Nyt kun aluepolitiikka on muodissa soisiaali- ja terveydenhuollon organisoinnissa, on ehkä sopiva aika postata kuva, joka ehkä kertoo paljon alue- ja tiedepolitiikan välisestä suhteesta.
Etsin koulutuksen talouden luentosarjaa varten tietoja suomalaisen yliopistojärjestelmn laajenemisesta. Ei ollut ihan helppo löytää, mutta kun löytyi, tulos yllätti ainakin minut. Allaolevaan kuvaan on piirretty yliopistojen uusein opiskelijoiden määrä viimeisen 60 vuoden aikana. Kuten näkyy opiskelijamäärät ovat kasvaneet hurjaa vauhtia. 1950-luvulla aloitti vuosittain noin 4500 uutta opiskelijaa, vuonna 2010 jo reilut 20000. Lisäksi luku koskee vain yliopistoja. Nykyään ammattikorkeakolut tuottavat enemmän korkeakoulututkintoja kuin yliopistot.
Vielä silmiinpistävämpää on jakauman muutos. 1950-luvulla yli puolet uusista opiskelijoista aloitti Helsingin yliopistossa. Seuraavaksi suurimmat olivat Teknillinen korkeakoulu ja Turun yliopisto selvästi alle 10 prosentin osuuksilla. Mutta samaan aikaan kun yliopisto-opiskelijoiden määrä on viisinkertaistunut, Helsingin yliopisto on säilynyt suunnilleen entisen kokoisena. Jos tilasto pitää paikkaansa, oli Helsingin yliopistossa 50 vuotta sitten enemmän uusia opiskelijoita kuin nykyään. Käytännössä kaikki kasvu on tapahtunut maakunnissa.
En oikein uskonut dataa, joten kaivoin riippumattomista lähteistä esiin myös kaikkien opiskelijoiden määrät ja tutkintojen määrät. Niissä näkyy Helsingin yliopiston kohdallakin vähän kasvua, mutta muuten kuva on suunnilleen samanlainen kuin uusien opiskelijoiden määrän tuottama kuva. Myös yliopistojen yhdistely hiukan sotkee data, mutta ei kokonaiskuvaa juuri muuta.
Vaikkapa Oulun yliopistolla on varmaankin ollut Oulun alueen kehitykselle valtava merkitys. Myös Oulun seudulta opiskelemaan haluaville lähellä oleva yliopisto voi olla ollut hyvinkin tärkeä. Mutta samalla on aika ilmeistä, ettei kukaan olisi tiedepoliittisin perustein suomalaista yliopistojärjestelmää nykyisenlaiseksi luonut, vaan kysymys on ollut lähinnä aluepolitiikasta. Pitkästi aluepolitiikkaa on myös yliopistojärjestelmän kehittäminen tulevaisuudessa.
Aihealueet: Lajittelematon
Törmäsin tähän juttuun vähän jälkijättöisesti. Tässä kommenttini:
Tarkempi katsaus korkeakoululaitoksen historiaan antaa vähän monipuolisemman kuvan.
Tuossa alkuvaiheessa näkyy mm. nykymuotoisen Tampereen yliopiston perustaminen - sitä on ehkä vähän hassua kutsua aluepolitiikaksi.
Jos graafia katsoon tarkemmin, siitä huomaa, että kasvun ovat suurimmaksi osaksi aiheuttaneet teknilliset, kauppatieteelliset ja taidekorkeakoulut, eivät niinkään varsinaiset yliopistot
Sittemmin opiskelijamääriä ovat kasvattaneet myös nämä uudet rahoitusmallit: kun rahoitus on riippunut tutkintojen määrästä, on kannattanut ottaa sisään enemmän uusia opiskelijoita.
Yliopistokoulutuksen volyymien kasvu on perustunut ennen kaikkea yhteiskunnan tarpeeseen: erityisesti opettajankoulutuksen yliopistollistumiseen ja lääkärien tarpeen suureen kasvuun.
Opettajankoulutushan ei ollut aiemmin yliopistollista. Jyväskylässä on kuitenkin koulutettu opettajia jo vuodesta 1863, Tampereen yliopiston alaisuuteen myöhemmin liitetty Hämeenlinnan opettajaseminaari aloitti 1890, ja Oulun yliopiston alaisuuteen myöhemmin siirretty Kajaanin seminaari vuonna 1900. Turussakin oli toiminut jo vuodesta 1949 asti opettajakorkeakoulu.
Kun peruskoululain myötä 1974 opettajankoulutus sitten yliopistollistettiin, nämä kaikki opettajakoulutettavat siirtyivät paperilla läheisten yliopistojen opiskelijoiksi. Yliopistot (opiskelijamäärät) näyttävät tilastojen valossa kasvaneen tuolloin kiivaasti, mutta ainakaan tältä osin kyse ei ollut erityisesti mistään 1970-luvun aluepolitiikasta.
Toinen tärkeä yliopistojen opiskelijamäärien kasvun syy on lääkärien koulutus: vielä vuonna 1950 koko Suomessa toimi yhteensä vain 2000 lääkäriä. Helsingin yliopisto oli kyennyt mainiosti kouluttamaan tarvittavat lääkärit. 1950-luvulla rakennettujen yleissairaaloiden kattavaa verkosto lisäsi merkittävästi lääkäreiden tarvetta, ja myös Turku ja Oulu saivat lääketieteellisen tiedekunnan. 1972 kansanterveyslain myötä lääkäreitä tarvittiin vielä paljon enemmän, ja näitä alettiin kouluttaa myös Kuopiossa ja Tampereella. Vuonna 1980 lääkärien määrä oli jo 10 000 ja 2000-luvulla jo yli 20 000.
On aika selvää, että yksi yliopisto ei kertakaikkiaan olisi kyennyt vastaamaan tällaiseen lääkäreiden tarpeen lähes räjähdysmäiseen kasvuun. Uusien lääketieteellisten tiedekuntien perustaminen nousi tästä tilanteesta (kahdessa vaiheessa) - ei jälleen ensisijaisesti aluepoliittisista perusteista.
Eli ainakaan perinteisten yliopistojen osalta en aivan purematta niele johtopäätöstä, että graafi osoittaisi mitään erityistä aluepolitiikan ylivaltaa.
Ylioppilaista 32 % valmistuu uudeltamaalta: 10371/32651, Uudenmaan yliopistoihin pääsee vain 31 % ylioppilaista: 6325/20274 (2011). Muualta ei väkeä tarvitse haalia, vaan 64 % alueen yliopisto-opiskelijoista tulee alueelta, kakkonen P-Pohjanmaa 48 %, sitten Varsinais-Suomi, Satakunta, Pirkanmaa 33-38 %. Muualta yliopistopaikkojen siirtäminen Helsinkiin vähentäisi opiskelijoiden tarvetta muuttaa pois opintojen perässä. Sama valmistumisen jälkeen: 87 % pysyi Uudellamaalla, muissa mainituissa reilu puolet, ja lopuista 50-93 % muutti heti pois, moni muukin pian myöhemmin, useimmiten Uudellemaalle.
Aluepoliittinen opiskelupaikkojen sijoittaminen pois Uudeltamaalta aiheuttaa huomattavaa edestakaista tai muuten poukkoilevaa muuttoliikettä, jonka taloudelliset, inhimilliset ja syrjäyttävät kustannukset ovat huomattavia ja joka heikentää yhteisöllisyyttä verrattuna asetelmaan, jossa ihmiset oppivat tuntemaan lähellä asuvia. Uudenmaan ylioppilaista taisi myös suurempi osa sijoittua yliopistoihin kuin muista.
Lahjomattomin mittari on se, että Helsingin yliopistossa ja Aalto-yliopistossa opiskelijat ovat huomattavasti lahjakkaampia ja sisäänpääsyrajat korkeampia.
http://www.stat.fi/tup/julkaisut/tiedostot/julkaisuluettelo/ykou_opla_201200_2013_10094_net.pdf
Keskeisesti nykyiseen korkeimman koulutuksen talouden ohjausjärjstelmien yksi keskeisesti vaikuttaneen Seppo Höltän kirjoituksiin kannattaa tutustua. Hän oli keskeisessä asemassa jo 1990, kun yliopistojen ja korkeakoulujen tulosvastuukokeilu aloitettiin Joensuun yliopistossa. Jyväskylän yliopistossa oli vuotta aiemmin aloitettu työkokeilu eli tuolloin siirryttiin kokonaistyöaikaan. Tuossa on nykyisen korkeakoulujen rahoitus ja ohjausjärjestelmän lähtölaukaus. Höltän tuoreehko lyhyt pp-esitys tuottavuudesta korkeakouluympäristöstä löytyy netistä http://www.kansalliskirjasto.fi/attachments/5kYoVlEft/5uzqQ3Asn/Files/CurrentFile/Mita_on_tuottavuus_korkeakouluymparistossa.pdf, mutta hänellä on toki kirjallistakin tuotantoa, josta ammentaa. Järjestelmähän on saanut runsaasti kritiikkiä, jos kiitostakin alkaen 1989-90 uudistusten yhteydessä käydyistä päätöksentekokeskusteluista. Satunnaisena akateemisena kansalaisena en kuitenkaan ole havainnut akateemista tutkimustietoa em. prosessista ja sen vaikutuksista, mutta valistakaa tietämätöntä, jos sellaista on.
Opiskelijamääräluvuista tuli mieleeni kysymys, että mikä osuus kasvaneissa opiskelijamääristä on sillä ilmiöllä, että useiden alojen opiskelu on yleistynyt. Asia tuli mieleeni tuoreesta Lääkärilehden jutusta http://www.laakarilehti.fi/uutinen.html?opcode=show/news_id=16294/type=1 jossa käsiteltiin sitä, että lääkärit yhä useammin hankkivat myös jonkin toisen alan tutkinnon. Taustalla on se, että lääkärit ovat usein koulumaailmassa hyvin pärjänneitä, joita kiinnostaa opiskeleminen, ja myös se, että huomattavalla osalla lääketieteeseen sisään pääsevistä on jo ennestään opiskelupaikka yliopistossa, ja osa suorittaa sitten aiemmat tutkintonsa loppuun. Useiden opiskelupaikkojen vastaanotto on ylipäätäänkin Suomessa aika yleistä.
Tästä muuten löytyvät yliopistojen opiskelutilastot (FTE), joissa on tavallaan “todelliset” opiskelijamäärät. FTE-tilastossa opiskelijat on laskettu läsnäolijaksi ilmoittautumisten ja opintosuoritusten perusteella:
https://vipunen.fi/fi-fi/_layouts/15/xlviewer.aspx?id=/fi-fi/Raportit/Yliopistojen%20FTE%20opiskelijat%20-%20Koulutuksen%20maakunta.xlsb
Uusimman (vuodelta 2013) kyseisen tilaston mukaan alempaa korkeakoulututkintoa suorittaa Uudellamaalla 22146 henkilöä ja koko maassa 67333, eli Uudenmaan osuus on 33 %. Ylempää korkeakoulututkintoa suorittaa Uudellamaalla 11853 ja koko maassa 34811, jossa Uudenmaan osuus on 34 %. Uudenmaan väkiluku on 1,6 miljoonaa, mikä on noin 30 % Suomen väkiluvusta, eli yliopiston perustutkinto-opiskelijoita on Uudellamaalla yhä enemmän suhteessa alueen väestöön kuin muualla Suomessa, mutta ero ei ole enää niin suuri kuin aiemmin. Aluepolitiikkaahan koulutuspaikkojen sijoittelu tosiaan on. Käytännössä samat seudut ovat nykyisin kasvukeskuksia, joissa on erityisen paljon yliopistojen perustutkinto-opiskelijoita.
“kaikki kasvu on tapahtunut maakunnissa” - Jos 9 alinta laskee Helsingin osuudeksi, voidaan nähdä että opiskelijoiden sisäänottomäärät Helsingissä ovat kasvaneet lähes tuplaksi 50-luvulta.
Onkohan kirjoittajan mielestä 50-luku on ainoa mittari ja muutoksia rakenteisiin ei sen jälkeen kannata tehdä. Mitäköhän muita hassuja kuvaajia voitaisiin tehdä vertaamalla 50-lukua nykypäivään, ja vaatimalla sen perusteella muutoksia kohti alkuperäistä tilaa.
Ehkä blogi kirjoitettu kännykällä, kun kirjoittaja ei mahdollisesti saanut selvää taulukosta ja teksti vilisee typoja (mm. soisiaali, järjestelmn, uusein, korkeakolut ja viitataan vuoteen 2010 vaikka taulukko loppuu 2009).
Noissa luvuissa Eläinlääketieteellinen on laskettu ensin omaksi koulukseen ja sitten Helsingin yliopistoon sen jälkeen kun se siihen liitettiin, mutta Yhteiskunnallinen korkeakoulu laskettu koko ajan Tampereen yliopiston lukuihin. Isompia epäloogisuuksia liittyy kuitenkin opettajanvalmistuslaitoksiin, joita datassa oli kirjattu hiukan vaihtelevalla tavalla. Alkuperäinen lähde on ajalta ennen 1980-lukua Tilastollinen Vuosikirja ja sen jälkeen opetusministeriön nyt jo lakkautettu KOTA-tietokanta.
Kiintoisa luennon aihe. Arton likittämä Matti Salon artikkeli on kiinnostava ja kokoaa näemmä isot linjat mallikkaasti.
Tiede- aluepolitiikka akseli on aika kapea tarkasteluväline maamme tiede- ja yliopistopolitiikan hahmottamiseksi. Arton linkittämän Salon ansiokkaan artikkelin näkökulmat pikaisesti katsastettuani, tuon joitain lisänäkökulmia, vaikkei kaikista ei ole tutkimustietoa kattavasti.
Tutumman professioajattelun täydennykseksi kannattaa huomioida tieteen sisäisiä näkökulmia. Niitä löytyy monopolitilanteiden purusta, tiedealakohtaisista paradigma- ja koulukuntaeroista, niiden luomisesta sekä syntyneistä kilpailutilanteista, joilla on ollut myös vaikutusta korkeimman koulutuksen kehitykseen. Muistaakseni Arton tutkimuksista löytyy myös näkökulma maamme henkisen pääoman käyttöönotton eri vaiheista ja käyttöasteesta.
Kannattaa katsoa myös Matti Salon tuore artikkeli Kasvatus ja Aika-verkkojulkaisussa. Siitä löytyvät tieteenalojen kasvua kuvaavat luvut toisen maailmansodan jälkeisistä ajoista 2010-luvulle. Artikkeli löytyy osoitteesta http://www.kasvatus-ja-aika.fi/site/?lan=1&page_id=723.
Korjaus. Luinkin näköjään värit väärin. Sekoitin kuvaajasta Tampereen yliopiston tiedot ja eläinlääketieteellisen korkeakoulun värisymbolin. Eläinlääketieteellisen korkeakoulun siivu onkin kuvassa ilmeisesti Turun yliopiston alla ja niin ohut, ettei sitä edes näy, mutta värin pitäisi olla kai suunnilleen sama kuin Tampereen yliopiston kohdalla.
Kohta “eläinlääketieteellinen korkeakoulu” herättää kuvaajassa ihmetystä. Sille on merkattu vieläpä noin 1000 uutta opiskelijaa vuodessa loppuvaiheessa. Eläinlääketieteellinen korkeakoulu liitettiin osaksi Helsingin yliopistoa vuonna 1995, jonka jälkeen sen nimi on ollut Helsingin yliopiston eläintieteellinen tiedekunta. Mutta 1000 opiskelijan vuosisisäänottoa siellä ei kyllä ole koskaan kai ollut. Taulukossa on sen kohdalla varmaan joku virhe. Taulukkoa voisi myös vähän selkeyttää se, jos Aallon nykyiset yksiköt olisivat siinä peräkkäin.
Tampereen yliopiston osalta tulee mieleen se, että oppilaitos on vuodesta 1930 alkaen ollut nimeltään Yhteiskunnallinen korkeakoulu. Helsingistä Tampereelle se muutti vuonna 1960, ja Tampereen yliopistoksi se muutti nimensä vuonna 1966, ja vuonna 1974 yliopisto valtiollistettiin. Kuvaajan alussa (vuonna 1955) sekin on siis sijainnut vielä Helsingissä.