Kuntien takauskeskuksen toimitusjohtaja Heikki Niemeläinen esitti Helsingin Sanomissa hiljattain (Vieraskynä, 28.10.2015) väitteen, että Suomen talouden ongelmat ja vaihtosuhteen heikkeneminen johtuvat pitkälti yritysrahoituksen saatavuusongelmista.
Ottamatta kantaa H. Niemeläisen muihin taloustilannetta koskeviin väitteisiin totean, että useat käytössä olevat selvitykset ja tilastoaineistot eivät tue H. Niemeläisen esittämää väitettä yritysrahoituksen merkittävistä saatavuusongelmista.
H. Niemeläisen mukaan esimerkiksi “pienet ja keskisuuret yritykset eivät saa tarvitsemaansa rahoitusta, toisin kuin Suomen kilpailijamaissa.”
Jos näin on, olisi hyvin todennäköistä, että tästä ongelmasta saataisiin vahvoja merkkejä erilaisissa yrityksille kohdistetuissa kyselyissä ja selvityksissä.
Näin ei kuitenkaan ole:
Ensinnäkin, Suomen Pankin ekonomistien Talousneuvostolle (13.10.2015) laatiman raportin mukaan “Suurten yritysten rahoituksen saatavuus on hyvä ja mahdolliset ongelmat ovat yrityskohtaisia, kannattavuuteen ja velkaantuneisuuteen liittyviä ongelmia. PK-yritystenkin osalta rahoituksen saatavuus on viime vuosina säilynyt keskimäärin kohtuullisen hyvänä.” Samassa raportissa todetaan lisäksi, että “Pankkien tila ei este rahoituksen kasvulle”.
Toiseksi, syyskuussa 2015 julkistetussa Suomen Yrittäjien PK-yritysbarometrissa 2015/2 todetaan mm., että “Rahoituksen yleisessä saatavuudessa ei näyttäisi tapahtuneen oleellista muutosta”. Kuten aiempinakin vuosina, vajaa kolmas osa PK-yrityksistä vastasi hankkineensa ulkoista rahoitusta kyselyä edeltäneiden 12 kuukauden aikana.
Kolmanneksi, Suomen Pankki teki talvella 2015 yrityksien rahoitusolosuhteita kartoittaneen kyselyn (ks. esim. Euro & Talous 2/2015) . Sen mukaan rahoituksen saatavuudessa ei ollut havaittavissa merkittävää hiipumista.
Neljänneksi, Euroopan keskuspankin kesäkuussa 2015 julkaiseman, euroalueen maat kattavan yritysrahoituskyselyn (ks. Survey on the access to finance of enterprises, October 2014 - March 2015) mukaan suomalaiset yritykset eivät koe rahoituksen saatavuutta merkittäväksi ongelmaksi, eivät raportoi kokevansa kuilua rahoitustarpeiden ja rahoituksen saatavuuden välillä ja raportoivat pääosin saavansa kaiken tai melkein kaiken pankeista hakemansa rahoituksen.
Viidenneksi, ilmeisesti uusimmatkaan kyselyt eivät tue näkemystä, että pk-yritysten rahoitus olisi vakavissa ongelmissa: Elinkeinoelämän tutkimuslaitos julkaisee uutta tietoa yritysrahoituksen saatavuudesta (ja muustakin) ylihuomenna.
* * *
Rahoituksen saatavuudessa voi toki olla joitakin katvealueita ja sen saatavuudessa voi olla - kuten yllä listatuissa lähteissä kuvataan - jonkinlaista kiristymistä. Toisaalta, kaikki hankkeet ja yritykset eivät ole elinkelpoisia. Hyvin toimivilla yritysrahoitusmarkkinoilla rahoituksen saatavuuden tuleekin olla niukkaa tietylle osalle yrityksistä.
Erityisesti rahoitusehtojen voidaan odottaa kiristyvän, jos yritysten tuotteisiin kohdistuva kysyntä hiipuu ja edellytykset toimia kannattavasti heikkenevät. Rahoituksen niukka saatavuus esimerkiksi heikon tuottavuuden yritysten keskuudessa ei ole merkki rahoitussektorin toimintaongelmista.
H. Niemeläisen esittämät näkemykset rahoituksen yleisistä saatavuusongelmista ovat liioiteltuja ja osin jopa suorastaan harhaanjohtavia.
********************
Kirjoittaja on taloustieteen professori Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa.
Lisätietoa kirjoittajasta: www.hyytinen.fi.
Avainsanat: yritysrahoitus
Kiitos Pertille kommentista ja raporttivinkistä.
Toivottavasti kirjoituksestani tai kommenteistani ei jäänyt mielikuvaa, että suomalaisessa yritysrahoituksessa kaikki olisi hyvin tai paremmin kuin kaikkialla muualla. Ainakaan sellaista kuvaa en halunnut antaa.
Pertin mainitsema raportti on paljon numeroita sisältävä lukupaketti: Raportissa haarukoidaan erilaisten laskelmien avulla pk-yritysten kohtaaman rahoituskuilun (financing gap) suuruutta tietyissä maissa laskemalla arvio rahoituksen tarjonnasta ja kysynnästä (lainarahoitukselle ja oman pääoman ehtoiselle rahoitukselle molemmille erikseen).
Raportin kysyntä- ja tarjontalaskelmiin sekä niistä johdettuihin näkemyksiin sisältyy paljon epävarmuutta, eikä niistä ehkä kannata käynnistää tarkempaa keskustelua tässä. Hieman ongelmallisena pidän kuitenkin mm. sitä, että ao. raportissa tyydyttämättömäksi pk-rahoituskysynnäksi suoraviivaisesti luetaan myös kielteiset ja osittain kielteiset rahoituspäätökset (jokin osa hakemuksista lienee kuitenkin aidosti sellaisia, joita ei tulisikaan rahoittaa, ainakaan täysimääräisesti?), ja toisaalta pk-luottojen tarjonta päätellään melkolailla suoraan lainakannasta (joka kuitenkin kaiketi heijastelee sekä kysyntää että tarjontaa?).
Luottojen kysyntää haarukoitaessa raportissa muuten käytetään (laskelman osana) tietoja samasta EKP:n SAFE kyselystä, joka on tässäkin kommenttiketjussa jo mainittu.
de Silanes ym. (http://www.dsf.nl/wp-content/uploads/2015/09/European-Capital-Markets-Study_2015_FINAL-15-7.pdf) ovat selvittäneet pienten ja keskisuurten yritysten rahoitustilannetta Euroopassa. He käyttävät maakohtaisia aineistoa (eivät valitettavasti suomalaista). Heidän tulostensa perusteella tilanne on melko huono (ainakin verrattuna USA:aan) myös sellaisissa maissa kuin Hollanti, Ranska ja Saksa. Mutta Suomessahan kaikki on tietysti paremmin?
Kiitokset H. Niemeläiselle lisäkommenteista.
En ole ihan varma, pystynkö täysin seuraamaan alla olevia näkemyksiäsi yritysrahoituksen saatavuusongelmien merkittävyydestä ja syistä — siis niistä ongelmista, joiden makrotaloudellisista seurauksista kirjoitit HS:ssä.
Mutta jotta lukijoille ei jää väärää kuvaa tilanteesta ja erityisesti siitä, että mitä vaikkapa mm. EKP-kyselyssä kaikilta kyselyotokseen päätyviltä euroalueen maiden yrityksiltä kysytään, täydennän tässä vielä aiemmin sanottua seuraavasti:
EKP-kysely siis kartoittaa, kaikkien maiden vastaajayrityksiltä samalla tavoin, rahoituksen saatavuutta ja siihen liittyviä mahdollisia ongelmia hyvin monenlaisten kysymysten avulla, eri näkökulmista:
- Yksi EKP-kyselyn kysymys koskee esimerkiksi sitä, ovatko vastaajayritykset käyttäneet tai aikovatko ne käyttää erilaisia ulkoisen rahoituksen lähteitä, ts. onko tietyn tyyppinen ulkoinen rahoitus ‘yritykselle relevantti’. Mikäli yritys vastaa edellä mainittuun kysymykseen pankkiluottojen osalta, että ne eivät ole sille tässä mielessä relevantteja, kyselyssä kartoitetaan syitä tälle: Yrityksen on mahdollista tällöin vastata mm., että se ei vain tarvitse pankkiluottoja, että sillä ei ole tarjota riittäviä vakuuksia, että luoton hinta on liian korkea, että pankkiluottoja ei ole saatavilla, tai että niihin liittyvä ‘paperityö’ on liiallista. Lisäksi yritys voi antaa syyksi sen, että ao. rahoituksen johtaisi vähentyneeseen kontrolliin yrityksestä tai että syy on “jokin muu”.
- EKP-kyselystä löytyy myös kysymys, jolla pyritään selvittämään, minkätyyppistä rahoitusta yritys on hakenut tai jättänyt hakematta viimeisen 6 kk aikana. Jos rahoitusta on haettu, jatkokysymyksillä selvitetään, miten hyvin rahoitusta sai. Suomalaiset yritykset raportoivat pääsääntöisesti saaneensa kaiken tai melkein kaiken hakemansa pankkirahoituksen. Jos tiettyä rahoitusta (kuten yritysluottoja pankista) ei ole haettu, jatkokysymyksin kartoitetaan syitä sille: tähän kysymykseen vastatessaan vastaajayritys on voinut valita, mikäli muut tarjotut vastausvaihtoehdot eivät sovi, vaihtoehdon “Ei hakenut muista syistä johtuen”.
- EKP kysely kartoittaa myös luottojen muissa ehdoissa (non-price terms) hiljattain tapahtuneita muutoksia. Nämä kysymykset kattavat mm. luoton koon, maturiteetin, vakuusvaatimukset, jne. Osana tätä kysymysjoukkoa kysytään myös kysymys muihin luottoehtoihin liittyen (sisältäen menettelytavat, kovenantit, jne).
Yllä kuvatut esimerkkikysymykset eivät tietystikään ole täydellisiä. Mutta jos jonkin euroalueen maan yritysrahoituksessa on hyvin erityisiä piirteitä, jotka merkittävissä määrin vähentävät ao. maan yritysten halukkuutta ja/tai mahdollisuuksia hyödyntää tietynlaista ulkoista rahoitusta, EKP-kyselyn voisi olettaa antavan siitä ainakin joitain merkkejä tai viitteitä. Näin siitäkin huolimatta, että vastausluokissa ei ole mahdollista listata kaikkia mahdollisia selityksiä yksityiskohtaisesti, vaan ainoastaan ne, jotka ovat todennäköisimmin oleellisimmat. Tätä varten kyselyihin nimenomaan usein lisätään “muu syy” / “muu tekijä” -vaihtoehto, jonka sitten voivat valita ne, joille muut luettelut vaihtoehdot eivät luontevasti sovi.
Suomalaisissa yritysluottosopimuksissa voi olla lausekkeita ja ehtoja, joita ei samanlaisena esiinny muissa maissa. Jos H. Niemeläisen mainitsemat riskinsiirto-lausekkeet pankkien myöntämissä yritysluotoissa ovat niin laajamittaisesti ongelmallisia kuin hän antaa kirjoituksissaan ymmärtää (tai jos ne ovat tulleet viime aikoina erityisen ongelmallisiksi), voisi olettaa, että ne näkyisivät ainakin jollain tavoin yllä kuvatun kaltaisiin kysymyksiin saatavissa vastauksissa.
Lopuksi on ehkä selvyyden vuoksi syytä todeta vielä tämä:
Vaikka erikoisia lausekkeita suomalaisissa luottosopimuksissa olisikin, se ei vielä tarkoita, että ne tosiasiallisesti merkittävästi rajoittavat sitä, miten suomalainen yrityssektori kykenee hyödyntämään (esimerkiksi pankkisektorilta saatavissa olevia) yritysluottoja ulkoisen rahoituksen lähteenä. Sopimuslausekkeiden olemassa olo ei ole sama asia kuin niiden taloudellinen merkittävyys.
Kuten jo aiemmin totesin, se että suomalainen yritysrahoitus ja pankkiluottorahoitus on ainakin toistaiseksi ollut (mm. EKP-kyselyn perusteella arvioituna) varsin hyvällä mallilla, ei toki tarkoita, etteikö tarjontaan liittyviä katvealueita voi kehittyä tai että parantamisen varaa ei olisi. Väitteet yritysrahoituksen merkittävistä yleisistä saatavuusongelmista eivät kuitenkaan nykytiedon valossa ole perusteltuja. Päivitän näkemystäni, jos tilanne muuttuu tai uutta tietoa saadaan.
Jatkan vielä keskustelua akateemisessa hengessä.
Lähtökohtani on tämä: Suomen pankkisektorin suorituskykyvertailun tulee perustua vertailukelpoiseen laina-aineistoon. Omenoita tulee verrata omenoihin.
Perunoita ei sovi verrata omenoihin, vaikka perunoita olisikin tarjolla runsaasti ja halpaan hintaan.
Hyytinen kyselee riskien siirtoa koskevia lainaehtoja.
Erityinen kohta, missä suomalaiset lainat poikkeavat muun Euroopan (ja itse asiassa koko kehittyneen maailman) pankkilainatuotteista, koskee lainaehtojen riskiensiirto-ominaisuutta. Suomessa riskejä siirretään asiakkaalle tavalla, josta muualla jouduttaisiin vahingonkorvausvelvolliseksi.
Tuosta riskien siirrosta annan seuraavassa esimerkin lainasta, joka on toteutunut Jyväskylän alueella vuonna 2012, ottaen huomioon, että Hyytinen toimii Jyväskylän yliopiston professorina. Lainan tässä tarkasteltava erityisominaisuus on seuraava:
“7. Luoton erityiset erääntymisperusteet
9) luoton jälleenrahoitus merkittävästi vaikeutuu tai estyy
10) uusi tai muutettu laki, asetus tai viranomaispäätös merkittävästi vaikeuttaa tai estää pankkia täyttämästä velvollisuuksiaan tai jos luottosuhteen jatkamisen edellytykset muutoin muuttuvat siinä määrin, että pankki ei katso voivansa jatkaa luottosuhdetta.”
Kohdan 7. mukainen erääntymisperuste aiheuttaisi Englannin lain alla toimivalle pankille vahingonkorvausvelvoitteen.
Suomessa sen sijaan tuo riskien siirto on käytettyjen sopimusehtojen vuoksi laillista ainakin niissä oikeustapauksissa, joissa kunnat ovat haastaneet pankkeja oikeuteen niiden esitetyistä lisälaskuista kunnille perustelunaan pankin omat rahoituksen saatavuuteen liittyvät vaikeudet (edellä lainattu ehto ei liity noihin oikeustapauksiin).
Ottaessaan lainaa edellä lainatun ehdon alaisuudessa yrittäjä joutuu kantamaan omien riskiensä lisäksi myös pankkitoiminnan riskejä, sillä ehto todellakin antaa pankeille oikeuden siirtää liiketoiminnan vaikeuksia asiakkailleen.
Tätä riskien siirtoon liittyvää ominaisuutta ei Suomessa tehdyt tutkimukset tavoita.
Suomen Pankin julkaisu (13.10.2015 päätomittaja Lauri Kajanoja “Mistä investointien vaimeus johtuu?”), joka perustuu EKP:n SAFE kyselytutkimukseen, on tästä yksi esimerkki: SAFE kyselytutkimuksen kysymysluettelossa ei edes ole kohtaa, jossa käsiteltäisiin näitä riskiensiirto-ominaisuuksia.
Tämän vuoksi tuo SP:n julkaisu tulisi palauttaa uudelleen valmisteltavaksi. Sen tulisi perustua joko huolelliseen empiiriin tutkimukseen tai vaihtoehtoisesti sen ei tulisi esittää siinä nyt olevia liioiteltuja johtopäätöksiä.
Toinen ongelmallinen esimerkki löytyy Valtiotalouden tutkimuskeskuksen julkaisusta “Pienten ja keskisuurten yritysten rahoitus Suomessa” (Valtter Louhivuori, Vatt, Helsinki 2014).
Louhivuoren julkaisussa päätyy lopputoteamukseen (sivu 30):
“Suomalaisten pk-yritysten rahoitustilanne on pankkilainojen ja yksityisen pääomarahoituksen suhteen myös EU- ja euromaiden kärkitasoa. Pienten yrityslainojen keskikorot olivat Suomessa vuoden 2013 lopulla yhden prosenttiyksikön euromaiden keskitasoa (3,8 %) matalammat.[-] Lisäksi
pk-yrityksillä toteutettuun kyselyyn vastanneista yrityksistä yli neljä viidestä
pankkilainaa hakeneesta yrityksistä ilmoitti saaneensa lainan täysimääräisenä.”
Tutkimus perustui suomalaiseen kyselyaineistoon. Huolellisesti editoituna tuo loppupäätelmä olisi tullut kirjoittaa seuraavasti:
“Suomalaisten pk-yritysten rahoitustilanne on suomalaisten pankkilainojen ja yksityisen pääomarahoituksen suhteen myös EU- ja euromaiden kärkitasoa. Suomalaisten pienten yrityslainojen keskikorot olivat Suomessa vuoden 2013 lopulla yhden prosenttiyksikön euromaiden keskitasoa (3,8 %) matalammat.[-] Lisäksi pk-yrityksillä toteutettuun kyselyyn vastanneista yrityksistä yli neljä viidestä suomalaista pankkilainaa hakeneesta yrityksistä ilmoitti saaneensa suomalaisen lainan täysimääräisenä.”
Vattin edellä siteerattu kohta antaa sangen valoisan kuvan pk-yritysten rahoituksesta Suomessa.
Sarkastisesti voikin tiivistää suomalaisen pk-yrityksen pankkilainoituksen tilanteen kyselytutkimukset huomioiden (todellakin kaikki jotka olen läpi lukenut). Suomalaisilla pk-yrittäjillä on vähän jos lainkaan pulaa suomalaisista lainoista (tosin alkaa olla pula jo niistäkin). Nuo lainat ovat todella Euroopan huipputasolla, sillä missään muussa maassa vastaavia ehtoja ei havaita, eikä noita ehtoja sisältävistä lainoista ole muualla pula.
Hyytinen otsikoi Akateemisen bloginsa “Erikoisia väitteitä yritysrahoituksen saatavuudesta”. Lopetan tämän kirjoittelun toteamalla, että Hyytinen ei toistaiseksi ole esittänyt tutkimusta, jossa olisi tarkasteltu pk-yritysrahoituksen saatavuutta Suomessa laatu- ja määrävakioidulla aineistolla, joka asettaisi suomalaiset pk-yritykset tasavertaiseen asemaan muiden maiden yrittäjien kanssa.
Jos tuollainen tutkimus olisi saatavilla, sen mielelläni lukisin!
Hyytinen toteaa oman kirjoituksensa lopuksi:
“Yllä sanottu ei toki tarkoita, etteikö Niemeläisen mainitsemaa riskinsiirto ongelmaa voisi olla: Mutta sen laajuudesta, kvantitatiivisesta merkittävyydestä ja kansantaloudellisista vaikutuksista on toistaiseksi vain vähän, jos mitään, näyttöä.”
Osaltani vastaan Hyytiselle, että tuota tutkimuksellista näyttöä ei ole, kun ei ole tutkimustakaan.
Toivotan tutkijoille hyvää jatkoa ja toivon, että jatkossa sitoisitte pankkitoimintaa koskevat tutkimuksenne tarkasti havaittuun empiriaan. Tervetuloa elämään!
Kiitos H. Niemeläiselle kommenteista. Tässä muutama jatkokommentti:
Aloitan sillä, että tarkoitukseni ei ollut olla poleeminen miltään osin. Kirjoitukseni mitään kiertelemättä vain kyseenalaistaa väitteesi, että yritysrahoituksen saatavuusongelmat ovat Suomessa niin vakavia, että niillä on ollut merkittäviä makrotaloudellisia seurauksia. Mainitsemieni kyselyaineistojen ja selvitysten valossa väite yleisistä rahoituksen saatavuusongelmista on erikoinen ja monilta osin harhaanjohtava.
Ja nyt tämän jatkokommenttini tarkoitus on - jälleen mitään kiertelemättä - kyseenalaistaa yllä esittämäsi näkemykset seuraavien osalta:
Ensinnäkin, on peräti erikoista antaa ymmärtää, että yritysrahoitusta seuraava “tutkijayhteisö” (siis ilmeisesti laveasti tulkittuna suomalaiset akateemiset taloustieteilijät ja ekonomistit?) eivät ymmärtäisi, että luottosopimukset ovat moniulotteisia. Moniulotteisuus viittaa tässä siihen, että luottokoron lisäksi lainasopimuksissa sovitaan luoton koosta ja maturiteetista. Lisäksi niissä on vakuusvaatimuksia, kovenantteja ja muita lainaehtoja.
Liioittelen vain vähän, jos sanon, että luottosopimusten moniulotteisuus on “pankkiteorian aineopintokurssien tason” asiaa: mistään huomaamatta jääneestä “menetelmällisestä virheestä” tässä ei siis oikein voi puhua.
Toiseksi, yllä mainittu EKP-kysely nimenomaan kartoittaa rahoituksen saatavuutta, hintaa ja muita ehtoja. Muista ehdoista ja ulottuvuuksista löytyy esimerkiksi erillinen alaluku (alaluku 3.3.), jossa rahoituksen ehtoja käsitellään, myös maakohtaisesti. Joten jos kirjoittaa, että “…perustuu eurooppalaiseen kyselyaineistoon, jossa ei kiinnitetä huomiota lainaehtojen maakohtaisiin eroihin” taitaa tulla samalla paljastaneeksi, että ei ole tutustunut raporttiin lainkaan?
Täydellinen tuo EKP-raportti ei tietystikään ole: Yritysrahoitusta kartoittavat kyselyt ovat aina jollain tavoin puutteellisia ja mittaavat kiinnostuksen kohteena olevaa asiaa vain karkeasti. Ja toiset kyselyt ovat puutteellisempia kuin toiset. Mutta tilanne ei ole niin huono kuin yllä annetaan ymmärtää.
(Siitä olen tosin samaa mieltä, että yritysrahoituksen saatavuutta kartoittavia kyselyitä voidaan ja tulisi kehittää.)
Kolmanneksi, suomalaisessa yritysluottorahoituksessa ja yrityslainaehdoissa on varmastikin erityispiirteitä. Mutta ainakin minulle jää pitkälti hämärän peittoon, mitä tarkoittaa tarkalleen ottaen se, että “Lainaehdoissa keskeistä on pankkien mahdollisuus siirtää omia riskejään asiakkailleen”.
Erilaisten riskien siirto, jakaminen ja muuntaminen ovat jollain tavoin osa useimpia rahoitussopimuksia, niin Suomessa kuin muuallakin: Mistä riskeistä tässä erityisesti puhutaan?
Yksi suomalaisen yritysrahoituksen erityisyys on se, että merkittävä osa yritysluottojen koroista on sidottu melko lyhyisiin viitekorkoihin. Tämä toki lähtökohtaisesti siirtää korkojen vaihteluun liittyvää korkoriskiä yrityssektorin kannettavaksi, mutta toisaalta se on tarkoittanut mm. sitä, että kevyt rahapolitiikka on välittynyt suomalaiseen luototukseen suoraviivaisesti. Tämä näkyy mm. siinä, että suomalaisyritysten pankkiluottojen (kanta) keskikorko on euroalueen vertailussa alhaisin (kuten kirjoituksessani viitatussa Suomen Pankin ekonomistien raportissa todetaan). Mutta tähän ilmiöön tuolla riskinsiirrolla ei taideta kuitenkaan viitata?
Kokonaan eri asia on, ovatko suomalaiset luottosopimukset (riskinsiirtoon liittyen ja/tai muilta osin) niin merkittävästi erilaisia verrattuna muihin maihin kuin yllä annetaan ymmärtää. Kun vaikkapa suomalaista pk-yritysrahoitusta verrataan muiden maiden yritysrahoitukseen, verrataanko siinä omenaa perunoihin vai ehkäpä talousomenoita jälkiruokaomenoihin?
Voisi myös odottaa, että jos vaikkapa tuo mainittu riskinsiirto olisi erityisen vakava ongelma ja hyvin pahasti Suomessa (ja vain täällä) vinoutunut, se heijastuisi ainakin jollain tavoin kyselyihin, joilla kartoitetaan erilaisten kysymysmuotoilujen avulla rahoituksen yleistä saatavuutta, koettua rahoituskuilua, ja muita ehtoja (vrt. mm. EKP-kysely).
Yllä sanottu ei toki tarkoita, etteikö Niemeläisen mainitsemaa riskinsiirto ongelmaa voisi olla: Mutta sen laajuudesta, kvantitatiivisesta merkittävyydestä ja kansantaloudellisista vaikutuksista on toistaiseksi vain vähän, jos mitään, näyttöä. Ainakaan itse en rohkenisi tästä syystä esittää väitteitä, että Suomen talouden ongelmat ja vaihtosuhteen heikkeneminen johtuvat pitkälti lainaehtoihin liittyvistä yritysrahoituksen ongelmista.
Pidetään itsestään selvänä, että yrirtyksen pitää saada helposti ja edullisesti rahoitusta. Niin ikään pidetään selviönä, että yritysten työvoimakustannusten pitää olla mahdollisimman alhaiset. Samaan aikaan haikaillaan talouskasvun perään. Eikö siinä kuitenkin ole ristiriita?
Mikä nimittäin on talouskasvun perimmäinen moottori? Talous kasvaa silloin kun kustannukset alenevat valmistettua tuotetta kohden. Työn tuottavuus paranee, kun saadaan käyttöön innovaatioita, jolloin vähemmillä työntekijöillä saadaan valmistettua enemmän tai parempaa.
Mikä kaikkein tehokkaimmin houkuttelee uusien innovaatioiden etsintään ja käyttöönottoon? Se on liian kalliiksi käyvät työvoimakustannukset, kallistuvat raaka-aineet ja kohoavat energia-ym. kulut.
Innovaatiot eivät houkuttele, ei niihin näyttäisi heti olevan tarvetta, jos palkkoja alennetaan tai saadaan edullista rahoitusta (kuten nyt?) kompensoimaan muita kasvavia kuluja. Tähänhän talouskasvu on (aina?) perustunut. Tosin se vähensi teollisuuden työpaikkoja eikä enää aikoihin teollisuuteen ole syntynyt yhtä paljon korvaavia uusia työpaikkoja edes nousukausina, mutta kun tuottavuus paranee, se tuo yhteiskuntaan rahaa, mikä synnyttää lisää palvelutarpeita, jotka työllistävät. Palveluammattien tilastokäyrä nousee ylöspäin ja teollisuuden sekä varsinkin alkutuotannon menee alaspäin.
Itsellänikin on sellainen vaikutelma, että lainarahan saatavuudessa ei ole isoja muutoksia viime aikoina tapahtunut. Lainarahan ehdot ja hinta eivät pienten yritysten kohdalla ovat ennenkin olleet huonompia kuin isompien yritysten kohdalla. Lainaa ei muun muassa sen kustannusten ja ehtojen takia pankeista nosteta, vaikka sitä olisi saatavilla. Tosin osa ei saa lainaa huonommillakaan ehdoilla.
Avasin kiinnostuksesta blogikirjoituksessa viitatun PK-yritysbarometrin. Syksyn 2015 PK-yritysbarometrin käyttö näyttönä siitä, että yritysrahoituksessa EI olisi saatavuusvaikeuksia, on kuitenkin aika kyseenalaista ja valikoivaa lähteiden käyttöä. Tuossa raportissa kun nimenomaan sanotaan, että PK-yrityksillä rahoituksen turvaamiseen ja ehtoihin liittyy tällä hetkellä merkittäviä ongelmia. Raportin sivulta 7 löytyy esimerkiksi tällaista tekstiä:
“Tiukentunut pankkitoiminnan sääntely, normaalia vähäisempi luottojen kysyntä sekä yritysten heikentynyt luottokelpoisuus näkyvät pk-yritysten ulkoisessa rahoituksessa. Suuria muutoksia rahoituksen käytössä ei kuitenkaan ole tämän vuoden aikana tapahtunut.”
“Rahoituksen saannin suhteen lähes 55 prosenttia barometrin vastaajista raportoi, että luottopolitiikka on edelleen kiristynyt. Marginaalien nousu ja aiempaa kovemmat vakuusvaatimukset on nimetty yleisimmiksi muutoksiksi. Merkittävää on myös se, että yrityksiltä vaaditaan aiempaa suurempaa omarahoitusosuutta.
Rahoituksen ehdoilla ja saatavuudella on suora vaikutus siihen, miten yritykset kykenevät toteuttamaan erilaisia hankkeita. Nyt jo lähes kolmannes yritysten suunnittelemista hankkeista jäi toteutumatta tai toteutui suunnitellusta poiketen rahoituksen saatavuuteen ja ehtoihin liittyneiden vaikeuksien vuoksi.
Kassatilanne on kireä monissa pk-yrityksissä ja joka viides pk-yritys raportoi vaikeuksista hoitaa maksujaan viimeksi kuluneen kolmen kuukauden aikana. Osuus on säilynyt ennätyskorkealla tasolla. Ongelman syvyyttä kuvaa se, että maksuvaikeuksista kärsineiden yritysten määrä on pysynyt 14–20 prosentin haarukassa jo viiden vuoden ajan.”
On ansiokasta, että professori Hyytinen summaa yhteen tehdyt tutkimus suomalaisen yritysrahoituksen saatavuudesta. Ansiokasta siksi, että niistä kaikista käy ilmi menetelmällinen ongelma, joka ohittaminen latistaa mainittujen tutkimusten arvon käytännössä olemattomiin. Näin käy erityisesti Suomen Pankin raportissa talousneuvostolle 13.10.2015. Raportti pitäisi palauttaa uudelleen valmisteluun.
Menetelmällinen ongelma on seuraava. Kun tehdään hyödykemarkkinoilla vertailevaa tukimusta, tulee vertailtavan tuotteen olla sama. Muuten verrataan omenoita perunoihin, kuvakieltä käyttääkseni.
Tämä itsestään selvä menetelmällinen vaatimus on sivuutettu jokaisessa Hyytisen mainitsemassa tutkimuksessa ja selvityksessä, eikä Hyytiäinen tuota menetelmällistä virhettä itsekään huomaa.
Jotta vertailtava saatavuustutkimus saataisiin kelvolliselle perustalle, tulisi suomalaisille pk-yrityksille tarjolla olevia tuotteita ja niiden saatavuutta verrata ottaen huomioon tarjolla olevien rahoitustuotteiden hinnan ja määrän lisäksi lainaehdot. Lainaehdoissa keskeistä on pankkien mahdollisuus siirtää omia riskejään asiakkailleen. Lainaehtojen merkitys vain korostuu nykyisessä lähes nollakorkoympäristössä.
Näiden lainaehtojen osalta suomalaiset pk-lainatuotteet ovat eurooppalaisittain aivan erityiset. Suomalaisessa tyypillisessä lainassa pankki voi siirtää riskejään asiakkaalleen tavalla, josta vastaavalla tavalla toimiva englantilainen pankki joutuisi Englannin lain alla vahingonkorvausvelvolliseksi. Saksalaisissa lainaehdoissa tuo riskien siirto ei ole mahdollista kuten ei ole Ruotsissakaan.
Mutta Suomessa on - ja tätä ei suomalainen tutkijayhteisö suostu huomaamaan vaan vertaa kuvaannollisesti sanoen omenoita perunoihin.
Entä mikä näiden lainaehtojen käytännön merkitys sitten on? Hyytinen toimii Jyväskylässä professorina niin annan Hyytiselle esimerkin Jyväskylän kaupungin laina-aineistoa käyttäen. Noissa kaupungin lainoissa olevat riskien siirtoehdot ovat saman tyyppiset kuin pk-yritysten lainoissa.
Jyväskylän kaupungilla on lainoja suomalaisilla lainaehdoilla ja ulkomaisilla lainaehdoilla, jälkimmäisestä esimerkkinä peräti kaksi kertaa suoritustilaan joutuneesta Dexia -pankista. Tuo Dexian laina on koko ajan pysynyt Jyväskylän kaupungin taseessa, sen korko ei ole muuttunut eikä sen ehtoja ole kiristetty asiakkaan vahingoksi. Dexian vaikeudet eivät siis vyöryneet Jyväskylän kaupungin vaikeudeksi.
Eräiden suomalaisten lainojen osalta Jyväskylän kaupunki päätyi oikeuteen, kun pankit päättivät yksipuolisesti omiin vaikeuksiinsa vedoten muuttaa lainan kaupallisia ehtoja.
Ja juuri tässä kulkee raja, joka tekee suomalaisen pk-lainan (ja kuntalainan!) kansainvälisesti poikkeavan: yksipuolinen omien vaikeuksien vyöryttäminen asiakkaalla on Suomessa laillista, mutta samasta toimesta Englannissa pankki tulee vahingonkorvausvelvolliseksi jo sen yrittämisestä, eikä se ole muissakaan Suomen kilpailijamaissa sallittua.
Suuret yritykset pääsevät kansainvälisille markkinoille, jotka toimivat Englannin lain alla - ja siten he väistävät tämän ongelman.
Entäpä nämä suomalaiset kyselytutkimukset? Suomalaissa kyselytutkimus tutkii, onko pk-yritysten lainojen saatavuus riittävää. Sarkastisesti voisi sanoa, että tuloksena on tieto, että suomalaisten lainojen saatavuus on kyllä riittävää. Kysyä sopii, että missä määrin suomalaisille pk-yrityksille on tarjolla rahoitusta eurooppalaisittain kilpailullisilla ehdoilla?
Suomen Pankin Lauri Kajanojan päätoimittava julkaisu 13.10.2015 pitää sisällään lauseen, joka tiivistää tilanteen koko ongelmallisuuden. Tutkimuksen tiivistelmässä on lause: “Vaikka suomalaisten pienten ja keskisuurten yritysten pankkirahoituksen ehdoissa ja saatavuudessa on joltakin osin merkkejä kiristymisestä, ovat yrityksen rahoitusolot kaiken kaikkiaan Suomessa pysyneet euroalueen maiden keveimpien joukossa.”
Kajanojan julkaisu perustuu eurooppalaiseen kyselyaineistoon, jossa ei kiinnitetä huomiota lainaehtojen maakohtaisiin eroihin. Siksi Kajanojan viittaus pankkirahoituksen ehtoihin ja rahoitusolojen keveyteen on, kuten tapana on sanoa, ongelmallinen. Siinä talousneuvostolle esitetään väittämä rahoituksen ehtoja koskeva väittämä, jonka tueksi ei esitetä vertailevaa havaintoa tai havaintoaineistoa. Tämän vuoksi talousneuvoston tulisi palauttaa tutkielma uudestaan valmisteluun.
Akateeminen blogi sallinee myös esityksen miten suomalaisen tutkimusyhteisön tulisi kehittää rahoitusolojemme tutkimusta. Menetelmällinen ohje on ilmeinen: rahoitushuollon tilaa koskeva tutkimus tulee laajentaa koskemaan rahoitustuotteiden kaikkia ominaisuuksia, erityisesti niitä, joissa suomalaiset ehdot poikkeavat muiden maiden ehdoista.
Vasta tämä laaja tutkimusote tuottaa kelvollista tietoa päätöksenteon pohjaksi.
Lopuksi kiitän professori Hyytistä osin poleemisestakin kirjoituksesta - se tarjosi mahdollisuuden perusteellisempaan tarkasteluun, jota en voinut Hyytisen mainitsemassa Helsingin Sanomien artikkelissa kuin sivuta.
Aika jyrkkä kanta ottaen huomioon mm. sen, mitä Finanssialan keskusliiton pääekonomisti hiljattain lausui:
“Finanssikriisin jälkeen pankit ovat joutuneet aiempaa enemmän keskittymään kypsemmän vaiheen yrityksiin, joille on jo kertynyt vakavaraisuutta, vakuuksia ja pidempi luottohistoria. Pankit arvioivat luottohistoriaa ja riskejä, jotka vuorostaan heijastuvat luottoehtoihin, kertoo Finanssialan keskusliiton pääekonomisti Veli-Matti Mattila Yrittäjäsanomille.
Aloittelevien yritysten voi olla vaikea saada pankista lainaa, koska niille ei ole useinkaan vielä kertynyt pitkää luottohistoriaa tai vahvaa vakavaraisuutta.
– Tässä suhteessa pankkirahoitus on polarisoitunut. Luottojen anto on kuitenkin jatkunut Suomessa normaalina, kun ymmärretään, että nykyinen normaali on erilainen kuin ennen finanssikriisiä, Mattila toteaa.”
Kuudenneksi: millaisella yrittäjäkokemuksella kirjoitat noin varmasti tästä?