Talouspolitiikan arviointineuvosto teetti uusimman raporttinsa tueksi kirjallisuuskatsauksen siitä, miten työn verotus vaikuttaa ansiotyön määrään. Lopputulos on hyödyllinen tiivistelmä siitä, mitä tästä asiasta taloustieteilijöiden ansiosta tiedetään. Talouspolitiikan kannalta on esimerkiksi tärkeätä tietää, että ansiotuloverotuksen muutokset vaikuttavat työntarjontaan varsin eri tavoin erilaisissa ryhmissä.
Katsauksen johtopäätöksissä korostetaan, että ansiotuloverotuksen muutokset vaikuttavat koko kansantalouden tasolla ansiotyön määrään varsin vähän. Esimerkiksi Suomessa 1990-luvun puolivälin jälkeen tapahtunut tuloverotuksen keventäminen ei näytä lisänneen työn tarjontaa koko väestössä ainakaan kovin merkittävästi.
Minulla ei ole huomauttamista tämän johtopäätöksen suhteen. Sen sijaan haluan pohtia, mitä politiikkajohtopäätöksiä siitä voidaan tehdä. Luulen, että osa ihmisistä tulkitsee tuloksen siten, että meidän ei tarvitse juuri huolehtia verotuksen aiheuttamista vääristymistä. Yritän seuraavassa selittää, miksi tämä voi olla väärä tulkinta, ja esitellä samalla vähän julkisen talouden teoriaa.
Pohdittaessa verotuksen vaikutusta työn tarjontaan on hyödyllistä erottaa kaksi erilaista vaikutusta, eli “tulovaikutus” ja “substituutiovaikutus”. Ansiotuloverotuksen kiristyminen tarkoittaa ensinnäkin, että työtuntia kohden saatava nettopalkka pienenee. Sitä kautta työnteko tulee vapaa-aikaan nähden vähemmän houkuttelevaksi, mikä on omiaan vähentämään työn tarjontaa. Tätä vaikutusta kutsutaan substituutiovaikutukseksi. Substituutiovaikutus siis vähentää työn tarjontaa verotuksen kiristyessä.
Mutta kuten katsauksessakin kuvataan, verotuksen kiristyminen vaikuttaa myös toisella tavalla työn tarjontaan. Verotuksen kiristymisen välitön vaikutus on, että työntekijöiden käteen jäävät tulot pienenevät. Tämä saa monet tekemään enemmän töitä kompensoidakseen ainakin osan veron kiristymisen aiheuttamasta tulonmenetyksestä. Tätä vaikutusta kutsutaan tulovaikutukseksi ja se siis kasvattaa työn tarjontaa verotuksen kiristyessä.
Se, miten verotuksen kiristyminen lopulta vaikuttaa työn tarjontaan, määräytyy näiden molempien eri suuntaan menevien vaikutusten perusteella. Jos substituutiovaikutus on tärkeämpi, verotuksen kiristyminen vähentää työn tekoa. Jos taas tulovaikutus dominoi, verotuksen kiristäminen lisää työntekoa. Taustalla olevan talousteorian perusteella tässä jälkimmäisessäkään lopputuloksessa ei olisi mitään ihmeellistä.
Oletetaan esimerkin vuoksi, että tulo- ja substituutiovaikutus sattuvat täsmälleen kumoamaan toisensa. Tällöin siis työn verotuksen kiristäminen ei vaikuta työn tarjontaan lainkaan.
Seuraako tästä oletuksesta, että työn verotuksen kannustinvaikutuksista ei tarvitse huolehtia? Ei seuraa. Työn verotus voi edelleen olla hyvinvoinnin kannalta ongelmallista ja johtaa siihen, että työtä tehdään selvästi liian vähän verrattuna hyvinvoinnin kannalta optimaaliseen määrään.
Seuraava esimerkki toivottavasti valaisee asiaa. Kuvitellaan, että hallitus suunnittelee rakentavansa uuden näyttävän nykytaiteen museon. Oletetaan myös, että kaikki kansalaiset arvostaisivat museota vähän enemmän kuin mitä sen kansalaista kohden lasketut rakennuskustannukset ovat.
Osa kansalaisista kuitenkin vastustaa museota sillä perusteella, että se edellyttää työn verotuksen kiristämistä. Heidän mukaansa verotuksen vääristävät vaikutukset huomioon ottaen museon kustannukset ylittävät siitä saatavat hyödyt. Kysymys kuuluu, onko tämä huoli aiheellinen vaikka tiedettäisiin, että työn verotuksen kiristäminen ei vaikuta työn tarjontaan lainkaan.
Oletetaan ensin, että ennen mahdollista verojen kiristämistä edustava kansalainen Urho tekee 10 euron tuntipalkalla 100 tuntia töitä kuukaudessa. Valtio rahoittaa menonsa tuloverolla. Olkoon veroaste 10 %. Urholle jää siis käteen 900 euroa kuukaudessa.
Museohankkeen myötä veroaste nousee 20 prosenttiin. Koska verotus ei vaikuta työn määrään, Urho tekee edelleen 100 tuntia töitä kuukaudessa. Nyt hänelle jää käteen 800 euroa kuukaudessa. Urho siis maksaa 100 euroa enemmän veroja kuin aikaisemmin. Tässä tapauksessa museo rahoitetaan tinkimällä Urhon ja muiden kansalaisten yksityisestä kulutuksesta.
Verotuksen työn tarjontaa vääristävistä vaikutuksista ei tarvitsisi huolehtia ainakaan silloin, jos verot voitaisiin kerätä ns. könttäsummaveroilla. Könttäsummaverot ovat veroja, joiden määrä ei riipu verotettavien omista valinnoista.
Oletetaan seuraavaksi, että verot kerätään tällaisilla könttäsummaveroilla. Ennen museon rahoittamista Urholle asetettu könttäsummavero on 100 euroa kuukaudessa. Sen verran Urho siis joutuu maksamaan veroja kuukaudessa riippumatta siitä, paljonko hän ansaitsee.
Museohankkeen rahoittamiseksi valtio nostaa Urhon könttäsummaveron 200 euroon kuukaudessa. Tämä veronkorotus on euromääräisesti sama kuin edellä. Miten Urhon työn tarjonta muuttuu? Koska verotus ei vaikuta siihen, paljonko työnteosta jää käteen, Urhon käteen jäävät tulot kasvavat 10 eurolla aina jos hän tekee yhden tunnin enemmän töitä. Toisin sanoen könttäsummaverolla ei ole substituutiovaikutusta. Tulovaikutus sillä kuitenkin on. Tässä tilanteessa on siksi syytä olettaa, että verotuksen kiristyminen saa Urhon tekemään lisää työtä.
Jos valtio voisi asettaa könttäsummaveroja, museo rahoitettaisiin ainakin osittain lisäämällä työntekoa (vapaa-ajasta tinkimällä), eikä pelkästään muusta kulutuksesta tinkimällä. Toisin sanoen, vaikka tuloveron kiristäminen ei vähennä työntekoa, työtä tehdään kuitenkin vähemmän kuin könttäsummaverotuksen puitteissa. Museon rakentamisen pitäisi johtaa työnteon lisääntymiseen. Vääristävän tuloverotuksen takia näin ei tässä esimerkissä tapahdu.
Tuloverot myös vähentävät hyvinvointia enemmän kuin könttäsummaverot. Könttäsummaveromallissa Urho voisi valita samat työtunnit ja saman kulutuksen kuin tuloveromallissa. Se, että hän valitsee könttäsummaverotuksen puitteissa toisin, tarkoittaa, että hänen hyvinvointinsa on silloin korkeampi.
Museohankkeen vastustajien huoli on siis perusteltu, vaikka tuloveron kiristäminen ei näyttäisi vähentävän työn tarjontaa lainkaan.
Lisähuomioita:
Verotuksen aiheuttamien ns. tehokkuustappioiden kannalta ratkaiseva asia on juuri substituutiovaikutus, ei niinkään tulo- ja substituutiovaikutusten yhteisvaikutus. Substituutiovaikutus voi olla suuri tai pieni vaikka verotuksen kokonaisvaikutus työntarjontaan olisikin pieni. Monet em. kirjallisuuskatsauksessakin mainitut tutkimukset pyrkivät arvioimaan erikseen substituutio- ja tulovaikutuksen (tai keskittyvät ns. kompensoituihin joustoihin). Käsittääkseni tuloksena on usein, että sekä tulo- että substituutiovaikutus ovat suhteellisen pieniä. Tällöin siis työn verotus ei aiheuta kovin suuria tehokkuustappioita (substituutiovaikutus on kuitenkin suurempi kuin yhteisvaikutus). Ymmärtääkseni näiden vaikutusten erottaminen on kuitenkin käytännössä varsin hankalaa. Joidenkin tutkimusten mukaan tulo- ja substituutiovaikutukset ovat molemmat suuria.
Avainsanat: hyvinvointi, työn tarjonta, verotus
Aihealueet: Lajittelematon
Kirjoituksessa on eräs merkittävä virheellinen olettama. Nimittäin se, että museo rahoitetaan veroilla.
Rahatalousjärjestelmä ei toimi kuvaillulla tavalla. Valtion yksinoikeus verotettavaan valuuttaan tekee sen, että valtio voi luoda “uutta rahaa” jolla se rahoittaa uuden hienon museon. Tämä uusi raha kiertoon mennessään lisää ostovoimaa ja työn kysyntää. Työn kysyntä kuitenkin tällaisella taloudellisella hetkellä on se, joka käytännössä määrittää tehdyn työn määrän. Näin ollen valtio voi omalla kulutuksellaan lisätä merkittävästi tehtyjen työtuntien määrää.
Faktisesti valtio kuluttaa aina ensin ja verottaa vasta myöhemmin. Verotus on siis rahajärjestelmän paluuvirta. Valtio kerää liiallisen kysynnän hillitsemiseksi ylimääräisen rahan pois kierrosta. Näin markkinoilla on “tilaa” uudelle valtion kulutukselle.
Olisi mielenkiintoista analysoida näitä kirjoituksen mainitsemia vaikutuksia tästä näkökulmasta. Minusta tuntuu, että lopputuloksesta tulisi merkittävästi erilainen. Varsinkin jos työn sijaan verotetaankin jotakin ihan muuta.
Jos verotus kiristyy niin teenkö enemmän tai vähemmän?
Luulen vastauksen riippuvan tulotasosta. Jos olen hyvätuloinen saatan downshiftata. Jos rahat ovat loppu niin pakko kait sitten tehdä enemmän.
Eli nämä substituutio- ja tulovaikutukset ovat eri suuruiset eri tulotasoilla.
Mielenkiintoinen analyysi - ja itse opin uuttakin: erottelun substituutiovaikutuksen ja tulovaikutuksen välille. Työn verotuksen kiristämisen / keventämisen vaikutuksista kysyntään ei ole riittävästi keskustelua Suomessa.
Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Tuo erottelu tulo- ja substituutiovaikututen välillä lisäsi selvästi ymmärrystäni aiheesta.
Yksi näissä tutkimuksissa ongelmalliseksi nouseva piirre on oletus siitä, että substituutiovaikutus tai tulovaikutuksen “funktio” (käytän yksinkertaisuuden vuoksi tuota termiä) on sekä jatkuva että muodoltaan yksinkertainen (enintään toista astetta). Tämä kuitenkin on raju yksinkertaistus ja edellyttää parhaassakin tapauksessa ceteris paribus -periaatteen toteutumista.
Käytännössä en äkkiseltään keksi syytä minkä takia muuttuvissa olosuhteissa käppyrät eivät olisi vaikkapa kaksihuippuisia tai yhdistelmänä vallan muuta.
Yksittäisten tutkimusten selkeää poikkeama yleisestä linjasta voi aivan hyvin selittyä sillä, että ceteris paribus ei niiden osalta pidä paikkaansa.
Toisaalta tämä ei tarkoita sitä, että olisin sinänsä eri mieltä. Kunhan vain nillitän.
matti virenin blogista voisi tietenkin keskustella matti virenin blogin kommenttiraidalla. jos minun pitäisi tulkita, miksi virén esittää mitä esittää, veikkaisin hänen ns. peikkoilevan.
verotuksesta ja työnteon kannustimista: minuakin kieltämättä hieman kalvaa tämä pidempi aikaväli (silläviistii, että tuntuisi hieman vaaralliselta nostaa vaikkapa työn verotusta “paljon” lyhyiden joustojen perusteella).
tosiasiassa kun näihin lyhyemmän aikavälin muutoksiin kai liittyy melkolailla optimointikitkaa ja sen semmoisia. keskivertoprekariaatilla lienee melko rajallinen määrä mahdollisuuksia vaikuttaa vaikkapa työtunteihinsa (ja silloinkin ollaan vielä herkästi jumissa kaikenlaisissa budjettirajoitteissa, jotka saattavat muodostua vaikkapa asuntolainoista ja perheen elättämisestä). mutta ehkä tämä on hieman mutuilua.
onneksi professori uusitalo sentään HSTV:n haastattelussa rinnasti verotulot maksimoivan tuloveroasteen feudaaliherrojen toimintaan.
Työn raskaan raataja,
Aika usein tosiaan ajatellaan, että verotuksen kielteiset kannustinvaikutukset näkyvät enemmän pidemmällä aikavälillä. Osa tutkimuksista yrittää ottaa pidemmän aikavälin vaikutuksia huomioon, esimerkiksi tekemällä maiden välistä vertailua. Maiden välisessä vertailussa on toisaalta omat ongelmansa.
Alex ja jukka,
En ymmärrä miksi Alex linkkasi Matin juttuun. Yhteys omaan kirjoitukseeni on hyvin ohut.
Mutta kun tuota Matin juttua ylistetään täällä oman kirjoitukseni kommenttipalstalla, niin todettakoon, että minusta Matin juttu ei
ole loistava vaan perin sekava.
En esimerkiksi ymmärrä miksi Matti esittää (sinänsä aika älyttömän) laskelman siitä, miten maahanmuutto vaikuttaa henkeä kohden laskettuun BKT:hen. BKT per capita voi toki laskea, jos maahan tulee paljon huonosti koulutettuja ihmisiä. Mutta se ei tietenkään tarkoita että kantaväestön tulot samalla laskisivat. Henkeä kohden laskettu BKT ei voi olla mitenkään relevantti mittari sille, onko maahanmuutto meille taloudellisesti hyvä vai huono asia.
Matti onnistuu myös ujuttamaan kirjoitukseensa kummallista lump-of-labor -ajattelua.
Maahanmuuton vaikutuksesta palkkoihin ja julkiseen talouteen on tehty järkevää taloustieteellistä tutkimusta. Matti varoo visusti viittaamasta siihen.
Virenin kirjoitus maahanmuuttajista oli HIENO!
Matti Virenillä on hieno kirjoitus Uudessa Suomessa:
http://meeviren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/211336-maahanmuutto-maksaa-paljon
“Ajatellaan, että maahan muuttaa 50 000 ihmistä vuosittain. Kysymys on siitä, miten suuri osuus heistä työllistyy? Kantaväestön osalta työllisten osuus väestöstä on Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston mukaan noin 42 % (huomaa, että kyse ei ole Työvoimatutkimuksen työllisyysasteesta, joka lasketaan työikäisestä väestöstä). Ulkomaan kansalaisilla luku on kuitenkin alhaisempi ja erityisen alhainen se on niiden maiden/kansalaisilla, joista viime kuukausina on tullut suurin muuttovirta Suomeen (Irak, Afganistan, Syyria, Somalia). Niissä luku on vain 10 prosentin luokkaa (ks. oheiset kuvat). Alhaisin luku on Syyrialla, vajaa 6 %.”
Suomen tulee siis ihmistä, joista noin 10 % käy töissä. Eli hyvinvointivaltio romahtaa 5-10 vuoden päästä maahanmuuton kustannusten takia. Miksi Suomen pitäisi tuhota hyvinvointivaltio maahanmuutolla? Koska pakolaisten oikeus tulla Suomeen on kv. sopimuksissa, Suomalaisten etuja ei suojaa mikään laki.
Maallikona mielestäni työn tarjonta on tärkeä aihe maamme talouskehityksen kannalta. Olen nimittäin ymmärtänyt, että aivan oleellista olisi ymmärtää, millä mekanismeilla työn tarjonta houktteleet yrityksiä investoimaan uuteen tai millä mekanismeilla päin vastoin houkuttellaan yrityksiä pitäytymään entisessä eli käytännössä helposti nollakasvussa.
Käsittääkseni työn runsas tarjonta houkuttelee pitäytymään entisessä. Pakistanissa, siellä missä on ylenmäärin halpaa lapsityövoimaa, tiilet tehdään vanhakantaisesti käsin. Vasta kun työvoimasta tulee pulaa ja palkkakulut kasvavat, koetaan kannattavaksi investoida koneisiin ja automatiikkaan. Viime mainittu lisää joidenkin yritysten voittoja enenmmän kuin vanhakantainen, ja kun näin tapahtuu, koko maakin voi lähteä vaurastumisen tielle.
Eivät ihmiset aina osaa ajella rationaalisesti. Lapsityövoimaa käyttävän tehtailijankin olisi järkevää investoida vapaaehtoisesti moderneihin menetelmiin eikä odottaa pakkoa. Sama varmasti pätee jossain määrin myös suomalaisiin yrittäjiin; tuotto olisi parempi, jos investoisi uusiin innovaatioihin, vaikka vanhoilla työvaltaisilla menetelmillä vielä pystyy kitkuttelemaan - varsinkin kun hallitus ja palkka/yhteiskuntasopimuksen neuvottelijat lupailevat siihen jatkoaikaa.
Nyt on tärkeintä saada superälyyn perustuvat teknologiat laajaan käyttöön.
http://suppelaiset.blogspot.fi/2013/07/superalyn-rakentamisesta.html
Milloin tästä blogista on tullut alkeistaloustieteen oppikirja (jossa empiiristen tulosten esittely on vähän sinnepäin)? Haaparantaa kehiin.
Onko tulovaikutus suurin alussa ja korvausvaikutus myöhemmin?
Urhon on ensin pakko hankkia lisätuloja veronkiristyksen vuoksi, koska vuokraa tai lainanhoitoa ei muuten saa maksettua. Pitkällä tähtäimellä Urho vaihtaa asunnon ja harrastukset halvempiin, Urho junior myös hankkii vähemmän lapsia kuin Urho, tai jopa lyö opinnot ja uran läskiksi, kun työstä ei saa juuri sen enempää kuin sossusta. 50-luvulla verot ja sivukulut olivat vielä lähellä nollaa, samoin työttömyys.
Tutkimuksissa tarkkaillaan yleensä 1-3 vuoden vaikutuksia, vaikka pitäisi tarkkailla vuosikymmeniä. Siksi verohaitat aliarvioidaan moninkertaisesti.
Arvon taloushuiput,
Pienen reaalitalouden työntekijän on joskus vaikeaa ymmärtää mitä näillä laskemilla oikein saavutetaan.
“Käsittääkseni tuloksena on usein, että sekä tulo- että substituutiovaikutus ovat suhteellisen pieniä. Tällöin siis työn verotus ei aiheuta kovin suuria tehokkuustappioita (substituutiovaikutus on kuitenkin suurempi kuin yhteisvaikutus).”
Ymmärrän että tässä blogissa puhuttiin ansiotyömäärästä….siis mittayksikkönä aika. Ja että tehokkuustappiolla tarkoitetaan tuon ajan muutosta joko negatiiviseen tai positiiviseen suuntaa.
Mitä talouspoliittista arvoa on laskeskella työaikaa ylipäätään tuloverotuksen muuttuessa?
Onhan tehdyt työtunnit toki osana kun mitataan kansantalouden työn tuottavuutta, mutta sen arvon optimointi….as such, kuulostaa joltain ihmeen osaoptimoinnilta.
Toivon suuresti että teillä on melko tarkat mallinnukset tuloverotuksen vaikutuksesta työn tuottavuuteen, sillä se jos joku huolettaa minua.
Ei lienee kenellekkään yllätys, että sillä miten työtuntinsa käyttää, on koko kansantalouteen iso merkitys.
Eräänlainen työntarjonnan vaikutus sekin, miten minä ja muut suomalaiset tehdään työmme sen jälkeen kun efektivinen marginaaliveroaste ylittää kunkin oman sietokyvyn.
Oma empiirinen elämäni on ainakin kokenut työntekemisen mielekkyyden laskevan suuresti jyrkkenevän veroprogression myötä. Mutta kun jonkun talousviisaan paperilla ei niin tapahtunut, niin minä seison korjattuna. Kun se on paperilla ja leimattu, niin se on totta.
Kiitos hyvästä blogista lienee kuitenkin paikallaan. Luen ne kaikki jos vaan suinkin ymmärrän edes neljänneksen lukemastani.
/Mikko