Yhteismarkkinoiden hyöty tulee siitä, että tuotteet ja tuotannontekijät liikkuvat kitkatta yli rajojen. EU:n tärkein merkitys on yhteisissä pelisäännöissä—tullit ovat nykyään alhaisia. Mutta sekamelskahan siitä syntyy, kun 28 maata luo yhteiset säännöt. Ja kun on sääntöjä, niin tarvitaan myös valvontaa ja tuomioistuimia. Yksi iso sekamelska on kuitenkin paljon pienempi kuin 28:n erillistä sekamelskaa. Yhteismarkkinoilla myös kahdenvälisten jetsutusten tarve poistuu, mikä on sekin merkittävä skaalaetu: N maata muodostaisi N(N-1)/2 neuvotteluparia.
Brexitin jälkeen nykyinen EU-28 alue sisältää tasan yhden neuvotteluparin: EU ja Britannia. Jos kaikki lähtevät, niin neuvottelupareja on 378.
Brexit-neuvotteluiden osapuolten lähtökohdat ovat monella tapaa epäsuhtaiset. Paljon on puhuttu kokoeroon perustuvasta epäsuhdasta: jäljelle jäävän EU-27:n BKT on reilut viisi kertaa suurempi kuin Britannian; EU-27-maiden ulkomaankaupasta keskimäärin 8% on Britannian kanssa, kun taas Britannian ulkomaankaupasta yli 40% on EU-27:n kanssa.
Merkittävin epäsuhta on kuitenkin siinä, että vain Britannialle neuvotteluissa on kyse siitä mistä niissä virallisestikin neuvotellaan, eli tulevan yhteistyön pelisäännöistä. Sen sijaan EU:lle neuvottelut ovat ennen kaikkea historiallinen ennakkotapaus: kaikki Britannian saamat edut ovat lähtökohtana neuvotteluille tulevaisuudessa eroavien tai erolla uhkaavien jäsenmaiden kanssa, sekä polttoainetta muuallakin EU-eroa ihmelääkkeeksi tarjoaville tahoille.
Harva neuvottelu on nollasummapeliä, ja brexitiin sopeutuminen ei ole poikkeus. Uudet pelisäännöt vaikuttavat brexitistä aiheutuviin taloudellisiin kokonaistappioihin, ja sitten ne tappiot täytyy vielä jakaa osapuolten kesken. Yksittäisen neuvottelun näkökulmasta olisi selvää, että kannattaisi päästä tehokkaaseen sopimukseen, jossa minimoidaan (poliittisten reunaehtojen puitteissa) kokonaistappio, ja sopia minimoitujen tappioiden jakamisesta.
Peliteorian käsitteet long-run player ja short-run player sopivat tähän tilanteeseen. “Pitkäaikaisen pelaajan” kannalta neuvottelu—eräänlainen peli—voi tulevaisuudessa toistua useastikin, mutta eri vastapuolten kanssa. “Lyhytaikaiselle pelaajalle” kyse on kertapelistä: tavoite on yksinkertaisesti paras mahdollinen tulos tästä neuvottelusta.
Pitkäaikaiselle pelaajalle yhden neuvottelun tulos vaikuttaa vastaaviin neuvotteluihin (tai niihin joutumiseen) muiden kanssa. Sen rationaalinenkin käyttäytyminen voi siten kertapelin näkökulmasta näyttää jääräpäiseltä, osaksi omaan nilkkaan sattuvalta “rankaisemiselta”.
EU:n kannalta huonoin mahdollinen brexit jättäisi ilmaan käsityksen tai huomattavan epävarmuuden siitä, että rusinat-pullasta tyyppinen hyötyminen yhteismarkkinoista on realistinen vaihtoehto. “A la carte”-jäsenyyden mahdottomuuden täytyy siksi olla kaiken kohinan ja taloudellisen epävarmuuden keskelläkin, ei vain selvää, vaan päivänselvää—kuten englanniksi sanotaan, “beyond reasonable doubt.”
Jos EU:sta tulee maailmanhistoriassa pitkäaikainen ilmiö, niin jäseniä varmasti sekä tulee että menee vuosisatojen varrella. Kyseessä on kuitenkin vapaaehtoiseen jäsenyyteen perustuva yhteisö. Uusien jäsenten ottamisessa on jo paljonkin kokemusta. Britannian erossa on tärkeintä sen luoma ennakkotapaus—kun tähän asti on tultu, niin olisi oikeastaan vähän sääli, jos se kokonaan peruuntuisi.
Avainsanat: brexit, EU, neuvottelut
Aihealueet: Kansainvälinen talous
Rokalle tiedoksi, että EU-jäsenyys ja jäsenyys eurossa ovat täysin eri asioita. Suomelle EU voi olla suuri etu, mutta jäsenyys eurossa ei. EU, ilman eurojäsenyyttä tai sen kanssa, olisi poistanut Marko Terviön esiin nostamat ongelmat.
Tämä 378 argumentti olisi hyvä Suomalaistenken sisäistää. Meilläkin on aika paljon EU-vastustusta ja tyypillinen logiikka sille on (mitättömät) nettomaksumme ja se että EU narusta vetämällä tuli euro->ei voida devalvoida.
Mielestäni tuo 378 on EU:n oleellinen etu ja se dominoi näitä edellämainittuja pikkuseikkoja.
Hyvä kirjoitus. Toisaalta Boris Johnson pyrkii selittämään minkä tahansa tuloksen huonoksi, joten May ei voi valita parhaita mutta vaikeasti perusteltavia vaihtoehtoja.