Helsingin yliopistolla tarkastettiin hiljattain mielenkiintoinen väitöskirja, joka tuo uutta valoa viime aikoina suuren “hypen” kohteena olleiden mikrorahoitusohjelmien toimintaan. Väitöskirjassaan Khondker Aktaruzzaman tutkii mikrorahoituksen toimintamekanismeja ja vaikutuksia uudesta näkökulmasta. Tämä opinnäyte on erinomainen esimerkki siitä, miten uutta aineisota keräämällä voidaan oppia uusia asoita taloudellisen kehityksen kannalta merkittävistä kysymyksistä. Aktaruzzmanin väitöskirja tuo ennen kaikkea uutta valoa mikrolainoihin liittyvä ryhmävastuun vaikutksiin.
Mikrorahoituslaitokset myöntävät lainoja kehitysmaiden köyhille kotitalouksille, jotka eivät yleensä kykene maksamaan kaupallisten rahoituslaitosten vaatimia vakuuksia. Nämä ohjelmat ovat levinneet laajimmin Bangladeshin maaseudulla, missä niiden on osoitettu vähentäneen köyhyyttä, lisänneen lasten koulutusta ja parantaneen rahoitusta saaneiden terveyden tilaa. Lisäksi nämä ohjelmat ovat olleet menestyksellisiä sikäli, että niiden myöntämät lainat on maksettu takaisin erittääin suurella prosentilla. Pitkälti näistä saavutuksista Bangladeshin suurimman mikrorahoituslaitoksen Grameen Bankin perustajalle Muhammad Yunusille myönnettiin Nobelin rauhan palkinto vuonna 2006.
Khondker Aktaruzzaman tutki mikrorahoituksen vaikutuksia ja toimintatapoja keräämällä kyselyaineiston Bangladeshin maaseudulla. Yksi opinnäytteen merkittävimmistä kontribuutioista liittyy juuri mikrolainojen suureen takaisinmaksuprosennttiin. Mikrorahoitusta käsitellyt teoreettinen kirjallisuus on selittänyt tätä ilmiötä mikrolainoihin liittyvällä ryhmävastuulla. Mikrorahoituslaitosten myöntämiä lainoja haetaan ryhmissä ja nämä ryhmät ovat kollektiivisesti vastuussa jokaisen ryhmän jäsenen lainan takaisinmaksusta. Esimerkiksi Jospeh Stiglitz on esittänyt, että tämä kollektiivinen vastuu luo kannustimet ryhmän jäsenille monitoroida toisiaan. Tässä mielessä mikrorahoitus poikkeaa perinteisistä epävirallisista rahoitusmuodoissa, joissa koronkiskurit tyypillisesti pyrkivät takaamaan takaisinmaksun uhkailulla ja jopa fyysisellä väkivallalla.
Aktaruzzaman osoittaa kuitenkin, että mikrorahoituslaitosten virkalijoilla on merkittävä rooli takaisinmaksun takaamisessa ja että he käyttävät monella tavoin samanlaisia menetelmiä, kuin koronkiskurit. Ennen kaikkea virkailijat turvautuvat takaisinmaksuissa ongelmiin ajautuneiden julkiseen nöyryyttämiseen. Tämä on merkittävä tulos, sillä se osoitta, etteivät mirkorahoituslaitokset suinkaan passiivisesti luota ryhmävastuun voimaan. Pikemminkin Aktaruzzamanin tulosten valossa vaikuttaa siltä, että teoreettinen kirjallisuus on liioitellut ryhmävastuun merkitystä.
Toisaalta Aktaruzzamanin väitöskirja osoittaa, että mikrolainojen ryhmävastuulla on myös positiivisia vaikutksia, jotka ovat jääneet aikaisemmalta tutkimukselta huomaamatta. Ryhmävastuu nimittäin luo jäsenille kannustimen suojata toistensa omaisuutta. Omaisuusrikollisuus on suuri ongelma Bangladeshin maaseudulla ja lainoja nostaneilla kotitalouksilla onkin suuri riski joutua sellaisten rikosten kohteeksi, jotka tekevät takaisinmaksusta vaikeaa. Aktaruzzaman osoittaa, että mikrorahoitus selvästi laskee rikoksen kohteeksi joutumisen todennäköisyyttä. Yksi tapa tulkita tämä tulos on nimenomaan se, että ryhmän jäsenet ryhtyvät kollektiivisiin toimenpiteisiin, jotka lisäävät kaikkien jäsenien turvallisuutta.
Aihealueet: Kansainvälinen talous, Rahoitus