Haitallisten ulkoisvaikutusten “Top 3″

26.10.2009 Kirjoittanut Ari Hyytinen

Ulkoisvaikutuksella tarkoitetaan taloustieteessä sellaisia (taloudellisen tai muun) päätöksenteon tai toiminnan seurauksia, jotka vaikuttavat muihin osapuoliin mutta joita päätöksentekijä tai toimija itse ei halua tai voi ottaa huomioon.

Ulkoisvaikutukset voivat olla hyödyllisiä ja miellyttäviä (”ulkoishyödyt”) tai haitallisia ja epämiellyttäviä (”ulkoishaitat”).

Ulkoishaittoja voi olla monenlaisia ja -tasoisia. Oppikirjaesimerkki ulkoishaitoista on ympäristöään piittaamattomasti saastuttava teollisuusyritys. Yhteiskunta pyrkii useilla eri tavoilla estämään, vähentämään tai hankaloittamaan toimintaa, jolla on merkittäviä ulkoishaittoja.

Vähäpätöisempiä mutta epämiellyttäviä ulkoishaittoja liittyy monenlaiseen arkipäiväiseen toimintaan, käyttäytymiseen ja päätöksentekoon. Yhteisten aluiden roskaaminen, melusaasteen aiheuttaminen ja muista ihmisistä piittaamattomaton tupakointi lienevät tyypillisiä ja tavanomaisimpia esimerkkejä näistä.

Useimmilla meistä on varmaankin - joko tiedostamatta tai huolella harkittuna - jonkinlainen näkemys ja mielikuva muiden ihmisten toiminnasta ja käyttäytymisestä, jotka aiheuttavat ei-toivottavia ulkoisvaikutuksia ja jotka hankaloittavat arkea ja aiheuttavat ärtymystä. Mitä sinun haitallisten ulkoisvaikutusten “Top 3″ listasi sisältää?

Kirjoittaja toimii taloustieteen professorina Jyväskylän yliopistossa.

Avainsanat:

Aihealueet: Julkinen talous, Kummalliset

3 kommenttia kirjoitukseen “Haitallisten ulkoisvaikutusten “Top 3″”

  1. Oman terveyden pilaaminen kirjoitti:

    (ei välttämättä oikeassa järjestyksessä)
    1. Monenlaiset saasteet hiilidioksidista pienhiukkasiin ja maatalouden metaanipäästöihin.
    2. Oman terveyden pilaaminen (kun valtio pakottaa veronmaksajat maksamaan laskun).
    3. Se, että ihmiset egonsa pönkittämiseksi levittävät typeriä meemejä sen sijaan, että rationaalisesti analysoisivat argumentit ja levittäisivät vähiten falsifioitua meemiä.

    Oman terveyden pilaamisessa ratkaisu olisi Hollannin malliin yksityiset terveysvakuutukset, mutta vakuutusyhtiöiden pitäisi saada huomioida painoindeksi, veriarvot ym. vakuutusten hinnoittelussa. Ne, jotka haluavat alennusta terveiden elintapojensa vuoksi (vrt. autovakuutusten bonukset), voivat ottaa sellaisen vakuutuksen, johon sisältyy esim. joka N. vuosi tällainen kontrollikäynti.

    Tällöin lihavuus, liikkumattomuus, huonot rasvat jne. yksilö joutuisi itse kustantamaan. Valtio kuitenkin antaisi sen verran perustuloa kaikille, että köyhilläkin olisi varaa säälliseen vakuutukseen.

    Sitä odotettaessa nopeiden hiilihydraattien ja kovien rasvojen haittaverot ovat aivan oikein.

  2. Lauri Kaunisto kirjoitti:

    1. Säästäminen ja luotonanto. Aiheuttavat imaginäärisiä resurssikeskittymiä, mikä mahdollistaa suuret kertainvestoinnit. Paha puoli asiassa on se, että suurten kertainvestointien olemassaolo ja niiden ketjuuntuminen aiheuttaa kapitalismiin suhdannekierron.
    2. Liikenne kaikissa muodoissaan. Mahdollisuus liikkua paikasta toiseen hyödyttää yksilöä, mutta aiheuttaa melua, ahtautta, valtavasti tilantarvetta ja stressiä kaikille tasapuolisesti.
    3. Kansalaisjournalismi. Antaa mahdollisuuden avautua kelle tahansa vaikka miten hienostuneessa yhteydessä, mutta aiheuttaa enemmistölle lukijoista päänsärkyä ja verenpaineen nousua.

    Toivottavasti sarkasmikin oli sallittua…

  3. Artturi Björk kirjoitti:

    Minun top 3:

    1. Äänestäminen vaaleissa, joissa oman äänen vaikutus lopputulokseen on minimaalinen, jonka seurauksena äänen antamista käytetään oman minäkuvan pönkittämiseen ja jonka seurauksena tehdään typerää politiikkaa.

    2. Poliittisen vallan tavoittelu. Valtaa käytetään markkinoihin puuttumiseen, mikä aiheuttaa kärsimystä.

    3. Ravinteiden käyttö maataloudessa sillä seurauksella, että järvet rehevöityvät eikä niissä voi uida.

Vastaa