Akateeminen talousblogi

Finnvera Oyj on valtion omistama erityisrahoituslaitos. Sen yrityksille tarjoama rahoitus on - Finnveran oman sidosryhmäraportoinnin mukaan - vaikuttanut yli 100 000 työpaikan ja 30 000 uuden yrityksen syntymiseen viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Jos nämä luvut pitävät paikkansa, valtioneuvoston tulisi harkita tämän organisaation nimeämistä Midakseksi.

Finnveran tehtävä on täydentää epätäydellisesti toimivia yritysrahoitusmarkkinoita, tukea yritysten vientitoimintaa ja auttaa valtiota saavuttamaan aluepoliittisia tavoitteitaan.

Näistä lähtökohdista Finnveran toiminnalle asetetaan vuosittaiset tavoitteet. Niiden saavuttamista arvioidaan Finnveran mukaan mm. rahoitettavissa hankkeissa ja yrityksissä syntyvien uusien työpaikkojen määrällä, rahoitettujen aloittavien yritysten ja kasvuyritysten määrällä sekä sillä, että viennin rahoitus ”pysyy kilpailukykyisenä”.

Finnvera raportoi toimintansa vaikuttavuudesta mm. vuosikatsauksissaan, jotka löytyvät vuodesta 2000 alkaen täältä. Vuotta 2010 koskevaa vuosikatsausta ei vielä ole saatavilla, mutta saatavilla olevista katsauksista käy ilmi mm. seuraavat:

• Vuoden 2009 katsauksen mukaan Finnveran ”rahoituksen arvioidaan vaikuttaneen 9 214 uuden työpaikan syntymiseen (12 541) ja 6 332 työpaikan turvaamiseen (3 892)” (Finnveran vuosikatsaus 2009, s. 10). Suluissa olevat luvut viittaavat vastaaviin vuoden 2008 saavutuksiin.
• Eri vuosien vuosikatsauksista voidaan laskea, että Finnveran oman näkemyksen mukaan Suomeen on vuosina 1999-2009 syntynyt sen rahoituksen ansiosta vähintäänkin noin 115 000 uutta työpaikkaa.
• Tämän lisäksi Finnvera on raportointinsa mukaan turvannut rahoituksellaan kymmeniä tuhansia työpaikkoja, pelkästään vuosien 2006-2009 kuluessa yhteensä noin 20 000 työpaikkaa.
• Samoista sidosryhmä raporteista käy ilmi, että (Finnveran näkemyksen mukaan) Suomeen on vuosina 2000-2009 syntynyt sen rahoituksen myötä vähintäänkin noin 30 000 uutta yritystä.

Erilaisten politiikkatoimien, kuten esimerkiksi työvoimapoliittisten toimenpiteiden tai julkisen rahoituksen, vaikuttavuuden mittaaminen on tunnetusti hankalaa.

Hankalaksi vaikuttavuuden arvioinnin tekee paitsi esimerkiksi ao. laskelmiin tarvittavien aineistojen yksityiskohtaisuus, myös se, että vaikuttavuuden selvittäminen edellyttää pääsääntöisesti myös ei-havaittavan vaihtoehtoisen tuleman (eli ns. kontrafaktuaalin) hahmottamista. Tällä tarkoitetaan sitä, mitä olisi tapahtunut ilman toimenpidettä tai yritystukea (ks. esimerkiksi tämä Kansantaloudellisen aikakauskirjan artikkeli aiheesta).

Jos keskitymme Finnveran rahoituksen työllisyysvaikutukseen, sen vaikuttavuuden selvittämiseen tarvitaan siis vastaus kysymykseen, montako työpaikkaa Finnveran rahoittamissa hankkeissa olisi syntynyt ilman Finnveran rahoitusta.

Finnveran sidosryhmäraportointi ja siinä käytetyt sanamuodot antavat melko suoraan ja vähintäänkin epäsuorasti ymmärtää, että Finnveran (kotimaan) rahoituksen vaikuttavuutta on arvioitu näistä lähtökohdista. Finnvera ei kuitenkaan kerro vuosikatsauksissaan, miten yllä kuvatut uusien työpaikkojen määrät on laskettu ja miten se on päätynyt esitettyihin arvioihin rahoituksen vaikuttavuudesta.

Toisaalta, jos Finnvera tarkoittaa sillä, että sen rahoitus on vaikuttanut vuosittain keskimäärin noin 10 000 uuden työpaikan syntymiseen jotain muuta kuin sitä, että näitä työpaikkoja ei olisi syntynyt ilman sen rahoitusta, niin silloin kyseiset luvut ja sanamuodot olisivat varsin harhaanjohtavia. Niinpä otan ne nyt sellaisenaan laskelmieni pohjaksi ja arvioin niiden avulla hieman tarkemmin Finnveran saavutuksia ja samalla ao. lukujen merkitystä.

Keskityn seuraavassa arvioimaan kahta asiaa: Ensinnäkin, mikä merkitys Finnveralla on ollut suomalaisen työllisyyden kannalta, jos otamme sen itse raportoimat vaikuttavuusluvut tarkastelun lähtökohdaksi? Toiseksi, kuinka paljon luodut työpaikat ovat tulleet valtiolle maksamaan?

1) Mikä merkitys Finnveralla on ollut suomalaisen työllisyyden kannalta?

Kun Finnvera raportoi luoneensa rahoituksellaan yhden uuden työpaikan, en usko tämän tarkoittavan, että Finnvera olisi luonut yhden työpaikan yhdeksi vuodeksi, vaan että luotu työpaikka on jotakuinkin samanlainen kuin muutkin markkinasektorilla samoihin aikoihin syntyneet uudet työpaikat.

Tarkkoja lukuja tällaisten työpaikkojen tuhoutumisasteesta ei ole saatavilla, mutta erilaisista työpaikkojen syntymistä ja tuhoutumista tarkastelevista tutkimuksista voi karkeasti päätellä, että työpaikkojen tuhoutumisvauhti on Suomessa markkinasektorilla vaihdellut noin 10%-13% välillä. Tässä luvussa voi toki olla merkittäviä eroja esimerkiksi eri toimialojen sekä erikokoisten ja -ikäisten yritysten välillä.

Vuoden 2003 vuosikertomuksesta (Finnveran vuosikertomus 2003, s. 2) käy ilmi, että Finnvera uskoo rahoituksensa myötävaikuttaneen jo vuodesta 1999 alkaen keskimäärin noin 10 000 uuden työpaikan syntyyn vuosittain. Jos aloitan laskemisen vuodesta 1999, käytän Finnveran itse vuosikatsauksissaan raportoimia lukuja ja käytän työpaikkojen tuhoutumisasteena esimerkiksi 11.5%, saan tulokseksi, että vuoden 2010 lopulla Suomessa olisi markkinasektorilla reilut 70 000 työpaikkaa, joita ei olisi ilman Finnveran rahoituksen myötävaikutusta.

Ottaen huomioon, että kaiken kaikkiaan työttömiä oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2010 joulukuussa noin 204 000, tämä on huikea, suorastaan midasmainen saavutus.

Jos otamme Finnveran sidosryhmilleen raportoimat luvut sellaisenaan, Finnveran vaikuttavuus työllisyyteen on huomattava. Niiden mukaan työttömiä olisi vuoden 2010 lopulla ollut noin 275 000 eli noin 35% tilastoitua enemmän, mikäli Finnveran tarjoamaa julkista rahoitusta ei olisi ollut tarjolla.

2) Kuinka paljon luodut työpaikat ovat tulleet valtiolle maksamaan?

Finnveran oman raportoinnin mukaan (ks. esimerkiksi vuoden 2006 toimintakatsaus, s. 2-3), ”vuosina 2002–2006 valtiolle koituva kustannus yhtä Finnveran asiakasyrityksissä syntynyttä työpaikkaa kohti on ollut keskimäärin 4 000 euroa”. Tämä laskelma ottaa Finnveran mukaan huomioon sekä valtiolta saadun korkotuen että luotto- ja takaustappiokorvaukset.

Uudemmista vuosikatsauksista vastaavaa lukua ei löytynyt (ainakaan yhtä helposti), mutta koska julkisuudessa on esitetty, että Finnveran (kotimaan rahoituksen) saama julkinen tuki oli esimerkiksi vuonna 2010 noin 39 miljoonaa euroa (ks. esimerkiksi Talouselämä nro 3, 2011), niin mikäli Finnvera edelleen raportoi luovansa (edellisvuosien tapaan) noin 10 000 uuttaa työpaikkaa vuodessa, tuen määrä yhtä uutta luotua työpaikkaa olisi tähänkin tietoon perustuen lähes 4000 euroa. Käytän näin ollen tätä summaa hyvin karkeana arviona valtiolle aiheutuvista ”työpaikkojen luontikustannuksista”.

Kuten yllä totesin, Finnvera arvelee luoneensa rahoituksellaan vuosina 1999-2010 keskimäärin 10 000 uutta työpaikkaa vuodessa. Jos otan huomioon ao. työpaikkojen vuotuisen asteittaisen tuhoutumisen ja yllä mainitun 4000 euron kustannuksen, niin kustannus valtiolle yhden ”henkilötyökuukauden” luomisesta on ollut vain noin 76 euroa.

Jos näin saatua lukua vertaa esimerkiksi siihen, että vuonna 2010 työttömän peruspäivärahan määrä (brutto) oli 551 euroa kuukautta kohden, voitaneen jälleen puhua huikeasta, midasmaisesta saavutuksesta.

Lopuksi

Yllä esitetyt, pääosin Finnveran sidosryhmäraportoinnista löytyviin lukuihin perustuvat laskelmat osoittavat, että Finnveralla hallussaan oleva ”työpaikkojenluontiteknologia” on suorastaan ainutlaatuinen. Ripaus valtiontukemaa Finnveran rahoitusta ja rahoitettavaan hankkeeseen syntyy - kuin Midaksen kosketuksesta – merkittävä määrä uusia työpaikkoja.

Ehdotankin välittömiä toimenpiteitä:

Ensinnäkin, kuten jo kirjoitukseni aluksi ehdotin, Finnveran nimi on muutettava – ilmeisistä syistä – Midakseksi.

Toiseksi, Finnveran myöntövaltuudet olisi ilmeisesti syytä ainakin kolminkertaistaa. Perustelu tälle on se, että vaikka Finnveran työpaikkojenluontiteknologiaa luonnehtisivat laskevat mittakaavaedut (ts. vaikka jatkossa kustannus/työpaikka -suhde ei olisikaan ihan yhtä alhainen kuin ennen), se kykenisi mitä ilmeisimmin poistamaan työttömyyden Suomesta kokonaan.

Jätän lukijan laskettavaksi, kuinka edulliseksi valtiontaloudelle työttömyyden poistaminen Finnveran avulla tulee pitkällä aikavälillä, kun otetaan huomioon, että sen toiminnalle on asetettu itsekannattavuustavoite. Tämä tavoite tarkoittaa, että pitkällä aikavälillä yhtiön täytyy kattaa toiminnasta aiheutuvat menot toiminnasta saaduilla tuloilla.

Kolmanneksi, Finnveran kehittämästä työpaikkojenluontiteknologiasta on ehdottomasti kehitettävä keihäänkärkituote Suomen vientisektorille. Jos sen avulla voidaan luoda viiden miljoonan ihmisen Suomessa noin 10 000 työpaikkaa vuodessa, jo pelkästään Euroopan Unionissa puhuttaisiin karkeasti arvioiden noin miljoonan uuden työpaikan luomisesta vuosittain.

Ei, hetkinen nyt.

Tämä kuulostaa liian hyvältä - eikös työpaikkojen luomisen ole yleensä ajateltu olevan melko vaikeaa? Pitäisiköhän noita Finnveran ilmoittamia työllisyysvaikutuksia sittenkin tulkita hieman toisin?

Jospa Finnveran sidosryhmilleen kohdistama vaikuttavuusraportointi tarkoittaakin tosiasiallisesti sitä, että Finnvera on ollut mukana yhtenä rahoittaja yrityksissä ja hankkeissa, joissa on vuosittain syntynyt yhteensä keskimäärin 10 000 uutta työpaikkaa – mutta jotka olisivat pääosin syntyneet myös ilman Finnveran rahoitusta?

Ero tulkinnoissa voi kuulostaa sanakikkailulta, mutta sitä se ei ole. Näin tulkittuna rahoituksen vaikuttavuus olisi vain murto-osa yllä esitetyistä, ellei peräti lähes puhdas nolla.

Niin, ja nyt kun asiaa hieman tarkemmin mietin, niin ehkäpä tuo työpaikkojen luomiseen liittyvä kustannusarviokin kaipaa kriittistä tarkastelua.

Ensimmäisenä ja ilmeisimpänä mieleen tulee se, että jos Finnvera aidosti ja järjestelmällisesti täydentää epätäydellisesti toimivia yritysrahoitusmarkkinoita, osa sen myöntämistä luotoista (ja/tai takauksista) täytynee (määritelmän mukaan) olla sellaisia, joita markkinaehtoisesti toimivat luottolaitokset eivät myöntäisi lainkaan. Tällaiseen luototukseen täytynee liittyä selvästi tavanomaista suurempia riskejä.

Nämä riskit voivat kuitenkin realisoitua vasta pitkien, osin Finnveran omista jatkorahoituspäätöksistä (ja sen tappionkirjaushalukkuudesta) riippuvien viipeiden jälkeen.

Epäilen myös, että 1990-lopulla tai 2000-luvulla valtiolle (osin) korvattaviksi tulleet luotto- ja takaustappiot eivät kerro ao. luototukseen sisältyvien riskien (ja siten implisiittisen valtion tuen) todellisesta suuruudesta välttämättä kovinkaan paljon. Näyttää lisäksi siltä, että finanssikriisi ja sitä seurannut (mutta lyhyeksi jäämässä oleva?) talouden matalasuhdanne ei tuonut näitä riskejä kovin merkittävästi esiin, vaikka Finnveran luotto- ja takaustappiot olivatkin vuosina 2008 ja 2009 hieman yli kaksinkertaiset verrattuna niitä edeltäneiden neljän vuoden keskiarvoon.

Toiseksi, Finnveran varainhankinta on valtion takaamaa (ja pääomasijoitusten osalta, valtion tarjoamaa). Vaikka valtion takaus ei aiheuta suoraan menoja valtion budjettiin, se ei tietystikään tarkoita, että alhaisemman rahoituskustannuksen varmistava takaus ei olisi valtion tukea.

Viimeaikaiset esimerkit Yhdysvalloista valtion takaamien luottolaitosten aiheuttamista yllätyslaskuista ovat konkreettisia osoituksia siitä, minkälaisia kustannuksia tällaisista epäsuorista tuista voi veronmaksajille pahimmillaan aiheutua.

Vedän takaisin yllä tekemäni toimenpide-ehdotukset, paitsi ehkä tuon nimenmuutosehdotuksen.

Mitenkäs sille Midaalle muuten tarun mukaan kävikään?

**************************************************

Kirjoittaja on kauppatieteiden tohtori, joka on lukuvuoden 2010-2011 tutkimusvapaalla taloustieteen professuurista Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulusta.

Avainsanat: julkinen yritysrahoitus, työllisyys, vaikuttavuus

Aihealueet: Mikro, Rahoitus

Jätä kommentti tai paluuviite.
Seuraa kommentteja täältä (RSS 2.0).
CC: by-nd-nc