Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on mielenkiintoinen virasto. Sen tehtävänä varmistaa, että valtion - eli siis meidän veronmaksajien - varoja käytetään ei ainoastaan lakeja noudattaen vaan myös tarkoituksenmukaisesti ja järkevästi.
VTV on hiljattain (10.6.2009) kiinnittänyt huomiota esimerkiksi siihen, että Terveydenhuollon oikeusturvakeskus (eli TEO, joka on nykyisin osa Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastoa eli Valviraa) ei ole noudattanut voimassa olevaa hankintalainsäädäntöä ja -ohjeistusta tehdessään mm. konsultointi- ja it-palveluhankintoja.
VTV:n raportti TEO:sta on varsin suorasukaista luettavaa. Siinä todetaan kannanottona mm., että
“Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen (nykyisen Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston, Valviran) konsultointi- ja tietojärjestelmähankintoja ei ole hoidettu toiminnallisesti ja taloudellisesti asianmukaisella tavalla. Osa hankinnoista on tehty ilman kilpailutusta toiminnan huonon suunnittelun vuoksi niin hankintalainsäädännön, valtion hankintakäsikirjan kuin sosiaali- ja terveysministeriön hankintaohjeen vastaisesti. Hankintojen kustannusarviointia ja -seurantaa ei ole tehty kaikilta osin asianmukaisesti. Kustannukset ovat nousseet joidenkin konsultointitehtävien toteutuksen osalta tarkoitukseensa tai lopputuloksiinsa nähden korkeiksi.”
Tämän selvemmin asiaa ei varmaan oikein voi sanoa. Jos VTV:n johtopäätös on oikea, kyse on julkisten varojen törsäämisestä.
VTV toimii eduskunnan yhteydessä. Sen on tarkoitus olla riippumaton ja itsenäinen kansallinen tarkastusviranomainen, joka osaltaan valvoo (ja seuraa tarkastuksillaan) valtion ja sen yksiköiden taloudenhoitoa ja omaisuuden hallintaa. VTV:ssä työskentelee noin 150 henkilöä.
VTV:lle on annettu varsin laajat tarkastusvaltuudet. Sillä on esimerkiksi laaja tietojensaantioikeus ja mahdollisuus asettaa uhkasakko tiedonsaannin ja tarkastusten tehosteeksi.
Mutta mitkä ovatkaan VTV:n mahdollisuudet ja valtuudet puuttua tarkastettavien kohteiden toimintaan, jos vakavia puutteita on havaittu ja jos julkinen toimija tai yksikkö (tai sitä valvova ylempi viranomainen, kuten esimerkiksi vastuullinen ministeriö) ei oma-aloitteisesti ryhdy riittävän selkeisiin korjaaviin toimenpiteisiin?
Siltä osin kun kyse on laillisuusvalvonnasta ja selkeästi lakien ja ohjeiden noudattamatta jättämisestä tai niiden tietoisesta rikkomisesta, vaikuttamiskeinoja pitäisi toki löytyä. Mutta jos VTV:n tarkastus kyseenalaistaa julkisten varojen käytön tarkoituksenmukaisuuden ja järkevyyden, tilanne on epäselvempi.
Taloustiede opettaa, että jo uskottava uhka sanktioista tai tarkastusten konkreettisista seuraamuksista vaikuttaa käyttäytymiseen. Nykyisin uhkaa varsinaisista sanktioista ei ilmeisesti juurikaan ole, ainakaan “varojen käytön tarkoituksenmukaisuus ja järkevyys” -tarkastusten osalta.
Pitäisiköhän VTV:lle antaa nykyistä enemmän toimivaltuuksia tässä suhteessa?
Kirjoittaja toimii taloustieteen professorina Jyväskylän yliopistossa.
Avainsanat: tarkastustoiminta, valtiontalous
Aihealueet: Julkinen talous