Käytettyjen vaatteiden lahjoittamista pidetään yleisesti hyvänä tapana auttaa köyhiä ihmisiä. Niinpä suomalaisetkin ovat keränneet vaatepaketteja Karjalaan, mutta erityisesti kierrätys Afrikan köyhimpiin maihin on ollut suosittua. Mutta eikö mahdollisuus saada ulkomailta halpoja, vaikkakin käytettyjä vaatteita kurista paikallisen tuotannon hengiltä?
Valitettavasti näin on käynyt ainakin Afrikassa. Viime vuonna Economic Journal -lehdessä ilmestyi Garth Frazerin tutkimus “Used-Clothing Donations and Apparel Production in Africa” (tutkimus löytyy täältä). Frazerin mukaan käytettyjen vaatteiden vienti Afrikkaan on supistanut paikallista tuotantoa 40 prosentilla ja tekstiiliteollisuuden työllisyyttä 50 prosentilla siitä, mitä se olisi ilman kierrätystä. Afrikassa tekstiiliteollisuus onkin supistunut sekä absoluuttisesti (tuotannon taso on laskenut) että suhteellisesti (tekstiilien tuotannon osuus kokonaistuotannosta on supistunut).
Sinällään kierrätyksen ei tarvitse johtaa paikallisen tuotannon supistumiseen: jos paikallinen tekstiiliteollisuus tuottaisi vaatteita vain kansainvälisille markkinoille, niin kierrätyksellä ei olisi vaikutusta paikalliseen tuotantoon. Mutta silloin, kun tuotanto on vasta alkanut tai elpynyt esimerkiksi pitkällisen sisällissodan jälkeen, suuri osa tuotannosta on suunnattu kotimarkkinoille. Näin on myös sen vuoksi, että tuotannon laatu paranee vasta, kun tuotanto on jatkunut tarpeeksi kauan. Nämä tunnusmerkit täyttyvät Afrikassa.
Tekstiiliteollisuus on kaikkialla maailmassa ollut tärkeä taloudellisen vaurastumisen synnyttäjä. Se on luonut tuloja, joiden avulla koulutusta ja investointeja koneisiin on lisätty. Frazer käy lyhyesti läpi tärkeimmät tosiasiat ja tutkimukset, mutta myös Suomen taloushistoria antaa saman opetuksen. Käytettyjen vaatteiden vienti Afrikkaan riistää afrikkalaisilta tämän mahdollisuuden. Juuri nyt, kun Kiina alkaa lähestyä sitä rajaa, että sitä köyhempien maiden tekstiiliteollisuuden olisi mahdollista kilpailla kiinalaisen tuotannon kanssa ja syrjäyttää se, me hyväntekijät suljemme Afrikan taas pois kansainvälisen työnjaon ulkopuolelle. Toki olemme näin tehneet ennenkin antamalla päättäjien asettaa kehitysmaista tuoduille tekstiileille tulleja ja muita esteitä. Nyt me teemme sen henkilökohtaisesti.
Viime kesänä luin jostakin lehdestä (muistaakseni se oli Hämeen Sanomat) artikkelin, jossa Suomen kahdelta suurimmalta kierrätysliikkeeltä kysyttiin, syrjäyttääkö heidän kierrätyksensä paikallista tuotantoa. Valitettavasti en ottanut juttua talteen, mutta kummankin vastaus oli huono. Toisen vastauksessa ei otettu millään tavalla huomioon sitä, että mille tahansa ihmisryhmälle kierrätysvaatteet annetaankin, niin vaihtoehto aina on antaa ko. ryhmälle rahaa ja katsoa haluavatko ihmiset itse ostaa vaatteita. Jos joku saa vaatteita ilmaiseksi, mutta ei tahdo käyttää kaikkia itse, niin hän myy ne. Tuolloin ne kilpailevat paikallisen tuotannon kanssa.
Toinen vastaus oli, että liike vie vaatteita vain maihin, joissa ei ole omaa tuotantoa. Tämä on huono vastaus siksi, että näin se estää paikallisen tuotannon synnyn. Yhtenä esimerkkimaana mainittiin Mosambik. Mosambikissa aloitti tänä syksynä toimintansa yksi tekstiilitehdas. Kyseessä on tehdas, joka rappeutui sisällissodan aikana, mutta nyt se on kunnostettu Aga Khanin säätiön rahoilla. Jään odottamaan suomalaisen kierrättäjän päätöksiä.
Yleinen opetus tästä on se, että nykyinen pyrkimys henkilökohtaistaa avunanto voi olla vaarallista avunkohteille. Lähes päivittäin törmää kehotuksiin hankkia kummilapsi jostakin köyhästä maasta tai antaa lahjaksi kotieläin jollekin maaseudun köyhälle. Näihin kaikkiin liittyvät samat ongelmat kuin vaateapuun.
Avainsanat: Afrikka, vaatteiden kierrätys
Aihealueet: Kansainvälinen talous
Hei,
Kiitos mielenkiintoisesta blogikirjoituksesta. Olisin vielä toivonut tarkempaa selvitystä viimeisessä kappaleessa esitettyyn väitteeseen, jonka mukaan kummilapsen hankkimiseen kehitysmaasta ja kotieläimen lahjoittamiseen köyhälle perheelle pätevät samat lainalaisuudet kuin kirjoituksessa käsiteltyyn vaateapuun. Toisin sanoen, kuinka kummilapsen hankkiminen (=rahalahjoitukset kyläyhteisöiden kehittämiseksi) häiritsee paikallista tuotantoa tai sen kehitystä? Eikö ole mahdollista, että kyläyhteisöjen kehittämiseen käytetyt rahat samalla tukevat paikallista tuotantoa, olettaen että ainakin osa tarvittavista tuotteista ja palveluista ostetaan paikan päältä? Entä mainittu kotieläinten lahjoittaminen - kuvittelisin kotieläimen hankkimisen nimenomaan tukevan paikallista elinkeinotoimintaa, kotieläin kuitenkin hankittaneen paikalliselta “karjankasvattajalta”?
Kuten aiemmissa kommenteissani totesin, niin tilannetta ei voida tarkastella aivan perinteisen kilpailun mallin avulla, koska tuotannon aloittamiseen liittyy ulkoisvaikutuksia, erityisesti ns. “learning-by-doing” -ilmiön vuoksi. Blogissani viittasin Mosambikissa toimintansa aloittavaan tekstiilitehtaaseen. Sen tarkoitus on nimenomaan alkuvaiheissa tuottaa kotimaan markkinoille, kokemuksen karttuessa suunnitelmiin kuuluu vienti.
Lisäksi olen huomauttanut siitä, että jos kyse todella on avusta, niin sidottu apu on tehottomampaa kuin raha-apu, raha-avun käytöstähän saaja itse voi päättää. Lopuksi, tekstiiliteollisuus on naisvaltaista. Vaatteiden kierrätys heikentää siis erityisesti naisten asemaa. Tutkimusten mukaan naisten aseman parantaminen parantaa lasten hyvinvointia, erityisesti heidän terveyttään.
Samanlaista kritiikkiä on esitetty esimerkiksi ruoka-avusta.
Eikö ilmainen apu mene samaan kategoriaan vientituen kanssa, josta loppupelissä hyötyy eniten ulkomaa, jonne tuettua hyödykettä viedään alennettuun hintaan? Klassista kilpailtua mallia seuraillen, jos yhtä hyödykettä saadaan ilmaiseksi, eikö se ole sama asia kuin ostaa hyödykettä halvemmalla ulkomailta kuin tuottaa kalliimmalla itse? Tätähän pidetään nimenomaan kansainvälisen kaupan kulmakivenä.
Eli, jos vaatteita saadaan ilmaiseksi ulkomailta, niin eikö resursseja vain pitäisi kohdentaa jollekkin toiselle tehokkaammalle tuotannonalalle?
Ongelma taitaa olla nimenomaa siinä, että maataloustuotteilla ja tekstiiliteollisuudella on kehitysmailla suhteellinen etu, joka siten jää käyttämättä. Lisäksi pääomien vähyys ja teknologian puute estää tuottamasta kehittyneempää tavaraa.
Nämä vain tämmösiä omia mietteitä…
Hyvinvointivaltioon ei oikein istu ajatus siitä, että valtion elätit pakotettaisiin pukeutumaan 90-luvun trendivaatteisiin. Kyllä yksilönvapauden pitäisi toteutua myös vaatteiden valinnassa.
Kirpputori ja muuta toimintaa toki on ja sellaiseen voi käytettyjä vaatteita osoittaa enemmänkin, mutta epäilen että siinä toiminnassa transaktiokustannukset ovat niin suuria ettei se oikeasti kannata. Olisi järkevämpää heittää vanhat vaatteet energiajakeeseen ja tehdä uusia. Säästyneellä rahalla voidaan vaikka istuttaa puita tai jotain muuta ympäristöystävällistä, niin netto-ympäristövaikutus on sama. On resurssien haaskausta käyttää kallista työvoimaa käytettyjen rääsyjen lajitteluun.
Moikka ja kiitoksia Pertti Haaparannalle mielenkiintoisesta tekstistä ja muille asiallisista kysymyksistä. Seuraavanlainen pohdiskelma nousi ajatuksiini;
Mitäs jos käytetyt vaatteemme jaettaisiin täällä oleskeleville pakolaisille? Olen ehdottomasti nykyisenlaista maahanmuuttoa vastaan ja kannatan kaikkien maahanmuuttajien pikaista kotiuttamista. Kuitenkin, kerta jos veronmaksajat joutuvat kustantamaan palkoistaan maahanmuuttajien uusia vaatteita, ja samanaikaisesti toisaalla lojuu läjiä täysin käyttökelpoisia käytettyjä vaatteita, joita ei oikein viitsi heittää roskiinkaan eikä lahjoittaa kehitys”apuna” eteenpäin, niin tällä järjestelyllähän voitaisiin, ainakin näin äkkiseltään ajateltuna, ja tietenkin tilapäisesti, olettaen että maahanmuuttajat kotiutetaan, nokkelasti ratkaista käytettyjen vaatteiden uusiokäytön ongelma, sekä myös karsia maahanmuuton veronmaksajille aiheuttamia kustannuseriä? Vaatteille osoitettu osuus maahanmuuttajan saamista tukiaisistahan voitaisiin tietenkin vähentää pois.
Kiitoksia taas. Vastaukseni eri kommentteihin ovat menneet sivulla hieman sekaisin, mutta osaksi vastasin kysymyksiisi vastauksessani, jossa kyseltiin kierrätyksen ekologisuuden perään.
1. Jos jotakin, niin Kaakkois-Aasian kokemukset tukevat sitä kantaa, että valtioiden aktiivisella tuella voidaan nopeuttaa taloudellista kehitystä. Monien tutkimusten nojalla Kiina esimerkiksi on pystynyt hyödyntämään sinne tehtyjen suorien sijoitusten luomia taitoja ja tietoja.
2. Kierrättämällä vaatteita Afrikkaan ne dumpataan viime kädessä sinne roskiksi sen sijaan, että ongelma hoidettaisiin täällä rikkaissa maissa.
3. Toki on niin, että jos kaikki markkinat ovat kilpailulliset ja teorian vaatimat ehdot näin syntyvän tasapainon tehokkuudesta ovat voimassa, niin kaikki näyttää hyvältä.
Mutta asiaa voidaan katsoa myös lahjanannon näkökulmasta, koska siitähän tässä on viime kädessä kyse, ihmiset haluavat hyvää köyhille lähimmäisilleen. Tehokkain tapa antaa lahjoja antaa lahjat rahana, jolloin vastaanottaja voi itse päättää, miten rahat käyttää. Sinä ehdotat, että kierrätysliikkeitä tulisikin katsoa siitä näkökulmasta, että ne muuntavat käytetyt vaatteet rahaksi, joka sitten palautetaan köyhille. Näin kierrätysliikkeet eivät toimi, vaan ne lahjoittavat myös vaatteita Afrikan köyhille (sen lisäksi, että ne toki käyttävät myynnistä saamiaan varoja), mikä siis on tehotonta. Ja toiseksi, eikö parempi tapa olisi lähettää rahoja suoraan köyhille ilman kierrätysväliporrasta, varmasti kustannuksiltaan halvempia keinoja siirtää rahoja on kuin kierrätysliike.
4. Kollegani esitti minulle samanlaisia huomautuksia kuin sinä. Hänelle kierrätys on vain oma tuotanto- tai tavaroidenvaihtoteknologiansa, jota normaalit yritykset voivat käyttää normaalilla tavalla. Vastailin hänelle samalla tavalla kuin sinullekin.
Kiitos vastauksesta. Se vastasi pitkälti kysymyksiini mutta pari uutta heräsi.
1. Tukiaiset ovat siis tullisuojaa parempi ratkaisu. Jos learning-by-doing-ulkoishyödyt ovat korkeita, tukiaisille voi olla “teoreettinen” perustelu jopa laissez-faireen verrattuna.
Onko tukiaispolitiikka osoittautunut myös “käytännössä” laissez-fairea järkevämmäksi koko kansantalouden näkökulmasta, kun ei katsota vain tuettavaa alaa vaan myös kasvavan verotaakan haittoja ja tukiaispolitiikan korruptoivaa vaikutusta?
Vrt. asteikko Hongkong - Singapore - Korea/Japani - Thaimaa/Filippiinit/Malesia - Kiina/Vietnam nyt - Kiina/Vietnam ennen tai jokin muu vastaava asteikko isommin otoksin.
2. Entä jos UFF käyttää saamansa vaatteet voiton maksimoivalla tavalla (myy Suomessa tai Afrikassa tai dumppaa jätteeksi) ja lahjoittaa tulot köyhille?
Eikö tämä olisi todennäköisimmin optimaalinen ratkaisu, jos oletamme rahan lahjoittamisen köyhille hyödylliseksi, mikä kannustinvaikutusten ja korruptoivuuden ym. vuoksi on tosin kyseenalaistettu?
Totta kai omistajiensa voittoa tavoitteleva yritys voisi hoitaa saman, mutta tällöin transaktiokustannukset vaatteiden hankinnassa varmaan nousisivat kohtuuttomiksi.
Tuossa uusiokäyttöön päätyisivät ne ja vain ne vaatteet, joiden käyttöarvo > kauppaamiskustannukset. Ympäristöhyöty pidemmästä käyttöiästä (ja siten osittaisesta uustuotteiden syrjäyttämisestä) suoraan roskisdumppaukseen verrattuna tulisi tähän päälle ulkoishyötynä, joskin sen vaikutus lienee suhteellisen pieni.
Kiitos taas kommentista. Mitenkähän kuluneelle kengälle käy sitten, kun se on elinkaarensa päässä kehitysmaassa? Eikö siitä tule jätettä myös siellä köyhässä maassa? Miten sitä käsitellään siellä? Päätyykö se edes kaatopaikalle? Ja jos päätyy, niin onkohan se kaatopaikka yhtä ekologinen kuin kaatopaikka täällä Suomessa? Minulla ei ole paljon kokemuksia Afrikasta, mutta sen verran, että tiedän kyllä näihin vastauksen.
Ekologisuudesta myös sen verran, että keskustelussa on paradoksaalisia piirteitä. Lähiruokaa puolustetaan sillä, että sitä ostamalla vältetään kuljetuksesta aiheutuva saastuttavan energian käyttö. Eikö sama päde lähivaatteille?
En ole ekspertti aiheessa, mutta tiedän tutkimuksia, joissa on todettu, että ympäristön laatu on ylellisyyshyödyke: ihmisten halu maksaa hyvästä ympäristöstä kasvaa nopeammin kuin heidän tulonsa. Miksi haluaisimme estää tämän mekanismin toiminnan kehitysmaissa tuhoamalla heidän mahdollisuutensa parantaa tulojaan?
Hei Pertti,
tunnut tuomitsevan vaatelahjoitukset Afrikkaan, mutta et mielestäni käsitellyt seuraavanlaista näkökantaa; Mitä jos kyse on vanhoista vaatteista/kengistä tms. joille ei ole (ei ehkä täysin validi oletus..) markkinoita Suomessa eikä muuallakaan Euroopassa. Tällöin vaihtoehtona afrikkaan lähetykselle olisi lähinnä Ämmässuolle kierrättäminen. Eikö tällaisessa tilanteessa ole järkevämpää pitkittää tuon vaateparren elämää ja viedä (oleteaan että tavaran kuljetus afrikkaan ei juuri kuluta itsessään mitään) se sellaiselle joka sitä vielä voisi käyttää? Tällöin säästyy sentään luonnonvaroja? Voi olla että tällainen ekologinen ajattelutapa ei kansantalouksien rattaita pidä pyörimässä, mutta olisi kuitenkin hauska kuulla kommenttisi tähän näkökulmaan.
Kiitoksia kommentista. Taloustietelijät ovat lähes yksimielisiä siitä, että “learning-by-doing”-mekanismi on erittäin tärkeä tuottavuuden kasvulle.
Infant-industry -argumentilla tarkoitetaan sitä, että jonkin maan teollisuutta suojellaan suojatulleilla ulkomaista kilpailua vastaan siksi, että tällaisia etuja kuten “learning-by-doing” on saavutettavissa. perustaloustieteen sanoma on, että tullisuojelu ei ole hyvä tapa, paras tapa on antaa suoraan tukiaisia. Jos tuottavuus tai tuotannon laatu on alhainen, niin kotimarkkinat ovat ainoat, joille oman tuotannon voi myydä (jos aina niillekkään).
Mutta nyt ei ole kyse tällaisesta, vaan markkinoillepääsystä, vapaudesta alkaa tuottaa, jonka tuettu (yleensähän vaatelahjoitukset ovat ilmaisia) käytettyjen vaatteiden vienti Afrikkaan estää. Lisäksi vaatelahjoituksiin voi liittyä yhtä lailla korruptiota kuin rahalahjoituksiinkiin. Käytetyille vaatteille on olemassa hyvin toimivat markkinat, eikä mikään takaa, että lahjoitetut vaatteet päätyvät niille, joille ne on lähetetty, vaan näille markkinoille.
Arveluttavaa. Eivätkö taloustieteilijät ole lähes yksimielisiä siitä, että infant industry -argumentti ei toimi?
Vai muodostuuko ratkaiseva ero siitä, että käytettyjen vaatteiden viennin lopettaminen tapahtuisi ilman sääntelyä korruptoivine sivuvaikutuksineen?
Muuten en ymmärrä, miksi UFF ei saisi viedä vaatteita Afrikkaan silloin, kun niistä on siellä enemmän hyötyä kuin rahalla, jonka UFF saisi myymällä ne vaatteet täällä.