa olisi erityisen tärkeää, kun Taloussanomatkin sitä lainaa sitä täysin kritiikittömästi:
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2015/09/15/professori-tuottavuusloikasta-hallituksen-toimet-ovat-turhat/201511959/12?pos=luetuimmat
Laittaa kyllä miettimään, että eikö sielläkään ole ketään edes peruskertolaskusmatikkaa hallitsevaa töissä? No, toimittajat.
Kun kerran myönnät kirjoituksesi ensimmäisen rivin jättivirheen, mikset korjaa kirjoitusta korjaushuomautuksen kanssa?
Vähän ihmettelen että ajatusta että ylijäämän pitää tulla myös alas. En ole huomannut että se olisi toteutunut Saksan tai Ruotsin kohdalla.
Pertti,
tosiaan olinkin huolimattomuuttani laskenut tuottavuuden kehityksen koko kansantaloudelle (0,3 %), muttateollisuuden osalta tuottavuus tosiaan on parantunut 8 % viimeisen kahden vuoden aikana.
Kuten Roope jo viittasikin, parannus tulee tuotannon supistumisen kautta. Tilastokeskuksen luvuissa työtuonnit ovat vähentyneet teollisuudessa 8 %. Arvonlisäyksen volyymi on pysynyt samalla tasolla, kun tuotos on supistunut 5 % ja välituotekäyttö on supistunut 6 %.
Näyttäisi siis, että viimeisen kahden vuoden aikana teollisuuden tuottavuutta on parantanut lähinnä luovan tuhon tuhoava puoli. Tämän voi siis perustellusti tulkita niinkin, että tuottavuus on parantunut, koska heikko hintakilpailukyky on hävittänyt tuotantoa, joka ei nykyisellä kustannustasolla ole kannattavaa. Kilpailukyvyn parantamisen tarve ei ole siis hävinnyt mihinkään. Nyt taloudessa tarvittaisiin sitä luovan tuhon luovaa puolta.
Ja teollisuuden työkustannus Saksassa 1,2 e /h Suomea korkeampi.
Eurostatin tilastosta näkee että Suomen euromääräinen työtunnin hinta on 0,9 euroa Saksaa suurempi ja 5,1 euroa Ruotsia pienempi.
http://ec.europa.eu/eurostat/documents/2995521/6761066/3-30032015-AP-EN.pdf/7462a05e-7118-480e-a3f5-34e690c11545
Katsotaan ensin dataa:
Eurostatin työvoimakustannusten mukaan (Labour cost levels [lc_lci_lev]):
Palkat nousivat Suomessa 2008–2014 19,2 %, euroalueella 14,5 %. Eli palkkainflaatio on Suomessa ollut muuta euroaluetta nopeampaa talouskriisin aikana.
Harmonisoitu kuluttajahintaindeksi (HICP (2005 = 100) - annual data [prc_hicp_aind]) nousi Suomessa 2008–2014 13,9 %, muualla euroalueella (EU-17) 9,2 %. Eli hinnat ovat Suomessa nousseet suhteessa euroalueeseen.
OECD:n mukaan työntuottavuus (Labour productivity for the total economy) kasvoi Suomessa 2008–2014 keskimäärin -0.6 % per vuodessa, euroalueella 0,2 %. Eli työntuottavuus on Suomessa laskenut absoluuttisesti ja suhteessa muuhun euroalueeseen.
OECD:n tilaston mukaan suhteellisten yksikkötyökustannusten (Competitive positions: relative unit labour costs) muutos oli Suomessa 2008–2014 0,4 % ja euroalueella -7,2 %. Eli Suomen yksikkötyökustannukset ovat nousseet huomattavasti talouskriisin aikana suhteessa euroalueeseen, eli Suomen hintakilpailukyky on rapistunut suhteessa euroalueeseen. Syinä ovat Suomen euroaluetta korkeampi palkkainflaatio ja huonompi tuottavuuskehitys.
Mitä vuosien aikana 2008–2014 Suomessa on tapahtunut SUHTEESSA euroalueeseen (euroalueen talouskriisi on koskenut kaikkia, nyt tarkastellaan vain Suomen aseman muutosta suhteessa euroalueeseen)?
1) Metsäteollisuuden kysyntä on laskenut. Perusoppien mukaan suhteellisen kv. kysynnän lasku vaatii reaalisen valuuttakurssin devalvoitumisen.
2) ICT-teollisuus, eli Nokia, on vakavasti kärsinyt. Eli Suomen reaalinen kilpailukyky on rapistunut. Perusoppien mukaan reaalisen kilpailukyvyn heikkeneminen vaatii reaalisen valuuttakurssin devalvoitumisen, jotta ulkoinen ja sisäinen tasapaino säilyy.
3) Perusoppien mukaan Suomen euroaluetta huonompi tuottavuuskehitys olisi vaatinut, että palkkainflaatio on muuta euroaluetta hitaampaa, jotta hintakilpailukyky pysyisi ennallaan.
Suomessa on tehty juuri päinvastoin kuin kohtien 1, 2 ja 3 mukaan olisi pitänyt tehdä!!!
Euroalueen talouskriisille emme voi paljoakaan tehdä, mutta Suomen talous on kehittynyt euroaluetta huonommin talouskriisin alun jälkeen osin väärään palkkapolitiikan takia.
Lopuksi: en ymmärrä miksi Suomea usein verrataan usein vain Saksaan ja Ruotsiin – kahteen merkantilistiseen maahan – joissa vaihtotaseen ylijäämä on ollut vähintään 5 % BKT:stä koko talouskriisin ajan. Jos Suomea verrataan vain näihin maihin, niin Suomen hintakilpailukyvyn parantamisen tarve yliarvioidaan. Efektiiviset hintakilpailukykymittarit antavat paljon paremman kuvan (ja sitä paitsi Saksan ja Ruotsin painoarvo on niissä kauppaosuuksien suuruinen).
Suomen talouden tila ei ole vielä niin hyvä, että lisähyppyjä ei tarvittaisi. Kotimarkkinoilla on mennyt hyvin, joten elvyttämällä tätä ei korjata. Sen sijaan teollisuus on madellut ja siellä on hävinnyt 100 000 työpaikkaa viime 10 vuoden aikana. Lisäksi tarvitsemme työmarkkinoille joustoja. Eli, hallituksen toimet ovat aika pientä tarpeisiin nähden.
Teollisuus pitää nykyään sisällään tuotannon, t&k:n, markkinoinnin, palvelut ja viestintäbisneksen, eli kaiken. Kaikki tämä pohjautuu siihen, että myös tuotanto pysyy lähellä näitä muita toimintoja. Eivätkä ne investoinnitkaan olisi pahitteeksi, jos vaikka tulisi ihan tehdasinvestointeja ulkomailta Suomeen. Ei niitä elvyttämällä tule.
Olet oikeassa, olin epätäsmällinen: Ero Saksaan, kun katsotaan vuotta 2010, on puolittunut.
“Pääministeri Sipilän vaatima “tuottavuusloikka” suhteellisten yksikkötyökustannusten alentamiseksi on jo toteutunut: Suomen teollisuuden yksikkötyökustannukset suhteessa Saksaan teollisuuteen ovat kahdessa vuodessa enemmän kuin puolittuneet.”
Mitä ihmettä tuo isommissakin uutisissa lainattu virke nyt oikein on tarkoittavinaan? Minun suomellani tuo tarkoittaisi, että jos vaikkapa kaksi vuotta sitten Suomen yksikkötyökustannukset olisivat olleet 20% kalliimpia kuin Saksassa (eli 120% Saksan tasosta), nyt oltaisiin jo yli 40% halvempia (alle puolet 120 prosentista eli alle 60% Saksan tasosta, koska kerran taso on “enemmän kuin puolittunut”).
Vai onko tuo “yksikkötyökustannusten puolittuminen” jotain uussuomea, joka ei tarkoita samaa kuin mitä 1970-luvulla peruskoulun matikantunneilla optetettiin?
Roope: Tuotanto/tunti on kasvanut, joten eikö se ole tuottavuuden paranemista? Toki mieluummin olisin nähnyt sekä työtuntien, että tuottavuuden kasvaneen. Eikö jo aikoja sitten ole huomattu, että työn tuottavuus on myötäsyklinen? Joten eikö tämä Suomen teollisuuden tuottavuuden kasvu nyt ole uutinen? Ja vaikka Saksassakaan ei voi sanoa nyt olevan varsinaista kovaa noususuhdannetta, niin kasvua kuitenkin, siellä siis voi odottaa tuottavuuden nousseen joka tapauksessa.
Mika: Suomen yksikkötyökustannus on teollisuuden reaalipalkka (palkka työtuntia kohden jaettuna arvonlisän hintaindeksillä) suhteutettuna työn tuottavuuteen (arvonlisän volyymi jaettuna työtuntien määrällä). Kun se suhteutetaan Saksan yksikkötyökustannuksiin, niin verrataan siis yhtäältä reaalipalkkoja keskenään ja työn tuottavuutta keskenään, näiden suhteiden tulo on suhteellinen yksikkötyökustannus.
Juha Itkonen: Tässä lasketaan teollisuuden (manufacturing) tuottavuutta, ei koko kansantalouden, tulisiko tästä selitys? Jos ei, niin sitten en tiedä vastausta.
Saman OECD tilaston mukaan muuten teollisuuden työtunnit on Suomessa kahden viime vuoden aikana vähentyneet 7% kun ne Saksassa ovat kasvaneet 2%. Jos laskin oikein on riemu tuottavuuden paranemisesta hiukan ennenaikaista.
(Ja oletettavasti laskin ainakin suunnillleen samasta datasta kuin sinä, koska muut luvut täsmää. Indeksin perusvuosi tosin oli 2010, linkin taka ei 2005=100 indeksiä ainakaan heti löytynyt)
Onko tuossa kuvassa esitetty nimellisten vai reaalisten yksikkötyökustannusten kehitys?
Hei,
jäin ihmetelemään tuota Suomen tuottavuuskuvaa, sille se on hyvin erinäköinen kuin mitä Tilastokeskuksen kansantalouden tilinpidon luvuista saa aikaiseksi. Tuossa näyttäisi kahden viimeisen vuoden aikana tuottavuus kasvaneen 10 %, kun Tilastokeskuksen luvuissa se on kasvanut vain noin 0,3 %. Ero on siis dramaattinen ja juuri tuohon muutokseen tuo yksikkötyökustannusten viime vuosien muutos perustua.
Luvuissasi on käytetty viitevuotena vuotta 2005, joten mietin, onkohan lukujesi taustalla vanha tilinpidon versio, ennen EKT 2010 päivitystä? Jos näin on, ero vissiin tulee siitä, että vielä vuonna 2005 ICT-teollisuuden osuus arvonlisäyksestä oli hyvin suuri, joten se vääristää indeksin painotusta, vaikka toimiala on lähes kokonaan hävinnyt. Uudistuksessa myös T&K-menojen kirjauksia muutettiin, mikä vaikutti huomattavasti erityisesti arvonlisäykseen ICT-alalla.
Ehkä OECD ei ole vielä ehtinyt päivittää tietojaan uuden tilinpidon mukaisiksi. Veikkaanpa, että myös OECD kilpailukykyindekaattori näyttäisi viime vuosien osalta hyvin erilaiselta, jos viitevuosi päivitettäisiin ajan tasalle.