Akateeminen talousblogi

Kuten jo taloustieteen peruskursseilla opetetaan, liiallisen sääntelyn ja uusien yritysten alalle tulon rajoittaminen johtaa markkinoilla yleensä erilaisiin vinoumiin, kuten tehottomuuteen tai joidenkin toimijoiden ylisuuriin voittoihin (economic rents).

Apteekeista ja niiden sääntelystä on viime aikoina kirjoitettu paljon (ks. ainakin täällä, täällä, täällä, täällä ja täällä). Tässä kirjoituksessa pohditaan, missä määrin suomalaisten apteekkitoimiluvan haltijoiden eli apteekkareiden tulojen voidaan ajatella heijastelevan apteekkitoimialan ylisuuria voittoja.

Alalle tulon sääntely ja ylisuuret voitot

Apteekkitoiminta on Suomessa säänneltyä ja luvanvaraista. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea päättää tarveharkintaansa perustuen sekä sen, kuinka monta apteekkitoimilupaa Suomessa myönnetään että sen, missä apteekkien pitää sijaita. Fimea päättää myös, kenelle toimilupaa hakeneista laillistetuista proviisoreista toimilupa annetaan.

Taloustieteen perusoppikirjoissa mainitaan monia esimerkkejä tilanteista, joissa yritykset voivat ansaita ylisuuria voittoja. Yksi näistä esimerkeistä on nimenomaan toimialat, joilla on paljon sääntelyä ja joilla uusien yrityksien alalle pääsyä rajoitetaan toimilupapäätöksien avulla.

Ylisuurella voitolla tarkoitetaan ylimääräistä, ainakin tietyllä tavalla “ilman ansiota” saatua tuloa tai voittoa. Perusajatus on se, että tietyn tuotannontekijän markkinahinta - kuten vaikkapa toimipaikan vuokra tai työntekijän palkka - heijastelee sen vaihtoehtoiskustannusta.

Markkinahinta heijastelee siis sitä, mikä korvaus ao. tuotannontekijän käytöstä olisi maksettu, jos sitä olisi hyödynnetty toiseksi parhaassa vaihtoehtoisessa käytössä. Mikäli jollekin tuotannontekijälle päädytään maksamaan tätä suurempi korvaus, se on merkki ao. tuotannontekijän omistajan saamista ylisuurista voitoista.

Yrittäjä puolestaan ansaitsee ylisuuria voittoja, jos hänen yrityksestään saama tulo (voitto) on suurempi kuin mitä hänen olisi vähintään pitänyt ansaita, jotta hän suostuu jättämään palkkatyönsä ja ryhtymään yrittäjäksi.

Yrityksen taloudelliset kustannukset sisältävät kaikki eksplisiittiset ja implisiittiset kustannukset. Esimerkki edellisistä on yrityksessä työskentelevien työntekijöiden palkkamenot ja sen toimipaikan vuokrat.

Implisiittiset kustannukset viittaavat vaihtoehtoiskustannuksiin, joita ei varsinaisesti makseta yrityksestä ulos rahana kenellekään: Tärkeä esimerkki niistä on korvaus, jonka yrittäjä saa epäsuorasti voiton (toimintaylijäämän) muodossa omalle työpanokselleen ja yritykseensä sijoittamalleen pääomalle.

Mikäli tietyllä toimialalla ei ole merkittäviä alalle tulon tai sieltä poistumisen esteitä, toimialan yrittäjät eivät voi pitkällä aikavälillä tehdä ylisuuria voittoja. Pitkän aikavälin ”nollavoittotasapainossa” kaikille yritystoiminnassa hyödynnetyille resursseille (ml. yrittäjän itsensä ajalliset ja rahalliset panostukset) maksetaan niiden ansaitsema, ao. voimavarojen vaihtoehtoista käyttöä heijasteleva korvaus, mutta ei enempää eikä vähempää.

Taloustieteessä yrityksen tai yrittäjän nollavoitto siis tarkoittaa, että yritystoiminnan kokonaistulot kattavat täsmälleen sekä eksplisiittiset kustannukset että myös yrittäjän vaihtoehtoiskustannukset eli mm. palkkatulon, jonka yrittäjä saisi, jos hän työskentelisi jossain muualla.

Mikäli toimialalla ei ole merkittäviä alalle tulon tai sieltä poistumisen esteitä, toimialan yrittäjien ei pitäisi ansaita (keskimäärin) enemmän kuin mitä he voisivat parhaimmillaan ansaita, jos he työskentelisivät muualla tai toimisivat yrittäjänä jollakin toisella toimialalla.

Milloin apteekkiyrittäjien voidaan siis sanoa ansaitsevan ylisuuria voittoja?

Niin käy, jos apteekkitoimiluvan haltijoina toimivat laillistetut proviisorit ansaitsevat yrittäjä- ja työpanokselleen paremman korvauksen kuin mitä he ansaitsisivat, jos he kohdistaisivat tämän yrittäjä- ja työpanoksensa parhaaseen vaihtoehtoiseen käyttöön.

Apteekkitoimiluvan haltijoiden tulot

Apteekkitoimiluvan haltijat ovat lääkelain säädöksien vuoksi yksityisiä elinkeinonharjoittajia. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean julkaisemien apteekkien tilinpäätöstietojen mukaan apteekkien liikevoitto ennen veroja oli vuonna 2014 keskimäärin 263 000 euroa. Apteekkari ei voi maksaa palkkaa itselleen (tai perheelleen), joten hieman yksinkertaistettuna tämä summa on apteekkitoimiluvan haltijalle eli apteekkarille jäävä ”verotettava tulo”. Vuoden 2013 vastaava luku on 249 000 euroa.

Apteekkariliiton “Apteekki: yritys, toiminta, talous”-esitteen mukaan apteekkarit maksavat pääosin veroa ansiotuloveroporosentin ja pieneltä osin pääomatuloveroprosentin mukaan. Keskimäärin veroihin menee tällöin saman esitteen mukaan apteekin tuloksesta 45%.

Karkea arvio apteekkarien keskimääräisestä veronjälkeisestä nettotulosta vuonna 2014 on siten noin 145 000 euroa. Vuoden 2013 vastaava luku on 137 000 euroa. Keskiarvo veronjälkeisestä nettotulosta vuosille 2013-2014 laskettuna on siten 141 000 euroa.

Apteekkareiden liiketuloksen mediaani oli vuonna 2013 213 000 euroa ja vuonna 2014 228000 euroa (ks. Apteekkien tilinpäätöstietoja koskeva julkaisu, s. 21). Apteekkariliiton esitteestä löytyvän tiedon mukaan ”mediaaniapteekin” verojen jälkeinen voitto on 117 200 euroa. Tämä luku on melko tarkalleen 55% vuoden 2013 liiketulon mediaanista.

Vaikka laskelmani apteekkarien nettotulosta ei välttämättä ole täysin tarkka, käytän tässä kirjoituksessa 120 000-140 000 euron vaihteluväliä arviona siitä, mikä tyypillisen apteekkarin saama verojen jälkeinen tulo apteekista on.

En osaa sanoa, liioitteleeko vai aliarvioiko yllä esitetty vaihteluväli tyypillisen apteekkarin käytettävissä olevaa nettotuloa. Tarkoitus on, että se on varsin maltillinen arvio, joka ei liioittele apteekkareiden tuloja.

Lähtökohtaisesti apteekista saatu verojen jälkeinen voitto on apteekkarin käytettävissä esimerkiksi hänen omaan kulutukseen. Osa apteekin tuloksesta menee kuitenkin apteekkitoimintaan liittyvien mahdollisten lainojen korkomenoihin ja investointeihin.

Toisaalta apteekkien tiloissa toimii apteekkareiden kokonaan tai osin omistamia osakeyhtiöitä, jotka myyvät esimerkiksi erilaisia terveydenhoito- ja kosmetiikkatuotteita ja vitamiineja ja ravintolisiä. Fimean tietojen mukaan vuonna 2014 tällaisia yhtiöitä oli 181 kappaletta ja niiden yhteenlaskettu liikevoitto 34,0 miljoonaa euroa. Nämä voitot eivät sisälly yllä mainittuun apteekkien keskimääräiseen liikevoittoon, eivätkä siten ole mukana yllä esitetyissä luvuissa ja laskelmissa.

Ovatko apteekkitoimiluvan haltijoiden tulot ”ylisuuria”?

Esitän seuraavassa neljä vertailua: Liikevoittoprosenttivertailun sekä apteekkitoimiluvan haltijoiden tulojen vertailun muiden yrittäjien tuloihin, korkeasti koulutettujen palkansaajien tuloihin ja tulonjakauman avulla määriteltyihin suurituloisiin.

Liikevoittoprosenttivertailu: Apteekkitoiminnalla on monia erityispiirteitä, mutta lähtökohtaisesti apteekkiliiketoiminta on vähittäiskauppaa eli tuotteiden myymistä niiden loppukäyttajille (kuluttajille). Aloitetaan tarkastelu tästä syystä kysymällä, onko apteekkien kannattavuus parempi kuin vähittäiskaupassa yleensä?

Käytän tähän vertailuun liikevoittoprosenttia, pääosin siksi, että sen osalta on parhaiten melko vertailukelpoista tilastotietoa käytettävissä. Liikevoittoprosentti kuvaa, kuinka monta prosenttia yrityksen liikevaihdosta jää tulokseksi sen jälkeen, kun liikevaihdosta on vähennetty toiminnan operatiiviset kulut mutta ei korkoja, veroja eikä satunnaisia eriä.

Fimean julkaisemien apteekkien tilinpäätöstietojen perusteella voidaan arvioida, että apteekeissa liikevoittoprosentti oli 2013 ja 2014 noin 7% (painotettu keskiarvo). Tilastokeskuksen ylläpitämästä yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilastosta voidaan puolestaan laskea, että vähittäiskaupan kaikille yrityksille vastaavasti laskettu luku oli vuonna 2013-2014 noin 2% tietämillä. Vähittäiskaupan pk-yrityksien liikevoittoprosentti oli samana ajanjaksona noin 2,5%.

Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos on aikaisemmin arvioinut, että perinteisten ja erillisyhtiöapteekkien kokonaistulos suhteessa liikevaihtoon on pysynyt vuodesta toiseen varsin tasaisena (noin 5% tietämillä) ja että tällä suhdeluvulla mitattuna apteekkien toiminta oli koko 2000-luvun selvästi kannattavampaa kuin erikoiskauppojen kannattavuus.

Vertailu yrittäjiin: Suomen Yrittäjien mukaan yrittäjien verotettavat tulot olivat vuonna 2013 keskimäärin noin 46000 euroa. Tästä ansiotuloa oli 73% ja pääomatuloa 27%. Verojen jälkeen yrittäjien keskimääräiset nettotulot olivat noin 35000 euroa.

Vaikka tulokäsitteiden vertailukelpoisuus ei ole täydellinen, ero apteekkariyrittäjien ja muiden yrittäjien välillä on selvä: Apteekkareiden keskimääräiset tulot ovat sekä ennen veroja että ne huomioiden selvästi suuremmat kuin muiden yrittäjien keskimääräiset tulot samaan aikaan.

Yrittäjien tiedetään tekevän pidempää työviikkoa kuin palkansaajien, mutta tämä pätee todennäköisesti myös apteekkareihin. Toisaalta apteekkien kannattavuus vaihtelee vuodesta toiseen suhdanteiden myötä vähemmän kuin esimerkiksi vähittäiskaupassa yleensä. Myös heikosti kannattavia apteekkeja on varsin vähän.

Onkin syytä epäillä, että tiukasti säänneltyyn apteekkitoimintaan liittyy vähemmän yrittäjäriskiä kuin yrittäjyyteen yleensä: Tämä pohdinta ei tuota perusteluita sille, että apteekkareiden muita yrittäjiä parempi tulotaso heijastelisi heidän kantamaa suurempaa yrittäjäriskiä.

Vertailu korkeasti koulutettuihin palkansaajiin: Apteekkareiden tulee olla laillistettuja proviisoreita, joten on luontevaa tarkastella, mitä yksityisellä sektorilla toimivat, terveys- ja sosiaalialan ylemmän korkeakouluasteen tutkinnon suorittaneet ansaitsevat.

Tilastokeskuksen palkka- ja työvoimakustannukset tilastoista voidaan nähdä, että terveys- ja sosiaalialan ylemmän korkeakouluasteen tutkinnon suorittaneiden säännöllisen työajan keskiansiot olivat vuonna 2014 noin 4 800 euroa kuukaudessa eli mekaanisesti laskettuna vajaat 58 000 (12×4800) euroa vuodessa. Kun tarkastellaan tämän koulutuksen saaneita, parhaiden ansaitsevan 10% joukkoon pääsi, jos säännöllisen työajan ansiot olivat yli 7300 euroa kuukaudessa. Vuositasolla tämä tarkoittaisi noin 88 000 euron säännöllisen työajan tuloja.

Farmasian ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden säännöllisen työajan keskiansio oli vuonna 2014 noin 4600 euroa kuukaudessa eli vuositasolle muunnettuna reilut 55000 euroa. Kun tarkastellaan farmasian ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita, parhaiden ansaitsevan 10% joukkoon pääsi, jos säännöllisen työajan ansiot olivat yli 6200 euroa. Vuositasolla tämä tarkoittaisi vajaan 75 000 euron tuloja.

Farmasialiiton ylläpitämän apteekkisektorin palkkataulukon mukaan kokeneen proviisorin ylin taulukkopalkka on hieman yli 60 000 euroa vuodessa.

Jos tyypillisen apteekkarin 120000-140000 euron nettotuloja tai tyypillisen apteekin yli 200 000 euron liikevoittoa vertaa edellä esitettyihin palkkatietoihin, on selvää, että keskimäärin apteekkitoimiluvan haltija ansaitsee selvästi enemmän kuin esimerkiksi farmasian ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet tyypillisesti ansaitsevat.

Tyypillisen apteekkarin tuloilla pääsee siis helposti parhaiden ansaitsevan 10% joukkoon samankaltaisen koulutuksen saaneiden joukossa.

Vertailun tulonjakauman avulla määriteltyihin suurituloisiin: Suurituloisuuden raja voidaan määritellä eri tavoin. Yksi usein käytetty mittari on se, kuuluuko henkilö tai kotitalous suurituloisimman yhden prosentin joukkoon tulonjakaumassa.

Tilastokeskuksen erikoistutkijan Veli-Matti Törmälehdon julkaisemista luvuista voidaan laskea, että vuonna 2013 yhden henkilön kotitalous päätyi parhaiden ansaitsevan yhden prosentin joukkoon, mikäli henkilön nettotulot olivat vuodessa noin 80000 euroa. Törmälehdon luvut viittaavat verojen jälkeen käytettävissä oleviin rahatuloihin, jotka sisältävät myös pääomatulot ja suuren osan verottomista tuloeristä.

Käytettävissäni olevat luvut eivät ole täydellisesti vertailukelpoisia, mutta suuruusluokaltaan edella mainittu 80000 euron nettotulokynnys tarkoittaa, että enemmistö apteekkareista sijoittuu aivan tulonjakauman yläpäähän. Tämä kynnys johtaa nimittäin karkeasti arvioiden (ja 45% verorasitusta soveltaen) siihen, että kaikki ne apteekkarit, joiden liikevoitto ennen veroja oli enemmän kuin 145000 euroa, kuuluvat suurituloisimpien 1% joukkoon.

Kuten edellä todettiin, ”mediaaniapteekin” verojen jälkeinen voitto on 120000 euron tietämillä. On siis ilmeistä, että reilusti yli puolella apteekkareista nettotulot ovat vuodessa yli 80000 euroa ja että he kuuluvat parhaiden ansaitsevan yhden prosentin joukkoon.

Suomen Yrittäjien käyttämän luokittelun mukaan hyvätuloisiksi voidaan määritellä ne yrittäjät, joilla verotettavat tulot ylittivät 55 000 euroa vuonna 2013. Melkeinpä kaikki apteekkarit ovat tällä mittarilla mitattuna hyvätuloisia yrittäjiä, sillä Fimean julkaisemassa, apteekkien tilinpäätöstietoja käsittelevässä raportissa ”heikosti kannattavaksi apteekiksi” arvioidaan apteekki, jonka liikevoitto ennen satunnaisia eriä on alle 84 000 euroa. Tällaisia apteekkeja oli Suomessa vuonna 2014 vain 35 kappaletta.

On lievästi ilmaistuna mielenkiintoista, että Fimean julkaisussa heikosti kannattavien apteekkien tuloraja on asetettu korkeammaksi kuin mikä suomalaisia yrittäjiä edustavan Suomen Yrittäjien mukaan on perusteltu tuloraja hyvätuloiselle yrittäjälle.

Suomen Yrittäjien määritelmän mukaan yli 300 000 euroa tuloja saaneita todella suurituloisia yrittäjiä oli Suomessa vuonna 2013 noin 1 100 henkilöä. Yllä mainitun Fimean julkaisun (liitetaulukko 1) tietojen avulla voidaan arvioida, että tämän 300 000 euron vuosittaisen tulorajan ylittäviä apteekkareita on Suomessa yli sata. Näin ollen aivan suurituloisimmista yrittäjistä on todennäköisesti vähintään 10% apteekkareita.

Yhteenveto vertailuista

Yllä esitettyjen tulovertailujen on tarkoitus olla suuntaa antavia, eikä niissä esitettyjä lukuja pidä tulkita liian kirjaimellisesti tai täsmällisesti.

Yhteenvetona vertailuista voidaan kuitenkin todeta, että apteekkitoimiluvan haltijoiden tulot ovat Suomessa selvästi korkeammat kuin muiden yrittäjien tulot ja että ne ovat korkeammat kuin vastaavanlaisen koulutuksen hankkineiden muiden korkeasti koulutettujen tulot. Enemmistö apteekkareista sijoittuu aivan suomalaisen tulonjakauman yläpäähän, parhaiten ansaitsevan 1% joukkoon.

Reseptilääkkeiden ja itsehoitolääkkeiden vähittäismyynnin kannattavuus on myös selvästi suomalaista vähittäiskauppaa parempi.

Apteekkitoimiluvan haltijoina toimivat laillistetut proviisorit ansaitsevat toisin sanoen yrittäjä- ja työpanokselleen merkittävästi paremman korvauksen kuin mitä he todennäköisesti ansaitsisivat, jos he työskentelisivät muissa oman alansa tehtävissä tai toimisivat yrittäjinä ilman apteekkitoimiluvan tuomaa suojaa kilpailulta. Tämä on vahva merkki siitä, että apteekkareiden korkeiden tulojen voidaan ajatella heijastelevan apteekkitoimialan yritysten ansaitsemia ylisuuria voittoja.

Kuinka suuret apteekkitoimialan ylisuuret voitot ovat?

Kuten edellä todettiin, Fimean julkaisun mukaan taloudellisesti heikosti kannattava apteekki on apteekki, jonka liikevoitto ennen satunnaisia eriä on alle 84 000 euroa. Tämä summa on johdettu proviisorin ylimmästä taulukkopalkasta (eli n. 60 000 euroa vuodessa), 10 000 euron ”apteekkarilisästä” sekä 20 %:n yritystoiminnan riskilisästä ja investointivarasta (ks. sivu 13 täällä).

Taloustieteilijälle tämä Fimean julkaisussa esitetty laskelma kuulostaa melkeinpä oppikirjamääritelmältä siitä, mikä voisi olla kokeneen proviisorin vaihtoehtoiskustannus apteekkitoimiluvan haltijana toimimisesta.

Jos käytämme Fimean julkaisun liikevoittorajaa tässä merkityksessä, voimme vielä korottaa summaa hieman, jotta se todennäköisemmin kattaa apteekkariuraa harkitsevien kokeneiden proviisoreiden yrittäjä-uravalinnan vaihtoehtoiskustannukset: Olkoon näin saatu vertailuluku 90 000 euroa. Mitä tarkoittaisi se, että apteekkien liikevoiton viitearvona käytettäisiin tätä summaa?

• Ensinnäkin, jos apteekkareiden liikevoitto olisi keskimäärin 90 000 euroa, tyypillisen apteekkarin vuosittainen ansiotaso olisi yhä selvästi yli kynnyksen, jonka Suomen yrittäjät asettavat hyvätuloiselle yrittäjälle. Tämä tulotaso nostaisi useat apteekkarit edelleen myös hyvätuloisten suomalaisten joukkoon.

• Toiseksi, tämä liikevoittotaso tarkoittaisi, että apteekkien liikevoittoprosentti olisi jotakuinkin samaa tasoa kuin (muiden) erikoiskauppojen liikevoittoprosentti.

• Kolmanneksi, tätä liikevoittotasoa vertailukohtana käyttäen voidaan laskea, että nykyisin apteekkitoimialan ylisuuret voitot ovat arviolta noin 90-100 miljoonaa euroa vuodessa. Tämä arvio saadaan vähentämällä apteekkitoimialan nykyisestä (yhteenlasketusta) liikevoitosta voitto, jonka apteekit yhteensä ansaitsisivat, mikäli apteekkareiden liikevoitto olisi viitearvon verran eli keskimäärin 90 000 euroa.

Lopuksi

Julkisuudessa esillä olleiden tietojen mukaan monet keskeiset poliittiset päätöksentekijät eivät koe apteekkien kilpailun vapauttamista ajankohtaiseksi, osin siksi, että nykyisen apteekkijärjestelmän toimivuuteen ollaan tyytyväisiä.

Kuitenkin yllä esitetyn tarkastelun valossa apteekkitoimilupien haltijat nauttivat vuodessa noin 90-100 miljoonan euron ylisuurista voitoista. Jos arvioni suuruusluokka on oikea, kyse on todella merkittävästä vuosittaisesta suurituloisille kohdistuvasta tulonsiirrosta, jonka kustantavat muut suomalaiset kuluttajat ja valtio (veronmaksajat).

Ehkäpä jonkinlaista uudistustarvetta apteekkitoimialassa ja siihen kohdistuvassa sääntelyssä siis on?

En ole ottanut tässä kirjoituksessa tarkemmin kantaa siihen, mistä apteekkitoimialan mahdolliset ylisuuret voitot tarkalleen ottaen johtuvat. Ne kuitenkin liittynevät pitkälti alalle tulon tarpeettoman tiukkaan rajoittamiseen sekä tapaan, joilla lääkkeiden hintoja Suomessa säännellään.

Hyvä alku apteekkisääntelyn uudistuksille olisi se, että toimilupien määrää ja sijaintia koskevasta tarveharkinnasta luovuttaisiin ja että apteekkitoimilupa myönnettäisiin jokaiselle, joka täyttää tarvittavat ammattipätevyys- ja koulutusvaatimukset ja muut apteekkiluvan haltijalle asetetut edellytykset.

Jotta sekä mahdolliset uudet alalle tulijat että jo olemassa olevat apteekit voisivat kilpailla hinnoilla, myös lääkkeiden tiukkaa ja yksityiskohtaa hintasääntelyä pitäisi samanaikaisesti muuttaa. Valtioneuvoston asetusta lääketaksasta olisi perusteltua muuttaa vähintäänkin siten, että lääkkeille asetetaan siinä vain enimmäishinta.

Samassa yhteydessä olisi perusteltua harkita uudelleen vuoden 2014 alusta voimassa ollutta korotettua toimitusmaksua, jonka apteekit lisäävät reseptilääkkeen ja reseptillä toimittavan itsehoitolääkkeen vähittäismyyntihintaan. Tämän korotuksen vuoksi toimituserä- ja lääkekohtainen toimitusmaksu nousi aiemmasta 0,43 eurosta yli viisinkertaiseksi, 2,39 euroon (sis. alv). Suomessa kirjoitetaan vuodessa yli 55 miljoonaa reseptiä, joten tämän korotuksen tarpeellisuutta ja nettovaikutusta apteekkitoimiluvan haltijoiden ansaitsemiin ylisuuriin voittoihin on syytä tarkastella kriittisesti.

Yllä mainituissa uudistusajatuksissa ei ole mitään uutta, silla niitä ovat ehdottaneet aiemmin jo monet muutkin.

On virhepäätelmä todeta, että apteekkien kilpailun vapauttaminen ja lääkkeiden hintojen sääntelyn uudistaminen ei olisi perusteltua ja ajankohtaista.

*****************************

Kirjoittaja toimii taloustieteen professorina ja tutkimuksesta vastaavana varadekaanina Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa. Lisätietoja: www.hyytinen.fi.

*****************************

Täydennys, 11.7.2016, klo 18:20:

Olen saanut tähän kirjoitukseen liittyen eri suunnista ja eri kanavia pitkin kommentteja, joista osa on enemmän, osa vähemmän asiallisia. Asiallisempien kommenttien johdosta laitan tähän pari selvennystä:

1. On totta, että erilaisten yritysmuotojen voitollisuuden vertailu on vaikeaa. Se ei kuitenkaan ole mahdotonta, ja osin täsmällisen vertailun hankaluudesta johtuen esitin yllä neljä erilaista suuntaa antavaa ja asiaa eri näkökulmista valottavaa vertailua. Ei voi olla niin, että mitään vertailuja tämän tärkeän toimialan yrityksien kannattavuudesta ei voi tai saa esittää vain siksi, että vertailu on lainsäädännöstä johtuvan yhtiömuodon seurauksena hankalaa ja siksi osin epätäsmällistä.

2. Yllä olevassa kirjoituksessa ei ole erikseen käsitelty apteekkitoimintaan liittyvien lainojen lyhennyksiä ja hoitokuluja, kahdestakin syystä:

Ensinnäkin, apteekkien lainanotosta ei vaikuta olevan edustavaa ja ajantasaista tilastotietoa saatavilla (tai, jos on, niin kertokaa ihmeessä, mistä).

Toiseksi, ja tämä on tärkeämpi syy, on se, että yllä olevassa vertailulaskelmassa lainan lyhennyksiä ei tulekaan ottaa huomioon. Tämän perustelu vaatii muutaman rivin, joten en lisännyt sitä jo muutoinkin pitkään alkuperäiseen kirjoitukseeni. Mutta koska on esitetty väitteitä, että esitettyjen vertailujen keskeinen viesti muuttuisi jos lainojen lyhennys huomioitaisiin, esitän tässä yksinkertaistetun esimerkinomaisen selityksen sille, miksi lainapääoman lyhennyksiä ei yllä erikseen käsitellä:

Saadessaan jo aiemmin toimineeseen apteekkiin toimiluvan, uusi apteekkari N.N. lunastaa tyypillisesti ko. apteekin sen hetkisen lääkevaraston. Ymmärtääkseni tämä lunastus on yksi tärkeä syy, miksi apteekkitoimintaa varten otetaan lainaa. Varaston lunastus tehdään käsittääkseni ns. käyvästä hinnasta.

Oletetaan tätä esimerkkiä varten ja konkreettisuuden vuoksi, I) että varaston käypähinta on 150 000 euroa; II) että tätä lunastusta varten apteekkari N.N. tarvitsee juuri saman verran lainaa; ja III) että apteekkari N.N. luopuu apteekista 10 vuoden päästä ja myy tuolloin apteekissa olevan varaston jälleen seuraavalle apteekkarille, käypään hintaan. Olkoon tämä käypähinta (yksinkertaisuuden vuoksi) sama kuin edellä, 150000 euroa.

Voimme hieman yksinkertaistaen ajatella, että tämä toimintamalli tarkoittaa, että lääkevarastoon on sitoutunut koko N.N:n apteekkiuran ajan (keskimäärin) 150000 euroa. Mikäli apteekkari N.N. olisi ottanut varaston lunastusta varten 10 vuoden kertalyhenteisen bullet-lainan, sen pääoman takaisinmaksu tapahtuisi kymmenen vuoden kuluttua, apteekista luovuttaessa. Tämän lainan pääoman takaisinmaksun hän voisi kattaa apteekin edelleenluovutuksen yhteydessä saamallaan lääkevaraston lunastusmaksulla.

Ymmärrän erittäin hyvin, että tämä esimerkki ei kuvaa sitä, miten apteekit ja apteekkarit oikeasti toimivat, mutta esimerkkini tarkoitus onkin toinen: Se valottaa sitä, että varsinainen apteekkarin tuloa rasittava tekijä on vain ao. lainan korkomaksut, jotka bullet-lainassakin maksetaan vuosittain. Nykyisellä korkotasolla esimerkiksi 150000 euron lainan vuosittaiset korkomenot eivät merkittävästi muuta kuvaa siitä, mikä keskiverto-apteekkarille käteenjäävä tulo on.

Jos apteekkari maksaisi lainan kokonaisuudessaan takaisin jo sinä aikana, kun hän hoitaa apteekkia, hänen vuosittainen kulutukseen jäävä tulo olisi tietysti pienempi. Mutta mikäli apteekkari tekee näin, hän saa pitää itsellään apteekin luovutuksen yhteydessä saamansa lääkevaraston lunastusmaksun, sillä sitä ei tässä tapauksessa enää tarvitse käyttää lainan pääoman takaisinmaksuun. Apteekkari N.N:n saamat kokonaistulot eivät siis jää tässä tapauksessa alhaisemmaksi, vaikka vuosittaiset lainan lyhennykset otettaisiinkin huomioon.

Todellisuudessa verot ja monet muut tekijät luonnollisesti monimutkaistavat sitä, miten lainanotto vaikuttaa apteekkilupien haltijoiden käteenjääviin tuloihin. Mutta lähtökohtaisesti yllä kuvattu esimerkki perustelee sen, miksi lainapääoman lyhennyksiä ei erikseen kirjoituksessa käsitellä.

Avainsanat: apteekit, kannattavuus, mikrotaloustiede, sääntely, voitot

Aihealueet: Julkinen talous, Mikro

Jätä kommentti tai paluuviite.
Seuraa kommentteja täältä (RSS 2.0).
CC: by-nd-nc