Akateeminen talousblogi

Hesarin uutisankka puolustusvoimien tietovuotoepäilystä on näköjään levinnyt kaikkiin mahdollisiin medioihin. Matkalla ankasta on tullut vähintään hanhi ja juttu sen kun paranee muitten lehtien ja erinäisten nettikeskustelupalstojen sitä siteeratessa. Tietosuojarikkomukset ovat vakava asia ja siksi ehkä maanantaista yhteistä blogipostaustammekin on syytä hiukan jatkaa ja tarkentaa.

Ensinnäkään mitään Tuomas Pekkariseen, Sari Kerriin tai minuun itseeni kohdistuvaa tietovuotoepäilyjä tai muitakaan epäselvyyksiä tutkimusaineistojen asianmukaisesta käytössä ei Puolustusvoimissa ole eikä ole koskaan ollutkaan. Tämän tiedon on Hesarin maanantaisen artikkelin ilmestymisen jälkeen Pääesikunta useampaan kertaan vahvistanut sekä sähköpostitse että puhelimessa. Toivottavasti myös hyvin sujunut yhteistyömme Puolustusvoimien kanssa jatkuu edelleen. Puolustusvoimat kun lähtökohtaisesti suhtautuu tutkimukseen positiivisesti ja hallinnoi tutkimuksen kannalta erittäin arvokkaita aineistoja. Yleinen asevelvollisuus on voimassa enää harvassa maassa, joten tällaisia aineistoja ei juuri missään muualla olekaan.

Julkisuudessa olemme silti ilmeisesti syyllisiä kunnes toisin todistetaan. Valitettavasti poliisitutkintaa, jossa syytöksiä vastaan voisi puolustautuakin, tuskin koskaan käynnistetään. Yritän kuitenkin seuraavassa edes selvittää, mistä kohussa on kyse. Tapauksella kun voi periaatteessa olla yleisempääkin merkitystä empiirisiä aineistoja käyttävän tutkimuksen tekemisen edellytysten kannalta.

Koko sotku lähti liikkeelle siitä että Richard Lynn ja Edward Dutton julkaisivat kaksi artikkelia perustuen suomalaisia varusmiehiä koskevaan dataan, jota heillä ei pitäisi olla, koska heillä Puolustusvoimien mukaan ei ole dataan käyttölupaa. Pääesikunta kiinnostui ja pyysi tutkijoita kertomaan mistä data on peräisin.

Tutkijat vastasivat ilmeisen totuudenmukaisesti, että ei heillä aineistoa koskaan ole ollutkaan, vaan he olivat kopioineet tuloksensa Salla Koivusen suomenkielisestä gradusta. Julkaisemassaan artikkelissaan he tosin esittelivät niitä ominaan - ilman lähdeviitteitä. Tästä voisi vaikkapa Oulun yliopisto käynnistää dosenttiaan vastaan jonkinlaisen prosessin. Näyttö on aika selvä. Duttonin ja Lynnin tulostaloukon luvut ovat kolmen desimaalin tarkkuudella samoja kuin Koivusen gradun luvut. Yhtä tarkkaan empiiristä tutkimusta ei pysty toistamaan edes saman aineiston avulla; sen verran sotkua kaikissa raakadatoissa on. Epäselväksi jää vain, mistä Lynn ja Dutton saivat tarinansa kannalta tärkeän vuotta 2009 koskevan havainnon (hauskaa kyllä enää kahden desimaalin tarkkuudella), kun sitä ei Salla Koivuselta anastetuissa tuloksissa ole.

Mutta ennen kun tällaisen tiedevilpin perusteella saadaan kehitettyä 400 000 varusmiehen henkilötietojen vuotamista koskeva uutinen, tarvitaan pari muutakin erikoista episodia. Näistä ensimmäinen liittyy Kansallisarkiston ja Pääesikunnan väliseen oikeusjuttuun varusmiesten peruskoetietojen tuhoamisesta tai säilyttämisestä.

Pääesikuntaa edustaa hallinto-oikeudessa sotilaslakimies Juhani Parkkari, joka on kirjoittanut oikeudelle 15.2.2015 päivätyn lausunnon. Kansallisarkistoa vastaan käytävässä riidassa hän pyrkii mm. osoittamaan, että “ulkomaalaistaustaiset” tutkijat käyttävät Puolustusvoimien aineistoja ilman lupaa. Ilmeisesti tarkoitus on osoittaa, että aineistojen säilytykseen liittyy tietoturvariskejä.

Parkkari kirjoittaa, että 400 000 suomalaista varusmiestä koskeva aineisto Lynnin ja Duttonin artikkeliin “A Negative Flynn-Effect in Finland 1997 - 2009″ on saatu muilta tutkijoilta, ja että näillä tutkijoilla ei ollut lupaa sen levittämiseen. Nimiä ei mainita, mutta kerrotaan, että syylliset selviävät toisesta Lynnin ja Duttonin artikkelista “Regional Differences in Intelligence and their Social and Economic Correlates in Finland.” Tässä artikkelissa taas kerrotaan että “Data for regional IQs were obtained from Pekkarinen et al (2009)”.

Parkkari on onnistunut  mahduttamaan lyhyehköön lausuntoon aika monta virhettä.

Ensinnäkin Parkkarilla näyttää menneen sekaisin kaksi Lynnin ja Duttonin artikkelia. Satojentuhansien varusmiesten tietoihin perustuva Negative Flynn Effect -artikkeli perustuu kokonaan eri vuosikymmeneltä peräisin olevaan aineistoon kuin Regional Differences in Intelligence  -artikkeli. Siispä jälkimmäisestä artikkelista ei voi selvitä mistä ensimmäisen artikkelin data on peräisin.

Toiseksi Parkkarin siteeraamassa Lynnin ja Duttonin Regional Differences in Intelligence  - artikkelissa sanotaan, että kirjoittajat ovat käyttäneet aineistonaan aikaisemmin julkaisemamme tutkimuksen tuloksia. Kirjoittajat eivät väitä, että heillä olisi ollut Puolustusvoimien dataa, saatika henkilötietoja.

Kolmanneksi vuonna 2009 julkaisemastamme työpaperista, johon Lynnin ja Dutton artikkelissaan viittaavat, ei löydy heidän käyttämiään numeroita. (Lähdeviite tosin on väärin, oletettavasti kyseessä on IZA-tutkimuslaitoksen työpaperi, koska Helsingin yliopiston työpaperisarjassa emme ole vuonna 2009 mitään julkaiseet) Lynnin ja Duttonin käyttämien lukujen tuottaminen sillä datalla, mikä meillä tuota tutkimusta tehdessämme oli, olisi ollut teknisestikin mahdotonta. Kuntakohtaisia lukuja ei voi laskea aineistosta, jossa ei ole kuntatietoa. Numerot ovat siis peräisin jostain muualta. Tätäkin voisi muuten Oulun yliopisto dosentiltaan kysellä.

Neljänneksi Negative Flynn Effect -artikkeli näkyy Intelligence-lehden tietojen mukaan saapuneen toimitukselle 9.3. 2013. Sain käyttöluvan aineistoon, joka kattaa samoja vuosia joiden tietoja Lynn ja Dutton artikkelissaan käyttävät vasta 25.11.2013. Varsinaiseen aineistoon pääsimme käsiksi alkuvuonna 2014 - siis noin vuoden sen jälkeen, kun Lynn ja Dutton olivat saaneet työnsä valmiiksi. Silloin kun Lynn ja Dutton ovat Negative Flynn Effect-artikkeliansa kirjoittaneet, omalla tutkimusryhmälläni ei kyseistä aineistoa ollut emmekä siten olisi voineet sitä kenellekään laittomasti luovuttaa.

Kaikki tämä olisi ollut helposti selvitettävissä aineistojen käyttöluvista ja julkaistuista artikkeleista. Vaihtoehtoisesti sotilaslakimies Parkkari olisi voinut selvittää vaikeammin ymmärrettävät kohdat esimerkiksi kysymällä meiltä, mitä tämän kokoluokan sopassa olisi ollut ehkä kohtuullista odottaa.

Toimittaja Jarmo Huhtanen repi tietovuotoepäilyistä koko sivun jutun maanantain Helsingin Sanomiin. Artikkelinsa perusteella Huhtanen osaa tehdä tutkimustekstistäkin oikeita tulkintoja ja kirjoittaa artikkelissaan mm., että Lynnin ja Duttonin aineisto on peräisin julkaistuista tutkimusraportistamme eikä että Lynnillä ja Duttonilla olisi ollut muilta tutkijoilta peräisin olevaa mahdollisesti henkilötietoja sisältävää aineistoa. Huolelliseen toimittajatapaan Huhtanen pistää kaikki syytökset tietovuodoista Puolustusvoimien lakimiehen nimiin eikä esitä niitä faktoina. Huhtanen myös haastattelee Duttonia, joka kertoo, ettei ole koskaan dataa nähnytkään. Lopulta toimittaja antaa puheenvuoron syytetyille. Tuomas Pekkarisen kanssa tietysti kiistämme antaneemme kenellekään asiaankuulumattomalle mitään dataa ja huomautamme perään, ettei meillä tainnut kysyttyä dataa ollakaan. Vahinko on kuitenkin jo tapahtunut siinä vaiheessa kun koko sivun jutun otsikossa epäillään “satojentuhansien psykologisten testien tulosten vuotaneen ulkomaille”.

Olisiko siis toimittajan jossakin vaiheessa pitänyt hoksata, että tietovuototarinassa ei ollutkaan mitään pohjaa, vai oliko skuuppi niin hyvä, että se kannatti julkaista totuudesta ja tutkijoiden maineesta turhia huolehtimatta.

Kainalojutun mukaan Puolustusvoimat luotti tutkijoihin. Imperfektissä. Toivottavasti aikamuoto sentään meni väärin.

Aihealueet: Lajittelematon

Kommentointi on suljettu
CC: by-nd-nc