Suomen ensi vuoden talouskehitystä koskevan ennusteen ovat tähän mennessä julkaisseet Danske Bank, Handelsbanken, Nordea, Aktia, OP-ryhmä, LähiTapiola-ryhmä, POP Pankki-ryhmä, Pellervon taloustutkimus, valtiovarainministeriö, Elinkeinoelämän tutkimuslaitos, Palkansaajien tutkimuslaitos, Suomen Pankki, IMF, OECD ja Euroopan komissio. Yhteensä 15 organisaatiota. Unohtuikohan joku?
Talousennusteet ovat malliesimerkki julkishyödykkeestä. Kun ennuste on kerran tehty, ei se kulu vaikka sitä käyttäisi useampikin tulevaa talouskehitystä koskevan tiedon tarvitsija. Erityistä tuotedifferentointiakaan ennusteissa ei ole. Finanssialan keskusliiton ystävällisesti kokoaman ennusteyhteenvedon mukaan ensi vuotta koskevat ennusteet ovat aika samanlaisia.
Miten ihmeessä siis ammattikunta, joka sentään aina välillä puhuu toiminnan tehokkuudesta, haluaa tuottaa suunnilleen samat luvut viiteentoista kertaan. Riippumattomalla näkemyksellä on toki arvoa, mutta viidennen, yhdeksännen ja kolmannentoista BKT-ennusteen yhteiskunnallinen lisäarvo on pakostakin aika marginaalinen.
Keskustelunavauksen luonteeseen kuulunee, että vastaa itse esittämäänsä kysymykseen. Allaoleva on toki pelkkää spekulointia, kun itse en ole koskaan ollut ensimmäistäkään talousennustetta tekemässä.
Ennusteita tehdään, koska joku niitä tarvitsee. Pankkiekonomistin on varmaan kivampi lähteä tupailtaan puhumaan sijoittajakandidaateille oman pankin logolla varustettujen ennustekalvojen kanssa, vaikka naapuripankista saisi halvalla ainakin melkein yhtä hyvät BKT-ennusteet.
Ennusteita tehdään myös niitten tuoman julkisuuden vuoksi. Ennusteen julkistamistilaisuuteen on helppo saada toimittajia, koska ennusteluvuista saa laiskempikin toimittaja helposti taloussivun alakulman täyttävän jutun kasaan. Normaalin tutkimuksen uutisointi on paljon vaikeampaa, kun ensin pitäisi itse ymmärtää mistä tutkimuksessa on kyse ja sitten vääntää se muotoon jonka lukijatkin ymmärtävät. Kaikki tutkijat eivät ole varsinaisia viestintäguruja eivätkä tee toimittajan työtä erityisen helpoksi.
Ja kun toimittajajoukon kerran saa paikalle, voi ennustelaitos työntää sekaan aimo annoksen omaa talouspoliittista näkemystään. Viimeisin PT:n ennuste taitaa tehdä tässä tähänastiset pohjat. Otsikolla “Suomen talouden yllä uusia pilviä -sisäpolitiikka lähellä umpikujaa” varustettu ennuste alkaa tekstillä “Suomen taloutta varjostaa lukkiutunut työmarkkinatilanne. Hallituksen suunnittelemat sopimusvapauden rajoitukset ja heikennykset työehtosopimuksiin ovat jo johtaneet työmarkkinaselkkauksiin, ja tilanne uhkaa vain kärjistyä ensi vuonna…” Ennusteessa on oikein mielenkiintoista analyysiäkin, mutta tekstin tyylilaji ei erityisemmin lisää uskottavuutta sen objektiivisuuteen.
Lopuksi pieni laskuharjoitus: Jos kunkin ennusteen tekemiseen kuluisi keskimäärin kolmen hengen ennusteryhmältä keskimäärin kaksi kuukautta työaikaa, ja ennusteita tehtäisiin kaksi vuodessa, ennustettaisiin Suomen BKT:ta joka vuosi noin 180 ekonomistityökuukauden eli lomat pois laskien reilun 16 ekonomistityövuoden panostuksella. Jos ennustajille maksettaisiin ekonomistien mediaanipalkkaa 5121€/kk
ja tämän päälle laskettaisiin tyypilliset tutkimuslaitosten käyttämän kustannuslaskentakehikon mukaiset sivukulut ja yleiskustannukset (kustannukset = 2,7 kertaa bruttopalkka), saataisiin ennustamisen kokonaiskustannuksiksi suunnilleen 2,5 miljonaa euroa joka vuosi. Melkoinen summa.
Tämä kolmen rivin excel-laskelma meni varmaan pieleen, mutta enpä osaa äkkiseltään sanoa mihin suuntaan. Pienissä pankeissa ei varmaan kolmea ennustajaekonomistia ole, mutta vaikkapa Suomen Pankin tai valtiovarainministeriön ennusteryhmää kuvaisi sotilastermeistä ehkä paremmin puolijoukkue. Ennusteitakin syntyy valtiovarainministeriössä vuoden aikana neljä.
Ja kun päästiin spekulaatioissa vauhtiin, jatketaan samaa rataa. Jos viidentoista ennusteen sijaan, pärjättäisiin vaikka viidellä riippumattomalla ennusteella vapautuisi ennustamisesta kymmenkunta Suomen talouteen perehtynyttä makroekonomistia. Jos näistä jokainen saisi vuoden aikana aikaan vaikkapa kaksi tolkullista tutkimusta, voitaisiin lopettaa puhuminen empiirisen makrotutkimuksen puutteesta ainakin määrän suhteen.
Ja joo, joo, myönnetään. Jos talousbloggari käyttäisi luppoaikansa puolivillaisten tekstien kirjoittamisen sijaan vaikka tieteentekemiseen, säästyisi aikaa kirjoittajan lisäksi myös mahdollisilta lukijoilta. Mutta joku harrastus se pitää professorillakin olla.
Aihealueet: Kummalliset, Lajittelematon
Juha & Antti,
En ollenkaan vähättele talouskehityksen ymmärtämisen tarvetta ja sen seurannan tärkeyttä. Mutta olisipa hienoa jos seurannan sivutuotteena syntyisi analyysiä vaikkapa finanssipolitiikan vaikutuksista, tulonjaon muutoksista tai sote-uudistuksesta sen neljännentoista bkt-enousseen sijaan.
Juhan terveyskeskuslääkärivertaus oli hieno. Mutta terveyskeskyksessakin potilaat vaihtuu eikä samaa polvea tutkita viiteentoista kertaan.
Terve Roope!
Ennustaminen on helppoa ja halpaa. Kalliimpaa on Juhan alla mainitsema talouden nykytilan perkaaminen (seuranta). Puolet listaamistasi instituutioista (eli muut kuin pankit) joutuvat tekemään tämän osallistuakseen talouspoliittiseen keskusteluun. Koska (makro/suhdanne)talouspoliittiseen keskusteluun osallistuminen edellyttää talouden tämänhetkisen tilan tuntemista, ei kukaan halua luopua seurannasta.
Listasi lisäksi useimmat rahastoyhtiöt yms. tekevät ennusteita. Syynä on se, että he joutuvat pankkien tapaan ottamaan kantaa portfolioallokaatioon (esim. osakkeiden ja joukkolainojen väliseen). Ennuste ja seuranta on osa tätä toimintaa. Luulen, että markkinointi on vain vähäinen osa. Jotkut talot jopa välttelevät julkisuutta ja jakavat tätä informaatiota vain asiakkailleen.
***
Vielä kevennykseksi: Jos sitten seuraavassa blogissa kirjoitat, että Suomessa pitäisi olla kustannusten vuoksi vain yksi kokonaistaloudellinen malli, niin kokeile tehdä rinnastus mallin kehittämiskustannusten ja jonkin tietojärjestelmän kehittämiskustannuksen välillä.
Antti
Hei Roope,
Arvioimasi 2,5 miljoonaa euroa on paljon rahaa, mutta summa tulisi suhteuttaa kansantalouden kokoon. Tuntuu melko vaatimattomalta, että kansantalous uhraa yhden sadastuhannesosan bruttokansantuotteestaan talouden tilan ja kehityssuunnan arvioimiseen. Jos nyt olettaa, että ennusteiden tuoma tarkempi tilannekuva auttaa talouden toimijoita tekemään parempia päätöksiä siinä määrin, että talouskasvu kiihtyy vain yhden prosentin tuhannesosan, niin talousennusteet ovat jo maksaneet itsensä takaisin.
Ennusteiden päällekkäisyyttä voisi selittää myös sillä, että tietyssä mielessä itse ennuste on vain talouden seurantatyön sivutuote. Ennusteissa talouden analyysit ja liiteartikkelit ovat usein mielenkiintoisempia kuin itse ennusteluvut. Ennusteentekoprosessissa joutuu käymään läpi kaiken relevantin talousdatan ja muodostamaan koherentin kokonaiskuvan talouden tilasta ja suunnasta. Kuvittelisin, että liikepankkien ja tutkimuslaitosten kannalta on tärkeää, että organisaatioissa on asiantuntijoita, jotka tuntevat kokonaiskuvan hyvin ja kykenevät soveltamaan tietoa organisaation tarpeisiin.
Empiirisen makrotutkimuksen lisääminen yliopistoissa ei varmasti olisi pahitteeksi, mutta on syytä huomata, että seurantaekonomistit tekevät hyvin erilaista työtä eri tarpeeseen. Seurantaekonomistin ja tutkijaekonomistin työnjakoa voisi verrata vaikkapa terveyskeskuslääkärin ja lääketieteen tutkijan työnjakoon: ensimmäinen soveltaa tutkimustietoa laaja-alaisesti, jälkimmäinen luo uutta tietoa tarkasti rajattuun aiheeseen. Molempia tarvitaan.
Juha Itkonen
Kommentaattorit ovat varmasti oikeassa siinä, että jos ennusteet ovat osa pankkien markkinointia siinä missä vaikkapa maailmanympäripurjehduksen rahoitus, koripallojoukkueen sponsorointi tai hulppea pääkonttori ja jos pankkien omistajat ja asiakkaat näitä haluavat, ei siihen muilla ole paljoa sanomista. Vapaata markkinataloutta ei kannattane tarpeettomasti kahlita edes ennustemarkkinoilla.
Veronmaksajan puheoikeus liittyykin lähinnä julkisin varoin tuotettuihin tai julkisesti subventoituihin ennusteisíin, joiden subvention perusteena voisi käyttää jonkinlaista yhteiskunnallisen lisäarvon vaatimusta. Tällaisiakin ennusteita on jo aika paljon: taloudelliset tutkimuslaitoksetkin saavat valtionapua ja kv. järjestöillekin maksetaan kohtuullisia summia. (tosin kummassakin tapauksessa maksut taitaa olla könttäsummia, eikä kohdennettuja vaikkapa ennusteille).
Erilaisilla näkökulmilla ja erilaisilla profiileilla on varmasti arvonsa. Joku saattaisi tosin käyttää samanlaista argumenttia vaikkapa pienten koulujen tai hajanaisen yliopistoverkoston puolustamiseen. Diversiteetin arvoa kai pitää verrata sen kustannuksiin. Optimiratkaisu ei varmaankaan ole yksi monopoliennustaja, mutta voisiko se olla alle 15.
Ja mitä tulee tulee akateemisen puolen tehostamiseen, en olisi monistetuista tutkimuksista niin huolissani. Tullakseen julkaistuksi tutkimuksessa pitää kuitenkin yleensä olla joku uusikin tulos. Sen sijaan aina välillä ihmettelen kuinka kauan me voidaan pitää kaikissa yliopistoissa livenä suunnilleen samansisältöisiä taloustieteen kursseja, vaikka joku davidautor pitäisi ne netissä paljon meitä tusinaprofessoreita paremmin.
Listalta taisi unohtua ainakin Hypoteekkiyhdistys, joka alkoi tänä vuonna julkaista omaa ennustettaan: http://www.hypo.fi/wp-content/uploads/2015/07/Hypon_talouskatsaus_072015.pdf
Roope Uusitalon ihmetys Suomessa julkaistujen talousennusteiden päällekkäisyyden edessä on osin ymmärrettävää. Varsinkin yksityisten pankkien tuottaman ennusteiden tulvan tarkoitusta on vaikea nähdä, koska pankkien ennusteet ovat keskenään varsin samanlaisia ja koska ennusteiden samankaltaisuuteen on ilmeinen syy: pankeilla ja muilla finanssialan yrityksillä on samantapaiset taustaryhmät ja intressit. Tässä suhteessa pankit poikkeavat ETLA:sta, Pellervon taloustutkimuksesta ja Palkansaajien tutkimuslaitoksesta, joista kullakin on omat, toisistaan poikkeavat näkökulmansa talouteen.
Palkansaajien tutkimuslaitoksen oma näkökulma ilmenee esimerkiksi PT:n kuluvan syksyn toimialaennusteen laajassa katsauksessa yksikkötyökustannusten kasvun ja kokonaistuottavuuden laskun syihin ja siinä, että PT:n talousennusteessa painotetaan lukkiutuneen työmarkkinatilanteen mahdollisia, talouskasvua hidastavia vaikutuksia. Roope Uusitalon kritiikki näyttääkin osin ristiriitaiselta hänen luokitellessaan Palkansaajien tutkimuslaitoksen ennusteen ”pohjanoteeraukseksi” vain siksi, että PT:n ennusteessa huolestuttava työmarkkinatilanne on (muista ennusteista poiketen) nostettu ykkösaiheeksi ennusteen alkuun. Nyt, kansakunnan jännittäessä toteutuuko ns. ”yhteiskuntasopimus” vai jääkö se toteutumatta työmarkkinajärjestöjen välisten erimielisyyksien vuoksi, tuntuu hyvin oudolta pitää jotakin ennustetta epäuskottavana tai epäobjektiivisena vain siksi, että se painottaa työmarkkinatilanteen merkitystä, ja PT:n ennustetta tarvitaan mm. siksi, että muista ennusteista ko. painotus puuttuu.
Yksi syy suunnilleen samanlaisten lukujen tuottamiseen monen eri tutkimuslaitoksen piirissä on se, että itse tehdyt laskelmat tarjoavat kunkin tutkimuslaitoksen tutkijoiden politiikkasuosituksille paremman pohjan kuin ”kauempana” tuotetut luvut. Roope Uusitalo on silti varmasti oikeassa huomauttaessaan, että ennustetoimintaa olisi periaatteessa mahdollista tehostaa tuottamalla vain yhden kerran ennusteiden ne osat, joita koskien yksittäisillä ennustajilla ei ole näkemys- ja painotuseroja – tällaisen periaatteellisen mahdollisuuden toteaminen ei vain vielä riitä vastaukseksi kysymykseen, miten tehostaminen käytännössä toteutettaisiin. (By the way, koska Roope mainitsee akateemisten artikkeleiden tuottamisen esimerkkinä tehokkaammasta ekonomistien työajan käytön muodosta, Roopea voidaan kehottaa tekemään myös toinen laskelma. Hän voisi estimoida, kuinka monta kertaa hyvissäkin tieteellisissä lehdissä julkaisevat ekonomistit keskimäärin laativat suunnilleen samanlaiset johdannot, suunnilleen samat lähteet sisältävät kirjallisuuskatsaukset ja suunnilleen samanlaiset malliensa pääpiirteiden esittelyt tieteellisten artikkeleittensa alkuihin. Estimoinnin tulos havainnollistanee, että tehostamista ja järkeistämistä kaivattaisiin myös puhtaan akateemisessa julkaisemisessa jonka käytännöt ovat peräisin Internetiä edeltävältä paperisten lehtien ja hankalan tiedonsiirron aikakaudelta, mutta myös akateemisen julkaisemisen muotojen uudistaminen on helpommin sanottu kuin tehty…)
Ilkka Kiema
Vanhempi tutkija
Palkansaajien tutkimuslaitos
juu, astun nyt kohteliaasti tähän miinaan,
yksityisen sektorin toiminta on tietenkin luonteeltaan vähän erilaista. miksi tähän pitäisi puuttua, kun voidaan helposti ajatella että ennusteiden tekeminen on esimerkiksi pankeille osin PR- ja mainostustoimintaa (haluaako maallikko asioida pankissa, joka omalla asiantuntemuksellaan tuottaa talousennusteita, vai pankissa, joka luottaa sokeasti naapurikonsernin ennusteisiin, koska no niin no FKL joskus tilastoi että nämä ovat aika samoja kuitenkin), jonka kustannus yksittäisen pankin näkökulmasta lienee suhteessa verrattain pieni (2,5 miljoonaa euroa per 15 on 166,667 euroa).
kannustimia-houkuttimia siihen, miksi yksittäinen liikepankki haluaisi tuottaa omia ennusteita, on varmasti tämän lisäksi helppo kuvitella lisääkin. minun on vaikea ymmärtää, että tällainen toiminta tulkittaisiin kapeasti julkishyödykkeiksi.viidestätoista luetellusta laitoksesta seitsemän ovat kai pankkeja, joten joukko on nyt karsiutunut kahdeksaan.
näistä kahdeksasta kolme ovat kansainvälisiä organisaatioita, eli IMF, OECD, ja komissio. näistä kolmesta komissiolla lienee juridiikkaan liittyvät syyt tehdä ennusteitaan, ja kaiketi lähivuosien tapahtumat yhteisvaluutta-alueella ovat osoittaneet, että koska joillakin toimijoilla on välillä olemassa kannustimia narrata, niin kontrolleja on kaiketi suotavaa olla jonkin verran. ennusteet kuitenkin “liippaavat läheltä” yhteisiä sääntöjä.
en tiedä, miten paljon suomalaisia resursseja IMF ja OECD kuluttavat ennusteidensa laatimisessa - taatusti epäsuorasti kiusaamalla viattomia virkamiehiä loputtomalla sähköpostivirralla, ja lisäksi jonkin kanavan kautta jonka kautta heidänkin toimintaansa rahoitetaan. jollei OECD:n taulukkopyyntöjä aseteta pysyvälle block -listalle, on kuitenkin hankala kuvitella, että näiden toimijoiden elämään paljoa voitaisi vaikuttaa. vaikka olisihan se tietenkin tehokkainta, jos koko maailmassa olisi vain yksi integriteetiltään täydellinen riippumaton ja asiantunteva ennustelaitos, joka tuottaisi kaikki talousennusteet.
jäljellä meillä on kahdenlaisia organisaatioita, nimittäin valtion putiikkeja (suomen pankki ja vm) sekä tutkimuslaitosten ennustetiskejä. suomen pankin ja valtiovarainministeriön toiminnasta on ehkä helpoin löytää synergia-ajattelua; molempien tarkoitus kun lienee olennaisesti viranomaistoiminnan palveleminen (ja molemmilla taitaa lisäksi olla oma DSGE-mallinsa). toki joku on välillä suhtautunut vm:nkin kykyyn tuottaa riippumattomia ennusteita kriittisesti, ja ehdottanut tämän toiminnon siirtämistä tutkimuslaitos -laariin. yhdistän ajatuksen tasolla kuitenkin nyt tässä vm:n ja sp:n talousennustetoimiston “riippumattomaksi kokonaistalouden ennustekeskuskomiteaksi”. (suopeasti oletan, että viranomainen haluaa säilyttää yhden kappaleen omia talousennusteita vaikkapa huoltovarmuuteen vedoten).
jäljelle jää kolme tutkimuslaitosta. hyvä kysymys tietenkin on, että jos kansantaloudessa on pulaa empiirisestä makrotutkimuksesta, niin eivätkö tutkimuslaitokset tietenkin niitä toimijoita, jotka sitten luontevasti tutkisivat. epäilemättä, kuten hieman sivuat, voi olla olemassa ns. rahoittavia tahoja, jotka erinäisistä syistä saattavat vaikkapa toivoa, että postilakon painoarvo ei pääse unohtumaan talousennusteesta potentiaalisesti merkittävänä negatiivisena shokkina. näiden rahoittajien keskinäiset tavoitteet voivat olla ristiriitaisia, ja näinpä ”tutkimuslaitosten yhteinen ennustekeskuskomitea” ajautuu näkemysristiriitoihin maataloussektorin työmarkkinatilanteen laadusta ja hajoaa ennen ensimmäisen ennusteen valmistumista.
—
todettakoon, että joku talouselämän nopeasorminen toimittaja uutisoi tämän merkinnän jo - tietenkin pitkälti copy-pastemenetelmällä. sivuhuomiona haluan vielä todeta, että tämä kyllä nyt hieman haiskahti yritykseltä leikata koulutus- ja sivistystoiminnasta. viisainta lienee kuitenkin kutsua tätä keskustelua ”investoinniksi inhimilliseen pääomaan”. talouselämää siteeratakseni, ei huonompi ehdotus.