Helikopterirahan käyttämisestä euroalueen talouden elvyttämiseksi on käyty paljon keskustelua. Monet esitetyt väitteet sitä vastaan ovat harhaanjohtavia tai suorastaan virheellisiä. Jälkimmäisistä esimerkiksi käy väite, että se rikkoisi euroalueen sääntöjä ja Euroopan Keskuspankin (EKP) mandaattia. Edellisistä käy väite, että helikopteriraha sekoittaisi raha- ja finanssipolitiikan keskenään.
Se, onko helikopterirahan käyttö, keskuspankkirahan suora jakaminen yleisölle, muodollisesti EKP:n mandaatin vastainen, riippuu tavasta, jolla raha jaetaan. Kuten EKP:n pääekonomisti Peter Praet on vast’ikään todennut, mitään periaatteellista estettä ei ole esimerkiksi sille, että EKP avaisi tilin kullekin euroalueen kansalaiselle ja tallettaisi tilille rahaa. Itse asiassa monet ehdotukset helikopterirahan jaosta ovat tällaisia, tässä yksi, monen tunnetun taloustieteilijän tukema.
Keskustelussa olisi hyvä määritellä, mitä helikopterirahalla tarkoitetaan. Willem Buiter lähtee liikkeelle määrittelemällä sen keskuspankin tekemäksi peruuttamattomaksi julkisen velan ostoksi, jolloin keskuspankkirahan määrä kasvaisi pysyvästi. Samalla hän toteaa, että täsmälleen sama vaikutus syntyy, jos keskuspankki ostaa peruuttamattomasti yksityisen sektorin velkakirjoja. Niinpä esimerkiksi edellä kuvattu keskuspankkirahan suora jakaminen kansalaisille voidaan tulkita niin, että keskuspankki ostaa pysyvästi yksittäisiltä kansalaisilta heidän rahamarkkinoille liikkeelle laskemiaan velkakirjoja.
Yhtäläisyys on helppo ymmärtää: jos keskuspankki ostaa peruuttamattomasti julkista velkaa, ts. monetisoi julkista velkaa, niin valtion velkataakka helpottuu. Jos oletetaan, että julkinen valta ei ikuisesti halua säästää tai velkaantua (kumpikaan ei ole kansalaisten etu), niin velkataakan helpottumisen myötä julkisen vallan on jossakin vaiheessa joko alennettava veroja tai nostettava julkisia menoja. Kummassakin tapauksessa raha kierrätetään yksityiselle sektorille.
On siis selvää, että erilaisilla tavoilla jakaa helikopterirahaa on yhtäläisyyksiä, kun tarkastellaan rahan jakamisen vaikutuksia. Mutta tosiasia on, että sitä voidaan jakaa tavalla, joka ei ole millään tavalla ristiriidassa EKP:n toimintaa säätelevien määräysten kanssa. Muodot voivat erota vaikka sisältö lopuksi olisi sama. Tämä on varsin tavanomaista ja ero unohdetaan: Kilpailukykysopimuksessa osa työnantajien maksamista sotu-maksuista siirretään työntekijöiden maksettaviksi. Tosiasia on, että työntekijät ovat ne jo tähänkin asti maksaneet alempina palkkoina. Muutoksen jälkeen palkat tulevatkin nousemaan työntekijöille siirrettyjen maksujen verran.
Eri tavat jakaa helikopterirahaa eroavat siinä, miten raha jakautuu kansalaisten kesken. Buiterin mallissa yksityistä sektoria tarkastellaan vain kokonaisuutena, yhtenä kotitaloutena kuten tavanomaisissa makromalleissa on tapana. Jos helikopteriraha jaettaisiin esimerkiksi julkisen kulutuksen kasvattamisen kautta, niin on selvää, että rahaa ei jaettaisi tasan kaikkien kansalaisten kanssa. Ainoa tapa varmistaa, että tulonsiirto on kaikille sama, on se, että EKP todella avaa kullekin euroalueen kansalaiselle tilin tai delegoi tämän tehtävän kunkin jäsenmaan keskuspankille. Tai antaa vastuu vaikkapa kunkin maan valtiovarainministeriölle, tai sosiaaliministeriölle? Ei tämäkään rikkoisi mitään sääntöä.
On myös muistettava, että keskuspankkien nyt tekemä määrällinen elvytys (Quantitative Easing, QE) jakaa rahaa, erityisesti nyt, kun EKP:nkin toimet ovat laajentuneet yksityisten yritysten velkakirjojen ostoihin. Toimien tarkoituksena on lisätä yritysvelkakirjojen likviditeettiä, jolloin niiden korot laskevat ja toivottavasti yritysten investoinnit kasvavat. Toimet siis alentavat yritysten rahoituskustannuksia ja suoraan parantavat yritysten tuloksia, mikä sataa suoraan niiden omistajien laareihin.
Edellä sanotun perusteella helikopterirahalla tehdyt tulonsiirrot ovat lähellä finanssipolitiikkana tehtyjen tulonsiirtoja. Samaan hengenvetoon on todettava, että QE:kin sekoittaa rahapolitiikan ja finanssipolitiikan keskenään. Näin on jo siksi, että euroalueen hallitukset ovat sitoutuneet rahoittamaan EKP:n toimintaa, jos sen hallussa olevien arvopapereiden arvo romahtaa ja keskuspankin oma pääoma on vaarassa hävitä. Tämä kytkös on aina olemassa, QE on vain korostanut sitoumuksen tärkeyttä. Mutta QE ja julkinen talous ovat muutenkin sidoksissa toisiinsa.
Tärkein sidos on se, että EKP palauttaa jäsenmaille QE:ssä ostetun julkisen velan korot ja lyhennykset takaisin jäsenmaiden valtiovarainministeriöille (Free Exchange, The Economist 23.4.2016, DeGrauwe). Siksi QE on samalla velkahelpotus kaikille euroalueen valtioille, yhtä lukuun ottamatta.
Arvasitte oikein, maa joka näistä velkahelpotuksista ei saa nauttia on Kreikka, jonka arvopapereita EKP ei ole hyväksynyt osto-ohjelmaansa. Kuten DeGrauwe toteaa, kyseessä on puhdas piruilu, mikään ei olisi estänyt EKP:tä ottamasta Kreikan velkakirjoja ohjelmaan mukaan. Jos Saksan-Suomen aseveliliiton näkemys, että Kreikan on mahdollista hoitaa nykyiset velkansa, pitäisi paikkansa, niin EKP:n olisi suorastaan pitänyt ottaa Kreikka mukaan QE osto-ohjelmaan. Velkahelpotus muille maille on suuri, se vastaa jopa 10 prosenttia maan velkakannasta.
Tilanne on sikälikin erikoinen, että EKP on sitoutunut ostamaan markkinoilta uusia valtion velkakirjoja sitä myöten, kun vanhat lainat erääntyvät. Tämän vuoksi QE on jo hyvin lähellä Buiterin määrittelemää helikopterirahan luontia.
Mutta pitäisikö pitäisikö raha- ja finanssipolitiikan sekoittamisesta olla huolissaan? Yksikäsitteinen vastaus nykytilanteessa on, että ei ole, sekä empiirinen että teoreettinen tutkimus on osoittanut, että nykyisessä taloustilanteessa finanssipolitiikka on tehokkaampaa kuin rahapolitiikka. Erityisesti tämä pitää paikkansa keskuspankin suoraan kansalaisille tekemien tulonsiirtojen suhteen.
John Muellbauer on luonut katsauksen eri maissa tehtyjen tulonsiirtojen vaikutuksiin. Gechert ym. ovat metatutkimuksen pohjalta arvioineet, että tulonsiirtojen kerroinvaikutus euroalueella nykyisessä taloustilanteessa on huomattavan suuri, samaa luokkaa julkisten investointien kerroinvaikutusten kanssa. Kerroin on suurempi kuin 1, siis yhden prosentin lisäys tulonsiirroissa lisäisi euroalueen kokonaistuloa enemmän kuin yhden prosentin. On hieman hämmentävää, että suomalaisessa keskustelussa on toistuvasti epäilty helikopterirahan tehokkuutta. En ole nähnyt yhtään viittausta tutkimuksiin. Buiter osoitti teoriassa (joka on samaa, jonka pohjalle keskuspankkien mallit on rakennettu) että helikopteriraha toimii aina, Jordi Gali on osoittanut aivan standardin keskuspankkimallin avulla, että helikopterirahalla rahoitettu elvytys, joka nojautuu julkisten menojen kasvulle, on hyvin tehokas toimi, jopa silloin, kun kasvatetaan menoja, jotka ovat sinällään täysin tuottamattomia.
Alkuvuoden aikana sekä IMF että OECD ovat kumpikin suositelleet rikkaille maille ja euromaille yhtäaikaista finanssipoliittista elvytystä, niiden mukaan elvytys alentaisi myös melko nopeasti julkisen sektorin velkaantumista. OECD toisti esityksensä viime viikolla. EKP:n helikopterirahan avulla tällainen koordinoitu elvytys saataisiin nopeasti aikaan ilman, että julkista velkaa tarvitsisi lisätä.
Helikopterirahan tehokkuutta lisää se, jos kansalaiset uskovat sen nostavan inflaatiota. Viime aikoina on puhuttu tarpeesta nostaa keskuspankkien inflaatiotavoitetta kolmeen tai neljään prosenttiin, jotta tulevaisuudessa vältyttäisiin nykyisen kaltaisesta nollakorkoansasta. Inflaatiotavoitteen nosto olisikin hyvä kytkeä helikopterirahan käyttöön, se tukisi kysyntävaikutusta ja nopeuttaisi talouden elpymistä.
Keskeisin vastaväite helikopterirahan käytölle on, että se veisi pohjaa keskuspankin toiminnan uskottavuudelta. Sen mukaisesti selkärangattomat poliitikot alkaisivat vaatia helikopterirahan käyttöä toistuvasti, mikä johtaisi ennen pitkää vain inflaation karkaamiseen käsistä ilman mitään hyötyjä. Toinen tähän liittyvä väite on, että helikopteriraha elvytys voi olla liian suurta. Kumpikin väite löytyy esimerkiksi tästä Koichi Hamadan kirjoituksesta (arvostan muuten Hamadaa hyvin paljon).
On erikoista, että enää viitataan uskottavuuteen jonkinlaisena perusteena olla käyttämättä helikopterirahaa. Eikö esimerkiksi EKP:n uskottavuus hävinnyt jo silloin, kun se nosti korkoja kriisin alussa inflaation hidastuessa inflaatiopelon vuoksi, kun muut keskeiset keskuspankit aloittivat elvytyksen? Eikö EKP:n uskottavuutta ole nakertanut se, että se aloitti QE:n liian myöhään? Eikö koko eurojärjestelmän uskottavuus ole mennyt alueella harjoitetun virheellisen finanssipolitiikan vuoksi, virheen, josta IMF ja OECD ovat jo monta vuotta varoittaneet? Eikö uskottavuuden vankin pohja rakennu sille, että politiikka on hyvää eikä sillä, että se taistelee mielikuvitusmaailman mörköjä vastaan?
Kyse on viime kädessä koko eurojärjestelmän legitimiteetistä. Voiko järjestelmä säilyä, jos se järjestelmällisesti toimia kansalaisten etujen vastaisesti? Miten toimiminen nyt kansalaisten etujen mukaisesti estäisi sen, että kansalaiset eivät ymmärtäisi ja uskoisi EKP:n toimivan tulevaisuudessa kansalaisten etujen mukaisesti, kun se toivottavasti joskus vielä on siinä tilanteessa, että sen on suitsittava inflaatiota? Mervyn King, Englannin keskuspankin edellinen pääjohtaja, nosti esiin kysymyksen euroalueen legitimiteetistä viime viikon HS-haastattelussa, aivan oikeutetusti ja aivan yhtä oikeutetusti meillä kansalaisilla on oikeus saada vastauksia. Kreikkalaiset voivat heti vaatia vastausta siihen, miksei heille ole suotu samoja velkahelpotuksia kuin muille euromaille, vastauksen olisi tultava pian.
Hamadan toinen huoli, huoli helikopterirahalla elvyttämisen liiallisuudesta on myös huonosti perusteltu. Jos vaikutuslaskelmien pohjana käytetään esimerkiksi niitä kerroinarvioita, joihin yllä viittasin, niin on vaikea kuvitella, että toimien vaikutukset aliarvioitaisiin.
Euroalueen talouspolitiikka on ollut niin irrationaalista, että voidaan kysyä, miten näin on päässyt käymään. Simon Wren-Lewis tarjoaa kirjoituksessaan “A General Thoery of Austerity” yhden vastauksen: Se on ollut tietoista. Euroopassa talouspolitiikan peruslinjasta ovat vastanneet oikeistopuolueet, niille politiikka on ollut tietoista julkisen sektorin alasajoa. Hyvä esimerkki tästä on, että julkisen sektorin velkaantumisen hillitsemiseksi vaaditaan julkisten menojen supistamista, verojen korottamiseen suhtaudutaan penseästi. Wren-Lewis viittaa silloisen komissaarin Olli Rehnin lausuntoihin Ranskan politiikasta, jossa sosialistihallitus nosti veroja, Rehn vaati niiden sijaan menojen leikkauksia. Suomessa samantapaisia lausuntoja on myös viljelty, ei liene yllätys, käsittelin niitä edellisessä blogikirjoituksessani.
Avainsanat: EKP, helikopteriraha, velkahelpotukset
Aihealueet: Kansainvälinen talous, Makro
Huomasin, että minua on arvosteltu, aivan oikein, siitä, että sanoin keskuspankkien yleisesti tulouttavan takaisin valtioille paitsi niiden keskuspankille maksamat korot myös lyhennykset. Jälkimmäinen väite on tietysti virheellinen. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten kirjoittaessa tulisi keskittyä siihen, mitä juuri kirjoittaa, eikä siihen mitä aikoo pian kirjoittamaa, velan lyhennysten palauttaminen kuuluu siihen kohtaan, missä käsittelen nykyisen QE:n ja helikopterirahan yhteyttä.
Kuten sanottu, helikopterirahalla tarkoitetaan (Buiterin määritelmän mukaan ja joka siis käy yksiin muiden määritelmien kanssa) keskuspankin tekemää peruuttamatonta julkisen velan ostoa. Peruuttamaton osto tarkoittaa sitä, että keskuspankin toimien vaikutukset likviditeettiin jäävät pysyviksi. Tämä voidaan toteuttaa monella tavalla. Yksi osa on se, että keskuspankki ostaa aina tästä ikuisuuteen uutta velkaa saman määrän kuin velka vähenee velan erääntyessä. Tämä voidaan hoitaa myös sen, että valtio laskee liikkeelle velkaa, jonka juoksuaika on ääretön (englanninkielinen termi tällaiselle velalle on consol) ja jota ei siis lyhennetä lainkaan, jolloin uutta velkaa ei siis tarvitse ostaa.
Toinen osa on, että keskuspankki palauttaa velan lyhennykset valtiolle, jos velan juoksuaika on äärellinen (tämä on mainittu siinä The Economist artikkelissa, johon viittaan, artikkelin nimi on ”Money from Heaven”). Tällöin velasta tulee käytännössä konsoli. Vaihtoehto tälle on, että valtio maksaa lyhennykset aina uudella velalla, jolloin lainan alkuperäisen lainan erääntyessä keskuspankin hallussa oleva laina pysyy entisellään automaattisesti.
Mielenkiintoista tässä on se, että QE:tä toteuttaneista keskuspankeista yksikään ei ole alkanut myydä hallussaan olevia valtion velkoja takaisin. Ja esimerkiksi EKP on sitoutunut (siteeraamani De Grauwen artikkeli) ostamaan uutta velkaa vanhan erääntyessä.
Toinen mielenkiintoinen ilmiö on, että EKP:n uskottavuus romahti Kreikan velkakriisin alkaessa, mutta parani hieman ja vakiintui nykytasolleen Draghin ”everthing it takes”-puheen jälkeen, ks. http://www.voxeu.org/article/credibility-central-bankers. Rahapoliikan radikaalit muutokset ja sen keventäminen eivät siis ole heikentäneet uskotavuutta, joten tästäkin näkökulmasta helikopterirahan jakaminen ei näyttäisi nakertavan keskuspankin uskottavuutta.
Yleisin helikopterirahaa ja QE:tä vastaan esitetty väite näyttää olevan, että katsokaa Zimbabwea, siellähän rahaa on jaettu runsaasti, eikä muuta ole saatu kuin hyperinflaatio ja talouden romahdus. QE:tä on nyt harjoitettu rikkaissa maissa vuosia. Missä inflaatio? Mistä ero? Vastaus on, että Zimbabwessa ongelma on liikakysyntä (tarjonnan vähyys), rikkaissa maissa kysynnän puute.
Ei vakuuta. Julkinen talous on kroonisesti alijäämäinen. Alijäämällä on rahoitettu korkeat tulonsiirrot ja alhainen verotus. Tässä muodossa me kansalaiset olemme jo kymmenkuntavuotta saaneet “helikopterirahaa”. Ei tunnu järkevältä, että joidenkin ehdottama EKPn antama satanen stimuloisi talouttamme enemmän kuin se helikopteritonni, jota olemme jo vuosia vastaanottaneet. Rahan alkuperä ja jakamisen mekaniikka ei voi vaikuttaa kertoimeen. Moni laittaisi tuonkin ylimääräisen EKP satasen säästöön, kun taas nykymuotoiset velkavetoiset tulonsiirrot kohdistetaan erityisesti pienituloisille. He sentään jonkinverran laittavat rahaa kiertoon, ei pelkästään omaisuusarvojen inflatoitumiseen. En voi mitenkään uskoa yli yhden oleviin kertoimiin. Jos yli yhden kertoimet olisivat totta olisi esim. Kreikka päätynyt nykyiseen melko nopean kasvun aikaan ilman talouden romahdusta.
Tuo Ilkan aikaisemmin jakama linkki oli hyvä, jos haluaa lukea aiheesta lisää tiiviissä paketissa http://www.eurojatalous.fi/fi/blogit/2016-2/helikopteriraha-veisi-keskuspankit-finanssipolitiikan-tontille/
Vähän myöhäinen kommentti, mutta kuten Mark Thoman Economistview:n seuraajat tietävät, niin Biagio Bossone on julkaissut pari kirjoitusta, jotka sytyttävät kirkkaan valon tähän Euroalueelle luotuun taloudelliseen kellariin. Likviditeettiä voidaan luoda Eurosääntöjen puitteissa ja Hitlerin talousministeri Hjalmar Schacht onnistui tekemään vastaavan ihmeen 1930 luvulla.
http://www.economonitor.com/blog/2016/07/krugman-and-delong-are-right-eurotimidity-must-be-defeated-here-is-how/
http://www.voxeu.org/article/macroeconomics-germany-forgotten-lesson-hjalmar-schacht
Luin tuon DeGrauwen kirjoituksen. Siitä käy ilmi että EKP ei palauta lyhennyksiä (mikä olisikin epäloogista). Nuohan ovat kertalyhenteisiä, eli kun obligaatio erääntyy niin valtio maksaa lyhennyksen normaalisti (pankkihan ei koskaan saa lainapääomaa haltuunsa takaisinmaksun yhteydessä; se vain katoaa). Tämän jälkeen EKP ostaa jälkimarkkinoilta uuden vastaavan obligaation, eli näin valtion pitää myydä yleisölle uusia obligaatioita pystyäkseen tekemään suorituksen, obligaation kertalyhennyksen, EKP:lle.
DeGrauwen puhe suurista velkahelpotuksista on nähdäkseni puppua (arvostan DeGrauwea, joten kevyesti en tätä sano). Korkojen (jotka hyvissä lainoissa ovat joka tapauksessa lähellä nollaa) osalta helpotusta tulee, mutta lainapääomaa tämä ei koske. Ellei sitten EKP ole sitoutunut IKUISESTI noita lainoja (jälkimarkkinoiden kautta) rullaamaan. Tuskin, sillä tuo olisi aitoa helikopterirahaa josta tässä vasta keskustellaan.
Mitä sanoo Haaparanta? Perustuiko väitteesi lyhennyksien palauttamisesta The Economistin juttuun? Siihen ainakin viittasit.
Luin tuon DeGrauwen kirjoituksen. Siitä käy ilmi että EKP ei palauta lyhennyksiä (mikä olisikin epäloogista). Nuohan ovat kertalyhenteisiä, eli kun obligaatio erääntyy niin valtio maksaa lyhennyksen normaalisti (pankkihan ei koskaan saa lainapääomaa haltuunsa takaisinmaksun yhteydessä; se vain katoaa). Tämän jälkeen EKP ostaa jälkimarkkinoilta uuden vastaavan obligaation, eli näin valtion pitää myydä yleisölle uusia obligaatioita pystyäkseen tekemään suorituksen, obligaation kertalyhennyksen, EKP:lle.
DeGrauwen puhe suurista velkahelpotuksista on nähdäkseni puppuLuin tuon DeGrauwen kirjoituksen. Siitä käy ilmi että EKP ei palauta lyhennyksiä (mikä olisikin epäloogista). Nuohan ovat kertalyhenteisiä, eli kun obligaatio erääntyy niin valtio maksaa lyhennyksen normaalisti (pankkihan ei koskaan saa lainapääomaa haltuunsa takaisinmaksun yhteydessä; se vain katoaa). Tämän jälkeen EKP ostaa jälkimarkkinoilta uuden vastaavan obligaation, eli näin valtion pitää myydä yleisölle uusia obligaatioita pystyäkseen tekemään suorituksen, obligaation kertalyhennyksen, EKP:lle.
DeGrauwen puhe suurista velkahelpotuksista on nähdäkseni puppua (arvostan DeGrauwea, joten kevyesti en tätä sano). Korkojen (jotka hyvissä lainoissa ovat joka tapauksessa lähellä nollaa) osalta helpotusta tulee, mutta lainapääomaa tämä ei koske. Ellei sitten EKP ole sitoutunut IKUISESTI noita lainoja (jälkimarkkinoiden kautta) rullaamaan. Tuskin, sillä tuo olisi aitoa helikopterirahaa josta tässä vasta keskustellaan.
Mitä sanoo Haaparanta? Perustuiko väitteesi lyhennyksien palauttamisesta The Economistin juttuun? Siihen ainakin viittasita. Korkojen (jotka hyvissä lainoista ovat joka tapauksessa lähellä nollaa) osalta helpotusta tulee, mutta lainapääomaa tämä ei koske. Ellei sitten EKP ole sitoutunut IKUISESTI noita lainoja (jälkimarkkinoiden kautta) rullaamaan. Tuskin, sillä tuo olisi aitoa helikopterirahaa josta tässä vasta keskustellaan.
Mitä sanoo Haaparanta? Perustuiko väitteesi lyhennyksien palauttamisesta The Economistin juttuun? Siihen ainakin viittasit.
“EKP palauttaa…QE:ssä ostetun julkisen velan korot ja lyhennykset takaisin jäsenmaiden valtiovarainministeriöille”
Miten niin lyhennyksetkin? Tarkoitetaanko tällä lainan rullausta vai mitä? Velan lyhennyksissähän raha katoaa (debet = kredit), eli ei ole mitä palauttaa.
Pertti Haaparanta vastaa yllä olevassa kirjoituksessaan kahdenlaiseen kritiikkiin, jota ”helikopterirahaan” on kohdistettu. Hän käsittelee 1) juridisluonteisia argumentteja, joissa helikopterirahan väitetään olevan vastoin EKP:n mandaattia ja 2) kritiikkiä, jossa helikopterirahan todetaan johtavan rahapolitiikan ja finanssipolitiikan ”sekoittamiseen”. Kuten Pertti toteaa, ”sekoittaminen” on huolestuttavaa mm. koska se voi johtaa tilanteeseen, jossa helikopterirahaa tai julkisten menojen setelirahoitusta aletaan käyttää myös muista kuin rahapoliittisista syistä – esimerkiksi koska ”selkärangattomat poliitikot alkaisivat vaatia helikopterirahan käyttöä toistuvasti, mikä johtaisi ennen pitkää vain inflaation karkaamiseen käsistä ilman mitään hyötyjä”. Pertti perustelee ansiokkaasti, miksi helikopterirahan käyttöönotto ei venyttäisi EKP:n mandaattia olennaisesti enempää kuin sitä on jo venytetty, mutta hänen kirjoituksensa jättää (ainakin minulle) epäselväksi, miksi helikopterirahan selkärangattomiin poliitikkoihin kohdistuvista vaikutuksista ei tarvitsisi olla huolissaan.
Tuomas Välimäki on kiteyttänyt useita tyyppiä 1) ja tyyppiä 2) olevia argumentteja äskettäisessä blogissaan
http://www.eurojatalous.fi/fi/blogit/2016-2/helikopteriraha-veisi-keskuspankit-finanssipolitiikan-tontille/
Välimäki väittää mm., että EKP:n kansalaisille vastikkeetta jakamat rahat vähentäisivät niitä voittovaroja, joita keskuspankki jakaa eurovaltioille myöhemmin. Jos näin olisi, helikopterirahaa jakaessaan EKP päättäisi oma-aloitteisesti jakaa eurovaltioiden varoja yksittäisille Euroopan kansalaisille ja rajoittaisi näin demokraattisesti valittujen hallitusten oikeutta päättää itse omista budjeteistaan. Tosiasiassa helikopterirahalla ei kuitenkaan tarvitsisi välttämättä olla mitään vaikutusta EKP:n voitonjakoon. Keskuspankki, joka painaa itse omat rahansa, ei joudu taloudenpidossaan noudattamaan samoja sääntöjä kuin muut toimijat, ja (kuten Pertti ehdottaa) mikään ei estäisi EKP:a merkitsemästä kansalaisille jaettuja varoja velaksi jota ei koskaan makseta takaisin, ja jatkamasta voitonjakoa eurovaltiolle kuten ennenkin.
Meidän ei myöskään tarvitsisi kantaa huolta helikopterirahan ”selkärangattomiin poliitikkoihin” kohdistuvasta vaikutuksesta, jos eläisimme hyvin toimivassa valuuttaunionissa. Jos eläisimme valuuttaunionissa jossa itsenäinen keskuspankki tyytyisi huolehtimaan hintavakaudesta tai muusta sille ulkoapäin asetetusta rahapoliittisesta tavoitteesta ja jossa poliitikot kunnioittaisivat sen autonomiaa, helikopterirahan levittäminen olisi harvinainen poikkeustoimi, ja silloin keskuspankki päättäisi helikopterirahan määrän ja liikkeellelaskun ajankohdan yksinomaan rahapoliittisin, inflaatiovauhtiin liittyvin perustein. Poliittisten päätöksentekijöiden voitaisiin silti antaa määrätä, miten keskuspankin kiinnittämä rahasumma jaettaisiin kansalaisten kesken. Tällöin rahat olisi syytä kohdentaa erityisesti pienituloisille henkilöille jo siksikin, että heidän kohdallaan lisätulojen kerroinvaikutus on suurin. Hyvin toimivassa valuuttaunionissa helikopterirahalla ei olisi ei-toivottuja, noususuhdanteeseen asti ulottuvia inflaatiovaikutuksia, koska kaikki tietäisivät, että korkeasuhdanteessa helikopterirahaa ei ole enää tarjolla.
Tällainen tilanne vallitsisi siis hyvin toimivassa valuuttaunionissa.
On kuitenkin yleisesti tunnettua, että emme elä hyvin toimivassa valuuttaunionissa. EKP puuttuu (ja poliitikot antavat sen puuttua) muihinkin kuin rahapolitiikan alaan kuuluviin asioihin esimerkiksi neuvotellessaan kriisiytyneiden euromaiden luottojen ehdoista (sen sijaan, että Euroopan komissio edustaisi neuvotteluissa Euroopan Unionia yksin). Suorana tulonsiirtona ”helikopteriraha” soveltuu muita rahapolitiikan instrumentteja paremmin keskuspankin ja poliittisten päättäjien kaupankäynnin välineeksi, ja sen käyttöönotto tarjoaisi EKP:lle entistä parempia mahdollisuuksia sekaantua finanssipolitiikkaan esimerkiksi asettamalla helikopterirahalle poliittisia ehtoja. Pertin muuten ansiokas kirjoitus luo vaikutelman, että tällaisen kaupankäynnin mahdollisuus huolestuttaisi vain poliittista oikeistoa; tosiasiassa se huolestuttaa muitakin kuin oikeistolaisesti ajattelevia henkilöitä.
Ilkka Kiema
Vanhempi tutkija
Palkansaajien tutkimuslaitos
Wessmanista ja Haaparannasta pitäis pikaisesti tehdä I ja II valtiovarainmisterit,
Wessmanin tontiksi rahan hankkiminen ja Haaparannan tontiksi rahan käyttäminen.
huomio, viesti oli melko puhtaasti huumoria, mutta ei aivan kokonaan.
Luin Wessmanin tekstin eikä siinä kyllä virheellistetä Haaparantaa. Tarvisi ensiksi määritellä mikä tarkalleen ottaen on “mandaatti”, onko sellaista edes määritelty tässä yhteydessä EKP:lle, ja kuinka muokkautuva se on.
EKP:n “mandaatti” määritellä itsenäisen valtion asioista (case Kreikka) oli melko lavea ja siellä suoranaisesti kiristettiin valtiota tekemään tiettyjä toimenpiteitä. Eli sillon kun käsi oli nyrkissä ei kenelläkään ollut valittamista, nyt kun on kämmen auki niin ollaan kritisoimassa.
Siitä olen samaa mieltä, että Ekp on kai liian deflaatiohaukka. Ehkä 3 % inflaatio tai ainakin tasan 2 % voisi olla parempi tavoite. Tai nimellisen kansantuotteen kasvu 4 % tai näiden keskiarvo, siis markkinamonetarismi.
Roger Wessman on todennut Haaparannan monet argumentit virheellisiksi ja “siteerauksen” virheelliseksi: https://rogerwessman.com/2016/06/08/helikopteriraha-ja-ekpn-mandaatti/
Lisään, että Ekp on tavoitellut uskottavaa inflaatiohaukan eikä deflaatiohaukan mainetta hengessä “Olemme niin tiukkoja, että otamme isomman deflaatioriskin pienentääksemme inflaatioriskiä.” Haaparannan yritys selittää nämä kaksi eri mainetta samaksi ei mene läpi yhdestäkään asiantuntijasta. “Kansalaisten etu” on juuri se, mistä riidellään.
Niklas, kiitos vastauksesta. Rahanmäärä tosiaan kasvaa, mutta isolta osin se ei lisää tuotantoa vaan kasvattaa olemassa olevien omistusten arvoja jne.
#Tervatukalle
“Mikään muu ei kerro sitä selvemmin kuin EKP:n omat kokemukset ja tilastot, että euroalueen pankit ovat pari viime vuotta ennemmin poteneet rahaähkyä kuin rahapulaa.
Selvimmin rahaähky näkyy siitä, että pankit ovat parin viime vuoden aikana maksaneet takaisin noin tuhat miljardia euroa EKP:n kesken kriisin tarjoamia erikoispitkiä ja erikoishalpoja keskuspankkiluottoja.”
http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2014/10/22/raharuiskuista-puhti-pois-kuin-koydella-tyontaisi/201414584/12
Eli rahat eivät lähde pankista sinne minne se on suunnattu EKP:sta.
Aikoinaan taloustieteessä puhuttiin julkisen sektorin paisumisesta Leviathanina, hirviönä, jota ei voi pysäyttää ja joka lopulta tallaa alleen kaiken. Nyt huudellaan sille lisää ruokaa. Koska se on meidän vastaus globalisaatiotaistoon! Ja kansa saa myös tyytyä mannaan taivaasta, korjaan helikopterista. No ei se mitään, onhan meillä investoinnit, julkiset sellaiset. Tulee Neuvostoliiton lopun ajat mieleen, paitsi että meillä ei ole öljyä.
Miksi rahanluonti julkiselle sektorille, tai suoraan kansalaisille kulutusta varten nostaisi inflaatio yhtään enempää tai vähempää kuin yksityisen pankkijärjestelmän rahanluonti kulutusta varten?
Jos EKP:n helikopteriraha ja Liberan perustili yhdistetään, saadaan helikopteritili.
Libera: ”Perustili on jokaisen työikäisen ja -kykyisen kansalaisen henkilökohtainen sosiaaliturvan muoto. Sen alkupääoma on 20 000 euroa, ja sen rahoittaa”… [EKP]
Aikaisemmin taisivat kutsua sitä luotolliseksi shekkitiliksi.