Anders Borgin ja Juhana Vartiaisen muistio Suomen taloudesta on kirvoittanut keskustelua Suomen ja Ruotsin talouspolitiikkojen eroista. Yksi on jäänyt liian vähälle huomiolle: Ruotsin finanssipolitiikka on ollut elvyttävää samaan aikaan, kun Suomessa sitä on kiristetty.
Juuri tätä edeltävistä tämän blogin kirjoituksista on käynyt selväksi, että Suomen politiikka on ollut kiristävää. Rakenteellisilla budjettialijäämilläkin se on selvää, vaikka ne aliarvioivat kiristystä, jos VM:n taholta esitetyt huomautukset rakennejäämiä kohtaan otetaan huomioon.
IMF:n World Economic Outlook tietopankin mukaan Ruotsin finanssipolitiikka on ollut elvyttävää vuodesta 2010 alkaen, rakennejäämät (osuutena IMF:n arvioimasta potentiaalisesta tuotannosta) ovat olleet vuodesta 2009 alkaen: 1.729, 0.281, -0.219, -0.44, -0.914, -1.55 : vaje on siis kasvanut joka vuosi ja melkoisen rapeasti. Samaan aikaan Ruotsin julkisen velan osuus BKT:sta on hippusen laskenut, vuoden 2009 42,56 prosentista vuoden 2014 (arvioituun) 42,16 prosenttiin.
Koska Ruotsi muun Euroopan ohella on ollut ja yhä on nollakorkotasapainossa, finanssipolitiikan vaikutukset ovat normaalia voimakkaammat. Siksi on hieman ihmeteltävää, että keskusteluissa, joissa Ruotsin ja Suomen talouskehityksen eroja on ruodittu, tähän keskeiseen politiikkaeroon ei ole Palkansaajien Tutkimuslaitoksen viimeistä ennustetta lukuun ottamatta lainkaan kiinnitetty huomiota. Olisi pitänyt.
Seuraavassa kahdessa kuvassa on esitetty 15-64 vuotiaiden työllisyysasteen kehitys Ruotsissa ja Suomessa vuoden 1989 ensimmäisestä neljännesvuodesta alkaen vuoden 2014 viimeiseen neljännekseen, tiedot on otettu kummankin maan tilastokeskuksen kaikille avoimista tilastoista. Ensimmäisessä kuvassa on itse prosentit (työllisten osuus ikäluokasta), toisessa kuvassa olen laskenut indeksin niin, että vuoden 1989 ensimmäinen neljännes on perusajankohta. Havaitaan, että 1990-luvun laman aikana työttömyysaste romahti kummassakin maassa, Suomessa enemmän kuin Ruotsissa. Suomi kuitenkin palautui hieman Ruotsia paremmin. Ruotsi on saavuttanut Suomea vasta nykyisen talouskriisin aikana, vuoden 2009 lopulta alkaen.
Juhana Vartiainen on sekä yksin että yhdessä Anders Borgin kanssa väittänyt, että kriisin aikainen Suomea parempi kehitys on ruotsalaisen työmarkkinapolitiikan ansiota, erityisesti työvoiman tarjontaa lisäävä politiikka. Mutta eikö syy voisi yhtä hyvin olla elvytyksessä, onhan Ruotsin työmarkkinatilanne parantunut elvytyksen alettua?
Ilman malleja ja tarkempaa tilastollista analyysiä vastausta on mahdotonta antaa. Nollakorkotilanteessa on syytä odottaa, että työvoiman tarjontaa lisäävät toimet lisäävät työttömyyttä ja alentavat työllisyysastetta, tässä Cohen-Settonin katsaus aihetta käsittelevään tutkimukseen.
Ruotsin elvytyspolitiikan vaikutuksia on rajoittanut se, että sen keskuspankki kiristi joksikin aikaa rahapolitiikkaansa, mutta onneksi sekin päätös peruutettiin. Mielenkiintoista tässä episodissa oli se, että kiristyspäätöstä vastustivat keskuspankin johtokunnan akateemisesti erittäin meritoituneet jäsenet, Karolina Ekholm ja Lars Svensson. Svensson on yksi tunnetuimista nollakorkotilan ja rahapolitiikan tutkijoista, ja hän erosikin kiristyspäätöksen jälkeen johtokunnasta.
Toisaalta tutkimuksen valossa nollakorkotilanteessa finanssipoliittinen elvytys on tehokkaampaa kuin rahapoliittinen elvytys. Tämäkin tukee näkemystä, että Ruotsin menestys on ollut seurausta elvytyksestä, ei työn tarjonnan lisäämisestä, vaan tarjonta on kasvanut elvytyksen myötä.
Tästä pääsemme varsinaiseen aiheeseen: Ruotsissa elvytystä on harjoittanut porvarihallitus, Suomessa politiikkaa on kiristänyt porvari(enemmistöinen) hallitus. Suomessa ja myös muuallakin maailmassa keynesiläinen elvytyspolitiikka yhdistetään usein vasemmistolaisuuteen. Kollegani Sixten Korkman torjuu väitteen Helsingin Sanomien kolumnissaan, Ruotsikin on hyvä vastaesimerkki. Ja samalla Sixten torjuu väitteen, että olisi olemassa joku selvä ero järkevän ja elvyttävän politiikan välillä, elvytys voi olla järkevää politiikkaa.
Maailmalla on käyty myös samaa keskustelua. Tässä”Commie, commie”-kirjoituksessaan Noah Smith kritisoi keynesiläisyyden yhdistämistä vasemmistolaisuuteen. Hän esittää tukun keynesiläisiä tutkijoita, joita on vaikea sanoa vasemmistolaisiksi edes yhdysvaltalaisessa sanan merkityksessä (muistan lukioajoilta jonkun yhdysvaltalaisen radikaaliajan pamfletin, jossa todettiin kommunismin olevan Richard Nixonille kaikkea, mikä on fasismista vasemmalle). Simon Wren-Lewis käy saman ongelman kimppuun ihmettelemällä, miten tavallisen uuskeynesiläisen teorian voi väittää olevan vasemmistolaisen?
Ainoa kestävä ero on järkevän ja järjettömän politiikan välillä, Ruotsissa on järkeviä porvareita, Suomessa sellaiselle olisi markkinarako. Vasemmalta tätä tyhjiötä on jo tosin täytetty, joten on vaikea kuvitella enää löytyvän tarpeeksi rohkeaa porvaria.
Aihealueet: Lajittelematon
Kiitos taas blogista ja keskustelijoille myös. Itse räppään mitä mitenkin ja milloinkin kuten alta näkyy. Luen kyllä vakavammin. Asiani olisi kertoa, että Anders Borg sanoutui kutakuinkin irti Suomi raportistaan (ainakin sellaisena miksi sen käsitin julkistusriehoista). Viime torstaina 9.4. Aamu-tv:ssä oli reippaan 10 minuutin haastattelu, jonka Borg antoi Citibankin Helsingin toimistolta. Muista tehtävistään mm. Davos ja mitä, hän lyhyesti mainitsee. Ennen kaikea Borg kehoitttaa heti Suomea elvyttämään myös velalla, ja pidemmän päälle tuomaan ulkomailta osaajia, insinöörejä Kiinasta ja Intiasta ! Hieno haastattelu ja ihan toista kuin vaaleihin valmistuvan lynkkausporukan yhteishoilotus.
Juttu on nähtävissä Yle Areenassa. Hae Aamu-tv ja sitten to 9.4. Borgin haastattelu alkaa ohjelman alusta 14 min 10 sek kohdalta ja päätty 25 ; 52. (Panen tähän omankin eilisen purskahdukseni Kreikan, Borgin ja muun innostuksen viemänä.) “Tänään otsikoissa” nimellä Borg löytyy myös uusittuna to 9.4. iltapäivältä. Juttu tuli siis kahdesti ulos. Tärkeätä asiaa ja vaikuttava mies. -Ihan kuin olisi Vartiainen ottanut opikseen Borgin visuaalisesta ilmeestä julistekuvissaan, etenkin mustavalkoisessa, joka kyllä hyvä. Huokuu arvovaltaa, osaamista vailla ylimielisyyttä.
Panenpa omiani, katso silti Anders Borg:
Remburssiko oli vai mikä mutta maksu meni. Christine Lagarde puuskahti “Sain rahani takaisin”. Varoufakis maksoi. Miten lienee. Jos Kreikan Postipankki tai vastaava pani postivekselin hevospelillä liikeelle, niin kyllä se rahasta kävi Washingtonissa, muista toki Wells Fargo ja American Express (tai lunttaa Wikipediasta äläkä minulle naureskele -olen kulunut vitsi).
Interbank Lyypekki-Venetsia kohta tuhannen vuoden takaa jos nykyaikaan rajoituttaisiin, pelasi sujuvasti. Hakkerit torjuttiin salamerkeillä kuten tuossa kaupparahassani 50 €, jonka K-kauppiaan palkkaamat kassaneidit tarkistavat samoinkuin josko vihdoin löytyisi se bonuskortti.
Siis Frankfurt allekirjoitti Kreikan lyhennyserän kuultuaan maksun lähteneen ja pani hyvänmie h/l en lisääkin. 1,2 mrd € ilmaantui Kreikan tilille EKP:n puhelinkokouksen jälkeen. Varoufakis poikkesi eilen (9.4.) Pariisissa ja yksi juttukaverinsa oli Stiglitz. Edellinen irvi “riippumatto-man” EKP:n politisoituneen vastentahtoaan kriisivyyhdin purkaessa arvaamattomia säikeitä ja takkuja Draghin-Liikasen-Rehnin syliin.
Yksi olisi sekin että suomeksi voisi veistellä Kreikan olevan Euroopan Japani velkasuhteella mitaten. Japani lisäsi juuri hönkää. Japani ei ikinä maksa kansalaisilleen takaisin jeneinä kohta 3 kertaa BKT velkasummaa. (Maksoi jo kun osti valtion keskuspankkiin ! Tästä lisää lähivuosina.) 30-luvulla Japani pani sotaan ja aseisiin velkaseteliä siihen malliin että lopulta ne poltettiin vain atomiuunissa.
Raha on ihan uskomaton juttu -ellei sitten niukka kuten kulta, jota on kaikkiaan noin kaksi Olympia uima-altaallista. Ateenassa on se toinen ja onko Eläintarhan mäellä Juha Väätäinen -Stadionin vieressä se ensimmäinen.Terveisiä vaan Väätäiselle Vasalalle, ne oli aikoja ne.
Leikkauskonsensus porukan kesken vaalien alla muistuttaa lynkkausjengin taktiikaa, ketään ei voi syyttää. Niin eilen repäisi Anders Borg itsensä irti tulkitsijoistaan Aamu-tv:ssä. Hän ehdotti elyvytystä ja kielsi meno/toimintavähentämiset politiikkakeinoin velkarahankin ollessa nollakorkoista -ja perityn valtio/kunta/eläke velkojen per BKT ollessa meillä muita alempaa. Ja että pidemmän päälle kyllä työvoiman maahantuontia, vaan ei rupusakkia. Borg puhui “kiinalaista, intialaisista ja ulkomaalaisista insinööreistä joita kipeästi Suomeen tarvittaisiin”.
Se siitä Otaniemen koulutusputkesta. Niin ne kaupankassat opiskelevat korkeakouluissa, lääkärikoulut poislukien, ja syntymäfiksuina -ja herttaisen vastuuttomien opettajiensa sertifikoimina tulevat palkatuiksi neuvojiksi tyhmemmilleen. Niille jotka eivät koulutuskelpoisuus-pääsykokeista kyllin pisteitä CV eväspussiinsa keränneet. Se pussi ei tyhjenny vaan jatko- ja täydennystäyttyy. Ei mikään häpeiltävä toimeentuloapu, vaan ihan luokkaretkietenijän kunniamitalli.Jukka Sjöstedt
Mikan huomio on hyvä ja opettavainen, mutta tuloksen esittelyssä IMF:n sivuilla nimenomaan korostettiin sitä, että vaikutuksesta ei ole näyttöä. Tämä on ehkä tietoinen vastaus vaikkapa sille varmuudelle, millä Suomessakin puhutaa positiivisista vaikutuksista.
Lienee paikallaan todeta mitä tiivistelmässä sanotaan:
“labour market regulation is not found to have statistically significant effects on total factor productivity, possibly owing to difficulty in measuring the degree of labour market flexibility across countries”.
On tarpeen pitää erillään “evidence of absence” ja “absence of evidence”. Työmarkkinoiden joustavuus on niin monitahoinen ja vaikea asia empiirisesti mitattavaksi, että suuret luottamusvälit eivät yllätä. On kai reilua sanoa, että kirjallisuudessa “evidence is mixed” mitä tulee työmarkkinoiden joustavuuden merkitykseen.
IMF:ltä tuli muuten juuri ulos Fiscal Monitorin uudessa numerossa tutkimus työmarkkinoiden rakenteellisten udistusten vaikutuksesta talouskasvuun. Näyttöä positiivisesta vaikutuksesta ei sen mukaan ole. Tämäkin on sopusoinnussa sen näkemyksen kanssa, että Ruotsin elvytys on parantanut sen työllisyysastetta nykyisen talouskriisin aikana.
Kummallisessa jutussani vuodelta 2013 yritin esittää, että Suomessa on viimeiset 150 vuotta ollut työvoimasta ylitarjontaa, mikä ei kuitenkaan ole johtanut vastaavaan työllisyyden kasvuun. Ajatukseni on siis se, että Sayn laki ei toimi työmarkkinoilla (toisin kuin Juhana on korostanut): pelkkä ihmisten olemassaolo ei luo työpaikkoja, vaan tarvitaan työpaikkoja ja pääoman kasautumista. Tämä prosessi ei mene alueellisesti tasan ja suurin osa Suomesta on tässä suhteessa periferiaa.
Ruotsin työlinjan kokemukset eivät ole tämän kanssa ristiriidassa. Porukkaa on saatu kyllä lisää, mutta työllisyysaste ei ole kohentunut kuten graafeista näkyy.
Minusta Jaakko Kianderin juttu, johon Pertti Haaparanta kommentissaan viittaa, on todella kummallinen. En muista että Vartiainen, sen paremmin kuin kukaan mukaan työmarkkina-asioita pohtiva ekonomisti, olisi ennustanut väestön ikääntymisen johtavan ”työvoimapulaan”. (Koko termi on outo.) Mutta juuri Kianderin jutun perusteella tällaiseen johtopäätökseen voi ehkä päätyä. Kianderhan kertoo, että työpaikkojen määrä ei juuri riipu työvoiman tarjonnasta. Johtopäätöksenä kai on, että työttömyyttä voidaan hoitaa esim. syntyvyyttä tai siirtolaisuutta rajoittamalla. Näin saadaan aikaan työvoimapula. Todettakoon, että Kiander ei viittaa mihinkään nollakorkojuttuihin tms.
Jaakko heitti nyt kyllä kylmän kiven. Vartiainen on vaarassa.
Loppukaneetti kertoo kaiken: ”Tulevaisuuden haasteena ei siksi ole työvoimapula, vaan pula hyvistä, korkeaa arvonlisäystä tuottavista työpaikoista.”
Malli Kiander on seuraava: ”Jatkossakin ratkaisevaa on se, mihin pääoma ja yritykset sijoittuvat. Tämän kysymyksen ratkaisee suomalaisen yritysympäristön kilpailukyky ja houkuttelevuus.”
Kirjoituksessani nostin esiin sen mahdollisuuden, että Ruotsin rakenneuudistukset ovat voineet olla vahingollisia Ruotsin taloudelle, nollakorkotilassa näin voi hyvin käydä. Siksi argumentti “rakenneuudistukset oikeuttavat elvytyksen tai mahdollistavat elvytyksen” ei välttämättä pidä paikkaansa. Se, mikä pitää paikkansa, on, että elvytyksen teho on normaalia suurempi. Talouselämä-lehdessä, sen viimeisessä numerossa, Jaakko Kiander arvioi, että Ruotsin uudistukset todennäköisesti olisivat vahingollisia Suomen taloudelle: http://www.talouselama.fi/minavaitan/vartiainen+on+vaarassa/a2166754.
Ruotsissa on rakenteellisilla uudistuksilla luotu elvytysvaraa, Suomessa uudistukset on jätetty tekemättä ja velkaantuminen karannut paljon korkeammalle. Korkopäätös oli täysin Ruotsin keskuspankin vastainen ja siten käsittämätön.
Tuntuu, että kuilu akateemisen ajattelun ja poliittisen päätöksenteon välillä on liian suuri. Pragmaattista otetta tarvittaisiin.
A tai B, ei väliä. Lopputulema ratkaisee. Melko vahvoja kommentteja reitinvalinnoista talouden ohjauksessa. Ottaisin pragmaattisemman lähestymisen. Jokainen kans.taloudellinen tilanne on yksilöllinen kun otetaan näkymät tulevaisuuteen huomioon. Olisi varmaan hyvä ottaa suunnistajan opit käyttöön. Missä maali? Minkälainen maasto? Kilpailijat? Matkan pituus? Miten treenit sujuneet ja mikä on kunto? On toimittava kyseisessä tilanteessa omin vahvuuksin kopioimatta muita. Ennenkaikkea on kunnioitettava kanssakilpailijoita!