Akateeminen talousblogi

Filosofi Harry Frankfurt on määritellyt “paskapuheen” (”bullshit”) tietoiseksi toiminnaksi (puheeksi, kirjoitukseksi), jossa esityksen totuusarvolla ei ole merkitystä. Näin se erottuu valehtelemisesta. Frankfurtin määrittelemä sonta on osa jokaisen arkipäivää. Akateemisessa maailmassa on myös sontaa, mutta se ei ole ehkä aivan sitä, mitä arkipäivän sonta on.

Gerald Cohenin, vuonna 2009 kuolleen filosofin mukaan Frankfurtin määrittelemä sonnan käsite ei sovellu ainakaan kaikkeen akateemisessa maailmassa tuotettuun sontaan. Cohenin määrittelemä akateeminen sonta on akateeminen tuotos, normaalisti tutkimusraportti, jonka tekijä uskoo tuotoksensa edistävän totuuden selvillesaamista. Tuotos on akateemista sontaa Cohenin mukaan silloin, kun se on kirjoitettu niin, että sen sanomaa ei saa kovasti yrittämälläkään selkeäksi (”unclarifiably unclear”).

Yhtenä testinä sille, että akateeminen raportti on sontaa, Cohen esittää raportin lauseiden muuttamista negaatioiksi. Siis jos raportissa väitetään, että “maailma on aasin siivet”, muutetaan tämä lauseeksi “maailma ei ole aasin siivet”. Jos mielessämme ei mikään värähdä muutoksen myötä, niin lause ja sitä myöten raportti on sontaa.

Akateemisessa maailmassa on paljon ja uskallan väittää, että yhä enemmän, sontaa. Se ei kaikki kuitenkaan ole aivan samaa kuin Cohenin akateemiseksi sonnaksi määrittelemä, vaan siinä on frankfurtilaisen sonnan hajua. Hajuun tottumiseksi lainaan seuraavaksi Etelä-Afrikan sisäministeriön strategiaa vuodelta 2006, lainaus löytyy etelä-afrikkalaisen filosofin Ben Kotzeen artikkelista “Our Vision and Our Mission: Bullshit, Assertion and Belief”, joka on julkaistu South-African Journal of Philosophy -lehdessä vuonna 2007.

“The vision of the Department of Home Affairs is rendering a world-class service. The Department strives to become the leading state department in South Africa in terms of service delivery. Through successful stakeholder relationships, collective and collaborative solution finding, empowerment, flexibility and creativity, the Department will transform itself from a reactive to a proactive organisation recognised for successful service delivery and effective and committed staff members.”

Teksti muistuttaa hyvin paljon suomalaisten yliopistojen kirjattuja strategioita, testasin sitä neljän yliopiston sivuilta. Se ei selvästikään ole kokonaan cohenilaista sontaa, mutta ei ei myöskään puhtaasti frankfurtilaista. Jos lauseet muutettaisiin negaatioiksi, niin hätkähtäisimme tai ehkä jopa taputtaisimme, ilmassa olisi värettä. Mutta mitä ilmeisimmin ainakin suomalaisten yliopistojen strategiat on kirjoitettu osittain vilpittömällä mielellä ilman aikomusta hämärtää asioita. Ja eikö meissä taputtaisi enemmänkin pieni sisäinen anarkistimme kuin se, että negaatio selventäisi alkuperäistä tekstiä? Tekstien sisällöttömyys ja pyrkimys luoda mielikuvia antavat niille frankfurtilaisen tuoksun.

Mutta selvää on, että tuon sitaatin sisältö ja suomalaisten yliopistojen strategiat ovat sontaa. Yliopistoissa on viimeisen 10-20 vuoden aikana laadittu lukuisia dokumentteja, arvoja, strategioita, missioita, visioita ja raportteja erilaisia arviointeja varten. Suurin syy lienee se, että yliopistojen päärahoittaja valtio ja sen agenttina opetusministeriö, OKM, on niitä vaatinut. Toinen syy on yritysten matkiminen, meilläkin pitää olla arvot, kun kerran yrityksilläkin ne on, ikään kuin yliopistojen perusarvot eivät olisi olleet jo vuosisatoja tiedossa.

Vainukoirat vievät siis OKM:öön. Tässä on todiste, viime vuodelta suoraan ministeriön älystrategian johdannon ensimmäinen kappale: “Suomalainen yhteiskunta digitalisoituu nopeasti. Tietoon, osaamiseen ja avoimuuteen perustuvan tietoyhteiskunnan tasapainoinen kehittäminen on kaikkien etu, mutta samalla haastava toteuttaa. Opetus-, tiede-, kulttuuri-, liikunta- sekä nuorisotyö- ja politiikan alalla erilaisten teknologiaa hyödyntävien kehitys- ja innovointihankkeiden lukumäärä on suuri. Keskeisenä haasteena on edistää monipuolista ja -muotoista uutta luovaa toimintaa, ja samalla huolehtia siitä, että kehityksen suunta tuottaa opetuksen ja kulttuurialan toimijoita sekä kaikkia kansalaisia paremmin saavuttavia palveluita, sujuvampia ja tehokkaampia toimintamalleja sekä elinkeinoelämän ja oman arjen innovaatioita. Nopeasti uusia mahdollisuuksia luotaavien pilottien ja kokeiluympäristöjen tukemisen rinnalla on olennaisen tärkeää huolehtia digitaalisen yhteiskunnan perustasta, sen rakentamista vakaista järjestelmistä ja yhteentoimivasta tiedosta. Tämä tarkoittaa sitkeää yhteistyötä poikki toimialojen tehokkuuden parantamiseksi ja tarvittavan osaamisen hyödyntämiseksi.” Tässä on kyllä ajan haastavaa henkeä kuunneltu herkällä korvalla.

Edellisten esimerkkien perusteella akateemisen sonnan (lasken tähän kuuluvaksi myös kaikki viralliset raportit) yhdeksi paljastamiskriteeriksi voisi sopia se, että korvataan asiakirjan tuottanut instituutio tai asiakirjan tarkoitus jollakin toisella ja katsotaan sopiiko se sille yhtä hyvin. Siis kysytään vaikkapa, miten OKM:n älystrategian teksti sopisi vanhusten hoidon strategian tai autojen huollon strategian pohjaksi. Minusta oikein hyvin, yhtä hyvin kuin Etelä-Afrikan sisäministeriön strategia suomalaisten yliopistojen strategiaksi. Yhdessä Cohenin esittämän negaatiokriteerin kanssa korvauskriteeri auttaa pääsemään sonnan ytimeen.

Akateemisessa maailmassa sontaa tuotetaan yhä enemmän ja hyvin usein sen tuotanto liittyy eri rahoittajien, erityisesti OKM:n toimiin. Esimerkiksi yliopistojen laatujärjestelmien laadun arviointi (luitte oikein, kyse on metatason arvioinnista, jolla ei ole mitään tekemistä yliopistojen toiminnan laadun kanssa) tuottaa sitä runsaasti. Sonta on hyvä lannoite ja tuottaa mekanismeja, jotka lisäävät sonnan tuotantoa.

Syy, miksi kirjoitan tästä, on se, että akateemisen sonnan synnyttäminen vaatii voimavaroja. Sen tuottamiseen tarvitaan ihmisiä, jotka voisivat olla opettajia tai tutkijoita, mutta näihin toimiin heitä ei ole varaa palkata. Heidän lisäkseen tarvitaan luonnollisesti hallintohenkilökuntaa, jolle myös löytyisi parempia tehtäviä.

Sonnan synnyttäminen alentaa akateemisen henkilöstön työmoraalia. Usein tätä yritetään ylläpitää sanomalla, että käytetään tilaisuus hyväksi ja tehdään sivussa jotakin muuta asiaan liittyvää, joka olisi muutenkin ollut hyvä tehdä ja olisi tullut tehdyksi. Monet sonnan kirjoittajiksi joutuneet ovat lahjakkaita ja ovat oppineet tekemään työnsä niin, että akateemista henkilöstöä rasitetaan mahdollisimman vähän. He ovat oppineet, mitä avainsanoja raporteissa tulee olla ja mitä asioita tulee painottaa. Lopputuloksena on sitten raportti, joka ei välttämättä sano mitään asioiden todellisesta tilasta. Toki rahoittajat tietävät tämän ja vaativat erilaisten mittareiden käyttämistä. Niiden luomiseksi ja tietojen keräämiseksi tarvitaan lisää väkeä, sonta luo sontaa.

Toinen huolenaihe on, että akateemisen hallinnollisen sonnan ja itse tutkimuksen välinen ero alkaa hämärtyä, osa tutkimuksesta on harmaalla alueella. Suomessa viime syksynä käyty keskustelu yhden tutkimuksen ympärillä osoitti sen, kuinka pieni ero on, hajurako on häviämässä.

Monissa yliopistoissa on käyty tai ollaan käynnistämässä yt-neuvotteluita, lisäksi monia määräaikaisia työsuhteita ei ole jatkettu. Koska suurin osa akateemisen sonnan tuotannosta perustuu rahoittajien vaatimuksiin ja toimiin, on selvää, että siitä ei voimavaroja vähennetä. Kärsijöiksi joutuvat akateeminen henkilöstö ja sitä tukeva hallintohenkilökunta. Kun tähän lisätään se, että sonnan tuotanto käyttää voimavaroja, joille olisi parempia tehtäviä, niin vahingot ovat suuria.

Sonta näkyy myös tavoissa, joilla yt-neuvotteluita käydään. Joissakin yliopistoissa perusteluna on ollut se, että yksittäinen yksikkö, tiedekunta tai laitos ei ole tuottanut tulosta. Mitään omituisempaa perustelua ei voi olla, varsinkin jos huono tulos on johtunut voimavarojen puutteesta (sen lisäksi, että tulosta on akateemisessa maailmassa hyvin vaikeaa mitata).

On selvää, että akateemisen sonnan tuotantovaatimuksille ei ole tulossa loppua. Yksi lääke olisi, että OKM:n päätöksiä ja toimia aletaan tieteellisesti tutkia. Yhtenä esimerkkinä toimista, joiden vaikutus on todennäköisesti haitallinen, on kansallisten tutkijakoulujen lakkauttaminen. OKM:n perusteet toimille olivat … no haisevia. Yleisemmin, ja tässä blogissa on aiheesta ollut enemmänkin kirjoituksia, erilaisten politiikkatoimien vaikutuksia pitää alkaa arvioida kunnollisesti. Tästä olisi monenlaista hyötyä, jo tieto, että vaikutuksia arvioidaan, voisi tuoda päätöksiin enemmän harkintaa ja säästäisi yleisesti kansakunnan ja erityisesti yliopistojen voimavaroja.

Avainsanat: akateeminen, sonta

Aihealueet: Kummalliset, Ympäristö

Jätä kommentti tai paluuviite.
Seuraa kommentteja täältä (RSS 2.0).
CC: by-nd-nc