Teknologiateollisuus on ehdottanut pohjoismaisille sähkömarkkinoille uutta markkinamallia, jonka käyttöönotto alentaisi sähkön hintaa yli kolmanneksen. Mallin tueksi järjestö on tilannut Pöyry Energy Oy:ltä laskelmia, joiden mukaan sähkön tukkuhinta laskisi 37 prosenttia ja pohjoismaisilta kuluttajilta säästyisi 6 miljardia vuodessa.
Ehdotus on mainio ennen kaikkea siksi, että se tarjoaa hyvän esimerkin taloustieteen peruskurssille siitä, kuinka monta asiaa voi mennä kerralla pieleen.
Ehdotuksen ajatusta voidaan havainnollistaa seuraavasti. Yritystyyppi A tuottaa lopputuotetta kustannuksella 1 euroa/yksikkö ja yritystyyppi B tuottaa samaa tuotetta kustannuksella 2 euroa/yksikkö. Jos A-luokan yrityksillä on kapasiteettia tuottaa yhteensä 10 yksikköä, mutta kuluttajien kysyntä on enemmän, joten myös B-luokan yritysten on tuotettava jotta kysyntä saadaan katetuksi. Tehokas markkinahinta lopputuotteelle on silloin 2 euroa, jotta B-luokan yritykset pystyvät kattamaan kustannuksensa. Tehokkuusetunsa vuoksi A-luokan yritykset saavat voittoa 10 euroa.
Ehdotuksessa kuluttajat tekevät sopimuksen B-luokan yritysten kanssa: kuvitelkaa olevanne A-luokan yrityksiä ja tuottakaa ikään kuin kustannuksenne olisivat A-luokkaa (1 euro), korvaamme kyllä aiheutuvat tappiot. Jos kuluttajia edustaa valtio, niin järjestely on helppo toteuttaa. Tästä seuraa, että markkinahintaa putoaa yhteen euroon ja A-luokan yritykset menettävät voittonsa. Järjestelyn kustannukset kuluttajille ovat tukisumman muodossa huomattavasti alemmat kuin laskeneen markkinahinnan kautta syntyvä hyöty, jos B-luokan tuotannon osuus ei ole suuri. Lisäksi kulutettu kokonaismäärä lisääntyy.
Mikä menee pieleen? Peruskurssin käyneet toki näkevät, että järjestelystä syntyy kokonaistappio (Teknologiateollisuus voi ehkä tilata toisen selvityksen Pöyryltä, jos asia on epäselvä). Vakavampaa on se, että järjestelyn avulla pyritään kumoamaan päästökaupan ohjausvaikutus. Onko järkeä kehittää yksi instituutio ohjaamaan päästöjä ja toinen kumoamaan ensimmäisen vaikutus?
Päästökaupan idea on tehdä yrityksistä A- ja B-luokan yrityksiä siten, että päästöjä tuottavasta aktiviteetista tehdään kalliimpaa. Sähkön tuotannossa tämä on toteutettu tavalla, joka on hyvin lähellä teoreettista ideaalia. Kaikki saastuttajat maksavat saman lisäkustannuksen (EU:n päästölupa). Teknologiateollisuuden ajatus on tehdä B-luokan saastuttavista yrityksistä jälleen A-luokan yrityksiä.
On aivan oikein, että päästöt lasketaan täysimääräisinä kustannuksiin ja että kuluttajat maksavat korkeamman hinnan sähköstä. Kuluttajien tukeminen markkinoiden toimintaperiaatteita peukaloimalla aiheuttaa monia vääristymiä: päästökaupan välitön ohjausvaikutus vääristyy mutta lisäksi sekä tuottajien että kuluttajien teknologiavalinnat vääristyvät pitkällä aikavälillä.
Pienituloisia sähkönkuluttajia voidaan toki tukea, esimerkiksi tulonhankintavähennyksen kautta. Lisäksi A-luokan yritysten päästökaupan vuoksi saamia ylimääräisiä voittoja on mahdollista verottaa yhteiskunnan käyttöön tavalla, joka ei vääristä markkinoiden tehokasta toimintaa.
Poliittisilla päätöksillä luodut markkinat kuten EU:n päästökauppa ja sähköpörssi ovat jatkuvan muutospaineen alla, koska ne jakavat taloudellista ylijäämää tavalla joka ei miellytä kaikkia osapuolia. Poliitikkojen on vaikea vastustaa houkutusta peukaloida näitä instituutioita, kun tarjolla on merkittäviä välittömiä rahallisia hyötyjä kuluttajille. Peukaloinnin kustannukset voivat huomattavia, mutta valitettavasti vähemmän konkreettisia ja välittömiä.
Teknologiateollisuuden ehdotus.
Avainsanat: päästökauppa, sähkömarkkinat
Aihealueet: Julkinen talous, Ympäristö